Moi,
Haluan oppia, mutta oikein! ylimääräinen aika tosin on kortilla.
Olen siis halukas oppimaan soittamaan akustista kitaraa, ja lähinnä siten että sitä voi soittaa porukassa illan vietossa. Haluan oppia soittamaan rytmin mukaan ja siten että noh, vuosien työ on edessä, olen siihen valmis. Olen suomibiisifani ja oon ihan fiiliksissä kun olen pystynyt jotenkin itsetunnistettavan soittamaan "juodaan viinaa" ja hyräilemään sen siinä ohesssa. tämä on siis itselle terapeuttista.
Miten kehitytään nykään kitaran soitossa? ennen oli varmasti oppitunnit, entä nykyään? youtube ok?
Tällähetkellä olen mielestäni ihan ok oppinut youtubesta komppaukset ja näin. mutta tuleeko se osaaminen ammatilaisen ohjauksesta vai omasta itsestä ? (kuten esim. koodausala tulee omasta itsestä)
olen insinööri joten haluan optimoida käytetyn ajan..
kiitos!
Aloitteleva soittaja
5
285
Vastaukset
- aikuisopisto
Löytyykö paikkakunnalta jotain aikuisopisto tms. ryhmää? Siellä on joku kuitenkin miettinyt tuota soiton oppimista. Saat "läksyjä" mitä tulee sitten treenattua kotona oppimistasi seurataan ja korjataan. Tietysti yksityistunnit varmasti "tehokkaampia" mutta itselläni ainakin tässä omassa ryhmässä ollut hauskaa ja se on ainakin omassa rämpyttelyssä se pääasia.
- KiHGF65
"olen insinööri"
Jos sinä olet insinööri, minä olen Etiopian keisari. - vm41
Kyllähän sinun "insinöörinä" pitäisi tietää miten opetellaan jotain uutta !
Pienenä vinkkinä voin mainita Yotuben neuvonta kohteiden paljoudesta esim. kitaran soiton niksit.
Samoin on saatavilla Suomeksi selkokielellä kirjoitettuja kitaransoiton opetusvihkosia jossa neuvotaan melkein kädestäpitäen perustiedot 12 kpl perusnuotin opettelu, sekä yksinkertaiset musiikin perustiedot käytäntöön.
Nyt en tarkoita mitään tabulatuuri soittelun tekniikkaa, sillä sehän on tarkoitettu vain lukutaidottomille vähämielisille.- NoJust
"Nyt en tarkoita mitään tabulatuuri soittelun tekniikkaa, sillä sehän on tarkoitettu vain lukutaidottomille vähämielisille."
Minusta ainut vähämielinen on se, joka kirjottaa tollasta huttua:D
"Tällähetkellä olen mielestäni ihan ok oppinut youtubesta komppaukset ja näin. mutta tuleeko se osaaminen ammatilaisen ohjauksesta vai omasta itsestä ? (kuten esim. koodausala tulee omasta itsestä)"
Väittäisin että molemmista.
Youtubea tulee itsekkin tutkiskeltua ja mietin, että sillä on aika merkittävä vaikutus siihen, miten tämän päivän aloittelevat kitaristit kehittyy vs. niihin aikoihin aloittaneet(kuten allekirjoittanut), kun internetistä ei ollut hajuakaan. Silloin merkittävin tekijä oli varmaankin Otavan Suuri Kitarakirja, mutta kyllä Youtube tarjoaa aika paljon enemmän opiskeltavaa näkee ihan liikkuvana kuvana ja kuulee äänenä!
Kyllähän musiikki on ihan sen opitun lisäksi aikapaljolti omia havaintoja tyyliin: "Tähän kävis se samanlainen juttu, mitä siinä yhdessä pätkässä opetettiin!?" tai "Jos soittaskin nämä äänet toistepäin, kun mitä siinä opetuspätkässä neuvottiin?!". Eli se vaatis sitä, että ottaa sen kitaran käteen ja hakee juttuja ilman että joku on neuvomassa.
Olen nähnyt pitkään soittaneita kitaristeja jotka soittaa todella teknisesti ja taitavasti, mutta niistä paistaa kilomterien päähän se, että kaikki mitä osaa on opeteltu ulkoa jostain. Jos vaan opettelee ulkoa kappaleita, niin ei siinä vaan kehity se oma näkemys tai havaintokyky esim. improvisointitilanteessa.
Jokainen määrittelee tietenkin missionsa ja voi hyvinkin saada tyydytyksen siitä mitä tekee, mutta ainakaan itse en saisi minkäänlaisia kiksejä siitä, että soittaisin vaan yks-yhteen juttuja, mitä jossain opetuspätkässä on näytetty tai soittaisin kappaleita yks-yhteen jostain lapuista. - KhylKhyl
Kun joku puhu, että kirjoista oppii 12 kappaletta perusnuotteja, niin mitähän muita nuotteja sitä sitten mahtaa noitten "perusnuottien" lisäksi olla ja miksi nuo 12 on perusnuotteja??
Täällä oppiikin ihan uusia juttuja!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2753524Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1481977Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3041681- 871567
- 931547
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531212Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001170Uudessa testamentissa on kaksi ristiriidassa olevaa kastekäskyä
Uusi testamentti käskee kastamaan kahdella eri tavalla. Näinhän ei voi olla. Ilmiselvään ristiriitaan on löytynyt selity2671156Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois761152- 661074