Kristilliset omantunnon kysymykset

Omatunto on laaja käsite ja kristillinen omatunto näyttää olevan erityisen venyvää sorttia.

Kepun ja kokkareiden kansanedustajat joutuvat äänestämään huomenna Soinin omastatunnosta mutta eivät saa tehdä siitä oman omantunnon kysymystä itselleen, vaan joutuvat äänestämään Sipilän ja Orpon omantunnon mukaan.

Kristilliset ja persufundamentalistit taas äänestävät Soinin tukemiseksi koska luulevat reppanat että äänestys koskee aborttioikeutta. Jos ja kun Soini saa eduskunnan luottamuksen, tullevat nämä hieman hidasälyiset uskonsoturit seuraavaksi vaatiman aborttien totaalikieltoa koska heidän käsityksen mukaan eduskunta on ilmaissut enemmistönä aborttien vastaisen kantansa.

Halla-ahoa tilanne jyrppii koska muuten päällä saattaisi olla tilanne jossa hallituksen saisi nurin, vieläpä Soinin takia. Allah-aholle olisi mannaa ennenaikaiset vaalit ja Soinin ryvettyminen, mutta ei tulle onnistumaan, juurikin näiden persuskovaisten vuoksi jotka kuvittelevat äänestävänsä Jumalansa omantunnon mukaan.
54554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Soini on suoraselkäinen mies kuka on oikealla asialla vastustaessaan lasten murhaamista. Lasten joille ei suoda edes kasteen mahdollisuutta.

1Äänestä
  • Eivätkö+abortoidut+päädykään+suoraan+taivaaseen?++Ilman+kastamisia+ja+muita+vaatimuksia+ohituskaistan+kautta?+Voiko+lapselle+siis+suurempaa+palvelusta+tehdä+kuin+abortoida+hänet+sillä+tämä+jos+mikä+tuo+100%+pelastuvarmuuden.+Äidinrakkautta+siis+suurimmillaan..Tähän+maailmaan+syntyminen+on+se+ensimmäinen+askel+kohti+Helvettiä+mutta+abortoidun+ei+sitä+askelta+tarvitse+edes++ottaa.

    3Äänestä

  • Lapsi on tietysti syytön, kun aikuiset rakastelevat ajattelematta vastuuta.

    Äänestä

Eivät he äänestä Soinin omastatunnosta. He äänestävät luottamuksesta ja ne ovat aivan eri asioita.

2Äänestä
  • Siinä mielessä omastatunnosta kyllä että Soini vetoaa että hänellä on oikeus toimia omantuntonsa mukaan mutta näyttää siltä että hallituskumppaneiden kansanedustajilla tätä samaa oikeutta ei ole, ainakaan Soini ei ole puolustanut heidän oikeuttaan äänestää tänään omantuntonsa mukaan.

    1Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Siinä mielessä omastatunnosta kyllä että Soini vetoaa että hänellä on oikeus toimia omantuntonsa mukaan mutta näyttää siltä että hallituskumppaneiden kansanedustajilla tätä samaa oikeutta ei ole, ainakaan Soini ei ole puolustanut heidän oikeuttaan äänestää tänään omantuntonsa mukaan.

    Soinihan voi vedota mihin tahansa, nyt kuitenkin käsittääkseni äänestetään siitä nauttiiko hän eduskunnan luottamusta, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.
    Itse ajattelen, ettei kansanedustaja tai hallituksen jäsen voi toimia ohi yhteisten linjausten, oli hänen omatuntonsa mitä mieltä tahansa. Pitää vetää johtopäätökset, jos omatunto kärvistelee ja erota sellaisesta toimesta. Äkkiä ajatellen myös ja varsinkin heillä luulisi olevan jokin lojaalisuusvelvoite valtiollisiin linjauksiin.
    Tämä on vain minun näkemykseni tässä asiassa.

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Näkemyksesi on oikea.

    Jos todellisuutta ymmärtää, tajuaa myös nopeasti sen, miten täyttä pelleilyä Sinisten olo hallituksessa on.

