Söin ennen mielestäni terveellisesti.Söin kasvisruokaa,hedelmiä,viljatuotteita.Söin silloin vain hyvin vähän eläinperäisiä proteeenipitoisia tuotteita,vaikka olin silloinkin sekasyöjä.kalaa en koskaan ja kananmuniakin joskus harvoin koska olin kuullut että ihminen ei niitä tarvitse.Proteenin saantini oli liian vähäistä,paljon vähäisempää,kuin mitä suositellaan suomen ravitemussuosituksissa.
Nyt kun olen käyttänyt lihaa,kalaa ja kananmunia vointini on kohentunut huomattavan paljon.Enään ei ole koko ajan nälkä niinkuin ennen.Syön nyt niitä reilusti kahdella aterialla päivässä.Painokin on lähtenyt hitaaseen laskuun.Rasvapainoni on muuttumassa lihaspainoksi.Entisessä ruokavaliossa oli paljon vehnää sämpylöitä päällä rasvaa.Pullaa Jugurttia,.Kaikki ne oli vain turhia kaloreita joista lihoinkin.Söin paljon hedelmiä.Makeisiakin vähän liikaa.
Päivän kaloreista tulee valkuaisaineista nyt suunnilleen 30% kun se ennen oli 2% Hiilihydraateista 40% rasvat 20%
Proteenista mainitaan monessakin laihdutusjutussa,jos ruokaannoksessa on muutama pieni lihapulla,niin se ei todellakaan riitä proteenin lähteeksi.Syökää reilusti kalaa,savustettuna,paistettuna ,keitoissa yms.Tehkää kananmunista munakkaita,tai syökää ne keitettyinä tai paistettuina.Herkutelkaa välillä lihalla,rillikylkeä,broilerin rintapaloja,yms
Käyttäkää enemmän proteenia
43
899
Vastaukset
- pavullapapua
Kyllä kasvisruuastakin voi saada proteiineja. On ihmisestä kiinni, miten dieettinsä kokoaa. Sitä paitsi monissa kasviskunnan tuotteissa on suoliston hyvinvoinnille tärkeitä aineita. Nykyiset kaupalliset vegaaniset valmisruuan heikentävät kasvissyöjän ravitsemusta. Ne sisältävät runsaasti sokeria, valkoisia jauhoja ja teollisuusrasvaa - samoin kuin vastaavat eläinperäiset tuotteet. Itse olen ollut vegaani puolet elämästäni, ja painoni on pysynyt vakaana koko ajan. Sokerit jätin kokonaan pois pari vuotta sitten muista syistä.
Nykyään jopa armeijaan on tulossa pakollisia kasvisruokapäiviä. Armeija perustaa toimintansa tietoon. Eivät he tarjoaisi kasvisruokaa, jos se heikentäisi varusmiesten terveyttä. Puolivuosisataa sittenhän uskottiin, että ihminen suunnilleen kuolee ilman lihaa. Silti lihaa syötiin paljon vähemmän kuin nykyään.
Kannattaa myös muistaa, että ilmastonmuutos tuhoaa huimaa vauhtia tätä planeettaa. Tänä kesänä Suomessakin nähtiin, että tuotantoeläimille ei ole saatavilla riittävästi rehua, eli karjaa joudutaan lopettamaan. Kasvissyönti on valitettavasti ekologista. Olemme itse tuhonneet kauniin planeettamme, emmekä voi rajattomasti lisätä lihan kulutusta - kuten tähän mennessä on tehty. Siltikään lihan kulutuksen lisäys ei ole lisännyt terveyttä - päin vastoin.- pp256
Jos syö pelkästään kasviksia,niin proteenit pitäisi ottaa papukasveista, siinä on se ongelma kuinka moni kasvisyöjä syö esim mustapapuja ja linssejä yms.En itse ainakaan usko että ne vastaavat täysin eläinperäistä proteenia.Voisin itsekkin nyt lisätä niitä jonkin verran omaan ruokavalioon,niin saisin myös nekin ravintoaineet.
Olen keskiikäinen mies ja voin nyt kokemuksesta sanoa nyt että hormoonit hyrrää tällä uudella ruokavaliola aivan eritavalla kuin ennen,aivan samalla tavalla kuin silloin kolmikymppisenä.Pidän voileipien ja margariinin syöntiä aivan turhana.Rasvat saa luonnollisella tavalla kananmunista rasvaisesta kalasta.Punaisesta maidosta,sitä laitan vain kahviin.
Täytyy nyt alkaa tekemään niitä pitkiä pyörälenkkejä.Täytekakkua minulla kuluu paljon tällä uudella dietillä.Aamulla ja illalla 50g pala se tekee n 600 kal se kuluu jo tunnin pyöräilyllä.Loput n 1300 kal otan lihasta,kalasta,kasviksista.Juomana käytän enimmäkseen vettä 1 pieni pullo vähäkalorista sokerilla makeutettua kivennäisvettä.Iltakaakaun teen lidin bio organic oat drink kaurajuomaan jonka makeutan hunajalla ja tummalla ruokosokerilla.
