Ihmiselämän mitta

Ajatteletko ja lähestytkö asiaa teoreettisesti? Evoluutio ajatusta mukaellen… eikö pasteur kehittänyt pastoroinnin maidolle? mikrobit kuolevat kuumennettaessa?

Jopa oli järjellisen logiikan tuplahärveli. Miten ihmeessä kuvittelet Pasteurin kokeen kaatavan evoluution tai edes abiogeneesin? Onko tietosi tosiaan tuolla tasolla?

Ensimmäinen replikaattori ei ollut lähellekään niin monimutkainen kuin mikrobi. Vaikka sellaisia olisi syntynyt (mitä siinä koejärjestelyssä suuresti epäilen) ei Pasteurilla olisi ollut mitään keinoa todeta sitä.

TietämättömyydenPaiste kirjoitti:

Jopa oli järjellisen logiikan tuplahärveli. Miten ihmeessä kuvittelet Pasteurin kokeen kaatavan evoluution tai edes abiogeneesin? Onko tietosi tosiaan tuolla tasolla?

Ensimmäinen replikaattori ei ollut lähellekään niin monimutkainen kuin mikrobi. Vaikka sellaisia olisi syntynyt (mitä siinä koejärjestelyssä suuresti epäilen) ei Pasteurilla olisi ollut mitään keinoa todeta sitä.

Lue lisää

Olet vatmssti lukenut tuosta? Tarkoitatko, ettet usko hänen tehnern koetta tai ettei hänen tekemänsä mikrobi koe osoittanut sitä, mitä sen väitetään osoittaneen?

Kirjoitin vsin, mitä olen lukenut. Louis todisto, ettei tyhjästä synny eläviä organismeja.

En osaa väitellä aiheesta.

Kirjoitin pitkän aiheen... joka meni taivaan tuuliin.
Mietin sitä kuinka meissä on solutasolla tapahtuvia prosesseja ja miten meissä ihmisissä on ikään kuin loisina bakteereja, ihmisiin voi mennä viruksia... ihmisissä on miljoonia eläviä organismeja, jotka ylläpitävät myös tasapainoa, mutta ihmiseen voi tulla myös oraganismi, joka on vieras ja joka sairastuttaa… mitä tämä tarkoittaa Jumalan luomistyössä, miksi koostumme myös miljoonista elävistä mikrobeista, jotka ovat osa tätä kehoa ja kokonaisuutta... ne eivät ajattele, mutta elävät ja käyttävät hyväkseen tätä kehoa ja sen varanteita… osa niistä on ylläpitoa varten, mutta sinne voi tunkeutua, "kuulumaton vieras", joka tuhoaa.

Miksi Jumala loi ihmisen tällaiseksi.... tavallaan mehän emme elä kehossamme yksin ja se ei ole kokonaan omamme, vaan se on kotina muidenkin elämänmuotojen.... mikä on kehoni? Ajatukseni koen omiksi, mutta tämä keho, aivan kuin se olisi vain kuori ja ajatukseni olisi vain todellinen minuus... kuoreni on monien elämänmuotojen valtaama.

Onko kehoni, mikrobien hyökkäysten tai kehon epätasapainotilojen vaikutuksen alaisena tai jättääkö Jumala tämän elollisen kehomme, tämän maailman "armoille"? Onko kehoni osa ylösnousemuskehoa? Sehän koostuu myös miljoonista "salamatkustajista"(mikrobit)?

Hyvä kuulla, että osaat nähdä asioiden positiivisenä ;)
Eikös sitä sanota, että ohmisillä on luontainen halu henhissä selviämiseen?

Minä mietin sitä siksi, koska olen huonossa kunnossa.

Olen pahoillani, en halua kuulostaa itsekkäältä, näiden ajatusten kanssa.
Miltä se tuntuu, olla huonossa kunnossa sillä tavoin fyysisesti? pelkäätkö, koetko ahdistusta? oletko vihainen, masentunut? Vai, sinnitteletkö jotenkin päivästä toiseen, sitkeänä sissinä, valittamatta?

Mietin joskus miltä toisesta tuntuu, jos näen sairautta tai kipua... mietin, miltä se tuntuu. Viekö se elämänhalun, ja haluaako ihminen vain....

Se ajatus saa minut tässä itkemään... mietin itkenkö itsekkäästi, onko tämä edes todellista empatiaa? vai... miksi?

Pelkään myös ajatusteni itsekkyyttä, entä jos … Jumala rankaisee minua... tällaisista ajatuksista ja asioista, joita kirjoitan tänne... enkö olekin lapsellinen ja omahyväinen?

Ja minun pitäisi ajatella, miten sinä jaksat ja voit. ja minä tiedän sen.

L_S kirjoitti:

Mietin joskus miltä toisesta tuntuu, jos näen sairautta tai kipua... mietin, miltä se tuntuu. Viekö se elämänhalun, ja haluaako ihminen vain....

Et oliit ollenkaan itsekäs. Saathan sinä kirjoittaa ja puhua. Mukava lueskellä välillä muidenkin ajatuksia.
Olisiko ihmisestä ja elämäntilanteesta ja olosuhteista riippuvainen, miten kokee sairauden.
Ainahan se herättää monenlaisia tunteita ja tuntemuksia.

Itselläni ei ole ollut halua kuolla.

Varmasti monikin miettii välillä elämän rajallisuutta.
Ihana asia, että haluat elää.
Milä antaa sinulle elämisentahtoa?

Ajattelin tuota kysymystäsi tänään jo mielessäni. .. totesin lapset, koska olen heille tärkeä ja he eivät haluaisi menettää minua, he ovat elämäni tärkeimmät asiat.

L_S kirjoitti:

Se ajatus saa minut tässä itkemään... mietin itkenkö itsekkäästi, onko tämä edes todellista empatiaa? vai... miksi?

Sinulla on oikeus tunteisiisi, aivan sama jojtuuko de itsekkyydestä tsi epäitsekkyydestä nuo tintemuksesi. Itkeminen, pahamieli . Älä pelkää.

L_S kirjoitti:

Ajattelin tuota kysymystäsi tänään jo mielessäni. .. totesin lapset, koska olen heille tärkeä ja he eivät haluaisi menettää minua, he ovat elämäni tärkeimmät asiat.

Varmasti sinäkin olet heille tärleä. Kirjoitat kauniisto heistä.

L_S kirjoitti:

Mietin joskus miltä toisesta tuntuu, jos näen sairautta tai kipua... mietin, miltä se tuntuu. Viekö se elämänhalun, ja haluaako ihminen vain....

Elän jatkuvassa tietoisuudessa elämän rajallisuudesta. Sairastan parantumatonta sairautta, joka tuhoaa vähitellen koko elimistön, ja loppuelämä on elettävä koneen varassa.

Alkuvaiheessa olin ahdistunut, mutta sitten Jumala lahjoitti rauhan. Vasta nyt tiedän mitä tarkoittaa rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi. Se näköjään lahjoitetaan silloin kun tarve on suurin. Olen myös oppinut elämään päivä kerrallaan.

Minulle on tullut kaiken keskellä kiire levittää evankeliumin ja armon sanomaa. Ihan kuin Jumala sanoisi, että hoida tyttö hommasi loppuun.:)

capiche kirjoitti:

Elän jatkuvassa tietoisuudessa elämän rajallisuudesta. Sairastan parantumatonta sairautta, joka tuhoaa vähitellen koko elimistön, ja loppuelämä on elettävä koneen varassa.

Alkuvaiheessa olin ahdistunut, mutta sitten Jumala lahjoitti rauhan. Vasta nyt tiedän mitä tarkoittaa rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi. Se näköjään lahjoitetaan silloin kun tarve on suurin. Olen myös oppinut elämään päivä kerrallaan.

Minulle on tullut kaiken keskellä kiire levittää evankeliumin ja armon sanomaa. Ihan kuin Jumala sanoisi, että hoida tyttö hommasi loppuun.:)

Lue lisää

Huolettaako sinua, miten läheisesi suhtautuvat/ jaksvat ja kokevat majdollisen pois menodi ?Onko sinulla lapsia?