    1Äänestä

  • InhottavaRealisti kirjoitti:

    Ei he pelleile hallituksessa vaan tekevät mielestäni hyvää politiikkaa monessa asiasssa. Eipä morkata Sinisiä, sillä ihan hyvä ryhmä. Itse jopa viime kesäkuussa harkitsin heidän kannattamistaan, mutta sitten huomasin heidän äänestysprosenttinsa olevan liian alhaalta. Pienen harkinnan jälkeen otin KD:n puoluekirja puolen vuoden poliittisen miettimisen jälkeen. Minusta Soini on ihan kunnon mies ja omaa melkein samanlaisen aborttikannan kuin minä. Minusta Persuista parasaines siirtyi Sinisiin, jota voisi jopa äänestää, jos eivät olisi niin pieni tekijä Suomen maassa. Savo-Karjalan vaalipiirissä KD:n ehdokkaani pääsee läpi (Essayah), mutta Sinisillä ei ole oikein mahdollisuuksia eduskuntaan ellei kannatus tuntuvasti nouse.

    Äänestä

  • Faith.Hope.Love kirjoitti:

    Paransit+jopa+400+%.+Mainio++poliittinen+muutos.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Paransit+jopa+400+%.+Mainio++poliittinen+muutos.

    Ei se prosenteista ole kiinni vaan ehdokkaasta. Viimeksi eduskuntavaaleissa äänestin Keskustaa ja sen yhtä nykyistä ministeriä. Sitten en ollut täysin tyytyväinen Sipilän hallituksen politiikkaan ja ajauduin pitämään KD:ta parhaimpana vaihtoehtona ja sen puheenjohtajaa. Onnellisesti olen samassa vaalipiirissä äänestäjänä kuin hän ehdokkaana.

    Äänestä

  • InhottavaRealisti kirjoitti:

    Näkemyksesi on oikea.

    Jos todellisuutta ymmärtää, tajuaa myös nopeasti sen, miten täyttä pelleilyä Sinisten olo hallituksessa on.

    En lähtisi sanomaan minkään ryhmän hallituksessa oloa pelleilyksi.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Siinä mielessä omastatunnosta kyllä että Soini vetoaa että hänellä on oikeus toimia omantuntonsa mukaan mutta näyttää siltä että hallituskumppaneiden kansanedustajilla tätä samaa oikeutta ei ole, ainakaan Soini ei ole puolustanut heidän oikeuttaan äänestää tänään omantuntonsa mukaan.

    "... hänellä on oikeus toimia omantuntonsa mukaan mutta näyttää siltä että hallituskumppaneiden kansanedustajilla tätä samaa oikeutta ei ole,..."

    Näinhän se politiikassa usein menee.

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    En lähtisi sanomaan minkään ryhmän hallituksessa oloa pelleilyksi.

    Minä+sanoisin.+On+tavallaan+demokratian+irvikuva,+että+Persujen+hajotessa+osa+heistä+pokkana+silti+jatkaa+hallituksessa.+Uudet+vaalit+olisi+ilman+muuta+pitänyt+järjestää.+Jos+SDP:stä+löytyisi+teräviä+poliitikkoja+ja+asennetta+&+kykyä+saada+suunsa+auki,+puolueen+kannatus+olisi+näillä+hallituksen++näytöillä+30+%+tietämillä.

    1Äänestä

  • Faith.Hope.Love kirjoitti:

    Ei he pelleile hallituksessa vaan tekevät mielestäni hyvää politiikkaa monessa asiasssa. Eipä morkata Sinisiä, sillä ihan hyvä ryhmä. Itse jopa viime kesäkuussa harkitsin heidän kannattamistaan, mutta sitten huomasin heidän äänestysprosenttinsa olevan liian alhaalta. Pienen harkinnan jälkeen otin KD:n puoluekirja puolen vuoden poliittisen miettimisen jälkeen. Minusta Soini on ihan kunnon mies ja omaa melkein samanlaisen aborttikannan kuin minä. Minusta Persuista parasaines siirtyi Sinisiin, jota voisi jopa äänestää, jos eivät olisi niin pieni tekijä Suomen maassa. Savo-Karjalan vaalipiirissä KD:n ehdokkaani pääsee läpi (Essayah), mutta Sinisillä ei ole oikein mahdollisuuksia eduskuntaan ellei kannatus tuntuvasti nouse.

