Tämä on erään toisen yhteisön keskustelupalstalta, mutta olipa sen verran mielenkiintoinen että laitan tännekin.
Ja tästä eteenpäin kaikki on lainausta alkuperäisestä viestistä.
------------------------------------------------
Rolandin aloittamasta raiskauskeskustelusta poimittua (tätä kuulemma kutsutaan alustukseksi :D ):
Roland:
"Tosi miehen mitta ei ole siinä, että hän raiskaa ja pahoinpitelee naisia. Tosi miehen mitta on siinä, että hän pystyy myöntämään asian käyvän mielessä, jos nainen käyttäytyy täysin ala-arvoisesti - hieman samaan tapaan kuin joskus tekee mieli murhata joku kusipää. Ei tosi mies ole se joka väittää että murha, raiskaus tms. ei kävisi mielessä, vaan se, joka myöntää että ne voivat käydä mielessä, ja juuri siksi ymmärtää miten tärkeä taito se itsehillintä on.
Miehet, jotka kehuvat sillä, etteivät koskaan ole ajatelleetkaan raiskaavansa ketään, ovat luultavasti hyvin vaarallisia naisille, sillä heitä ei varmasti ole ikinä kunnolla provosoitu. Kun joku nainen tekee sen virheen, että provosoi sellaista miestä, niin silloin tulee ruumiita."
Julle:
"Ja sama kääntäen, tosi naisen mittako on myös sitten siinä että hän tarpeeksi suuren vitutuksen alla myöntää murhanhimonsa, kun mies käyttäytyy ala-arvoisesti? Ja kun naista, jota ei ole provosoitu, provosoi, tulee ruumiita?
Enhän minä kehunut ettenkö olisi ajatellut asiaa. Olen ajatellut, mutta en arkitilanteessa tai ongelmanratkaisuna."
JJ:
"En tiedä onko murhanhimon myöntäminen "naisellista", mutta ainakin se on rehellistä. Minun Tosi Naiseni on myöntänyt että kerran riidan aikana oli lyödä minua tosissaan teräskattilalla (riitelimme keittiössä), ajatus säikäytti mutta arvostan häntä sen takia enemmän, koska hän uskalsi tunnustaa sen. Ja arvostan hänen itsehillintäänsä myös, käyttäydyin todella kusipäisesti silloin eikä hän siltikään räiminyt pitkin korvia."
JJ:n kommenttiin liittyen:
Miehet, miten koette sen että nainen myöntää harkinneensa väkivallan käyttöä teitä kohtaan? Nyt puhutaan siis fyysisestä väkivallasta.
Naiset, onko JJ:n kirjoittama yleistä? Käykö teillä usein mielessä fyysisen väkivallan käyttö esimerkiksi riidan aikana?
Ja haluaisin myös saada mielipiteen Jullen kysymykseen, vaikkakin se on ilmeisesti Rolandille suunnattu?
-------------------------------------------------
Mitäs mieltä te olette, minkälaisia vastauksia kysymyksiin?
Ja tästä eteenpäin kaikki on lainausta alkuperäisestä viestistä.
------------------------------------------------
Rolandin aloittamasta raiskauskeskustelusta poimittua (tätä kuulemma kutsutaan alustukseksi :D ):
Roland:
"Tosi miehen mitta ei ole siinä, että hän raiskaa ja pahoinpitelee naisia. Tosi miehen mitta on siinä, että hän pystyy myöntämään asian käyvän mielessä, jos nainen käyttäytyy täysin ala-arvoisesti - hieman samaan tapaan kuin joskus tekee mieli murhata joku kusipää. Ei tosi mies ole se joka väittää että murha, raiskaus tms. ei kävisi mielessä, vaan se, joka myöntää että ne voivat käydä mielessä, ja juuri siksi ymmärtää miten tärkeä taito se itsehillintä on.
Miehet, jotka kehuvat sillä, etteivät koskaan ole ajatelleetkaan raiskaavansa ketään, ovat luultavasti hyvin vaarallisia naisille, sillä heitä ei varmasti ole ikinä kunnolla provosoitu. Kun joku nainen tekee sen virheen, että provosoi sellaista miestä, niin silloin tulee ruumiita."
Julle:
"Ja sama kääntäen, tosi naisen mittako on myös sitten siinä että hän tarpeeksi suuren vitutuksen alla myöntää murhanhimonsa, kun mies käyttäytyy ala-arvoisesti? Ja kun naista, jota ei ole provosoitu, provosoi, tulee ruumiita?
Enhän minä kehunut ettenkö olisi ajatellut asiaa. Olen ajatellut, mutta en arkitilanteessa tai ongelmanratkaisuna."
JJ:
"En tiedä onko murhanhimon myöntäminen "naisellista", mutta ainakin se on rehellistä. Minun Tosi Naiseni on myöntänyt että kerran riidan aikana oli lyödä minua tosissaan teräskattilalla (riitelimme keittiössä), ajatus säikäytti mutta arvostan häntä sen takia enemmän, koska hän uskalsi tunnustaa sen. Ja arvostan hänen itsehillintäänsä myös, käyttäydyin todella kusipäisesti silloin eikä hän siltikään räiminyt pitkin korvia."
JJ:n kommenttiin liittyen:
Miehet, miten koette sen että nainen myöntää harkinneensa väkivallan käyttöä teitä kohtaan? Nyt puhutaan siis fyysisestä väkivallasta.
Naiset, onko JJ:n kirjoittama yleistä? Käykö teillä usein mielessä fyysisen väkivallan käyttö esimerkiksi riidan aikana?
Ja haluaisin myös saada mielipiteen Jullen kysymykseen, vaikkakin se on ilmeisesti Rolandille suunnattu?
-------------------------------------------------
Mitäs mieltä te olette, minkälaisia vastauksia kysymyksiin?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen itse tuolla "eräällä toisella" keskustelupalstalla päivittäin nähnyt tämän nimimerkki R:n uhoavan milloin raiskauksella, milloin sillä että naiset pitää ympärileikata... Nuoret naiset ovat hänestä saastaa jne. Kaikki tämä sen takia että 6 v sitten joku nuori nainen julkaisi R:n rakkauskirjeen ja nauroi miehelle päin naamaa. Siitä lähtien tämä tyyppi on hekumoinut naisten kiduttamisesta monin eri tavoin.
Toivoisin että edes täällä Suomi24-keskustelussa saa välttyä tältä tyypiltä, sillä tuon toisen palstan hän on jo täysin alistanut omien sadististen fantasioidensa areenaksi. Kukaan muu ei pysty sanomaan mistään aiheesta siellä mitään ilman että tämä mies alkaa haukkua naisia. Onko koko Suomen osallistuttava yhden häiriintyneen yksilön vainoharhoihin, kostonhimoon yms.?
Etpä juuri enempää voi oikeassa olla, ei niitä ruikutuksia jaksa lukea. Tiedän siis tapauksen ja sen taustat varmaan siinä missä sinäkin. Enkä todellakaan toivo häntä tänne. Kysymys nyt ei kuitenkaan ollut R.:sta, vaan noista kysymyksistä tuossa lopussa. Eli miten miehet suhtautuvat naiseen, joka on uskaltautunut tunnustamaan olleensa lähellä väkivallan käyttöä (tai on käyttänyt)? Ja ajattelevatko naiset väkivallan käyttöä suutuksissaan siinä missä miehetkin, mutta eivät vain kerro siitä?
Minä olen sen verran äkäinen ämmä, että olen pari kertaa tintannut miestäni, ja aika monta kertaa ajatellut että kuristan koko tyypin tai vedän muuten pärstän soikeaksi... En tiedä miten loppujen lopuksi mieheni kokee tämän asian, mutta toisaalta on niin että ei hänkään mikään erityisen rauhallinen ja iki-ihana ole suuttuessaan - ja hän saattaa suuttua mistä tahansa älyttömästä asiasta koska aivotyö ei ole hänen ykköslajinsa... Hän arvelee olevansa aivoistaan pimeä keskosuutensa vuoksi! Mutta hän ei ole lyönyt minua, uhkaillut vain milloin milläkin, mikä tietysti häiritsee ja vie perusturvallisuudentunnetta. Loppujen lopuksi kuitenkin kumpikin sitten itkee ja sopii ja elämä on taas rattoisaa. (Olemme lapsellisia kumpikin!)
Omalta kohdalta siis täytyy sanoa että ei naisena mikään enkeli ole.
Tuohon ei kai voi sanoa kuin vanhan yleispätevän vastauksen.
Kun järki loppuu, niin voima tulee avuksi.