Tavoittena ei ole ollenkaan laskea painoa,vaan muuttaa rasvapaino lihaspainoksi,missä olenkin onnistunut.Kun rasvapaino muuttuu lihaspainoksi,paino ei laske ollenkaan. - pavullapapua
pp256 kirjoitti:
Jos syö pelkästään kasviksia,niin proteenit pitäisi ottaa papukasveista, siinä on se ongelma kuinka moni kasvisyöjä syö esim mustapapuja ja linssejä yms.En itse ainakaan usko että ne vastaavat täysin eläinperäistä proteenia.Voisin itsekkin nyt lisätä niitä jonkin verran omaan ruokavalioon,niin saisin myös nekin ravintoaineet.
Olen keskiikäinen mies ja voin nyt kokemuksesta sanoa nyt että hormoonit hyrrää tällä uudella ruokavaliola aivan eritavalla kuin ennen,aivan samalla tavalla kuin silloin kolmikymppisenä.Pidän voileipien ja margariinin syöntiä aivan turhana.Rasvat saa luonnollisella tavalla kananmunista rasvaisesta kalasta.Punaisesta maidosta,sitä laitan vain kahviin.
Täytyy nyt alkaa tekemään niitä pitkiä pyörälenkkejä.Täytekakkua minulla kuluu paljon tällä uudella dietillä.Aamulla ja illalla 50g pala se tekee n 600 kal se kuluu jo tunnin pyöräilyllä.Loput n 1300 kal otan lihasta,kalasta,kasviksista.Juomana käytän enimmäkseen vettä 1 pieni pullo vähäkalorista sokerilla makeutettua kivennäisvettä.Iltakaakaun teen lidin bio organic oat drink kaurajuomaan jonka makeutan hunajalla ja tummalla ruokosokerilla.
Tavoittena ei ole ollenkaan laskea painoa,vaan muuttaa rasvapaino lihaspainoksi,missä olenkin onnistunut.Kun rasvapaino muuttuu lihaspainoksi,paino ei laske ollenkaan.Eli olen ollut parikymmentä vuotta ilman riittäviä proteiineja? Proteiinin puutoksen pitäisi jo näkyä paljon aiemmin...
Ihmisillä on uskomus, että ilman lihaa ei saa proteiinia. Ei liha lihakseksi suoraan muutu. Se hajotetaan aminohapoiksi. On rajansa, minkä verran proteiinia voi käyttää hyödyksi. Loppu käytetään energiaksi. Siitä syystä lisäravinneproteiineilla ei ole yleensä merkitystä harjoituksen tuloksiin. Suurin osa saa riittävästi proteiinia eli vaihtelevaisia aminohappoja muutenkin, eli lisäproteiini on turha. Amerikoissa muuten köyhillä perheillä maapähkinä on oleellinen proteiinin lähde.
Kasvisruuassa on vaihtelevaisesti välttämättömiä aminohappoja. Kun syö erilaisia tuotteita, niin niistä yhteensä kertyy riittävän monipuolinen aminohappokoostumus. Täysjyväviljaa, papuja, linssejä, pähkinöitä, sieniä...
Anorektikoilla ja ikuisilla laihduttajilla on yhteinen dieetti. Molemmat koettavat syödä vain rasvattomia vihanneksia ja hedelmiä. Anorektikolla on tahdonlujuutta, joten hän onnistuu, ja on rasvaton, vähälihaksinen ja heikkoluinen. Ikuinen laihduttaja jaksaa paastota aamun ja syödä vihanneksia iltapäivän, mutta repeää ahmimaan illalla kaikkea mahdollisimman epäterveellistä. Ja aloittaa saman kierroksen uudestaan seuraavana aamuna, yhtä huonoin tuloksin. Joten hänen kehonsa pursuu rasvaa. Kummallakin on sama ongelma, ei uskalleta syödä. Toinen tosin jaksaa pitää dieettinsä ja pakottaa itsensä lenkille, toinen ei muutamaa tuntia enempää kumpaakaan.
Mikään proteiinidieetti ei myöskään kasvata lihasmassaa. Siihen tarvitaan harjoittelua. Eräässä dokkarissa testattiin syöttää 10 tai 15 koehenkilölle liikaa epäterveellistä ruokaa ilman treeniä. Ainoastaan yhdellä paino nousi vain pari kiloa, ja sekin oli lihasmassaa. Yritän vain sanoa, että ylimääräenergian lihakseksi suoraan muuttava geenipooli on erittäin harvinainen. Lihasten kehittyminen edellyttää lähes aina harjoittelua. Lihasmassa myös vähenee varsin nopeasti iän myötä, eli vanhemmalla iällä väärä laihdutus voi olla vieläkin tuhoisampaa.
Katsokaa nyt vaikka 20 - 30 -vuotiaita miehiä ja 40 - 50 -vuotiaita miehiä. Nuorilla useinmiten pullistelee hauikset, vanhemmassa ikäryhmässä pullistelee teepaidan keskusta - vaikka painoindeksin mukaan ylipainoa ei olisi. Ikäkin vaikuttaa kehon koostumukseen, eli optimaalinen vartalo vaatii vanhempana enemmän töitä.
