Linja-autonkuljettajan ajolupa, ikäraja takaisin!!

Nyt on viime päivinä kovasti keskusteltu ja uutisoitu tapahtunutta Kuopiossa. Viime perjantaina linja-auto suistui kohtaloikkain seurauksin ulos tieltä, pudoten noin 10 metrin matkan alas rautateille. Onnettomuudessa menehtyi neljä ihmistä. Osanotto osaltani omaisille!

Lehti kertoo, että kuljettaja oli jo varsin iäkäs, 67-vuotias. Eläkeiässä siis jo!! Mutta edelleen raskaankaluston kuljettajan tehtävissä.

Vuonna 2010 oli vielä ns yläikäraja kuljettajille, 70 vuotta. Samana vuonna se purettiin. Nyt tänä päivänä saa ajaa vaikka 100-vuotiaaksi asti, jos vain läpäisee aina määräaikaiset tarkastukset.
Järjetöntä kerrassaan.!
Onnettomuusriskit on todettu paljon suuremmiksi jo eläkeikää lähestyvillä kuljettajilla.

Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että vaikka olisi kuinka pätevä, kokenut ja tervekin vielä kuljettajan tehtäviin, noudattakaa yleistä eläkkeelle siirtymisikää, 63-68v!!
Te olette jo eläkkeenne ansainneet!! Antakaa nuoremmille mahdollisuus päästä alalle helpommin!!

Täällä Pohjois-suomenkin alueella tiedän olevan useita firmoja, jotka vuosi vuodelta suosivat jo eläkeiässä olevia kuljettajia. Myös firmassa, jossa itse ajan.

Useimmat ovat olleet jo vuosia eläkkeellä, kuka mistäkin työtehtävästä, mutta koetaan terveyden olevan vielä hyvä ja ajankulunkin vuoksi tullaan vielä vuosiksi ajamaan alle TES:in palkkojen, sekä näin jarruttamaan nuorempien kuljettajien alalle pääsyä!

Bussin kuljettamiseen oikeuttava ajolupa, sen yläikäraja tulee palauttaa takaisin!!
Vähintään tuohon 70v mutta mielellään jopa 65- ikävuoteen!!

Lopuksi vielä totean, että on valheellista väittää, etteivät nuoremmat olisi halukkaita lähtemään milloin mihinkin ajotyötehtäviin!
097
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kuski30v kirjoitti:

Nyt on viime päivinä kovasti keskusteltu ja uutisoitu tapahtunutta Kuopiossa. Viime perjantaina linja-auto suistui kohtaloikkain seurauksin ulos tieltä, pudoten noin 10 metrin matkan alas rautateille. Onnettomuudessa menehtyi neljä ihmistä. Osanotto osaltani omaisille!

Lehti kertoo, että kuljettaja oli jo varsin iäkäs, 67-vuotias. Eläkeiässä siis jo!! Mutta edelleen raskaankaluston kuljettajan tehtävissä.

Vuonna 2010 oli vielä ns yläikäraja kuljettajille, 70 vuotta. Samana vuonna se purettiin. Nyt tänä päivänä saa ajaa vaikka 100-vuotiaaksi asti, jos vain läpäisee aina määräaikaiset tarkastukset.
Järjetöntä kerrassaan.!
Onnettomuusriskit on todettu paljon suuremmiksi jo eläkeikää lähestyvillä kuljettajilla.

Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että vaikka olisi kuinka pätevä, kokenut ja tervekin vielä kuljettajan tehtäviin, noudattakaa yleistä eläkkeelle siirtymisikää, 63-68v!!
Te olette jo eläkkeenne ansainneet!! Antakaa nuoremmille mahdollisuus päästä alalle helpommin!!

Täällä Pohjois-suomenkin alueella tiedän olevan useita firmoja, jotka vuosi vuodelta suosivat jo eläkeiässä olevia kuljettajia. Myös firmassa, jossa itse ajan.

Useimmat ovat olleet jo vuosia eläkkeellä, kuka mistäkin työtehtävästä, mutta koetaan terveyden olevan vielä hyvä ja ajankulunkin vuoksi tullaan vielä vuosiksi ajamaan alle TES:in palkkojen, sekä näin jarruttamaan nuorempien kuljettajien alalle pääsyä!

Bussin kuljettamiseen oikeuttava ajolupa, sen yläikäraja tulee palauttaa takaisin!!
Vähintään tuohon 70v mutta mielellään jopa 65- ikävuoteen!!

Lopuksi vielä totean, että on valheellista väittää, etteivät nuoremmat olisi halukkaita lähtemään milloin mihinkin ajotyötehtäviin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu