Homoseksuaalisen alaluokan. Asiasta tullaan säätämään perustuslaissa. Elätte homopareina suljetuilla työleireillä.
Tulevaisuudessa te ÄTMIT muodostatte alaluokan
ATM-Maids_Tale
18277
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Pohdin mihin perustuslain lukuun tuo kuuluu...
1. luku – Valtiojärjestyksen perusteet
2. luku – Perusoikeudet suomalaisille
3. luku – Eduskunta ja kansanedustajat
4. luku – Eduskunnan toiminta
5. luku – Tasavallan presidentti ja valtioneuvosto
6. luku – Lainsäädäntö
7. luku – Valtiontalous
8. luku – Kansainväliset suhteet
9. luku – Lainkäyttö
10. luku – Laillisuusvalvonta
11. luku – Hallinnon järjestäminen ja itsehallinto
12. luku – Maanpuolustus
13. luku – Loppusäännökset
Osaako aapee sanoa mihin lukuun tuo uusi lisäys tulee?
Kuule runkki, uusi valtiosääntö on silloin voimassa. Tuo viittaamasi paska on siis kumottu silloin.
Luulen että toisen luvun kuudes pykälä muutetaan seuraavasti:
"Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Tämä ei kuitenkaan koske ätmi-luokiteltuja henkilöitä, jotka suljetaan työleireille mieluiten homopareina."
Tuskin sitä voisi loogisesti asettaa mihinkään muuhun perustuslain kohtaan.
sulla ei ole valtaa muutta lainpykälä siten että ne hyödyttäis sinua eikä muita.
Täällä on muutamat atm-runkkaajat, eli siis tulevat homostelijat, jo ehtineet hätääntyä! Tietävät itsekin tulevan suunnan yhteiskunnassamme! Tämä on vain tulevaisuuden visio, tosin hyvin realistinen sellainen. Ei kukaan yksi ihminen tätä toteuta, vaan äänestäjien enemmistö, enemmistö joka kokee teidät runkit uhkana yhteiskunnalliselle vakaudelle.
en ole atm enkä runkkaaja, koen vain tehtäväkseni puolustaa sorrettuja. en ole missään vaiheessa elämääni homostellut enkä tule myöskään tulevaisuudessa.
toki mä tiedän ketä te olette ja mihin pystytte, kyllähän mua koulussa neidiksi nimiteltiikiin vihjaten että en ole normaali. mutta olen ottanut jo sen huomioon, en muuten hyökkäisi teitä vastaan.
teillä on jotain mik ä kuului minulle.
Juuri kaltaistesi ihmisten, eli katkeroituneiden runkkiätmien, takia tuohon yllämainittuun systeemin ollaan siirtymässä. Tulevaisuudessa olette todellinen uhka kotimaisen atm-terrorismin muodossa. Te runkki-ätmit olette räjähdysherkkä ruutitynnyri vihaa,kaunaa ja katkeruutta. Kouluampumisten ja terroritekojen mahdollisuuden vuoksi teidät eristetään työleireille. Palkintona tästä pakkoelämästä saatte siellä sitten homopartnerin ja älvsby-omakotitalon. Siellä kelpaa nusutella homopartnerin kanssa sitten raskaan työpäivän jälkeen!
Handjob Maid's Tale
Tämä nyt on selvästi huumoria onneksi. Tuo "Maailman menoa"-palsta on täysin ryssätrollien valtaama. Toivottavasti eivät saa kovin montaa Suomen kansalaista sekaisin päästään... Varokaa jos tännekin alkaa ilmaantumaan sen tyylistä viestiä.
Onhan tossa skenaariossa ihan tolkkuakin. Nimittäin yhä kasvava ätminkirunkkien osuus väestöstä johtaa yhteiskunnalliseen epävakauteen ja syrjäytymisen kautta tuottamattomuuteen. Tuossa systeemissä valtio takaa homopartnerin jokaiselle ätminkääselle, ja myös heidän työpanoksensa saadaan realisoitua.
Aseksuaalisuus ja yksineläminenkin on parempi vaihtoehto, saapahan suunnattua senkin energian johonkin muuhun. Jos pakotettaisiin homosuhteeseen, niin lakkaisin kyllä todella panostamasta enää yhtään mihinkään.
elä naurata eunukki. onjo tullut aika katkaista alistajan ruoska. ryöstän vaimosi ja lapsesi jätän harhateille. sulle ei jää mitään muutakuin yksinäisyys.
kaikki muut väitteet jostain atm.miesten alistamisesta on utopiaa aivoissasi.
näytän voimakkaasi vaimosi vittua panemalla etten ole atm homo.
Ethän sinä sekava atm-runkki osaa edes kirjoittaa..
Yhteiskunnan järjestämä institutionaalinen homoelämä tuo vakautta elämääsi ja rauhaa sekaviin ajatuksiisi.
en ole atm enkä homo.
sun ajatukset ovat paljon sekavampia kuin minun. toivon että saat apua homoseksuaalisuuteesi, se on yleisempää kuin luullaan. monet heterot käyvät välillä tuuppasemassa miehen reikää jotta pysyisivät henkisesti kasassa.
Ilmiselvästi olet vähintään ns. latentti homoseksuaali.
Selevä keissi.. tota koulukiusattua atm-munanvispaajaa on käytetty myös (homo)seksuaalisesti hyväksi.. Kuuppa on seonnut tämän seurauksena.. karu kohtalo, mutta selvästi nykyään vaaraksi yhteiskunnalle..
Laadukas ketju :)