laisille, ja suomalaisten ulkomailla oleskelevilta sosiaaliturvaa puolestaan heikennetään.
Tässä linkki joka kertoo asiasta.
https://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/697175-usu-hallitus-aikoo-avata-suomen-sosiaaliturvaa-ulkomaalaisille-suomalaisten-etuja
Hallitus aikoo poistaa Suomeen tulevilta ulkomaalaisilta neljän kuukauden työskentelyvaatimuksen, joka on tähän asti ollut edellytyksenä sosiaalitukien saamiselle.
Neljän kuukauden sääntö otettiin käyttöön 2004, kun EU laajeni Baltiaan ja ay-liike pelkäsi Baltiasta tulevan halpatyövoimaa Suomeen.
Aikarajan poistoa hallitus perustelee halulla parantaa työntekijöiden yhdenvertaisuutta ja lisätä Suomen houkuttelevuutta työperäisen maahanmuuton kohteena.
Jatkossa Suomen sosiaalieduista pääsisi nauttimaan, jos tienaa työttömyysturvan peruspäivärahan suuruisen ansion, eli 696,60 euroa kuukaudessa.
Myös pelkästään Suomeen pysyvästi asumaan tulevat ihmiset, kuten opiskelijat ja oleskeluluvan saaneet, olisivat heti oikeutettuja sosiaaliturvaan.
Sillä ei olisi merkitystä tuleeko muuttaja EU:sta vaiko EU:n ulkopuolelta.
Pitäisikö tässä vaiheessa meidän syntyperäisten suomalaisten jo herätä tekemään jotain, jatkossa ollaan euroopan suosituin sosiaalitoimisto...
Siis ihan oikeesti, löytyykö joku muu hölmöläisten valtio kuin Suomi?.......................................
Tässä linkki joka kertoo asiasta.
https://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/697175-usu-hallitus-aikoo-avata-suomen-sosiaaliturvaa-ulkomaalaisille-suomalaisten-etuja
Hallitus aikoo poistaa Suomeen tulevilta ulkomaalaisilta neljän kuukauden työskentelyvaatimuksen, joka on tähän asti ollut edellytyksenä sosiaalitukien saamiselle.
Neljän kuukauden sääntö otettiin käyttöön 2004, kun EU laajeni Baltiaan ja ay-liike pelkäsi Baltiasta tulevan halpatyövoimaa Suomeen.
Aikarajan poistoa hallitus perustelee halulla parantaa työntekijöiden yhdenvertaisuutta ja lisätä Suomen houkuttelevuutta työperäisen maahanmuuton kohteena.
Jatkossa Suomen sosiaalieduista pääsisi nauttimaan, jos tienaa työttömyysturvan peruspäivärahan suuruisen ansion, eli 696,60 euroa kuukaudessa.
Myös pelkästään Suomeen pysyvästi asumaan tulevat ihmiset, kuten opiskelijat ja oleskeluluvan saaneet, olisivat heti oikeutettuja sosiaaliturvaan.
Sillä ei olisi merkitystä tuleeko muuttaja EU:sta vaiko EU:n ulkopuolelta.
Pitäisikö tässä vaiheessa meidän syntyperäisten suomalaisten jo herätä tekemään jotain, jatkossa ollaan euroopan suosituin sosiaalitoimisto...
Siis ihan oikeesti, löytyykö joku muu hölmöläisten valtio kuin Suomi?.......................................
Vastaukset 18
Vanhimmat
Raiskari mamut saa kaiken ilmaiseksi.
No jos joku maa onb vielä hölmömpi se on Ruotsi, näytetään kaikki tänne sieltä matkittavan. poliitikoilla hirveä kiima nostaa suomi raiskaustilastojen ykkösmaaksi ohi ruotsin.
Kauvaa ei suomalaisilla ole opiskelupaikkoja jos kaikille maassa oleville ulkomaalaisille avataan samat sosiaaliset oikeudet kuin suomalaisillekin.
Aattelepas paljonko kiinassa on esim. tulijoita opiskelemaan; maahan jossa on nämä sosiaalietuisuudet, asumistuet, opintotuet, terveydenhuolto, perustoimeentulo turvattu, harkinnanvarainen tuki ym.
Yhdenkään ulkomaalaisen opiskelijan ei tarvitse enää tehdä velkaa opiskellakseen... esim kotimaassaan, jossa se todellakin voi maksaa maltaita... koska täällä siitä opiskelusta jopa maksetaan opiskelijalle!
Samoin on työnperässä tänne muuttavalle lottovoitto päästä lopulta suomenkansalaiseksi, ja tuoda vaikka suurperheensä sitt perässä kun on oma jalka jo oven välissä. Siinä kohtaa voi muistua ett on puoliso ja ½-tusinasta - tusinaan noita mukuliakin siunaantunut pariskunnalle. Ei siinä yksiö enää riitä asunnoksi, mutt minkäänlaista hätää ei ole, sosiaalihuolto jäerjestää asuinolot tulijoille.
Muutenhan maailmalla voivat vielä kuvitella ett; Suomi ei pidä huolta vierasmaalaisista tulijoista!
No niinpä ja kun ei ole opiskelupaikkoja syrjäytyvät ja ovat poliitikoiden mielestä omaa syytään sitten työttöminä koko ikänsa kun taas ihana matu käy hakemassa ilmaisen koulutuksen ja häviää sitten kuin pieru saharaan täältä. Suku tosiaan kanssa kutsutaan myös hillotolpalle, eihän täällä tarvitse kuin käydä toisinaan kääntymässä ja saa sillä tuet nostettua, voi sitten asua ja työskennellä muualla suurimman osan aikaa.