Samaatietä kirjoitti:

Huolettaako sinua, miten läheisesi suhtautuvat/ jaksvat ja kokevat majdollisen pois menodi ?Onko sinulla lapsia?

Ei huoleta. Meillä puhutaan kuolemasta luontevasti kuten matkalle lähdöstä. Olen elänyt suurimman osan elämästäni ulkomailla, joten läheiset ja ystävät ovat tottuneet lähtöihini. Lapsia ei ole.

Olen itse prosessoinut enemmänkin 93 vuotiaan äitini lähtöä. Hän sairastaa syöpää ja alzheimeria, eikä hänelle voi enää antaa sytostaatteja. Äiti on ollut erityisen rakas, koska hän oli aikanaan vaikeissa olosuhteissa ainoa tuki ja turva. Ihana valoisa kristitty. Nauroimme viime sunnuntaina taas sekä elämälle että kuolemalle. Lopulta jää jäljelle vain rakkaus.

capiche kirjoitti:

Ei huoleta. Meillä puhutaan kuolemasta luontevasti kuten matkalle lähdöstä. Olen elänyt suurimman osan elämästäni ulkomailla, joten läheiset ja ystävät ovat tottuneet lähtöihini. Lapsia ei ole.

Olen itse prosessoinut enemmänkin 93 vuotiaan äitini lähtöä. Hän sairastaa syöpää ja alzheimeria, eikä hänelle voi enää antaa sytostaatteja. Äiti on ollut erityisen rakas, koska hän oli aikanaan vaikeissa olosuhteissa ainoa tuki ja turva. Ihana valoisa kristitty. Nauroimme viime sunnuntaina taas sekä elämälle että kuolemalle. Lopulta jää jäljelle vain rakkaus.

Lue lisää

Me myös puhumme kuolemasta luontavasti. Saatamme myös heittää siittä melko karskia huumoria.
Oma sydämmeni murtuu lasteni takia, tuo on kaikista suurin murheeni sairauttani ajatellen.

Äitini tuli n 30v sitten uskoon, hän nyt 76v. Hyvin auttavainen ja pidetty ihminen hänkin.

Jällren näkemisen toivossa, niinhän?
Varmasti tulee olemaan raskas prosessi äitisi pois meno, joka on alkanut siis jo nyt, valmistautuminen. Toisaalta läheisen kuolemaan ei voi koskaan valmistautua ennakkoon.
Äitisi ilmeisesti on sairaalassa/ vuodeosastolla?

Samaatietä kirjoitti:

Me myös puhumme kuolemasta luontavasti. Saatamme myös heittää siittä melko karskia huumoria.
Oma sydämmeni murtuu lasteni takia, tuo on kaikista suurin murheeni sairauttani ajatellen.

Äitini tuli n 30v sitten uskoon, hän nyt 76v. Hyvin auttavainen ja pidetty ihminen hänkin.

Jällren näkemisen toivossa, niinhän?
Varmasti tulee olemaan raskas prosessi äitisi pois meno, joka on alkanut siis jo nyt, valmistautuminen. Toisaalta läheisen kuolemaan ei voi koskaan valmistautua ennakkoon.
Äitisi ilmeisesti on sairaalassa/ vuodeosastolla?

Lue lisää

Äiti palautettiin viimeisen syöpäleikkauksen jälkeen kotiin. Hänen miehensä toimii omaishoitajana ja kotisairaanhoito käy päivittäin. Ajatus äidin poismenosta on ollut minulle vaikea. Mutta hän alkaa olla jo niin hauras, että se alkaa tuntua luonnolliselta. Onneksi meillä on jälleennäkemisen toivo.

Ymmärän erittäin hyvin, että sydämesi murtuu lasten takia. Side lapsiin on erityinen, eikä sitä voi verrata muihin ihmissuhteisiin. Minulla on Jumalan lähettämä "adoptiotytär". Hänellä oli kova äidin kaipuu ja minulla ylimääräistä rakkautta. Ja Jumala ratkaisi asian johtamalla meidät vuosia sitten yhteen. Hänen selviämistään oikeastaan eniten ajattelen.

Ajattelen, että tärkeintä on olla täysipainoisesti läsnä niin kauan kuin elää. Ja Jumala pitää kyllä huolen aikanaan jälkeenjäävistä.

capiche kirjoitti:

Äiti palautettiin viimeisen syöpäleikkauksen jälkeen kotiin. Hänen miehensä toimii omaishoitajana ja kotisairaanhoito käy päivittäin. Ajatus äidin poismenosta on ollut minulle vaikea. Mutta hän alkaa olla jo niin hauras, että se alkaa tuntua luonnolliselta. Onneksi meillä on jälleennäkemisen toivo.

Ymmärän erittäin hyvin, että sydämesi murtuu lasten takia. Side lapsiin on erityinen, eikä sitä voi verrata muihin ihmissuhteisiin. Minulla on Jumalan lähettämä "adoptiotytär". Hänellä oli kova äidin kaipuu ja minulla ylimääräistä rakkautta. Ja Jumala ratkaisi asian johtamalla meidät vuosia sitten yhteen. Hänen selviämistään oikeastaan eniten ajattelen.

Ajattelen, että tärkeintä on olla täysipainoisesti läsnä niin kauan kuin elää. Ja Jumala pitää kyllä huolen aikanaan jälkeenjäävistä.

Lue lisää

Varmasti on vaikea ajatuksenakin ! En osaa edes lsifasta tietää, miltä se loppujen lopuksi tuntuu, äidin menettäminen.
Minun äitini toiisinaan saattaa yhtäkkiä pysähtyä omissa ajatuksissaan ja kun kysyn, mitä jän miettii niin vastaa, että tuli äitiä ikävä 😣

Minä myös ajattelen, että Jumala pitää huolen jäljelle jäävistä, mutta ajatuksena, että kuolen ja lapset jää
tänne ja miten he sen kokevat, on niin kammottava, etten kykene sitä oikein prosessoimaankaan. Rukoilen vain Herraa auttamaan..

Äitini on alkanut viime aikoina puhumaan, ettei tämä elämä enää tunnu vanhana kipujen kanssa niin ihanalta ja hän olisi jo valmis lähtemään.

Mutta tuo on niin ihana asia, että olette molemmat uskovaisia!

Kuulostaa hienolta tuo, että olet voinut olla lapsen tukena, se on varmasti kauas kantoinen asia, jolla on suuri merkitys ja vahvistus hänen tulevaisuuttaan ajatellen.

Voiko kokea poismenon myös helpotuksena, esimerkiksi läheisen suhteen... Alzheimer sairautena on sellainen... että sitäkään ei toivoisi kenenkään kohdalle, kun se etenee, ihminen, ei ole enää se sama...

Toivottavasti kysymykseni ja ajatukseni ei loukkaa ketään.

Capiche taisi jotain todetakin, että se voi alkaa tuntumaan luonnolliselta...
olen joskus miettinyt sitä, että on tiettyjä sairauksia, joiden kanssa tai tietoisena siitä, että diagnoosin saisi jostain, aivoperäisestä sairaudesta, joka rappeuttaa... mikään sairaushan ei ole mukava asia... silti... se ajatus, että katoaa ymmärrys.

Toisaalta capichen laittama oma esimerkki siitä, että on ymmärrys ja on koneissa ehkä loppuviimein… ja ihminen suhtautuu levollisesti tulevaan, se on todella ihailtavaa. Ja kun sanon mitä ajattelen, pelkään niin paljon loukkaavani...

L_S kirjoitti:

Voiko kokea poismenon myös helpotuksena, esimerkiksi läheisen suhteen... Alzheimer sairautena on sellainen... että sitäkään ei toivoisi kenenkään kohdalle, kun se etenee, ihminen, ei ole enää se sama...

Toivottavasti kysymykseni ja ajatukseni ei loukkaa ketään.