- pp256
Joku voi ihmetellä tätä täytekakun syöntiä,siinä ei ole mitään ihmeellistä,pienet kalorimäärät pystyy helposti polttamaan liikunnalla liikunnalla.Laihdutuskin onnistuu silloin paremmin kun siinä on jotain hyvääkin.Isoja kalorimääriä n5000-7000 ei pysty kuluttamaan liikunnalla Jos syö vaikkapa vehnäpatonkeja päällä juustoa rasvaa,makkaroita jäätelöä pitsoja,hampurilaisia karkkia yms
Isompikalorisina päivinä syön ruokaannoksen lisäksi illalla pitsan,eikä se ole vaikuttanut mitenkään kiinteytymiseen.Tein vasta 1,5 tunnin pyörälenkin,ja kohta menen tunnin juoksulenkille uusilla jäykkäpohjaisilla lenkkareilla,niissä on kaareva pohja.Nämä rasittavat vähemmän jalan pohjaa kuin lepsut lenkkarit,ja ne maksavat puolta enemmän.- liikkuvaIhminen
Hyvää pohdintaa sinulla "pp256" . Itse ajattelen myös niin päin, että kaloreita (energiaa) tarvitaan että jaksaa liikkua ja touhuta. Llikkuminen on kivaa puuhaa ja tuo iloa ja kehittää fyysistä ja henkistä suorituskykyä (voima,notkeus,sydän,keuhkot, mieli jne). Ilman kaloritankkausta huhkiminen ei onnistu kovinkaan hyvin. Sitä urvahtaa kesken treenin jos on kalorivajetta kropassa. En oikeastansa ajattele että kaloreita poltettaisiin liikunnalla vain sen vuoksi kun on syöty liikaa kakkuja tai patonkia. Tämmöiset tarkentavat lisäfilosofiat.
- veeäm43
En laske kaloreja mutta pidän huolen suojaravinteiden ja proteiinin riittävästä saannista.
16.11.2017 oli rasvaton painoni 72,5kg. Käyn salilla 6krt/vko mutta oikeasti on vain yksi raskas päivä viikossa. Joko kyykky tangolla tai maastaveto. Teen pyramideina ainakin submaksimiin ja alastullessa toistoja niin paljon kuin menee.
Muina päivinä pienet lihasrymät nykyään 8 - 12 toiston sarjoina.
Yksi aerobinen päivä.
Vatsaa tehokkaasti.
Lasken protskutarpeekseni 140 - 150g/vrk ja pidän juolen, että se vähintäänkin täyttyy.
Pulverivarmennus ja perusvarmisteena rasvaton raejuusto keitetty kananmuna mössöä mausteina oliiviöljyä, sinihomejuustoa, Dijonin hunajasinappia ja puserrettuja valkosipulin kynsiä.
Äheltämisestä huolimatta lihasmassaa katoaa vajaa kilo /vuosi. Laskin viimeisten 4:n vuoden keskimenetyksen joka oli 860g/vuosi. Laskettu saman InBody720:n samassa tilanteessa tehdyistä analyyseistä.
Viimeeksi oli 1,8kg yli I-B:n ilmoittaman ihannepainon. Nämä "ihanteet" ovat sinänsä yksi hailee. 75v täyttänä ulkonäkö on se mitä on. Terveys ja olotila ovat tärkeimmät.
Syön perusraaka-aineista valmistamaani kotiruokaa.- paritvinkitseniorille
muistithan pinaatin ja pähkinät ja banaanit. Etenkin pinaatti tehostaa proteiinien synteesiä. Hyväksi myös jänteille ja nivelsiteille. Kalsium ja D vitamiini erittäin tärkeitä luustolle. Kannattaa välttää poreilevia limonadeja. Etenkin suositut kolajuomat ovat varsin pahasta.. Colajuomien fosforihapot heikentävät luustoa. Tutkittu juttu.
- veeäm43
paritvinkitseniorille kirjoitti:
muistithan pinaatin ja pähkinät ja banaanit. Etenkin pinaatti tehostaa proteiinien synteesiä. Hyväksi myös jänteille ja nivelsiteille. Kalsium ja D vitamiini erittäin tärkeitä luustolle. Kannattaa välttää poreilevia limonadeja. Etenkin suositut kolajuomat ovat varsin pahasta.. Colajuomien fosforihapot heikentävät luustoa. Tutkittu juttu.
Päivittäin täysi kourallinen pähkinöitä. Salilta kotiutuessa yksi banaani. Pinaattia en ole syönyt missään muodossa. Kiitos vinkistä!
Maitoa kulutan noin 1,5l / pv ja olen katsonut tuoteselosteesta mm. kalsiumin ja D-vitskun.
Pimeänä aikana otan D lisän purkista.
Sinkkiä tabu, B1 ja B6 kumpaakin 250mg ja B12 500 mikrogrammaa.
Kalanmaksaöljyä päivittäin ruokalusikallinen.
Päivittäiseen karvahatulliseen tuoresalaattiin reilusti neitsyt oliiviöljyä.
Limsoja en ole harrastanut. Kotioloissa treenikausina olen täysin raitis mutta keväät ja syksyt Espanjassa horjuttavat tuota rytmiä.
Hyväkuntoisena pystyy rentoutumisjaksoistakin nauttimaan. 4:n viikon rentoutuminen vaatii 2:n viikon "ennallistamisen". - naturaali
Itse käytän korvaushoitoa testo tasojen ylläpitoon. Jolloin lihasmassaa tulee ihan mukavasti vaikka proteiinia ei aina riittävästi tulisikaan.
Tästä voi päätellä että jos hormoonitasot ovat kunnossa niin lihasmassaa tulee söi sitten ihan mitä vain.
Monet ihmettelevät hyvää lihaskuntoani kun syönkin ihan mitä sattuu. Aina kerron että kun on normaalia parempi hormoonitoiminta niin onnistuu helposti. - veeäm43
naturaali kirjoitti:
Itse käytän korvaushoitoa testo tasojen ylläpitoon. Jolloin lihasmassaa tulee ihan mukavasti vaikka proteiinia ei aina riittävästi tulisikaan.
Tästä voi päätellä että jos hormoonitasot ovat kunnossa niin lihasmassaa tulee söi sitten ihan mitä vain.
Monet ihmettelevät hyvää lihaskuntoani kun syönkin ihan mitä sattuu. Aina kerron että kun on normaalia parempi hormoonitoiminta niin onnistuu helposti.Tyhjästä ei nyhjästä!
Ikäsi? S-Testo ja S-Testo-V? Ei laskennallinen. - naturaali
Ikää alkaa olemaan 60v. Mutta useat ovat kertoneet että lihasmassani ja rasvattomuuteni on kuin kovakuntoisella nuorukaisella. Ja siltä kyllä tuntuukin.
Aina kun kerron ruokailuista niin kaikki ihmettelee että miten on mahdollista.
En muista enään mitattuja testo tasoja. - veeäm43
naturaali kirjoitti:
Ikää alkaa olemaan 60v. Mutta useat ovat kertoneet että lihasmassani ja rasvattomuuteni on kuin kovakuntoisella nuorukaisella. Ja siltä kyllä tuntuukin.
Aina kun kerron ruokailuista niin kaikki ihmettelee että miten on mahdollista.
En muista enään mitattuja testo tasoja.Kukaan tuttavani, joka on mittauttanut testotasonsa, ei ole unohtanut niitä!
Rasvasi varmaan muistat? Rasva%? Vatsaontelon viskeraali?
Lihasmassan määrä kiloina ja %osuus kehon painosta?
Jos nämäkin ovat usvan peitossa niin suosittelen tarkistamaan luotettavassa paikassa!
Aina ei kannata uskoa ympärillä olevien mielistelijöiden sanomisiin. - naturaali
En ole käynnyt missään mittauttamassa rasvoja. Koska ne ovat epäluotettavia ja vain suuntaa antavia.
Mutta jos pituus on 187cm ja paino 96kg (aamulla), vyötärön ympärys 89cm, ei jenkkakahvoja, palikat selvästi näkyvillä, jopa saattaa suonikin pullottaa joskus.
Niin ei siellä rasvaa voi olla paljoa.
Työterveydessä pihdeillä arvio viime vuonna että n.10%.
Hekin ihmettelivät kovaa kuntoani ja sanoin vain että kun on kovaa tekoa niin se näkyy ja tuntuu. Punastui työterveys nainen. Selvästi vähä rasvainen kroppa kiinnosti neitiä. - veeäm43
naturaali kirjoitti:
En ole käynnyt missään mittauttamassa rasvoja. Koska ne ovat epäluotettavia ja vain suuntaa antavia.
Mutta jos pituus on 187cm ja paino 96kg (aamulla), vyötärön ympärys 89cm, ei jenkkakahvoja, palikat selvästi näkyvillä, jopa saattaa suonikin pullottaa joskus.
Niin ei siellä rasvaa voi olla paljoa.
Työterveydessä pihdeillä arvio viime vuonna että n.10%.
Hekin ihmettelivät kovaa kuntoani ja sanoin vain että kun on kovaa tekoa niin se näkyy ja tuntuu. Punastui työterveys nainen. Selvästi vähä rasvainen kroppa kiinnosti neitiä.InBody720 on laite jota pidetään referenssinä muille yleisesti käytössä oleville menetelmille.
Rasvan pihtimittaus jos mikä, on suuntaa antava mutta muutosta seurattaessa tulokset ovat keskenään vertailukelpoisia kun ne ovat saman henkilön tekemiä.
Kova kunto? Millä perusteilla? Tietenkin tänne voi höheltää mitä tahansa numeerisia lukemia mutta näkisipähän kuitenkin sinun oman käsityksesi kunnon kovuudesta.
Silmä näkee mitä niiden takana oleva elin haluaa. - naruraali
Ei tässä ole kyse mistään omasta luulosta vaan useamman ihmisen uteliaista kehuista. Moni kertonnut kuinka kadehtiin kuntoani, ulkomuotoani, siitä kuinka atleettinen ja lihaksikas se on.
Ja sitten kun kerron vielä että en välitä syömisistä mitään ja syön milloin sattuu, mitä sattuu niin johan lisää ihmetystä.
Salilla en ole käynnyt, enkä käy, minusta turhaa narsismia mistä ei saa kuin vaivoja.
