Ylityökiellot tulevat kalliiksi kaikille

Ylityökiellot tulevat kalliiksi jäsenille, kun syntyy tulonmenetyksiä. Se tulee kalliiksi yrityksille, kun toimitusvarmuus heikkenee ja asiakkaiden usko heikkenee varsinkin ulkomaisten asiakkaiden osalta, kun on vaihtoehtoja. Se tulee kalliiksi yksityishenkilöille, kun hoitoa jää saamatta ja saikut jatkuvat. Se tulee kalliiksi liitoille, kun eroaminen lisääntyy. Kaikki jäsenet eivät ole yhtä hikipinkoja ay-kiihkoilijoita, että pitäisi liittyä poliittiseen työtaisteluun. Miksi, kun asia on hyvä eikä huono? Kyllä pienillä yrityksilläkin pitää olla oikeus pitää yt-neuvotteluja. Vai haluaako SAK, että määräaikaiset sopimukset lisäntyvät ja työsuhteen alun harjoittelujakson pituus nostetaan 24 kuukauteen? Vuoden koeaika ihan ok? Eihän sitä ole rajattu lailla? Kyllä keinot keksitään, kun on pakko. Ay-pomot ovat suurimpia työttömyyden aiheuttajia Suomessa. Hallitus on onnistunut työllisyyspolitiikassa ja kymmenet tuhannet ovat päässeet töihin. Se tarkoittaa, että tuloerot ovat pienentyneet ja monen itsetunto on korkealla. Leuka ei ole enää painuksissa rintalastaan. Mitä vikaa siinä on herra Riku Aalto?
13262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

No pipilähän voi perua ne irtisanomisen helpotukset ja ylityökiellot loppuu.

Äänestä

Joopa, olen jo aikoja sitten vaihtanut loimaan liittoon ja näin säätän joka vuosi 1400 e ihka puhtaana käteen.
Meidän perheellä ei ole varaa lakkoilla. Asuntovelkaa on ja sitä ei rinteen möhökäleet verottomista ansioistaan maksa. rikukin sai kivat korotukset. Kissalla aukee silmät aika pian, duunarilla se voi kestää kymmeniä vuosia

Äänestä
  • Aika hyvin kiteytit nykyisen ongelman. Nimittäin ylivelkaantumisen.

    Ylivelkaantuneiden työläisten on pakko nuolla työnantajan p*rsettä joka käänteessä, koska pelko pomon suosion ja työpaikan menettämisestä on liian suuri.

    Tämä vaan kääntyy ajan kanssa itseään vastaan. Kun liitot menettävät valtansa, alkaa työmarkkinoilla täydellien reformi ja säännöt sanelee työnantajapuoli. Enimmäinen askel on jo nähty ja se on KIKY, eli talkootöitä 1800-luvun malliin. Seuraavaksi vuorossa on varmaankin ne ylityökorvaukset. Mutta eihän se ylivelkaantunutta haitaa. Pääasia, että on kieli pomon p'rseessä ja saa olla töissä.

    Äänestä

  • velatonduunari kirjoitti:

    Aika hyvin kiteytit nykyisen ongelman. Nimittäin ylivelkaantumisen.

    Ylivelkaantuneiden työläisten on pakko nuolla työnantajan p*rsettä joka käänteessä, koska pelko pomon suosion ja työpaikan menettämisestä on liian suuri.

    Tämä vaan kääntyy ajan kanssa itseään vastaan. Kun liitot menettävät valtansa, alkaa työmarkkinoilla täydellien reformi ja säännöt sanelee työnantajapuoli. Enimmäinen askel on jo nähty ja se on KIKY, eli talkootöitä 1800-luvun malliin. Seuraavaksi vuorossa on varmaankin ne ylityökorvaukset. Mutta eihän se ylivelkaantunutta haitaa. Pääasia, että on kieli pomon p'rseessä ja saa olla töissä.

    Ylivelkaantuminen on usein itse valittu ongelma. On osattava mitoittaa menot omiin tuloihin. Kaikilla vain ei ole siihen ymmärrystä. Halut ja tarpeet ja himot ylittävät järjen äänen. Itse olen 60v . Monasti olen elämäni varrella ollut työttömänä ja myöskin töitä tehnyt rivakkaasti kun on tarjolla ollut. Velkaa ei ole ollenkaan ja sijoitettu varallisuus varsin huomattava. Omaisuuteni olen työpalkoistani säästänyt ja sijoittanut. En ole koskaan velkaa ottanut. Välillä olen muitakin jelpannut takaisin pyytämättä. Velka on ollut minulle kirosana. Sen ymmärsin jo pikkupoikana. Työläiskodin kasvatti. Vähän siis punikki. Ammattiliittoon olen kuulunut aina. Solidaarisuudesta. Huonokin liitto on parempi kuin ei liittoa ollenkaan. Valintojahan nämä ovat.