    Soinin aborttikantako on hyvä? Millä tavoin? Olennaistako on vain jättää abortit tekemättä ja yhteiskunnassa siitä seuraavilla murheilla ei ole merkitystä?

    Äänestä

  • InhottavaRealisti kirjoitti:

    Soinin aborttikantako on hyvä? Millä tavoin? Olennaistako on vain jättää abortit tekemättä ja yhteiskunnassa siitä seuraavilla murheilla ei ole merkitystä?

    En ehkä ole niin tiukka kuin puolueeni tai katolinen Timo Soini, mutta minusta abortit kuuluvat lähinnä asiaan, jos siitä on haittaa äidin terveydelle tai on havattu pahasti sairassikiö. Esimerkiksi yksi KD:n jäsen kertoi, että hänen asuttomattomalle äidilleen oltaisiin mielellään tehty joskus 30 vuotta sitten abortti hänen suhteensa sosiaalisista syistä. Itse jättäisin tälläiset sosiaaliset syyt melkein pois. Vauvasta voi luopua ja antaa se yhteiskunnalle tai adoptoitavaksi. Ei sitä vauvaa tarvitse pitää, jos niitä sosiaalisia syitä. Ehkä en ole niin jyrkkä kuin KD, mutta minustakin abortti olisi sallittava vain terveydellisistä syistä. Muista syistä lapsi olisi synnytettävä ja jos ei pysty huolehtimaan niin yhteiskunnan tulee ottaa siitä vastuu. Enemmän kuin terveydellisistä syistä tietysti huumeäideille olis salittava abortit, mutta terveet naiset saisivat synnyttää, mutta ei heidän aina tarvitsisi ottaa vauvan hoitajuutta vastuulleen, jos jostain syystä eivät halua. Tämä on minun kantani ja onko sinulla jotain inhottavaa realistista siihen vastaan sanottavaa?

    Äänestä

  • InhottavaRealisti kirjoitti:

    Minä+sanoisin.+On+tavallaan+demokratian+irvikuva,+että+Persujen+hajotessa+osa+heistä+pokkana+silti+jatkaa+hallituksessa.+Uudet+vaalit+olisi+ilman+muuta+pitänyt+järjestää.+Jos+SDP:stä+löytyisi+teräviä+poliitikkoja+ja+asennetta+&+kykyä+saada+suunsa+auki,+puolueen+kannatus+olisi+näillä+hallituksen++näytöillä+30+%+tietämillä.

    Rinne on tosiaan vähän huono ulosanniltaan ja ehkäpä vähän ajatuksenjuoksultaan.

    1Äänestä

  • InhottavaRealisti kirjoitti:

    Minä+sanoisin.+On+tavallaan+demokratian+irvikuva,+että+Persujen+hajotessa+osa+heistä+pokkana+silti+jatkaa+hallituksessa.+Uudet+vaalit+olisi+ilman+muuta+pitänyt+järjestää.+Jos+SDP:stä+löytyisi+teräviä+poliitikkoja+ja+asennetta+&+kykyä+saada+suunsa+auki,+puolueen+kannatus+olisi+näillä+hallituksen++näytöillä+30+%+tietämillä.

    Niin ymmärrän kyllä, että sinä sanoisit.