Mutta kyllä moni on jäännyt toiseksi juoksu ja uinti kisoissa, niin lyhyellä kuin pitkällä matkalla. Puisen lipputangon kannoin ja pystytin omin voimin. Vajan rakensin tukki puista, alusta loppuun, yksin. - naturaali
Mikä olisi sinusta kova kunto? Millä tuloksella on kova kuntoinen?
- yugyhlkguygklk
Tässä viikolla tuli telkkarista ohjelma jossa käsiteltiin ruotsalaisen vanhainkodin asukkaiden ruokailua. Kyseisessä paikassa ruoka tuotiin läheisestä sairaalan suurkeittiöstä ja se todettiin mauttomaksi tai pahanmakuiseksi ns. TV-kokin maistamana. Ei siis ihme että moni asiakas totesi ettei syö tarjottua ruokaa. Ravintotutkijan toimesta todettiin että ylipainoinen asiakas sai liian vähän ravintoa ja oli siis nälässä. Hän kärsi proteiinipuutteesta. Tuon kokin toimesta tehtiin kokeeksi tavallista kotiruokaa samassa sairaalan keittiössä ja samalla hinnalla jolloin ruokaa syötiin halukkaasti lautanen tyhjäksi.
- pp256
Ruokaan saa makua pikkunikseillä,en ole aikaisemmin osannut paistaa edes kalaa.Leikkaa lohen poikkisuuntaisesti 8 mm siivuihin päälle ripottelee suolan ja vehnäjauhon,ja paistaa ensin vähän aikaa kuumemmalla lämmöllä sitten vähentää lämmön teholle 1.Kypsentää hitaasti n15 min .Sama toiselle puolelle.Täysi pannullinen menee hyvin pääateriana,hitaalla kypsentämisellä saa saa rapean pinnan,liha tulee vähän kiinteämmäksi.
Ruodosta irtoaa makua lihaan.Näin se maistuu monta kertaa paremmalta kuin fileeksi leikattu.Paistirasvana voi antaa lisää makua.Lisäksi syön pienen annoksen kasvissalattia johon laitan kurkkua,kirsikkatomattia,avokadoa.Nyt syykin siihen selvisi miksi en ennen tykännyt paistetusta lohesta.
Pitennän nyt pyörälenkit kolmeen tuntiin.Sadevarusteet pidän aina mukana,neopreenikengät sadelahkeet,sadeviitan.Jos lähtiessä sataa niin laitan heti kumisaappaat.Nyt täytyy kaloreita säätää hieman miinukselle ja lisätä liikuntaa kuukauden ylläpitovaiheen jälkeen.Hitailla muutoksilla rasvapaino muuttuu lihaspainoksi.En edelleenkään ala poistamaan nopeasti nesteitä,vaan jatkan samalla tyylillä.- veijo983598753
Miksi pilata hyvä lkala vehnäjauhoilla. paista voissa ja mausta.
laittoiko äiti vehnäjauhoaj kaikkiin paistoksiin ja kastikkeisiin????? - hpv27
Itse suosin lohen hauduttamista liemessä. Liemeen ehkä 1 dl hapanta valkoviiniä (riesling on hyvä) ja 4 dl vettä ja kasviliemikuutio (itse käytän itse tehtyä kasviliemitahnaa) ja mausteita. Liemi kiehautetaan ja annetaan jäähtyä muutama minuutti. Kalapalat sekaan noin vartiksi ja kansi päälle.
- pp256
Lohi on liian rasvainen kala kiinteytykseen.Parhaat tulokset sain purkkimakrillilla 125g tomattikastikkeessa.Vyötärön ympärysmitta pienentyi viisi senttiä kuukaudessa,kun laitoin sitä täysjyväruisleivän päälle kahtena päivänä peräkkäin,se oli siis pääateria.Joka kolmas päivä söin normaalin lämpimän aterian.Täytyy nyt toistaa tämä uudestaan.Kaksi kertaa päivässä n 130g proteenipitoista ruokaa riittää,siihen sekä 2 pientä hedelmää,ja jonkin verran hiilihydraattia muista lähteistä.
- pp256
Näyttää siltä että rasva on monin verroin pahempi lihottaja kuin hiilihydraatti.Minulla on paperille kirjoitettu ohjelma,josta tiedän muutokset tarkasti,erillaisilla ruokavalioilla tapahtuu erillaisia muutoksia.Kuukaudessa näkee toimiiko ruokavalio,jos se ei toimi niin pitää tehdä pieniä muutoksia.Liian pieni määrä proteenia johtaa jojoiluun ja lihasmassan menetykseen,liika rasva lihottaa.
https://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/artikkeli/suomalaismies-vaihtoi-rasvaisen-ruokavalion-virallisiin-ravitsemussuosituksiin-30-paivan-ihmiskokeen-tulokset-yllattavat/5764348#gs.MUo4P3Y
Normaali ruokavalio runsasrasvainen
Normaalisti personal trainerin ruokavalio koostuu 60–70-prosenttisesti rasvasta, ja erityisesti tyydyttyneestä rasvasta.