    Äänestä

Ei "tervejärkiset" tee ylitöitä koskaan kun on paljon työttömiä, ensin työttömille työtä ja sen jälkeen vasta niitä ylitöitä.
Meille esi-isät on taistelleet 8 tuntisen työpäivän ja 40 tuntisen työviikon. Kyllä sillä palkalla joka tulee kuuluu elää suomessa.
Loimaan kassa ei ole liitto, onko vielä joku niin tietämtön tästä?.
Työelämässä ollessa oli vuosi kun sain 2 täyttä tilä muissa tileissä oli aina jokunen lakko päivä tai ainakin puoli päivää, ja hyvin tulin silti toimeen

Äänestä
  • Läheskään kaikkien työkyky ja osaaminen ei ole sitä luokkaa, että sillä elättää viisihenkisen perheen Helsingin keskustan arvotalossa.

    Äänestä

Miksi ylitöitä ei anneta työttömille? Miksi vain osa kansaa saa tuloa ja työtä?

Äänestä
  • Samasta syytä miksi työttömät ovat työttömiä.
    Joko heillä ei ole osaamista, halua tai asuvat liian kaukana.

    Miksi et tiedä noin triviaalia asiaa, oletko kovin nuori tai muuten vailla koulutusta?

    Äänestä

Mikäli täytyy teetättää ylityötä, on firman rektytoinnissa jotain vialla;)

Äänestä

Taas tuo sama vanha itkuvirsi kun työntekijät koettavat pitää puoliaan. Nuo tekosyyt on jo ennestään todettu paikkansapitämättömäksi.

Äänestä

eipä näytä tulevan vielä riittävän kalliiksi että kannattaisi vetää lakiehdotus pois, eiköhän tässä vielä yleislakkokin nähdä...

Äänestä

Minä olen tehnyt ylitöitä yli 40 vuoden työhistorian aikana 84 tuntia. Ja sen päälle 2 viikonloppua joista sain 44 tuntia vapaata. Katson että en ole vienyt työttömien työpaikkaa. Ollut lomautettuna 3 viikkoa, ja lakossa yhtäjaksoisesti 7 viikkoa.
Ja kymmeniä lyhyitä pistelakoja.

Äänestä
  • Ei ne ylityöt välttmättä ole työttömältä pois.

    Esim. vuorotyössä ne ylityöt olvat yleensä tilanteessa, jossa vuoro on esim. sairaustapauksen johdosta vajaamiehityksellä, ja ylitöillä sitten paikataan vajausta. Se ei ole kirjaimellisesti ylityötä , vaikka siksi se mielletäänkin. Yleensä ylitöillä tarkoitetaan, että työpäivää jatketaan tekemättä jääneiden töiden tekemiseen työpäivän jälkeen tai vapaapäivänä, ei vajauksen täyttämisellä normaali vuorossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ayeiisänmaanasialla kirjoitti:

Ylityökiellot tulevat kalliiksi jäsenille, kun syntyy tulonmenetyksiä. Se tulee kalliiksi yrityksille, kun toimitusvarmuus heikkenee ja asiakkaiden usko heikkenee varsinkin ulkomaisten asiakkaiden osalta, kun on vaihtoehtoja. Se tulee kalliiksi yksityishenkilöille, kun hoitoa jää saamatta ja saikut jatkuvat. Se tulee kalliiksi liitoille, kun eroaminen lisääntyy. Kaikki jäsenet eivät ole yhtä hikipinkoja ay-kiihkoilijoita, että pitäisi liittyä poliittiseen työtaisteluun. Miksi, kun asia on hyvä eikä huono? Kyllä pienillä yrityksilläkin pitää olla oikeus pitää yt-neuvotteluja. Vai haluaako SAK, että määräaikaiset sopimukset lisäntyvät ja työsuhteen alun harjoittelujakson pituus nostetaan 24 kuukauteen? Vuoden koeaika ihan ok? Eihän sitä ole rajattu lailla? Kyllä keinot keksitään, kun on pakko. Ay-pomot ovat suurimpia työttömyyden aiheuttajia Suomessa. Hallitus on onnistunut työllisyyspolitiikassa ja kymmenet tuhannet ovat päässeet töihin. Se tarkoittaa, että tuloerot ovat pienentyneet ja monen itsetunto on korkealla. Leuka ei ole enää painuksissa rintalastaan. Mitä vikaa siinä on herra Riku Aalto?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu