Tuntuuko ettei tämä ole sinun oikea elämäsi?

Pikkaisen samat ajatukset.
Ikää jo 32 ja matalapalkattuna työläisenä matalalla statuksella ja ilman parisuhdetta.
Naisen löytäminen aivan sairaan työn ja tuskan takana.

Oliko siis niin, että vain kaunis nainen olisi kelvannut? Ja kuinka nuori naisen olisi pitänyt olla suhteessa sinun omaan ikään?

Mun piti saada oma kämppä ja oma rauha. Sen sainkin ja kaikki muu on sattunut siinä sivussa, ikäänkuin extrana.

Lähde välillä ulkomaille. Kokeile. Sillä voi kyllä muuttaa elämän suuntaa jokseenkin. Olet vähän aikaa ja tulet sitten vaikka takaisin jos et halua jäädä. Siihen päätökseen ei tarvita kuin yksi kaunis kevättalvinen pakkaspäivä. Kokeile.

Ei kyllä tiesin jo 10 vuotiaana että olen ätmi koko ikäni koska koulun tytöt eivät halunneet edes puhua minulle mitään.

Haaveilu on tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on erottaa se, että mikä on faktaa ja realistista ja mikä puolestaan on fiktiota ja utopistista.

Minäkin haaveilin teininä, että minusta tulisi urheilussa olympiavoittaja ja että minulla olisi eräs filmitähti puolisona, tekisin urheilu-uran jälkeen toisen uran yliopisto-opintojen jälkeen huippututkijana ja hankkisin puolisoni kanssa upean asunnon ja kiertelisimme maailmaa eksoottisissa kohteissa.

Aika pian piti kuitenkin herätä haaveilemasta ja ryhtyä realistisesti ajattelemaan. Tajusin, että urheilua pitäisi treenata mielettömän tosissaan, että olisin päässyt edes omaan maksimisuoritukseeni. Tajusin myös, että kaikkien himoitsemaa amerikkalaisjulkkista on turha haaveilla ja lopulta se yliopistopaikkakin jäi haaveeksi. Upea asunto jäi saamatta ja huippueksoottisissa kohteissa en ole reissannut vielä ikinä.

Tosielämässä saavutin urheilulla ihan kivan kropan, mutta en mitään merkittävää voittoa. Puolisoksi löytyi pitkän etsimisen jälkeen tavallinen duunari. Tavallisten keskiasteen opintojen jälkeen löytyi työ, joka on ihan jees, mutta ei mitään rakettitiedettä, mutta palkkaa saa sen verran, että puolison tulojen kanssa saadaan puoliksi maksettua vanha omakotitalo joskus ehkä viidentoista vuoden päästä. Koti on kuitenkin kodikas ja meidän oma. Mieluummin makselen omaa kotia kuin matkustelisin ympäri maailmaa. Sitä paitsi lentokonematkustaminen saastuttaa. Olen onnellinen juuri tällaisena kuin olen ja elämällä tätä elämää.

Kehotan heräämään unelmista ja ottamaan kiinni realistisista unelmista.

No kerros millä perusteella sitten ansaitsisit enemmän?

Taistelin itseni ulos helvetistä yksin ilman ihmisten tai jumalten apua, kun kuka tahansa muu olisi tappanut itsensä. Mutta palkinnoksi sitkeydestäni ja urheudestani sain vain tuhotun elämän. Elämä oli kulkenut kauan sitten ohitseni, kun taistelin vielä demoneitani vastaan. En ole kokenut rakkautta, olen unohtanut millaista oli ystävyys, menetin nuoruuteni ja arvoni ovat vanhentuneita.

Puolikuntoisena hankin koulutuksen päästäkseni pitkäaikaistyöttömäksi. Ja kun lopultakin sain työpaikan alaltani, palkkani on työn vaativuuteen nähden nöyryyttävä. Voitin riivaajani, mutta hävisin elämäni. Voittoni oli turha.

Tarinoissa sankarit kokevat sietämättömiä vastoinkäymisiä, mutta selviytyvät lopulta voittajiksi, ja saavat siitä palkinnon. Sankareita ja heidän tekojaan arvostetaan. Mutta entä kun sankari on voittonsakin jälkeen täysin arvoton ja yhdentekevä?

Sotavanki pakenee ylivoimaisen vihollisen vankileiristä, vain nähdäkseen, että hän oli vankina niinkauan, että hänet on jo julistettu kuolleeksi. Hänen kotinsa paikalla on ostoskeskus, hänen ystävänsä ovat unohtaneet hänen nimensä, hänen rakkautensa on perheellinen, hänen osaamisensa on vanhentunutta, hänen arvonsa ja tapansa ovat sietämättömän vanhanaikaisia, eikä hän ole enää nuori kuten lähtiessään sotaan. Sankari päätyy kerjäläiseksi elämään toisten almuilla ja kuolemaan sillan alle.