Tänne tuli pakolaisia Somaliasta, silloin kun olin ekaluokalla koulussa, meidänkin luokalle yks lapsi joka ei osannut sanaakaan suomea. Koulussa hän kyllä oppi n.vuodessa suomenkielen auttavasti ja kolmannella luokalla; hän puhui jo paremmin suomea, mitä minä syntyperäinen suomalainen osasin. Opiskeli sen minkä opiskeli ja rötsteli jonkin verran, oli ns. paha poika. Nykyään en tiedä missä maassa asuu ja mitä tekee, mutt veljensä ei ainakaan tee muuta kuin lapsia vaimonsa kanssa.
Kumpikaan ei ole töissä ja sosiaalihuolto maksaa perheen toimeentulon pääsääntöisesti kai... mitä jotain sivuhankintoja kai mies tekee... tuskin on sossun ostama kello ranteessaan tai kultavitja kaulassaan. Perillisiä hänellä ainakin on...eli uussuomalaisia tavallaan, vaikka syntyneetkin Suomessa.
Ihan oikeesti... montako somaalia oikeesti tekee jotain työtä täällä? Miehet tuskin ainakaan mitään kovin laillista työtä tekevät... paitsi sosiaalihuollossa mitä käyvät milloin mitäkin vaatimassa. Perheelliset naiset taas ovat kotiin sidottuja lastensa kanssa.
Se näistä somaaleista... joista mä tiedän jotain vähäsen, heillä on oma kulttuurinsa... eikä ainakaan miesten kulttuuriin kuulu työn teko, naiset nyt hoitavat kotinsa ja omat lapsena.
Kuulostaa myös ihan suomalaisilta elämänkoululaisilta, paitsi että heiluvat enemmän kännissä ja puukottelevat toisiaan.
terveydenhuolto taitaakin tästä romahtaa, kannattaa hommata vakuutus jotta pääsee helposti yksityiselle.
Kaikki tuet vaan poistetaan, ei makseta kellekään mitään työttömyys-, asumistukea, lapsilisiä yms., saati sitten mitään eläkkeitä vaan jokaisen pitäisi maksaa yksityiseen kassaan minkä pystyy ja jollei pysty niin se on voivoi.
.. Se "Varmaan" onkin Kokkareiden Suunnitelma.. Tuhoavat Järjestelmän vaikka sit tällä tavalla.. Ja Muiden Puolueiden HyödyllisetIdiootit ovat Mukana ihan Täpönä.. ;D.. VoeElämä.. Mitä LappionPuit.. ;D
Shh shh nuuskis,eikös me aikasemmin puhuttu tästä,se ON suunnitelma;) Ja aika hyvin toteutettu viime vuosina lol
Ei voi olla kokkareiden suunnitelma. Miksikä näin kirjoitan ?
Ben Zyskowitch tämän asian juhlallisesti vakuutti aikoinaan 1990-luvun alkupuolen lamassa, jotta kokoomus ei tule ikinä alasajamaan suomen sosiaaliturvaa eikä palaamaan 1800-luvun riistokapitalistiseen malliin jossa ihmisoikeuksia ei ollut olemassa.
Paavo Lipponen sen sijaan oli valmis pääministeriaikanaan kieltämään EU:n ruokajakelupakettien jakelun suomessa. Syy oli, koska se haittaa suomen "maakuvaa". Paavo Lipposen oppipokia ovat- muistatteko ketkä. Oikein muistettu Alexander Stubb ja Juhana Vartiainen.
.. Heh.. VakuuttaviaVakuutteluja.. ;D.. Ja Lippis nyt oli ja on oikein NarsuMarsujenNarsuMarsu ja Kokkareiden.. Kokkare.. ;D
.. OpportuNisti NarsuMarsut on Khyl HulluimmistaHulluimpia ja AhneemmistaAhneempia.. Yrittävät tehdä Suomalaisista Kuhnureita Itselleen.. ;P
.. Ovat Tosin jo AikaLailla Tehneetkin.. Puhun nyt RiistoPorvareista ymv. Nilviäisistä.. ;P
Kohta suomessa on niitä jengejä jotka polttaa autojanne. Ai niin mutta hallitus lahjoo niitä rahalla ettei ne polta autojanne. Nyttekin on niin ettei töitä saa suomalaiset, meinaako hallitus korvata suomalaiset työttömät mamilla. Raiskaukset lisääntyy ja rikollisuus muutenkin.
Työttömiltä pummeilta korvaukset pois niin alkaa työkin maistua kun tulee nälkä.
Hallitus tekee sitä ja tätä..Ne tietää että suomalaisen pohja pussissa ei tule vastaan IKINÄ.
Onhan se hienoa käydä Suomessa ilmaiseksi kouluttautumassa ja sitten häipyä sinne johonkin vanhaan kotimaahansa takasin tai sitten kolmanteen maahan töihin eli vaikka jenkkeihin töihin. Sellaista edestakaista matkaahan nuo monet maahan tulleet tekevät muutenkin että voi olla molemmissa maissa oma perhe ja Suomi on ainoa joka elättää oikeasti sitä ulkomaankin perhettä.. Hölmöläisten touhua elättää koko maailmaa..
Täällä on vissiin kansavaihto vuodet menossa....kantasakki jahdataan pois täältä ja tilalle halutaan maailmalta muita.
Hölmöä tässä maassa on toi ottakaa tuhkatkin pesästä asenne...kai vielä pitää oikeasti lähteä muualle asumaan.