Lue lisää

Ei tarvitse pelätä loukkaantumista.:) Ajattelen syöpää äidin kohdalla jopa vapautuksena. Siis hänelle itselleenkin. Tässä vaiheessa hänen sekavuustilansa ovat vielä lyhyitä, eivätkä kovin ahdistavia. Alzheimer on karmea sairaus, koska se aiheuttaa myöhemmin niin suurta ahdistusta. Uskon, että äiti lähtee, ennen pahinta vaihetta.

L_S kirjoitti:

Capiche taisi jotain todetakin, että se voi alkaa tuntumaan luonnolliselta...
olen joskus miettinyt sitä, että on tiettyjä sairauksia, joiden kanssa tai tietoisena siitä, että diagnoosin saisi jostain, aivoperäisestä sairaudesta, joka rappeuttaa... mikään sairaushan ei ole mukava asia... silti... se ajatus, että katoaa ymmärrys.

Toisaalta capichen laittama oma esimerkki siitä, että on ymmärrys ja on koneissa ehkä loppuviimein… ja ihminen suhtautuu levollisesti tulevaan, se on todella ihailtavaa. Ja kun sanon mitä ajattelen, pelkään niin paljon loukkaavani...

Lue lisää

Vastaan mitä itse ajattelen. Omaabkokemusta ei ole, en ole menettänyt läheisiäni. Capichelle esitit kysymyksesi, muuta kerron omia mieleen tulleita ajatuksia.

Helpotuksesta. Se varmaan voi olla myös helpotus, mutta mietin, miltähän se ero, luopuminen ja suru tuntuu, että mikähän tunne on silloin päällimmäisenä ja kykeneekö surun keskellä tuntemaan helpotusta tai onko se suru ja kaipaus niin voimakasta, ettei sillä hetkellä kykene ajattelemaan sitä helpotuksena, vaikka sairaus ja kärsimys olisi kesyänyt pitkään. Niin hankala minun asennoitua toisen asemaan ilman kokemusta.

Suru läheisen kuolemasta prosessina on niin monitahoinen ja ulotteinen, ettei siihen kykene ennenkuin sen kohtaa

Vaikka aiheet ovat tietyllä tapaa murheellisia, jännä juttu... että kun kerrotte tuolla tavoin asioista vilpittömästi ja rehellisesti arjen keskeltä, mitä ihmisen elämä on, tunnutte jotenkin... läheisimmiltä? Kaiken takana on aitoja ihmisiä.

Ei voi kuvitella sitä tunnetta edes ja toivottavasti ei tarvitse reaalielämässäkään kohdata... kun saa tietää jotain itseä kohtaan tuollaista, mitä sinäkin olet saanut kokea ja myös läheisesi. Tietenkin on asioita joihin voi ehkä hieman varautua... esim. alzheimerkin voi oireilla ja läheiset ehkä alkavat jo huomaamaan alkuvaiheessa asioita... mutta järkytys se varmasti on, uskoisin. Elämä mullistuu siinä hetkessä ja miten sitä prosessoi, se vie varmaan oman aikansa sekin.

Voiko jossain tilanteissa toimia kuin "kone" tai kuin "unessa"... ennen kuin ymmärtää... ihminen voi jotenkin suojautua surultakin? Tämä samaatietä nimmarin pohdintoihin.

Samaatietä kirjoitti:

Vastaan mitä itse ajattelen. Omaabkokemusta ei ole, en ole menettänyt läheisiäni. Capichelle esitit kysymyksesi, muuta kerron omia mieleen tulleita ajatuksia.

Helpotuksesta. Se varmaan voi olla myös helpotus, mutta mietin, miltähän se ero, luopuminen ja suru tuntuu, että mikähän tunne on silloin päällimmäisenä ja kykeneekö surun keskellä tuntemaan helpotusta tai onko se suru ja kaipaus niin voimakasta, ettei sillä hetkellä kykene ajattelemaan sitä helpotuksena, vaikka sairaus ja kärsimys olisi kesyänyt pitkään. Niin hankala minun asennoitua toisen asemaan ilman kokemusta.

Suru läheisen kuolemasta prosessina on niin monitahoinen ja ulotteinen, ettei siihen kykene ennenkuin sen kohtaa

Lue lisää

Mutta mitä vanhustenhoidossa olen kokenut, niin kun ymmärrys on mennyt, useimmat vanhukset eivät näytä kärsivän siittä.
Pahin vaihe on siinä, kun ymmärrys alkaa katoamaan.

Eniten tuntuvat kärsivän ne vanhukset, joilla on ymmärrys, mutta ovat aivan sänkyyn hoidettavia, eivätkä kykene syömään itse yms, eikä muuta kuin makaamaan siinä asennossa, mihin heidät kulloinkin laitetaan.
Eikä tuo ole tietenkään ikäkysymys.
Olen toiminut myös saattohoidossa nuoremmille.
Täytyy sanoa, että ihmiset ovat yllättävn vahvoja.

L_S kirjoitti:

Voiko jossain tilanteissa toimia kuin "kone" tai kuin "unessa"... ennen kuin ymmärtää... ihminen voi jotenkin suojautua surultakin? Tämä samaatietä nimmarin pohdintoihin.

Varmasti ja usein se menee noin

En tiedä voiko sitä verrata, kun ei ole tuollaisia asioita niin henkilökohtaisesti kohdannut... mutta on tietenkin pienemmässä mittakaavassa ollut asioita... mietin sitä, että itkukin voi purkaantua myöhemmin, jossain asioissa jopa torjuu totuutta asioista... voi ikään kuin suorittaa asioita... ja pyrkiä selviytymään... kunnes se itku tulee kuin patona tai vyörynä ylitse ja tuska.

Ihmiset ovat yllättävän vahvoja... niin varmasti on useinkin.

Samaatietä kirjoitti:

Mutta mitä vanhustenhoidossa olen kokenut, niin kun ymmärrys on mennyt, useimmat vanhukset eivät näytä kärsivän siittä.
Pahin vaihe on siinä, kun ymmärrys alkaa katoamaan.

Eniten tuntuvat kärsivän ne vanhukset, joilla on ymmärrys, mutta ovat aivan sänkyyn hoidettavia, eivätkä kykene syömään itse yms, eikä muuta kuin makaamaan siinä asennossa, mihin heidät kulloinkin laitetaan.
Eikä tuo ole tietenkään ikäkysymys.
Olen toiminut myös saattohoidossa nuoremmille.
Täytyy sanoa, että ihmiset ovat yllättävn vahvoja.

Lue lisää

Tai tarkoitin, että kun ymmärrys on mennyt, useimmat eivät enää huomaa, ymmärrä omaa tilaansa siinä vaieessa, joten eivät kärsi enää kuin siinä pahenemisvaiheen aikana.

L_S kirjoitti:

Capiche taisi jotain todetakin, että se voi alkaa tuntumaan luonnolliselta...
olen joskus miettinyt sitä, että on tiettyjä sairauksia, joiden kanssa tai tietoisena siitä, että diagnoosin saisi jostain, aivoperäisestä sairaudesta, joka rappeuttaa... mikään sairaushan ei ole mukava asia... silti... se ajatus, että katoaa ymmärrys.

Toisaalta capichen laittama oma esimerkki siitä, että on ymmärrys ja on koneissa ehkä loppuviimein… ja ihminen suhtautuu levollisesti tulevaan, se on todella ihailtavaa. Ja kun sanon mitä ajattelen, pelkään niin paljon loukkaavani...

Lue lisää

Oudot asiat voi kokea tällaisessa tilanteessa helpotuksena. Vuosi sitten sairauteni aiheutti sydänongelmia. Olisi varmaan pitänyt järkyttyä, mutta koin suurena helpotuksena ajatuksen, että sydän ei kestä loputtomiin.

Ei minulla ole mitään hinkua täältä lähteä. Mutta on hyvä tietää, että tiketti on taskussa.:) Ei minussa mitään ihailtavaa ole. Annan kokonaan kunnian Jumalalle selviämisestäni tähän saakka.