    Äänestä

  • Faith.Hope.Love kirjoitti:

    En ehkä ole niin tiukka kuin puolueeni tai katolinen Timo Soini, mutta minusta abortit kuuluvat lähinnä asiaan, jos siitä on haittaa äidin terveydelle tai on havattu pahasti sairassikiö. Esimerkiksi yksi KD:n jäsen kertoi, että hänen asuttomattomalle äidilleen oltaisiin mielellään tehty joskus 30 vuotta sitten abortti hänen suhteensa sosiaalisista syistä. Itse jättäisin tälläiset sosiaaliset syyt melkein pois. Vauvasta voi luopua ja antaa se yhteiskunnalle tai adoptoitavaksi. Ei sitä vauvaa tarvitse pitää, jos niitä sosiaalisia syitä. Ehkä en ole niin jyrkkä kuin KD, mutta minustakin abortti olisi sallittava vain terveydellisistä syistä. Muista syistä lapsi olisi synnytettävä ja jos ei pysty huolehtimaan niin yhteiskunnan tulee ottaa siitä vastuu. Enemmän kuin terveydellisistä syistä tietysti huumeäideille olis salittava abortit, mutta terveet naiset saisivat synnyttää, mutta ei heidän aina tarvitsisi ottaa vauvan hoitajuutta vastuulleen, jos jostain syystä eivät halua. Tämä on minun kantani ja onko sinulla jotain inhottavaa realistista siihen vastaan sanottavaa?

    Minä ajattelen ensiksikin niin, että meidän miesten ei hirveästi kuulu abortteja kommentoida. Naisen ruumis siinä on kyseessä, vaikka miten asiaa vääntäisi. Kun aborttioikeutta aletaan tiukasti rajoittaa, kyse on ennen kaikkea vallankäytöstä. Joku muu kuin raskaana olija päättää naisen kehosta ja ajatus tuntuu aika lailla tyrmistyttävältä.

    Jos tarkastelemme maailmaa, tiukat aborttilait ovat johtaneet murheisiin. Tämän nähdäkseen ei tarvitse olla suuri älykkö. Pulma on varsinkin se, että tiukkoihin abortteihin liittyy maailmalla todella usein myös haluttomuus huolehtia ehkäisyvälineiden saatavuudesta ja sukupuoliasioiden opettamisesta esim. koulussa. Tästä seuraa luonnollisestikin ongelmia. Enimmäkseen tiukkojen aborttilakien maat ovat katolisia, jos kyseeessä on siis kristitty maa.

    Ajatus siitä, että nainen jollakin tapaa pakotettaisiin ensin raskaana pysymään ja sitten synnyttämään ei uppoa takuuvarmasti missään länsimaisessa yhteiskunnassa. Tiukka aborttilaki Suomeen on ajatuksena joutava, sillä mikään ,merkittävä poliittinen puolue ei sitä käytännössä aja. Edes KD ei ole vakavissaan yrittänyt mitään tehdä, sillä lain mahdollisuudet tulla käytäntöön ovat pyöreä nolla. Aborttilaki myös olisi susi jo syntyessään, sillä matka Ruotsiin tai Viroon aborttia varten on erittäin helppoa. Hyvä on ymmärtää sekin, että enin osa aborteista hoidetaan nykyisin lääkkeillä.

    InhottavaRealisti: "Hyvä on ymmärtää sekin, että enin osa aborteista hoidetaan nykyisin lääkkeillä."

    Tuota en tienytkään ja en ole hirvittävän hyvin perehtynyt koko asiaan sekä miettinyt sitä loppuun asti. Jostain luin, että vuosittain on tehty likemmäs 10 000 aborttia Suomessa jostain 70-luvulta lähtien. Minusta siitä määrästä olisi kymmeniä prosentteja lapsia syntyä. Se on vain minun mielipiteeni. Ei abortti saisi olla mikään ehkäisykeino vaan pakon edessä terveydellisistä syistä turvauduttava viimeinen hätäkeino. Minä lähden siitä, että Jumala on luonut elämän ja alkanutta ihmiselämää ei saisi katkaista kuin pakon edessä äidin kohtuun. Tiukempaa seksuaalikäyttäytymistä mieluummin ja ehkäisyä; ei mitään jälkiehkäisyä abortin muodossa. Minusta Soini ja Räsänen ovat oikeilla linjoilla. En pidä oikein viher-vasemmiston kannanotoista tässäkään asiassa.

    Käytännössä en ole vaatimassa seksiä vain avioliittoon, mutta kristillisesti saisi olla seksiä vain avioliitossa, jossa syntyisi vain toivottuja lapsia ja abortteja ei olisi kuin terveydellisistä syistä, jos synnyttäminen esimerkiksi olisi hengen vaarallista tulevalle äidille.

