.. ja tunteet vaihdelleet.. laidasta toiseen, ajattelin kirjoitella taas.. elämästäni.
Olen miettinyt paljon asioita, puhunut asioista, ollut yksin ja juossut päätäni tyhjäksi ajatuksista, sieluani tyhjäksi ikävästä. Olen huomannut, että popojen iskeminen jalkaan ja juoksemaan lähteminen aina kun ikävä ottaa minusta kiinni on helpoittanut oloani.. välillä olen erittäin vahva "minä", välillä etsin itseäni jostain alhaalta.. Silloin, kun olen vahva "minä" pystyn hallitsemaan elämääni ja ajatukseni ovat selkeät ja tiedän kuka olen, mutta niinä vaikeina hetkinä heilun yhä kuilun reunalla, miettien mitä elämällä on merkitystä, miksi elämä heittelee meitä näin..
Eilen lököttelin sohvalla viltin alla ja katselin kun satoi isoja lumihiutaleita hiljalleen.. tuli olo.. kuin oltaisiin lasipallon sisässä ja juuri kun kaikki on ok.. joku heiluttaa lasipalloa ja kaikki meneekin sekaisin..
Erosta on nyt n. 3 kk.. olen päästänyt exäni lähelle ns. ystävänä.. en ole harrastanut seksiä hänen kanssaan. Tällä viikolla.. hän on käynyt luonani 3-4 kertaa.. ollessani ystäväperheeni luona, josta hän ei tiennyt.. hän ajoi ohi siitä.. ja reitti ei todellaakaan kuulu matkan varrelle.. hän näki minut ja tuli käymään luonani. Olen hämilläni, en halua palata takaisin erittäin vaikeisiin tunteisiin.. en uskalla innostua enkä ajatella mitään.. kuitenkin ajattelen ja menen taas sekaisin.. hän kertoi olevansa onnellinen, kun kysyin häneltä.. luulin, että hän elää jo "uutta" elämää, näin ei kuitenkaan ole.. hän vain hengailee..
Miksen minä pysty hengailemaan..? Miksi en nää muissa miehissä mitään.. ennemmin ahdistaa pelkkä ajatuskin.. Miksi nainen on niin pölöjä ja miettii ja analysoi kaikkea, miksei voi vaan mennä fiiliksen mukaan ja antaa tuulen viedä..?
On hassua kuvitella, että kaikki muuttuisi hetkessä ystävyydeksi.. mutta voiko oikeasti niinkin käydä..? Haluan painaa off-nappia ja mennä eteenpäin.. mutta mikä pidättelee minua, miksen pääse eteenpäin..?
Olenko hassu kun kirjoittelen näin, vai onko muillakin samoja fiiliksiä..?
Tulipas tästä järkevää tekstiä.. pahoittelen tajunnanvirtaa.. mutta yrittäkää ny poimia sieltä jotain :o)
Yhä aurinkoa kohti..
Olen miettinyt paljon asioita, puhunut asioista, ollut yksin ja juossut päätäni tyhjäksi ajatuksista, sieluani tyhjäksi ikävästä. Olen huomannut, että popojen iskeminen jalkaan ja juoksemaan lähteminen aina kun ikävä ottaa minusta kiinni on helpoittanut oloani.. välillä olen erittäin vahva "minä", välillä etsin itseäni jostain alhaalta.. Silloin, kun olen vahva "minä" pystyn hallitsemaan elämääni ja ajatukseni ovat selkeät ja tiedän kuka olen, mutta niinä vaikeina hetkinä heilun yhä kuilun reunalla, miettien mitä elämällä on merkitystä, miksi elämä heittelee meitä näin..
Eilen lököttelin sohvalla viltin alla ja katselin kun satoi isoja lumihiutaleita hiljalleen.. tuli olo.. kuin oltaisiin lasipallon sisässä ja juuri kun kaikki on ok.. joku heiluttaa lasipalloa ja kaikki meneekin sekaisin..
Erosta on nyt n. 3 kk.. olen päästänyt exäni lähelle ns. ystävänä.. en ole harrastanut seksiä hänen kanssaan. Tällä viikolla.. hän on käynyt luonani 3-4 kertaa.. ollessani ystäväperheeni luona, josta hän ei tiennyt.. hän ajoi ohi siitä.. ja reitti ei todellaakaan kuulu matkan varrelle.. hän näki minut ja tuli käymään luonani. Olen hämilläni, en halua palata takaisin erittäin vaikeisiin tunteisiin.. en uskalla innostua enkä ajatella mitään.. kuitenkin ajattelen ja menen taas sekaisin.. hän kertoi olevansa onnellinen, kun kysyin häneltä.. luulin, että hän elää jo "uutta" elämää, näin ei kuitenkaan ole.. hän vain hengailee..
Miksen minä pysty hengailemaan..? Miksi en nää muissa miehissä mitään.. ennemmin ahdistaa pelkkä ajatuskin.. Miksi nainen on niin pölöjä ja miettii ja analysoi kaikkea, miksei voi vaan mennä fiiliksen mukaan ja antaa tuulen viedä..?
On hassua kuvitella, että kaikki muuttuisi hetkessä ystävyydeksi.. mutta voiko oikeasti niinkin käydä..? Haluan painaa off-nappia ja mennä eteenpäin.. mutta mikä pidättelee minua, miksen pääse eteenpäin..?
Olenko hassu kun kirjoittelen näin, vai onko muillakin samoja fiiliksiä..?
Tulipas tästä järkevää tekstiä.. pahoittelen tajunnanvirtaa.. mutta yrittäkää ny poimia sieltä jotain :o)
Yhä aurinkoa kohti..
Vastaukset 18
Vanhimmat
silloin ei todellakaan nähdä 3-4 kertaa viikossa, ei edes 3 kertaa vuodessa. Ette osaa päästää irti?
Tuo on se kaikkein vittumaisin mitä itsellesi voit tehdä - olet muka eronnut mutta silti roikut hänessä.
Nyt sitten: kun hän seuraavan kerran tulee luoksesi, kysy suoraan että palataanko yhteen. Jos vastaus on ei niin laita peli kerrasta poikki, ei soittoja, ei keskustelua, ei löysässä hirressä roikkumista.
Hankit oman elämän ja jatkat matkaa.
..tiedän, tyhmää päästää lähelle.. kuvitellen, että voidaan samantien jatkaa ystävänä.. juu.. en tiedä.. osataanko.. ei kai.. kumpikaan.. mä koska en pysty sanomaan, että älä tule ja hän, koska ei pysty olemaan tulematta.
Pelottaa.. uskot varmaan.. erosta niin vähän aikaan, jos tämä kuuluu siihen? vai kuuluuko.. jos tämä onkin meidän tapa hoitaa asia.. vai olenko taas kivan naivi..
Mistä voima tekemään ton kaiken mitä sanoit..?
Kanssasi samaa mieltä! Ero tarkoittaa EROA!
Ei voi päästä eteenpäin jos ei luovuta vanhaa!
Jos haluut surutar kiduttaa itseesi...sitten tietty!
Olipa hieno "kirje".
Itse en olisi noin hienosti saanut sanoja ruudulle mutta tunteeni on samanlainen.
En vain ole liikkeelle lähtenyt, mutta nyt aion sen tehdä, jospa sitten pääsisin irti exästäni
vaikka olen niin montakertaa luullut pääseväni.
Onnea Sinun taipaleellesi!
En osaa muuta sanoa, valitettavasti.
Jotkut ihmiset haluavat piehtaroida surussa ja hakevat sääliä, silloin kai tuntee olevansa tärkeä - sinäkin?
.. olen miettinyt samaa.. miksi ns. "dramatisoin".. etsin syytä, jolla kidutan itseäni.. sen sijaan, että jatkaisin matkaani.. olen vahva, mutta en kuitenkaan tarpeeksi vahva.. vai enkö halua olla vahva vaikka olenkin sitä.. miksi en vain lopeta ja jatka.. olen ansainnut sen.. eihän kukaan ny nii täydellinen oo, että sitä ikuisuuksia tarvii ikävöidä.. aarggh.. ja hassuinta, vihaan sääliä ja tiedän olevani tärkeä, monelle ihmiselle, mutta pelkään hetkiä jolloin olen yksin? vai pelkäänkö.. jos en vain anna itseni nauttia niistä..
sinulle Tony Dunderfeltin kirjaa "Irti tunnekoukuista" ja Bruce Fisherin Jälleenrakennus-kirjaa. Koska SE ON NYT OHI, anna sen olla!
Pahimpaan murheeseen soitan täysillä Gloria Gaynorin laulua I will survive:
...
I took all the strength I had not to fall apart, just trying hard to mend the pieces of my broken heart, and I spent so many nights just feelin´ sorry for myself, I used to cry, but now I hold my head up high, and you see me, somebody new, I´m not that chained up little person still in love with you, and so you felt like droppin´ in, and just expect me to be free, but now I´m savin´ all my lovin´ for someone who´s lovin´ me
go now go, walk out of door, just turn around now cause you´re not welcome anymore, weren´t you the one who tried to break me with goodbye, did you think I´d crumble, did you think i´d lay down and die,
Oh no not I, I will survive,
Oh as long as I know how to love
I know I´ll stay alive,
I´ve got all my life to live,
I´ve got all my love to give,
I´ll survive, I`ll survive...
Itkut on itkettävä, sillä VIELÄ ei ole ilon aika...se kyllä tulee :-)
Luulen että saat liikaa nautintoa surusta ja uhrina olemisesta.
En minä ole uhri. Olen pettänyt itsekin, mutta luulen, että olisin ehkä jättänyt tekemättä ja yrittänyt vielä kovemmin oman liittoni eteen jos olisin arvannut, miltä eron tekeminen todella pitkästä parisuhteesta tuntuu :(
Hei Surutar!
Itse olen aivan vastaavassa tilanteessa. Erostani on kulunut 5 kk. Mieli ailahtelee juuri noin kuvaamallasi tavalla. Minä myös puran pahaa oloani liikuntaan. Se auttaa aina. Olen myös ex:n kanssa ystävä ja tapailemme silloin tällöin ja soittelemme usein. Välillä yhteyden pito helpottaa ja välillä ahdistaa. Nykyään, kun etäisyyttä on jo tullut, mietin usein niitä asioita, jotka avioliitossa olisi ollut korjattavissa. Emme vain osanneet silloin ja nyt on ehkä jo myöhäistä. Välillä, kun muistan avioliiton viimeisiä kuukausia, olen varma, että näin on hyvä. Tämä on kai sitä surutyötä ja kuuluu asiaan tällaisessa elämänkriisissä. On vain oltava kärsivällinen ja luotettava itseensä ja siihen, että elämä vielä hymyilee. Ajattelen usein, että elämään kuuluu myös tällaisia aikoja. Ehkä hyväkään ei tuntuisi hyvältä ilman vaikeuksia. Toivon, että tämä tilanne kasvattaa ihmisenä ja ennen kaikkea vahvistaa. Ehkä tulevaisuudessa osaa olla viisaampi. Tsemppiä Sinulle, aika parantaa.
mutta kaikki välien katkaisu on todellakin antanut pohjan sille, että ero on lopullinen.Tiukkaa on tehnyt, mutta tuska on tuskaa.Jos et halua palata yhteen, niin suosittelen tätä.... Vieläkin toivon muuta, mutta toinen nauttii elämästään. Tai enhän minä tiedä....Mutta näin olen ymmärtänyt. Ei ainakaan ole ottanut mitään yhteyttä, mutta vahvempi hän on aina ollutkin. Päätökset pitävät, menevät ne sitten oikeaan tai eivät, vääriäkin ratkaisuja todistin vuosien varrella. Olen oikeasti onneton, ensimmämisen kerran elämässä näin pohjalla.Mutta kun toista ei näe, niin päivä päivältä toivottavasti helpottaa...Mutta joka ikinen aamu herään hän mielessäni :(......Eli vaikka olen "päästänyt" irti, niin rakkaus ei ole kuollut.
kuulutte ehdottomasti yhteen,halatkaa toisianne ja
unohtakaa vanhat,uusi ihana elämä odottaa teitä.
Nuo erosta vouhottajat on vaan kateellisia niille,
jotka pysyvät yhdessä.
Minkä luulet elämässäsi parantuvan erom myötä?
Älä nyt vaan mitään rakkausjuttua ala kuvittelemaan
että tuli takapakki.. jonka kyllä itse päästin tulemaan, monen asian summa.
Ehkäpä yksi herättävin tekijä oli komentti.. piehtaroin surussa.. joka on kyllä ihan totta.. itsehän itseni sinne aina vien ajatuksillani. On kyllä hassua olla ns. vahva nainen, joka on tottunut pitämään elämänsä aina hallinnassaan ja nyt kun sen hallinta ei mee.. niinkuin haluan, vien itseni vielä syvemmälle.. pöllö mie :o)
Mutta, halusin vielä kirjoittaa, että olen taas kivunnut sieltä kuilusta ihan itse ja tätäkin kirjoittaessani hymyilen, kun mietin millaisia kirjoituksia olen tännekkin välillä kirjoitellut.
Asia on kuitenkin nii, että kaikella on tarkoituksensa ja joka tapahtuma kasvattaa, halusi tai ei.. jokainen asia järjestyy kuitenkin tavalla tai toisella, ei niitä tarvitse analysoida miljuunaa vuotta ja miettiä vaihtoehtoja miten käy.. ja ei niin paljoa pahaa, ettei jotain hyvääkin ja yleensä homma menee vielä niin, että paskaa ihminen saa vain just sen verran, kun jaksaa kantaa, sitten koittaa aika jolloin joku pieni hyvä asia saa aikaiseksi ketsuppi-ilmiön ja sitten sitä hyvää alkaakin tulla joka suunnasta.. ja vaikeuksien jälkeen arvostaa hyviä asioita niin paljon enemmän.
Tais mennä filosofioinniksi ;o) Pahoittelen..
Mutta, juttu on nyt niin, että kiitän kaikkia kirjoituksia, minä lopetan omista tunteistani kirjoittelun ny tähän ja laitan vaihde 2:sen silmään ja odottelen kevättä.
Haleja kaikille :o)
Miksen minakin pysty paastamaan irti...Erosta jokunen kuukausi, tavataan muutaman kerran viikossa, kaipaan hanta jatkuvasti...
En pysty kuvittelemaan elamaani eteenpain...kaikki on toivotonta. Tuska on uskomaton...ikina ei ole tuntunut nain pahalta. Miten tama voi koskaan olla hyvaksi meille kummallekaan. Kaikki riidat on riidelty..meilla ontodella hyva olla yhdessa. Mies ei kuitenkaan anna periksi, hanesta meille on tapahtunut liikaa. Mina olin se pettava osapuoli; olen miettinyt lakkaamatta miksi...Huomion puutetta ja huonoa itsetuntos suurimmaksi osaksi. Kaduttaa.
Nyt naan kaiken selkeasti..ja nyt on liian myohaista. En juurikaan nuku, olen laihtunut monta kiloa, mikaan ei kiinnosta, elan tupakalla ja juon liikaa...Itken paivat ja yot..Jarki sanoo, etta nain ei voi jatkua, mutta minkas teet. Sydan on tuskaa taynna.
Jos joku osaisi neuvoa..please, auttakaa..en jaksa enaa kauaa nain..
siis unohtaa ja jatkaa eteenpäin?Etkö enää halua ja toivo yhteenpaluuta?
..niin varmasti päätin, jatkaa matkaa, koska elämäni on liian lyhyt hukattavaksi suruun.. en mieti huomista, elän nyt ja tätä hetkeä.. syöksykierre alkaa miettimisestä, parempi elää tässä hetkessä.. asiat järjestyy kuitenkin tavalla tai toisella :o)
Haleja taas :o)
en usko,että syöksykierre alkaa miettimisestä,päinvastoin kunnollinen asioiden
miettiminen ja pyörittäminen voi parantaa elämäsi
laatua,huomaat sen muutaman vuoden päästä,suru on surtava,eikä siinä ole mitään oikotietä.Usko vaan,että kehityt ihmisenä ja olet vahvempi jatkossa,mutta älä nyt mihinkään suhteeseen ala millään kiireellä,opettele olemaan yksin,sitten kun osaat olla yksin,olet myös valmis uuteen suhteeseen.
Suruttaren kannustamana....on tullut aika mennä eteenpäin :). Aurinkoa kaikkien kevääseen!Muistakaa, että toivoa ei kannata menettää!!!!!!