Jahas, nyt pitäisi mennä nukkumaan. Öitä teillekin.

Eivät ymmärräkään... mutta on se silti tietyllä tapaa... kun ihmiselämä on pidentynyt hyvän sairaanhoidon kautta ja kehityksen kautta... voi miettiä, myös niitä haittapuolia, mitä voi liittyä asiaan, koska en tiedä onko se todellista "elämää", vaikka ihminen ei tilastaan ymmärtäisi, kun se on niin paha, ja ei se aina ole kivutonta "aivojen rappeutumista", ihminen voi aika kauan sinnitellä, siis fysiikkakin loppuviimein.

capiche kirjoitti:

Oudot asiat voi kokea tällaisessa tilanteessa helpotuksena. Vuosi sitten sairauteni aiheutti sydänongelmia. Olisi varmaan pitänyt järkyttyä, mutta koin suurena helpotuksena ajatuksen, että sydän ei kestä loputtomiin.

Ei minulla ole mitään hinkua täältä lähteä. Mutta on hyvä tietää, että tiketti on taskussa.:) Ei minussa mitään ihailtavaa ole. Annan kokonaan kunnian Jumalalle selviämisestäni tähän saakka.

Jahas, nyt pitäisi mennä nukkumaan. Öitä teillekin.

Lue lisää

Niin luulen ymmärtäväni jollaintavalla mitä tarkoitat, vaikka ehkä ei välttämättä olisi "oikeutta" näin sanoa, koska sinulla on siihen henkilökohtainen suhde, asiaan.

Hyvää yötä.

Samaatietä kirjoitti:

Mutta mitä vanhustenhoidossa olen kokenut, niin kun ymmärrys on mennyt, useimmat vanhukset eivät näytä kärsivän siittä.
Pahin vaihe on siinä, kun ymmärrys alkaa katoamaan.

Eniten tuntuvat kärsivän ne vanhukset, joilla on ymmärrys, mutta ovat aivan sänkyyn hoidettavia, eivätkä kykene syömään itse yms, eikä muuta kuin makaamaan siinä asennossa, mihin heidät kulloinkin laitetaan.
Eikä tuo ole tietenkään ikäkysymys.
Olen toiminut myös saattohoidossa nuoremmille.
Täytyy sanoa, että ihmiset ovat yllättävn vahvoja.

Lue lisää

"Täytyy sanoa, että ihmiset ovat yllättävn vahvoja."

Uskon tuon. Ajattelen, että asioiden hyväksyminen vapauttaa. Ja tavallaan myös vahvistaa, kun vähäistä energiaansa ei tarvitse käyttää vastaan taistelemiseen. Sairauden tragediahan on juuri se, että voimat hiipuvat. Meikäläinenkin on tottunut menemään eikä meinaamaan:)

Olet varmasti nähnyt kaikenlaista. On ollut kiva jutella teidän kanssanne. Olen monta kertaa ajatellutkin, että koskaan ei tiedä mitä nimimerkin takaa löytyy.

Minustakin on ollut kiva jutella teidän kanssanne...

ps, suhtauduin sinuun capiche aiemmin jotenkin, pidin "tärkeilijänä", ehkä se oli väärä mielikuva, ihmisiä nimimerkkien takaa ei usein todellisesti tiedä... eikä ymmärrä, mitä kaikkea ihminen on.

L_S kirjoitti:

Eivät ymmärräkään... mutta on se silti tietyllä tapaa... kun ihmiselämä on pidentynyt hyvän sairaanhoidon kautta ja kehityksen kautta... voi miettiä, myös niitä haittapuolia, mitä voi liittyä asiaan, koska en tiedä onko se todellista "elämää", vaikka ihminen ei tilastaan ymmärtäisi, kun se on niin paha, ja ei se aina ole kivutonta "aivojen rappeutumista", ihminen voi aika kauan sinnitellä, siis fysiikkakin loppuviimein.

Lue lisää

Usein olen miettinyt, miten ihmisten väkisin hengissä pitäminen ei ole enää kuolevan etu.
Sain kuitenkin olla hyvässä paikassa töissä, jossa pyrittiin kunnioittamaan ihmistä.

Saattohoidosta. Siinä puritään helpottamaan ihmisen oloa niin että monikin tavallaan nukkuu pois.
Jumala on järjestänyt niin asiat, että usein viimeisillään oleva ei ole enää oikein tässä msailmassa useinkaan.
Hyvon harvoin saattohoidossa itse kuolemaan liittyy kovaa traagisuutta

Lohtuna on kuitenkin se että mitään ei tapahdu ilman Jumalan sallimusta. Ja on tosiaan se tiketti, sitä kun vilauttaa niin jo pääsee hääjuhlaan.

Kiitos seurasta. Kiva kun sain osallistua.
Hyveli yöteli:)

Muistaakseni palstalla on eräs toinenkin saattohoidossa työskennellyt, jänniä yksityiskohtia ihmisistä löytyy ja samoja piirteitä, luulit minua ja auroraboreallista samaksi henkilöksi... mutta teilläkin on yhtymäkohtia työnsaralla... ehkä hän voisi osallistua keskusteluun? jos lukee tämän.

Tekisi mieli sanoa, ootte rakkaita... mutta voiko se olla realistista? :) kuitenkin, hyveli yöteli, samaatietä.

capiche kirjoitti:

Elän jatkuvassa tietoisuudessa elämän rajallisuudesta. Sairastan parantumatonta sairautta, joka tuhoaa vähitellen koko elimistön, ja loppuelämä on elettävä koneen varassa.

Alkuvaiheessa olin ahdistunut, mutta sitten Jumala lahjoitti rauhan. Vasta nyt tiedän mitä tarkoittaa rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi. Se näköjään lahjoitetaan silloin kun tarve on suurin. Olen myös oppinut elämään päivä kerrallaan.

Minulle on tullut kaiken keskellä kiire levittää evankeliumin ja armon sanomaa. Ihan kuin Jumala sanoisi, että hoida tyttö hommasi loppuun.:)

Lue lisää

Voi miten ikävää..:) Onko sairautesi mahd. als...?

L_S kirjoitti:

Voiko jossain tilanteissa toimia kuin "kone" tai kuin "unessa"... ennen kuin ymmärtää... ihminen voi jotenkin suojautua surultakin? Tämä samaatietä nimmarin pohdintoihin.

"Unessa" toiminen on puolustusmekanismi äkillisissä tapahtumissa, katastrofeissa, onnettomuuksissa tai vaikka läheisen äkillisessä kuolemantapauksessa.

Olen itse kuvannut sitä lasikuvun alle joutumisena. Näkee ja kuulee kaiken sekä pystyy toimimaan, mutta lasi suojaa tunnereaktiolta. Mekanismin tarkoitus on auttaa selviytymään hengissä vaaratilanteissa.

Kun tilanne rauhoittuu, niin tunteet ja yhteys maailmaan palaa. Mutta joillakin kovia kokeneilla tila voi jäädä päälle. Syntyy trauman jälkeinen stressireaktio, jota sanotaan sotilaan ammattitaudiksi.

Esim. New Yorkin terrori-iskun jälkeen kadut olivat täynnä lasikuvun alla käveleviä ilmeettömiä ihmisiä, jotka toimivat kuin robotit. Kukaan ei ollut hysteerinen, kaikki olivat aivan rauhallisia. Minä mukaan lukien.

capiche kirjoitti:

"Unessa" toiminen on puolustusmekanismi äkillisissä tapahtumissa, katastrofeissa, onnettomuuksissa tai vaikka läheisen äkillisessä kuolemantapauksessa.

Olen itse kuvannut sitä lasikuvun alle joutumisena. Näkee ja kuulee kaiken sekä pystyy toimimaan, mutta lasi suojaa tunnereaktiolta. Mekanismin tarkoitus on auttaa selviytymään hengissä vaaratilanteissa.

Kun tilanne rauhoittuu, niin tunteet ja yhteys maailmaan palaa. Mutta joillakin kovia kokeneilla tila voi jäädä päälle. Syntyy trauman jälkeinen stressireaktio, jota sanotaan sotilaan ammattitaudiksi.