    Äänestä

  • InhottavaRealisti kirjoitti:

    Minä+sanoisin.+On+tavallaan+demokratian+irvikuva,+että+Persujen+hajotessa+osa+heistä+pokkana+silti+jatkaa+hallituksessa.+Uudet+vaalit+olisi+ilman+muuta+pitänyt+järjestää.+Jos+SDP:stä+löytyisi+teräviä+poliitikkoja+ja+asennetta+&+kykyä+saada+suunsa+auki,+puolueen+kannatus+olisi+näillä+hallituksen++näytöillä+30+%+tietämillä.

    "Minä sanoisin. On tavallaan demokratian irvikuva, että Persujen hajotessa osa heistä pokkana silti jatkaa hallituksessa. Uudet vaalit olisi ilman muuta pitänyt järjestää. "

    Hiukan sellaista "kekkoslandian" kaikua tuossa touhussa. Demokratian pelisääntöjä kunnioittaen olisi hallituksen tullut erota ja järjestää uudet vaalit muuta tääsä oli sitten tällä kertaa muut motiivit kuin demokratian kunnioittaminen tärkeämpiä.

    Äänestä

  • Faith.Hope.Love kirjoitti:

    InhottavaRealisti: "Hyvä on ymmärtää sekin, että enin osa aborteista hoidetaan nykyisin lääkkeillä."

    Tuota en tienytkään ja en ole hirvittävän hyvin perehtynyt koko asiaan sekä miettinyt sitä loppuun asti. Jostain luin, että vuosittain on tehty likemmäs 10 000 aborttia Suomessa jostain 70-luvulta lähtien. Minusta siitä määrästä olisi kymmeniä prosentteja lapsia syntyä. Se on vain minun mielipiteeni. Ei abortti saisi olla mikään ehkäisykeino vaan pakon edessä terveydellisistä syistä turvauduttava viimeinen hätäkeino. Minä lähden siitä, että Jumala on luonut elämän ja alkanutta ihmiselämää ei saisi katkaista kuin pakon edessä äidin kohtuun. Tiukempaa seksuaalikäyttäytymistä mieluummin ja ehkäisyä; ei mitään jälkiehkäisyä abortin muodossa. Minusta Soini ja Räsänen ovat oikeilla linjoilla. En pidä oikein viher-vasemmiston kannanotoista tässäkään asiassa.

    Käytännössä en ole vaatimassa seksiä vain avioliittoon, mutta kristillisesti saisi olla seksiä vain avioliitossa, jossa syntyisi vain toivottuja lapsia ja abortteja ei olisi kuin terveydellisistä syistä, jos synnyttäminen esimerkiksi olisi hengen vaarallista tulevalle äidille.

    Kaunis kuvitelmahan se on, että ihmiset harrastaisivat seksiä vain kiinteissä parisuhteissa. Se vain ei toteudu reaalimaailmassa. Tämän lisäksi ehkäisy saattaa pettää myös kiinteässä suhteessa ja eivät abortteja tee suinkaan vain sinkut.

    Suurin ongelma abortin vastustajien logiikassa on se, että he kuvittelevat omaavansa jotakin ylempää ymmärrystä ihmisten tilanteista. Kuten sanoin, kyseessä on vallankäyttö.

    Jos seurasit yhtään tätä Soinin juttua, huomasit nopeasti senkin, että luottamuslauseeen antaminen Soinille oli vaikeaa myös Kokoomuksen naisille. Poliitikoista monille oli vastenmielistä tukea Soinia tässä asiassa ja se vastenmielisyys suinkaan ei rajoittunut vain tietylle politiikanteon joukolle. Esimerkiksi Persujen Halla-ahokin tuomitsi Soinin puheet keskiaikaisina. Se, miten äänestettiin, johtuikin sitten ihan poliittisista syistä.