TÄYSIN VÄÄRÄÄ TIETOA minulla nousi talvella paino lyhyessä ajassa 2 kg kun käytin reilummasti rasvaa,eikä vointikaan ollut niin hyvä kuin vähärasvaisella ruokavaliolla. - pp256
Rasvakauppiaat ja roskaruokakauppiaat hyötyvät näistä rasvamainoksista.Kaikki rillituotteet sisältävät erittäin paljon rasvaa.Niitten maun salaisuus on juuri rasvassa.ranskalaiset perunat ja hampurilaiset eivät maistuisi miltään ilman rasvaa.Karkit ovat puoleksi rasvaa.Terveellisessäkin ruuassa voi olla paljon rasvaa.
Nyt pistän ohjelman uusiksi pyörälenkki vajaa 2 tuntia siitä heti kuntosalille tai sauvakävelemään tai rullasuksihiihtoa.Paljon proteenia.Vähän rasvaa,rasvat vain kananmunista vähärasvaisesta lihasta ja kalasta,kaksi dl punaista maitoa. - EipäTaidaOlla
pp256 kirjoitti:
Rasvakauppiaat ja roskaruokakauppiaat hyötyvät näistä rasvamainoksista.Kaikki rillituotteet sisältävät erittäin paljon rasvaa.Niitten maun salaisuus on juuri rasvassa.ranskalaiset perunat ja hampurilaiset eivät maistuisi miltään ilman rasvaa.Karkit ovat puoleksi rasvaa.Terveellisessäkin ruuassa voi olla paljon rasvaa.
Nyt pistän ohjelman uusiksi pyörälenkki vajaa 2 tuntia siitä heti kuntosalille tai sauvakävelemään tai rullasuksihiihtoa.Paljon proteenia.Vähän rasvaa,rasvat vain kananmunista vähärasvaisesta lihasta ja kalasta,kaksi dl punaista maitoa."Karkit ovat puoleksi rasvaa."
Tuo ehkä toteutuu suklaan kanssa, mutta ns. oikeat karamellit on kyllä pääasiassa hiilihydraattia.
- pp256
https://anna.fi/hyvinvointi/laihdutus/laihduta-laskit-ala-lihaksia-syo-naita-11-vaharasvaista-proteiinin-lahdetta parhaat proteeninlähteet
Lopetan itse pullotettujen ruokaöljyjen käytön.Margariinia en ole käyttänyt kymmeneen vuoteen.Paistoin nyt kananmunat vedessä,ja ne maistuivat aivan yhtä hyviltä kuin rasvassa paistetut.Kaikki lisätyt rasvat ovat vain turhia kaloreita,ne vain lisäävät aterian kaloripitoisuuden jopa puolella,ja näin aiheuttavat lihomisen.Oliiviöljyn rasvat saa syömällä oliiveja,samalla saa kaikki muutkin kymmenet ravintoaineet ja kuidut mitä oliivissa on.Hyvää kasvisrasvaa saa lisäämällä salattiin avokadon.Täytyy vielä lisätä näitä kasvisperäisiä proteeneja ruokavalioon.Kokeilin illalla punaisia linssejä keitin 10 min lisäsin suolan ja rouhitun mustapippurin,maistui hyvin.Gooklettamalla löytyy hyviä linssireseptejä.Linssissä on yhtä paljon proteenia kuin sisäfileessä,ja se poistaa kolestrolia.
Kasvikset ovat vähähiilihydraattisia ja vähärasvaisia niitä voi käyttää reilusti.Käytän lohta 50g kaksi kertaa viikossa,lisäksi muita vähärasvaisia kaloja.
Käyn nyt jonkin verran kuntosalillakin,kuntoutan siellä vain pienillä 15 kilon painoilla työssä särkyneitä niveliä.En suosittele kenellekkään raskaitten painojen käyttöä.Jaloissa on paljon voimaa,mutta ne eivät kestä sitä.Polvet ja pohkeet saa hajalle jalkaprässissä,jos ei ole varovainen.Työssä yksipuoliset työliikkeet aiheuttavat tenniskyynerpään ja olkapäät kipeytyvät.Liikkeitä olkapäillä pitäisi tehdä moneen suuntaan eikä yksipuolisesti samaan suuntaan niinkuin monessa raskaassa työssä pakosta tulee.Vuokrafirmojen kautta haetaan näihin töihin työntekijöitä,omat työntekijät ovat leikattu,tai leikkausjonossa.Kädet saattavat vaurioitua niissä töissä muutamassa kuukaudessa.
Ottakaa rasvat vain luonnollisista lähteistä,sillä pullotetut ja purkitetut rasvat ovat vain turhia kaloreita,jotka lisäävät ruokaannoksen kaloripitoisuutta aiheuttaen lihomisen.Hyvää rasvaa saa esim kananmunista ja avokadosta.- pp256
Yleensä rasvat puristetaan siemenistä ja kasviksista,ja niistä saaduilla kuiduilla tehdään pillereitä ja ravintovalmisteita.Riisin kuorista tehdään lääkkeitä,syökää täysjyväriisiä,niin ei tarvitse syödä lääkkeitä.
- pp2556
Sekin on ollut väärää tietoa että ihmisen tulisi juoda vettä 2-3 litraa päivässä.Liiallinen veden juonti vain laimentaa liikaa kehon nesteitä,eikä se ole hyväksi.Ihminen ei pysty varastoimaan itseensä vettä kuin määrätyn määrän,ylimääräinen vesi vain virtsataan pois.En ole tuohon koskaan uskonutkaan,nykyyäänkin kuulee monesti että aamulla pitäisi juoda kaksi lasillista vettä,vaikka ei olisi yhtään jano.Eläinperäiset proteenit ovat kolme kertaa vähäkalorisempia kuin kasvisproteenit.Paras tulos kananmunan paistossa tulee kun paistaa ne vähässä rasvassa,n puoli tl,niin pienet määrät rasvaa ei lihota.Nyt kun on käyttänyt vähemmän rasvaa olo on ollut laihtuva.
- veeäm43
Harhaan johtavaa kiihoitusta. Pitäisi syödä jotain enemmän? Oikeampi ilmaisu olisi "pitäisi jokin korvata osittain jollakin muulla"!
- pp2556
Proteenin lisääminen auttaa,mutta jos kuitenkin syö kalorimääräisesti liikaa niin tulosta ei tule.Siis täytyy käyttää enemmän liikuntaa ja syödä vähemmän kaloreita.Ensi viikolla saan kangoo jumps kengät joilla alan tekemään pitkiä sauvakävelylenkkejä,se on tehokkaampaa kuin tavallinen sauvakävely koska kengän paino lisää rasitusta.Se rasittaa niveliä 80% vähemmän kuin juoksu.Juoksemista en ole pystynyt harrastamaan vasemman jalanpohjan jänteen kipeytymisen takia moneen kymmeneen vuoteen.Vähän välillä olen kokeillut juoksemista,en kuitenkaan uskalla sitä harrastaa koska se voi mennä sillä siihen kuntoon,että ei pysty enään kävelemäänkään.
Olotilasta tietää etukäteen kiinteytyksen ja rasvan palamisen.Se tuntuu välillä epämiellyttävänä olona,vaikka nälkää ei ole.- päkiätreenit
Oletko kokeillut aloittaa jokapäiväisen päkiä- ja jalkapohjatreenin. Suosittelen. Kokemus puhuu. Itselläni oli kuivuneet akillesjänteet. Menin äkäisesti juoksulenkille vuosien tauon jälkeen. Juoksin lujaa kun keuhkot toimi hyvin. Mutta sitten. Akillesjänteet ja jalkapohjat tulehtuivat ( vähän repeytyivätkin) ja katkokävelin kuukausia töpötellen. Sattui tolkuttomasti. En ymmärtänyt että päkiöitä ja jalkapohjia pitää jumpata jos haluaa juosta. Kenkien valinta ja kenkien vaihtaminen on tärkeätä. Nyt pystyn lenkkeilemään. Lenkkeilyn edellytys on että joka päivä treenaan jalkapohjia ja päkiöitäni.
- pp2556
Yksi kiinteyttämis ja laihduttamistapa mikä sopii laiskemmallekkin on kävellä päivän aikana pienissä erissä yhteensä noin 5-6 tuntia kevyttä kävelyä,ja pitää kalorit koko ajan alempana noin1400 kal pv.Ruoka pitää olla silloinkin paljon proteenia sisältävää.Sopii niillekkin jotka olisivat muuten koko ajan jääkaapilla.Voin yrittää jumpata jalkoja,en usko että se enään mitään auttaa.
- pp2556
Paistettu seiti maistui nyt hyvin vaasan täysjyväruisleivän päällä.Salattiin pistin kuutta eri kasvista, maustoin sen suolalla ja mustapippurilla.Syönnin jälkeen juomana kivennäisvesi.Nyt täytekakkukahvit,illalla munakasta ja kaurajuomaan tehty kaakao.
- pp2556
Lihomishistoriani
2017 lihottu paljon kolme kertaa syömällä vain roskaruokaa
2018 pientä lihomista johtuen liian rasvaisesta pääruuasta,ja pienestä määrästä herkkuja
Paras neuvo minkä voi antaanopean lihomisen ennaltaehkäisyyn, on ettei syö mahan täydeltä pullaa ja karkkia,ja muuta roskaa.
Myös liian rasvainen pääruoka lihottaa hitaasti,jos syö vähäkään liikaa herkkuja- eivaikeeta
Niinno....
Syöty energiamäärä pitää olla sama tai vähemmän kuin kulutettu niin lihomista ei tapahdu.
Yhtälö toteutuu syömällä vähemmän energiaa ja / tai liikkumalla enemmän.
- pp2556
https://fineli.fi/fineli/fi/ruokapaivakirja hyvä ilmainen kalorilaskuri josta näkee hiilihydraatit ja rasvatkin
- sekari
Saako kaikki kasvissyöjät tarpeeksi kaikkia välttämättömiä aminohappoja? Vahvasti epäilen! Lihan aminohappoprofiili yksinkertaisesti on paljon laadukkaampi. Proteiini ei ole proteiini, avainasemassa on välttämättämät aminohapot koska näitä elimistö ei kykene itse valmistamaan.