Esim. New Yorkin terrori-iskun jälkeen kadut olivat täynnä lasikuvun alla käveleviä ilmeettömiä ihmisiä, jotka toimivat kuin robotit. Kukaan ei ollut hysteerinen, kaikki olivat aivan rauhallisia. Minä mukaan lukien.

Lue lisää

Olitko silloin New yorkissa? töissä? asutko suomessa tänäkään päivänä? Sinulle on kyllä tapahtunut asioita, mitä ei normaalisti ihmisille tapahdu, edes koko elämän aikana.

Minulla ajatus oli pienemmässä mittakaavassa...

esimerkiksi silloin kun minua vuosia sitten kiusattiin koulumaailmassa... niin jotenkin vain turrutin itseni ja yritin vain selvitä... muistan kerran... kun se itku purkaantui vyörynä... sen jälkeen en vain voinut mennä enää kouluun, jätin sen kesken... se vyöry ja tunteiden purkaantuminen... aiheutti varmaan jotain, ettei ollut enää suojamekanismia.

ps, niin itsekäs, ettet saisi edes suunvuoroa.. kun minun pitää pohtia, jokainen itsekäs ajatukseni ääneen. :) olisinkin ollut äärettömän kamala ystävä sinulle. :)


Miten muuten voit tänään, onko ollut parempi päivä voinnin suhteen, kysymys ei siis ole itselleni, vaikka tässä kohtaa kysynkin, vaan samaatietä nimimerkille?

L_S kirjoitti:

ps, niin itsekäs, ettet saisi edes suunvuoroa.. kun minun pitää pohtia, jokainen itsekäs ajatukseni ääneen. :) olisinkin ollut äärettömän kamala ystävä sinulle. :)


Miten muuten voit tänään, onko ollut parempi päivä voinnin suhteen, kysymys ei siis ole itselleni, vaikka tässä kohtaa kysynkin, vaan samaatietä nimimerkille?

Lue lisää

Kiitos, kohtuullisesti.
Saahan sitä ajatuksiaan purkaa.Joskus se on suotavaakin ja paikallaan tuulettaa koppaa niin sanotusti.
Eikös me kaikki ihmiset olla sellaisia että halutaan tulla kuulluksi ?
Toiset on sosiaalisempia kuin toiset ja elämätilannekkin vaikuttaa. Ei sitä aina ees jaksa olla empaattinen ja toisella kerralla taas jaksaa

Kaitpa se ihan hyvää tekee ja helpottaa, kiitos kun kuuntelit...
en tiedä hävettääkö tämä avautuminen täällä jälleen jälkikäteen. :)

Hyvää yötä samaatietä!

L_S kirjoitti:

Kaitpa se ihan hyvää tekee ja helpottaa, kiitos kun kuuntelit...
en tiedä hävettääkö tämä avautuminen täällä jälleen jälkikäteen. :)

Anna hävettää!Inhimillistä se on kaikki vaan.
Ei masilma näistä keskusteluista kaadu
Minä oon kirjoittanut miten sattuu tänne välillä.
En kyllä nyt edes hoksaa, mitä sinun pitäs hävetä.
Onneksi meidän ei tarvi olla täydellisiä.

L_S kirjoitti:

Hyvää yötä samaatietä!

Juu öiteli :)

...minusta rakkaus on Jumalassa se juttu, joka vetää ihmistä puoleensa. pelottelu, vain nujertaa ihmisen, en tiedä miksi Jumala haluaisi pelolla ihmistä käännyttää puoleensa, hän saisi silloin vain ihmisiä, jotka olosuhteiden pakosta tekevät asioita.

Ehkä joskus olisin voinut kommentoida asiaa myös vain kuin "analyyttisesti todeten"... en tiedä, miksi ihmisillä on erilaisia vaiheita elämässään, jossa voi pohtia myös elämään ja kuolemaan liittyviä kysymyksiä... en oikeastaan koskaan ole kuolemanpelosta uskonut, siihen on ollut syynä, tunne etsiä Jumalan rakkautta... olen varmaan hassutapaus uskovien tahollakin, ehkä moni uskoo, jonkin muun asian johdattelemana.

L_S kirjoitti:

Ehkä joskus olisin voinut kommentoida asiaa myös vain kuin "analyyttisesti todeten"... en tiedä, miksi ihmisillä on erilaisia vaiheita elämässään, jossa voi pohtia myös elämään ja kuolemaan liittyviä kysymyksiä... en oikeastaan koskaan ole kuolemanpelosta uskonut, siihen on ollut syynä, tunne etsiä Jumalan rakkautta... olen varmaan hassutapaus uskovien tahollakin, ehkä moni uskoo, jonkin muun asian johdattelemana.

Lue lisää

Uskon, että varmasti moni tullut uskoon juuri siksi, että on kokenut Jumalan rakkauden ja hyväksymisen.

Minä uskoin Jumalaan jo lapsena. Olen aina uskonut, mutta kuuliaisuus on ollut vaihtelevaa.
Useampi viosi taaksepäin oli se Jeesus näky. Se oli ihana!
Mutta liha ei tykkää siittä, sillä aina kun teen pahoja juttuja, muistan tuon näyn.
Se on kuin piikki lihassa 😂

Samaatietä kirjoitti:

Uskon, että varmasti moni tullut uskoon juuri siksi, että on kokenut Jumalan rakkauden ja hyväksymisen.

Minä uskoin Jumalaan jo lapsena. Olen aina uskonut, mutta kuuliaisuus on ollut vaihtelevaa.
Useampi viosi taaksepäin oli se Jeesus näky. Se oli ihana!
Mutta liha ei tykkää siittä, sillä aina kun teen pahoja juttuja, muistan tuon näyn.
Se on kuin piikki lihassa 😂

Lue lisää

Terve vahva ihminen toipuu lapsuuden aikaisista traumoista,myös uskonnollisesta itsepetoksesta.

Eikiitosjeesus kirjoitti:

Terve vahva ihminen toipuu lapsuuden aikaisista traumoista,myös uskonnollisesta itsepetoksesta.

Ööööö.....kotini ei ollut uskovainen, eikä sikuisena kokemani henkinen väkivalta tullut uskovaisen ihmisen taholta.
Lapsuuteni oli ihana ja muistot hyvät.

Onko sinulla jäänyt jokin trauma hengellisistä asioista, koska käyttäydyt noin uskovia kohtaan?

Ei kyllä olis naurun asia ollenkaan, jos joku traumatisoituu jostain syystä, mikä se kelläkin on.

Samaatietä kirjoitti:

Ööööö.....kotini ei ollut uskovainen, eikä sikuisena kokemani henkinen väkivalta tullut uskovaisen ihmisen taholta.
Lapsuuteni oli ihana ja muistot hyvät.

Onko sinulla jäänyt jokin trauma hengellisistä asioista, koska käyttäydyt noin uskovia kohtaan?

Ei kyllä olis naurun asia ollenkaan, jos joku traumatisoituu jostain syystä, mikä se kelläkin on.

Lue lisää

Ei minulla mitään traumoja ole. Olen irtautunut lapsuuden miedosta tapauskosta ihan hallitusti. Mutta totuutta puolustan ja huijareita vastustan tälläkin palstalla ja huumori myös uskonnon kustannuksella on aina paikallaan.
Marian selitys aviottomalle lapselle on yksi laajimmalle levinneistä kaskuista. "Voi luojan tähden, olen paksuna..."
Ei tuota repliikkiä olisi pitänyt ottaa ihan niin kirjaimellisesti.

Eikiitosjeesus kirjoitti:

Ei minulla mitään traumoja ole. Olen irtautunut lapsuuden miedosta tapauskosta ihan hallitusti. Mutta totuutta puolustan ja huijareita vastustan tälläkin palstalla ja huumori myös uskonnon kustannuksella on aina paikallaan.
Marian selitys aviottomalle lapselle on yksi laajimmalle levinneistä kaskuista. "Voi luojan tähden, olen paksuna..."
Ei tuota repliikkiä olisi pitänyt ottaa ihan niin kirjaimellisesti.