    Kaikki matematiikkapelit aborttien suhteen ovat typeriä. Kukaan ei tiedä sitä, miten kukin syntynyt olisi asioihin vaikuttanut. Koko joukko muita lapsia olisi vaikkapa saattanutkin jäädä syntymättä, kun yhteen väliin oli pakko lapsi tekaista, vaikka tilanne olikin huono.

    Kiitos viestistäsi. En taida pohdiskella enempää tätä aborttiasiaa. Itse säilyn poliittiselta kannaltani KD:n kannattajana ja näkemykseni monessa asiassa nousevat kristillisestä maailman katsomuksesta. Nytkin minun pitää kohta lähteä kirkkoon ja ilmeisesti tavata siellä kirkkokaveri. Jos hänestä tulisi kirkkokaverin sijaan enemmän niin en olisi hänen kanssaan koskaan sängyssä ilman kihlasormusta. Ymmärrän kyllä nuoruuden rakkauden, että sellaista ei välttämättä jaksa odottaa sormeensa rakastuessaan, mutta nyt olen sitä mieltä, että periaatteessa se seksi uskovaisilla pitäisi kuulua parisuhteeseen. Sellaista suhdetta kannatan, jossa on sitouduttu ja kannetaan mahdollisessa avioliitossa vastuu siitä lapsesta, jos sellainen vahingossa lähtee liikkeelle ehkäisyn pettäessä. Minulla on KD:n jäsen kirja ja ilman uskoa Jeesukseen en sitä jäsenkirjaa koskaan olisi ottanut. Uskonnollisten näkemysten pohjalta olen samoilla jokseenkin linjoilla kuin Räsänen ja katolinen ministeri Soini.

    Minä ymmärrän uskonnolliset vakaumukset, mutta kyllä niidenkin taustalla pitäisi olla myös rationaalista ajattelua. Edes joskus olisi hyvä miettiä myös sitä, mitä siitä seuraisi, jos ne uskonnolliset vakaumukset muuttuisivat valtavirraksi. Ongelmiahan on nähtävissä kireiden aborttilakien maissa. Ne ongelmat ovat ihan todellisia.

    Sinunkin voiisi olla hyvä koettaa ryhdistäytyä ja lopettaa pelleily niiden kirkkokavereiden kanssa. Jos etsit seurustelukumppania, toimi asian suhteen.

    Minä olen nykyisen Suomen lainsäädännön kannalla sillä esivalta ei turhaan miekkaa kanna.

    Äänestä

  • InhottavaRealisti kirjoitti:

    Minä ymmärrän uskonnolliset vakaumukset, mutta kyllä niidenkin taustalla pitäisi olla myös rationaalista ajattelua. Edes joskus olisi hyvä miettiä myös sitä, mitä siitä seuraisi, jos ne uskonnolliset vakaumukset muuttuisivat valtavirraksi. Ongelmiahan on nähtävissä kireiden aborttilakien maissa. Ne ongelmat ovat ihan todellisia.

    Sinunkin voiisi olla hyvä koettaa ryhdistäytyä ja lopettaa pelleily niiden kirkkokavereiden kanssa. Jos etsit seurustelukumppania, toimi asian suhteen.

    InhottavaRealisti: "Sinunkin voiisi olla hyvä koettaa ryhdistäytyä ja lopettaa pelleily niiden kirkkokavereiden kanssa. Jos etsit seurustelukumppania, toimi asian suhteen. "