Sekaruokavalio aina terveellisin! Toki runsailla kasviksilla. Intin kasvisruoka-ateriat ok, lisää niiden (=monien!) sekaruokaisten kasvisten syöntiä jotka syö rehuja liian vähän. - munannielijä
En tiedä, mutta just vetasin viiden kananmunan munakkaan. Toivottavasti tuli ilta-/yöpalaksi riittävästi protskua.
- pp255
Lisää reilusti proteenia.
Kaikki pullotettu ja purkitettu rasva melkein kokonaan pois (NE OVAT VAIN TURHIA KALOREITA)
Sopivasti hiilihydraatteja.
Ehdottomasti kannattaa käyttää tätä finellin ruokapäiväkirjaa.Laskin sillä nyt omat makrot
Kalorit n 2000kal
proteenit 80g
rasvat 60g (kaikki PIILORASVOJA)
Aivan turhaan olen jättänyt leivän kokonaan pois.50g täysjyväruisleipää sisältää vain 50 kal.Vähässä rasvassa paistettu kala ja kananmuna maistuu paremmin leivän kanssa.
Täytekakusta 50g kaksi kertaa päivässä saan vain 250 kal
Totesin että 2000 kal päivässä pystyy syömään koko päivän hyvin.Kun kulutus on n 2300 niin pientä laihtumista ja kiinteytystä pitäisi tapahtua.Vähennän kananmunat kahteen,tilalle lihaa tai kalaa 100g.Laskin tuohon 2000 kaloriin täytekeksejä ja rinkeleitä n 500 kalorin edestä,jos niitä vähentää,niin kalorit jäävät reilusti alle 2000 kal.Liikunnalla pystyy helposti lisäämään jonkin verran kalorin kulutusta. - pp2556
Olen huomannut oman olotilan muuttuneen huomattavan paljon kun olen lisännyt ruokavalioon paljon proteenia.Siitä valehdellaan paljon,you tubessa on paljon vegaanien juttuja,niissä sanotaan lihatutteiden olevan ihmiselle tarpeettomia.Niissä ei mainita yhtään miten tärkeitä proteenit ovat ihmiselle.Moni sekasyöjäkin tekee sen saman virheen kuin minä.En tiedä yhtään miten hyvin kasvisperäiset hyvät proteenin lähteet toimii kuten mustapapu ja linssit,ne eivät ole koskaan kuuluneet ruokavaliooni.
Kokeilkaa ihmeessä finellin ruokapäiväkirjaa,näette mitä tapahtuu kun lisää listaan munkkia 200g ja karkkia 100g.Itsellä menee dietillä paljon täytekakkua.Ostan yleensä kahdeksan pientä pakastetäytekakkua kerralla pakastimeen.Moni katsoo pitkään monttu auki,miten näin laiha mies ostaa näin paljon kakkua.En syö niitä kerralla,kaksi 40-50g palasta kaksi kertaa päivässä,ne kannattaa alussa punnita niin tietää tarkasti oikean määrän.
https://fineli.fi/fineli/fi/ruokapaivakirja- oletmitäsyöt
Monessa kasvikunnan "tuotteessa" on myös valkuaisaineita eli proteiineja. Pavuissa, herneissä, pähkinöissä jopa enemmän kuin lihassa. Kyllä kasvisruuan syöjät ovat hyvin kiinnostuneita proteiineista. Itse olen vannoutunut sekaruokailija. Koetan vähentää silti lihan käyttöä. Syitä on monta. Yksi on terveysasiat ja toinen on ympäristöasiat. Eettisestikin asiaa voi pohtia. Se ei vain ole helppoa pohdintaa koska sekä eläimiä että kasveja kohdellaan varsin kaltoin (massatuotanto, geenimanipulaatio ) jotta me ihmiset saamme ravintoa elääksemme. Pelkällä vedellä ja pyhällä hengellä ei ihminen tule kauaa toimeen.
- pp2556
Vatsalihakset alkavat jo vähän näkymään yläpuolelta peilistä katsottuna,paino on pysynyt samassa.Aloitan nyt sauvakävelyt kangoo jumps kengillä,enään ei tarvitse pelätä jalkavammoja
- pp2556
Erittäin hyvin toimivat nämä kangoo jumps kengät,pystyin nyt juoksemaan kunnolla 30 vuoteen.Ihme että niitä ei suomesta saa kuin yhdestä paikasta.Nyt alkaa rasva palamaan nopeasti,kun pystyn taas juoksemaan.Nyt tuli flunssa,pystyn aloittamaan juoksun ensi viikolla.Ne ovat kesällä liian kuumat käyttää,syksy,kevät ja syksy on niille parasta käyttöaikaa,talvella hiihtoa.
- pp2556
Kangoo jumps kengät vähentävät jalkojen ja nivelien rasitusta 80% ne voisivat sopia käytettäväksi kävelyyn myös reilusti ylipainoisille,koska suuri paino helposti rasituksessa vaurioittaa polven.Se on iso laji maailmalla.Käyttävät niitä myös ryhmäliikunnassa.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1742593Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2061204Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131111Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389940Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi299933- 101912
- 66878
- 62865
- 53851
- 46849