Lue lisää

Oletko ajatellut sitä vaihtoehtoa, että Jumala ja Jeesus ovat todellisia?

Samaatietä kirjoitti:

Oletko ajatellut sitä vaihtoehtoa, että Jumala ja Jeesus ovat todellisia?

Olen tietty ajatellut mutta yksikään ilmennyt seikka ei puolla moista tarinaa todeksi. Joulupukkikin näyttäytyy sentään kerran vuodessa. Jeesus, aikansa Uri Geller ja helppoheikki on varmaan ollutkin olemassa. Kuoli ja haudattiin, ruumiskin ryöstettiin.

Eikiitosjeesus kirjoitti:

Olen tietty ajatellut mutta yksikään ilmennyt seikka ei puolla moista tarinaa todeksi. Joulupukkikin näyttäytyy sentään kerran vuodessa. Jeesus, aikansa Uri Geller ja helppoheikki on varmaan ollutkin olemassa. Kuoli ja haudattiin, ruumiskin ryöstettiin.

Lue lisää

Susta vois tulla hyvä runoilija, tuo loppu sointi rimmas hyvin. Ootko muutes kirjoittanut runoja?

No sepä...nyt täytyy kyllä rehellisesti sanoa, että vetää hiljaiseksi.
En tiedä olisinko itseklään uskossa, jos ei olisi näyttäytynyt.
Ehkä olisin, mutta helpompaa, kun on nähnyt, uskoisin.

Ei paljon passaa epäuskovaisia minunkaan arvostella.

Kyllä Jeesis rakastaa sinua. Sen sanoman sain silloin, että hän rakastaa ja hän on murheellinen, kun ihmiset eivät usko, koska hän ei halua kenenkään joutuvan kadotukseen.

Eikiitosjeesus kirjoitti:

Terve vahva ihminen toipuu lapsuuden aikaisista traumoista,myös uskonnollisesta itsepetoksesta.

"Terve, vahva ihminen toipuu" ajatuskessa on ristiriita. Eiväthän terveet tarvitse parantajaa. Mutta rikkinäisen on tosiaankin mahdollista toipua terveeksi ja vahvaksikin. Jumala on näet parantaja-bisneksessä.

"Luther sanoi, että tällainen, viha vääryyttä vastaan, onkin ihan oikein ja niin pitää ollakin, eli se on pyhää vihaa. Muutoin ei evankeliumi etene."

Paavali kirjoitti: vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö. Kannattaa siis valita taistelut viisaasti ja katsoa ettei tule liian pientä lihamuhennosta.

Ymmärrän tuon pyhän vihan. Sillä epäoikeudenmukaisuus vihastuttaa minua. Ja aivan erityisesti minua vihastuttaa ihmisten huono kohtelu ja heikommassa asemassa olevan kiusaaminen. Silloin lähden itsestäni välittämättä sanan peitsi tanassa taistelukentälle.

Olen huomannut, että ongelmat ratkeavat, kun joku uskaltaa niihin puuttua. Eikä vihamiehiäkään tule, kun puuttuu oikeaan asiaan, ja taistelee reilusti. Ajattelen, että oikean asian puolesta taistellessa on tarkoitus ratkaista tietty ongelma, eikä aiheuttaa vahinkoa.

Kuolema on hidas prosessi. En muista tarkkaa ikää, mutta ihmisen fyysinen kehitys jatkuu n. 22-vuotiaaksi asti, jolloin kehitys sitten kääntyy laskuun ja ihmisen hidas kuoleminen alkaa.

Sairaudet ovat osa luonnollisen ihmisen elämää. Niitä tulee, syystä tai toisesta. Toisille enemmän, toisille ei juuri mitään. Me, jotka olemme sairastelleet paljon, kokeneet kipuja, käyneet kuolemanrajalla, me tiedämme asian, emmekä välttämättä (kovin paljon) pelkää ja ole kauhuissamme. Vaikka: kyllä kuoleman lähestyminen on "jokaiselle" enemmän tai vähemmän pelottava tai jännitettävä asia.

Olen työssäni nähnyt paljon kuolevia, myös kuolleita. Tiedän, mitä nk. luonnollisessa kuolemassa yleensä tapahtuu.

Osanottoni capichelle. Sinulla on tuollainen sairaus. Näin ulkopuolista tuo lähes kauhistuttaa, mutta itse koettuna sairaudet, itse kullakin, ovat asioita joihin on vain ollut pakko tottua. Ne on ollut ja on pakko kestää. Onneksi on edes jonkinlaisia kipulääkkeitä, jotka voivat lievittää kipua. Olen itse kokenut kovaa kipua, esim. kun sappileikkaukseni meni pieleen. (Näitä kauhukokemuksia on muitakin.) Ei muuten, mutta kun lääkäri jätti pari verisuonta auki vuotamaan. Vasta 12 tunnin kuluttua tämä tajuttiin sairaalassa, sain ambulanssikyydin keskusairaalaan avattavaksi ja viimeinen mitä muistan, oli että potkaisin nukutuslääkäriä. Kun heräsin, olivat kivut kauheat. Olin puolitoista viikkoa kipukoneessa, sain lisäpiikkejä ym. mutta sanoin kipujeni ajoittain olevan asteikolla 0-10: n. 9. Tuntui kuin olisin junan alle jäänyt. Silloin olin himppa katkera Jumalalle.
.

Moneen.kertaan.murjottu kirjoitti:

Kuolema on hidas prosessi. En muista tarkkaa ikää, mutta ihmisen fyysinen kehitys jatkuu n. 22-vuotiaaksi asti, jolloin kehitys sitten kääntyy laskuun ja ihmisen hidas kuoleminen alkaa.

Sairaudet ovat osa luonnollisen ihmisen elämää. Niitä tulee, syystä tai toisesta. Toisille enemmän, toisille ei juuri mitään. Me, jotka olemme sairastelleet paljon, kokeneet kipuja, käyneet kuolemanrajalla, me tiedämme asian, emmekä välttämättä (kovin paljon) pelkää ja ole kauhuissamme. Vaikka: kyllä kuoleman lähestyminen on "jokaiselle" enemmän tai vähemmän pelottava tai jännitettävä asia.

Olen työssäni nähnyt paljon kuolevia, myös kuolleita. Tiedän, mitä nk. luonnollisessa kuolemassa yleensä tapahtuu.

Osanottoni capichelle. Sinulla on tuollainen sairaus. Näin ulkopuolista tuo lähes kauhistuttaa, mutta itse koettuna sairaudet, itse kullakin, ovat asioita joihin on vain ollut pakko tottua. Ne on ollut ja on pakko kestää. Onneksi on edes jonkinlaisia kipulääkkeitä, jotka voivat lievittää kipua. Olen itse kokenut kovaa kipua, esim. kun sappileikkaukseni meni pieleen. (Näitä kauhukokemuksia on muitakin.) Ei muuten, mutta kun lääkäri jätti pari verisuonta auki vuotamaan. Vasta 12 tunnin kuluttua tämä tajuttiin sairaalassa, sain ambulanssikyydin keskusairaalaan avattavaksi ja viimeinen mitä muistan, oli että potkaisin nukutuslääkäriä. Kun heräsin, olivat kivut kauheat. Olin puolitoista viikkoa kipukoneessa, sain lisäpiikkejä ym. mutta sanoin kipujeni ajoittain olevan asteikolla 0-10: n. 9. Tuntui kuin olisin junan alle jäänyt. Silloin olin himppa katkera Jumalalle.
.

Lue lisää

Kiitos osanotosta. Tunnut tietävän mistä on kysymys.

Tämä ajatus on jotenkin sellainen, johon toivoisi ymmärrystä... koska se auttaisi ymmärtämään mitä on kuoleman jälkeinen elämä ja onko sitä... jos alzheimerissä minuus katoaa... mitä sinne kuoleman jälkeiseen elämään jää?

