Wanha ja nykymusiikki

Muutama mielipide ja vastaus liittyen kotimaiseen musiikkiin.
Lauluntekijä mestareita ei enää synny kuten ennen viimevuosisadan alku-keskivaiheilla, samaten on laita säveltäjien osalta. Viittaan mestareihin mm. Helismaa, Lavi, Aimo, Salomaa, Vexi, Junnu, Leskinen, Ruonansuu. Sibelius.
Helppo ja vetelä elämä ei edesauta luovuutta, yhteiskunta on muuttunut maailman myötä ja puuttuu taistelu ja kamppailu, joka synnyttäisi syvällistä musiikkia pakosta, huumorilla kantaa ottavaa, kertovaa, tai Suomen luontoon uppoavaa mahtavuutta, tosin nykyinen luonto on irvikuva entisestä, eikä täten inspiroi mahtavuudellaan enää taiteilijioita, syväsieluisia näkijöitä, kokijoita, tekijöitä.
Kun puuttuu raskas raadanta ja luonto on alistettu niin tuloksena on nykymusiikin kaltaista tuotantoa, joka ei kosketa oikeata ihmistä, ainoastaan ns. pinnallisia, todellisuudesta irtiolevia, kuplassa eläviä olentoja se hetken heiluttaa, viihdyttää.
Hyvän musiikin pitäisi mielestäni projisoitua kulttuuriin ja kertoa siitä, kuten oli aikaisemmin laita. Nyt sekasotkua ja turhaa vinkumista, kielien rääkkäämistä, metelin puolelle menevää saastetta. Kauaksi on omena puusta pudonnut, voi todeta.
Mutta tiivistettynä voi sanoa, että musiikki heijastaa vallitsevaa yhteiskunnan, maailman tilaa, siis uusi, uudempi tuotanto, tämän vuoksi syväsieluisuus jää laihaksi ellei peräti olemattomaksi.
Ehdotan, että viisaat, tämän asian ymmärtäjät pohtisivat kammioissaan yksin tilannetta, ehkä tajuten jotain suurempaa.