Jokin silti minussa ajattelee ikuisen soturin tapaan, että taistelu itsessään on ainoa palkinto tässä maailmassa. Kun hyeenat ja leijonat raatelevat toisiaan savannilla, siinä on enemmän totuutta kuin yhdenkään pyhän kirjan lohdutuksen sanoissa. Vain sokea väittäisi tämän olevan lähtöisin äärettömästä rakkaudesta.

Voimme olla sokeita ja turvautua valheisiin, tai hyväksyä tosiasiat. Elämme kosmisella gladiaattoriareenalla, missä taistelu on ainoa tarkoitus. Pois pääsyä ei ole, eikä taistelu pääty milloinkaan. Soturin vahvuus tulee siitä, että hän hyväksyy oman tilanteensa todeten vain: Olkoon sitten niin! Taistelen, siis olen.

Itsesääli kukoistaa ruikuta ruikuta ruikutarallaa.

Ei tämä oikeaa elämää ole elää ilman mitään tarkoitusta. Luulin nuorena että pysyn eteenpäin pyrkivänä ihmisenä, asetan tavoitteita ja toteutan niitä. Ei mitään mahdotonta suorittamista mutta ihan fiksua elämää kuitenkin. Sitten tuli riittävästi pettymyksiä ja suruja ja merkitys hävisi. Tai siis kuvitelmat hävisivät. Antaisin melkein mitä vaan jos saisin jonkin kuvitelman tai harhakuvan takaisin jota jahdaten voisin viettää päiväni.

Suhtaudun nykyään siten, että varsinaista a:sta ö:hön elämää ei ole. On vain sarja peräkkäisiä tapahtumia. Kuulostaako...niin miltä? Kuulostakoot miltä tykkää mutta se on tuonut mukanaan piittaamatonta tyyneyttä. Siltojen polttamista, niin vain käynyt, ei varsinaisesti tarkoituksella, en vain piitannut. Henkinen olankohautus. Olisihan voinut monesti valita toisin mutta se on mennyttä ja tuleva...niin, tulee mitä tulee jos on tullakseen mutta se ei tarkoita, etteikö niistä erillisistä hetkistä voi myös nauttia ja nauttiikin.

.. Höntti.. En tietenkään.. ;D

#TheMatrix

Ei sillä työllä ja tuloilla ole mitään merkitystä perheen perustamiseen.
Jos juo viinaa ja bailaa yökerhoissa ja bailaus- ja pelimiestaidot on kunnossa, löytyy se nainen jonka kanssa perheen perustaa.

Jos taas ei juo viinaa eikä käy yökerhoissa, on aivan sama millainen ammatti tai tulot olisi. Yksin jää vaille perhettä.

No mulla on ollu pitempi aikaisena haaveena muuttaa naisen kanssa asumaan autiolle saarelle..


Panna sitä sitten päivät pitkät jonku mättään päällä...

Välillä hakea muutama banaani viidakosta... Että taas jaksaa jyystää.

Kyllä tämä on ihan minun oikea elämäni. Miksi tuhlaisin aikaa ja energiaa toivomalla parempaa, kun osaan olla tyytyväinen näinkin. Duunissa päätään nostanut ihmisvihakin on laantunut lomalla, kotona remppa on siinä mallissa, että ulkohommiinkin kerkesi. Ainoa, mikä ei ole muuttunut, on tämä palsta. Pari kuukautta poissa täältä ja kas kummaa, samaa virttä veisataan edelleen.

Olisiko kannattanut hankkia koulutusta, joka mahdollistaa paremmin palkatun työn ja paremman statuksen?

tulihan ajateltua myös mitä jäi tekemättä, mutta lähi piiristä sanovat voi kun olisi jäänyt tekemättä kun istuvat uudessa talossa yksin maksaen elatus maksuja,

Toisaalta jos vaikka keski-ikäisenä on ns. jäänyt elämä elämättä niin mikä estää kääntämästä kelkkaansa aivan johonkin uuteen suuntaan?

Tuntuu, Minäkin haluaisin tuon matun tavoisn saada suomelta kaikki mahdollsiet etuudet itse keksimilläni henkilötiedoilla ja tarvittaessa aina voisib vaihtaa sitten uuteen elämään:

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005793378.html?ref=rss

"Kansalaisuuslaissa kuitenkin mainitaan, että jos ulkomaalainen on esiintynyt väestötietojärjestelmästä ilmenevällä henkilöllisyydellä vähintään hakemusta edeltävät kymmenen vuotta, henkilöllisyyttä voi pitää selvitettynä, vaikka hän olisi aiemmin esiintynyt useammalla henkilöllisyydellä."

Käytännössä tuo siis tarkoittaa että jossain syyriassa murhan, lapsenraiskauksen tms. rikoksen tehnyt matu voi tulla suomeen loisimaan ja kun on loisinut sen kymmenen vuotta sille annetaan virallinen vahvistus väärennettyihin papereihin jha se voi sitten suomen passilla matkustella missä vaan. Eläkkeellekin se pääsee paljon aiemmin kuin suomalaiset jos keksi valehdella ikäänsä ylöspäin niin kuin tuo.