L_S kirjoitti:

Tämä ajatus on jotenkin sellainen, johon toivoisi ymmärrystä... koska se auttaisi ymmärtämään mitä on kuoleman jälkeinen elämä ja onko sitä... jos alzheimerissä minuus katoaa... mitä sinne kuoleman jälkeiseen elämään jää?

Lue lisää

Kun Jumala loi ihmisen, Hän puhalsi ihmiseen elävän hengen, eli kuolemattoman sielun. Jotkut kieltävät sielun olemassa olon, mutta ei siitä kieltämällä eroon pääse. Sielu on meidän yhteytemme Jumalaan, ja Jumala haluaa sen palaavan luokseen.

Sielu on ihmisen ydinolemus - tietoinen ja tiedostamaton yhdessä. Kuolemattomana sielu ei ole riippuvainen tietoisuudesta, joka voi muuttua esim. alzheimerin seurauksena. Ihmisen tietoisuus on muutenkin rajallinen. Alitajunnassa saattaa olla asioita, jotka eivät päädy tietoisuuteen vuosikymmeniin - tai joissakin tapauksissa koskaan.

Kuoleman jälkeen sielu menee ilmeisesti sitä varten luotuun välitilaan odottamaan ylösnousemusta. Ainakin Ilmestyskirjan perusteella.

Sielu on siis se joka uskon mukaan pelastuu? Sielua ei siis tiedosta, ymmärryksemme ei liity sielun olotilaan? Ajatteleeko tai miten ihmisessä oleva sielu tiedostaa olemassaolonsa tai minuutensa, ylösnousemuksessa tai sen jälkeen, onko sielussa ymmärrystä, tallentuuko kaikki jotenkin sinne?

L_S kirjoitti:

Sielu on siis se joka uskon mukaan pelastuu? Sielua ei siis tiedosta, ymmärryksemme ei liity sielun olotilaan? Ajatteleeko tai miten ihmisessä oleva sielu tiedostaa olemassaolonsa tai minuutensa, ylösnousemuksessa tai sen jälkeen, onko sielussa ymmärrystä, tallentuuko kaikki jotenkin sinne?

Lue lisää

Sielu on sinun sisimpäsi: luonteesi, ajatuksesi, muistosi, elämänkokemuksesi ja kaipuusi Jumalan yhteyteen. Sielumme elää nyt kehossa , mutta se ei ole kehon vanki. Kyllä sinä sielusi tiedostat, vaikka jokin alitajuinen osa siitä olisikin vielä salattua. Ja varmasti tunnistamme toisemme myös ylösnousemuksen jälkeen.

Entä kun sairaus tuhoaa luonteen, muistot, ajatukset, elämänkokemukset, ja kaipuunkin... miten ne on siellä sielussa, vaikka aivot olisivat täynnä valkoista plakkimössöä ja tuhoutuneet yhteydet aivosolukoissa... minkä kohdan minuudesta, sielu palauttaa kuoleman jälkeiseen elämään? ymmärryksenikään ei ole välttämättä vakio.... lapsuudessa ymmärrys... nuoruudessa... vanhuudessa... esimerkiksi saattaisin monen asian kohdalla toimia toisin kuin kymmenen vuotta sitten tai vuosikaan sitten.

L_S kirjoitti:

Entä kun sairaus tuhoaa luonteen, muistot, ajatukset, elämänkokemukset, ja kaipuunkin... miten ne on siellä sielussa, vaikka aivot olisivat täynnä valkoista plakkimössöä ja tuhoutuneet yhteydet aivosolukoissa... minkä kohdan minuudesta, sielu palauttaa kuoleman jälkeiseen elämään? ymmärryksenikään ei ole välttämättä vakio.... lapsuudessa ymmärrys... nuoruudessa... vanhuudessa... esimerkiksi saattaisin monen asian kohdalla toimia toisin kuin kymmenen vuotta sitten tai vuosikaan sitten.

Lue lisää

Sairaus ei itse asiassa tuhoa muistoja. Proteiiniplakki aivoissa häiritsee tai estää vain tietojen käsittelyä. Luonne, muistot ja elämänkokemukset ovat edelleen olemassa. Ja ne myös putkahtelevat esille. Joskus epäjärjestyksessä ja toisinaan taas kirkkaina. Meidän äitee on edelleen sama hauska tyyppi, vaikka joskus vähän sekoileekin.

Kehon kuuluukin rapistua ja kuolla. Vasta sen jälkeen sielu voi vapautua raihnaisen ruumiin ja plakkien kahleista. Raamatun mukaan tuonpuoleisessa ei ole enää kipua ja sairautta, eikä mitään epätäydellistä. Ihmisen sielu on vihdoinkin vapaa palvelemaan Jumalaa. Saattaa olla, että siinä vaiheessa pidämme maallisia kokemuksiamme jokseenkin irrelevantteina. Jumalan läheisyydessä prioriteetit tuppaavat muuttumaan.

niin voi olla että kaikki on aivoissa tallessa, tiedonkulku on vain estynyt....
aivot tosin sairaalla on kuulemma erilaiset aivoperäisissä sairauksissa kuin terveellä... ne kait ihan kutistuu ja "reikiintyy" eritavoin... tosin niitä on yleensä tarkasteltu kuoleman jälkeen ja vertailtu, sitä ainesta...

Ihana juttu, että äidilläsi on säilynyt hauskuus luonteenpiirteenä :)

Ei kaikkea tarvitse tietää, eikä missään nimessä kuvitella tietävänsä. Raamatun perusteella voi päätellä jotain, mutta loppupeleissä on elettävä uskon varassa.

Jos tarkkoja ollaan, niin Aatamin ja Eevan synti oli oikeastaan tottelemattomuus. He rikkoivat tietoisesti Jumalan käskyä ja se tulee aina Jumalan ja ihmisen väliin. Kiusaus vain tuli siinä muodossa, että syötyänne puusta tiedätte kaiken, ja tulette Jumalan veroisiksi. Kiusaaja oli itse Jumalan taivaasta syöksemä saatana. Eikö ole outoa, että saatana sai tehdä työtään paratiisissa, joka oli viattomuuden tyyssija.

Tulivatko tapahtumat kaikkitietävälle Jumalalle yllätyksenä? Epäilen. Entä jos kaikki olikin osa suurta suunnitelmaa? Jos Jumala olisi halunnut marionetteja, niin hän olisi luonut sellaisia. Mutta hän loi ihmiselle kyvyn ajatella ja tehdä itsenäisiä päätöksiä. Silläkin uhalla, että luotu päättää kääntyä pois Luojasta. Jumala halusi ihmisen tulevan luokseen vapaaehtoisesti.

Tieto hyvästä ja pahasta ei erottanut ihmistä Jumalasta, mutta sillä oli seurauksensa. Sen jälkeen ihminen oli vastuussa teoistaan. Jumala rakasti pölkkypäitään edelleen niin paljon, että lähetti Poikansa sovittamaan ihmiskunnan synnit.

:)

Minunkin äitini oli leikkauksen jälkeen sekaisin kuin seinäkello. Ei tunnistanut miestä eikä lapsiaan, mutta Jeesuksen kyllä muisti.:)

Minä luulen, että se sijaitsee oikeassa isovarpaassa. Se on painoltaan n. 2 grammaa. Isovarvas sopisi hyvin sen asuinsijaksi. Siellä on sielulle pieni vuode, nojatuoli ja lukulamppu.

Nimittäin, ihmisen kuollessa, ovat tiedemiehet mitanneet, kun vähennetään kaikki ilma, ym. mikä kuollessa poistuu ihmisestä, jäljelle on jäänyt tuo n. 2 gramman painoinen, mystinen... mikä? Ihmisen sielu?

Pieni.sielu kirjoitti:

Minä luulen, että se sijaitsee oikeassa isovarpaassa. Se on painoltaan n. 2 grammaa. Isovarvas sopisi hyvin sen asuinsijaksi. Siellä on sielulle pieni vuode, nojatuoli ja lukulamppu.

Nimittäin, ihmisen kuollessa, ovat tiedemiehet mitanneet, kun vähennetään kaikki ilma, ym. mikä kuollessa poistuu ihmisestä, jäljelle on jäänyt tuo n. 2 gramman painoinen, mystinen... mikä? Ihmisen sielu?

Lue lisää

Ilkeilyllä ei saavuta mitään.

L_S kirjoitti:

Ilkeilyllä ei saavuta mitään.

En minä ilkeillyt. Et ymmärrä huumoria?

Mutta tuo mystinen n. 2 gr on tosi. Sitä on kutsuttu sielun / hengen painoksi.

Sielu on todennäköisimmin erilaisten aivotoimintojen summa. Sielusta on todella vaikea puhua, sillä se on sekä psykologinen ja filosofinen että teologinen käsite.

Psykologisesti sielu viittaa ihmisen tietoisuuteen, joka jakaantuu kahteen osaan: ylempi minä (= se mitä tiedän itsestäni ) ja alempi minä (=piilossa oleva alitajunta). Filosofiassa sielun alempi osa viittaa aineelliseen järkeen ja sielun ylempi osa viittaa henkiseen järkeen (moraaliin ja etiikkaan).

Teologisesti sielu muodostaa ihmisen ydinolemuksen. Sielun ylempi, henkinen osa heijastaa ihmisen tietoisuudessa jumalallisuutta ja sielun alempi osa heijastaa ihmisyyttä.

Voi_sentään kirjoitti:

En minä ilkeillyt. Et ymmärrä huumoria?

Mutta tuo mystinen n. 2 gr on tosi. Sitä on kutsuttu sielun / hengen painoksi.

Nooo… varmaan on huono huumorintaju... etten palstalla, jossa en näe toisen ilmeitä jne.... ymmärrä sitä, että kun onnessaan kysyn asioita... niin toinen kertoo nojatuoleista isovarpaassa... mistä tietäisin milloin se on ilkeilyä ja milloin huumoria? Ota huomioon että toinen ihan onnessaan ja tosissaan kysyy asioita... no, kasvokkain, ehkä ymmärtäisin tuota huumoriasi... täällä kirjoittaessani tunnen välillä, että en ymmärrä ihmisten tarkoitusperiä...

Mistä tuo 2 g on saatu oikeasti siis laskettua? että on saatu tuollainen luku, 2ghan on tosi vähän ja mikä vain voi vaikuttaa että jonkin mittaamistuloksessa olisi 2g heitto, varsinkin jos kyseessä on kudosneisteisiin ja kaasuihin jne. liittyviä asioita.

Voi_sentään kirjoitti:

En minä ilkeillyt. Et ymmärrä huumoria?

Mutta tuo mystinen n. 2 gr on tosi. Sitä on kutsuttu sielun / hengen painoksi.

Tarvitseeko sielu suureellista painoarvoa?

L_S kirjoitti:

Tarvitseeko sielu suureellista painoarvoa?

En tiedä, enkä väitä, tarvitseeko, mutta tuon verran se / hän, tieteellisesti ottaen painaa.

Sielu ei ole uskomusasia, vaan fakta. Siksi se on voitu jopa fyysisellä vaa'alla punnita.

capiche kirjoitti:

Sielu on todennäköisimmin erilaisten aivotoimintojen summa. Sielusta on todella vaikea puhua, sillä se on sekä psykologinen ja filosofinen että teologinen käsite.

Psykologisesti sielu viittaa ihmisen tietoisuuteen, joka jakaantuu kahteen osaan: ylempi minä (= se mitä tiedän itsestäni ) ja alempi minä (=piilossa oleva alitajunta). Filosofiassa sielun alempi osa viittaa aineelliseen järkeen ja sielun ylempi osa viittaa henkiseen järkeen (moraaliin ja etiikkaan).

Teologisesti sielu muodostaa ihmisen ydinolemuksen. Sielun ylempi, henkinen osa heijastaa ihmisen tietoisuudessa jumalallisuutta ja sielun alempi osa heijastaa ihmisyyttä.

Lue lisää

Eli ei voi todentaa missä kohtaa aivotoimintaa sijaitsee sielu? Miten Jumala merkitsee sielun tai miten muutos tapahtuu, jotta tapahtuu ns. uudestisyntyminen. En tarkoita usko, tarkoitan miten se... ei niin kuin uskovaiset sen "sanovat".... vaan, tapahtuuko ihmisen sieluntilassa jokin prosessi vai onko se vakio ja vasta kuoleman jälkeen, mennään odottamaan ylösnousemusruumista?

Sielun_paino kirjoitti:

En tiedä, enkä väitä, tarvitseeko, mutta tuon verran se / hän, tieteellisesti ottaen painaa.

Sielu ei ole uskomusasia, vaan fakta. Siksi se on voitu jopa fyysisellä vaa'alla punnita.

Lue lisää

et tiedä etkä väitä tarvitseeko painaa, ja silti väität sen tarvitsevan painaa 2 g... hmm... epäloogista. :)

L_S kirjoitti:

Eli ei voi todentaa missä kohtaa aivotoimintaa sijaitsee sielu? Miten Jumala merkitsee sielun tai miten muutos tapahtuu, jotta tapahtuu ns. uudestisyntyminen. En tarkoita usko, tarkoitan miten se... ei niin kuin uskovaiset sen "sanovat".... vaan, tapahtuuko ihmisen sieluntilassa jokin prosessi vai onko se vakio ja vasta kuoleman jälkeen, mennään odottamaan ylösnousemusruumista?

Lue lisää

Ei persoonaa, ajatuksia, muistoja, hengellisyyttä tms. voi todentaa. Aivokuvissa näkyy mitkä aivojen alueet aktivoituvat yksittäisistä toiminnoista. Mutta sitä mikä muodostaa ihmisen koko minuuden - tai sielun - ei voi kuvata.

Raamatun mukaan Jeesuksen vastaanottaneiden nimet merkitään elämän kirjaan. Kyllä kaikkitietävä ja kaiken näkevä Jumala lapsensa tuntee. Uskossa on kyse Jumalan ja ihmisen välisestä suhteesta. Sehän on prosessi, jossa Jumala ilmaisee itseään ja armoaan vähitellen lapselleen.

L_S kirjoitti:

et tiedä etkä väitä tarvitseeko painaa, ja silti väität sen tarvitsevan painaa 2 g... hmm... epäloogista. :)

Vitsien ei tarvitse olla loogisia.:)

capiche kirjoitti:

Vitsien ei tarvitse olla loogisia.:)

Ai sekö siinä olikin... :)

L_S kirjoitti:

Nooo… varmaan on huono huumorintaju... etten palstalla, jossa en näe toisen ilmeitä jne.... ymmärrä sitä, että kun onnessaan kysyn asioita... niin toinen kertoo nojatuoleista isovarpaassa... mistä tietäisin milloin se on ilkeilyä ja milloin huumoria? Ota huomioon että toinen ihan onnessaan ja tosissaan kysyy asioita... no, kasvokkain, ehkä ymmärtäisin tuota huumoriasi... täällä kirjoittaessani tunnen välillä, että en ymmärrä ihmisten tarkoitusperiä...

Mistä tuo 2 g on saatu oikeasti siis laskettua? että on saatu tuollainen luku, 2ghan on tosi vähän ja mikä vain voi vaikuttaa että jonkin mittaamistuloksessa olisi 2g heitto, varsinkin jos kyseessä on kudosneisteisiin ja kaasuihin jne. liittyviä asioita.

Lue lisää

Tämä n. 2 grammaa (ei täsmällinen paino) on nimenomaan se "tuntematon", mitä tiede, kaikkien vainajasta poistuneen ilman, kaasun ym. jälkeen, kun ne kaikki on kuolevalta tarkkaan mitattu, tätä ei "osata selittää". "Ei selity tieteellisesti".

:) heh... okei... meni perille, huumorismiehiä tai naisia.