    Se jumis minne menin oli peruttu. Ovella luki, että tervetuloa toiseen jumikseen samassa kaupungissa saman seurakunnan alueella. Niinpä en tavannut Kirkkokaveria, kun jumis oli abortoitu. Ei sen niin yksinkertaista ole sen seurustelukumppaninin etsintä, sillä saattaisin joutua luopumaan kahdessa naiskirkkokaverista, yhdestä sinkut-palstalta löydetystä sähköpostikirjevaihtotoverinaisesta, yhdestä vanhemmasta naisesta jotain tapailen kahvilassa, kenties yhdestä harrastusnaistuttavasta... Nainen ei välttämättä sulata monia naisystäviä ja seurustelu estäisi ehkä olemasta monen naisen ystävä. Jonkun naisystävän voi pitää sillä perusteella, että ei oikein tee seksuaalisesti mieleen. Tai yhden kerran kävi tässä kuukausia sitten, kun olin tämän naisystävän luona vierailulla ja tällä oli sängyssään paljaat sääret esillä. Hän on sairaanloisenläski, mutta silloin ne sääret olivat seksuaalinen ärsyke. Mielessä kävi hänen naimisensa takaa päin. Hänet saisin ilmeisesti pitää, mutta nuori viehättävä Kirkkokaveri tai kaksi vuodelta 1991 syntyneitä ei käy oikein välttämättä seurustelukumppanille. Nyt saa olla vallaton poikamies, jolla saa olla tuttavuussuhteita naisiin, vaikka kuinka paljon. Seurustelusuhteessa pitäisi omistautua hänelle ja ei hän sallisi sitä, että huomenna menen naisen kanssa kahvilaan istumaan. Nyt saa käydä vapaana miehenä kahviloissa ja elää opintojen puitteissa vapaata akateemista elämää. Pelkään menettäväni vapauden temmeltää niin kuin huvittaa, jos se seurustelukumppani astuu elämään, nyt saan olla puolivallaton poikamies. :)

    Ihan hyvä on myös pohtia mitä siitä seuraisi ,jos omat käsitykset elämästä muuttuisivat valtavirraksi.

    Kirjoitit muuten aika loukkaavasti henkilöön käyvän luonnehdinnan.

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Ihan hyvä on myös pohtia mitä siitä seuraisi ,jos omat käsitykset elämästä muuttuisivat valtavirraksi.

    Kirjoitit muuten aika loukkaavasti henkilöön käyvän luonnehdinnan.

    Sinä se jaksat Eerika minua oikoa. Lukaisepas läpi se, mitä tuo keskustelukumppanini kirjoittaa ja mieti sen jälkeen sitä, onko Sinun ehkä tarpeen ojentaa häntäkin, sillä hänkin kyllä kuvailee ainakin yhtä naisihmistä varsin värikkäästi.

    Tokihan Sinä tietenkään et ojenna ihmisiä valikoivasti?

    Sitä ihmettelen, jos et ymmärrä äärimmäisen kireiden aborttilakien negatiivisia seurauksia. Niihinhän kuitenkin viittasin, vaikka asian huonosti muotoilinkin.

    Äänestä

  • Faith.Hope.Love kirjoitti:

    InhottavaRealisti: "Sinunkin voiisi olla hyvä koettaa ryhdistäytyä ja lopettaa pelleily niiden kirkkokavereiden kanssa. Jos etsit seurustelukumppania, toimi asian suhteen. "

    Se jumis minne menin oli peruttu. Ovella luki, että tervetuloa toiseen jumikseen samassa kaupungissa saman seurakunnan alueella. Niinpä en tavannut Kirkkokaveria, kun jumis oli abortoitu. Ei sen niin yksinkertaista ole sen seurustelukumppaninin etsintä, sillä saattaisin joutua luopumaan kahdessa naiskirkkokaverista, yhdestä sinkut-palstalta löydetystä sähköpostikirjevaihtotoverinaisesta, yhdestä vanhemmasta naisesta jotain tapailen kahvilassa, kenties yhdestä harrastusnaistuttavasta... Nainen ei välttämättä sulata monia naisystäviä ja seurustelu estäisi ehkä olemasta monen naisen ystävä. Jonkun naisystävän voi pitää sillä perusteella, että ei oikein tee seksuaalisesti mieleen. Tai yhden kerran kävi tässä kuukausia sitten, kun olin tämän naisystävän luona vierailulla ja tällä oli sängyssään paljaat sääret esillä. Hän on sairaanloisenläski, mutta silloin ne sääret olivat seksuaalinen ärsyke. Mielessä kävi hänen naimisensa takaa päin. Hänet saisin ilmeisesti pitää, mutta nuori viehättävä Kirkkokaveri tai kaksi vuodelta 1991 syntyneitä ei käy oikein välttämättä seurustelukumppanille. Nyt saa olla vallaton poikamies, jolla saa olla tuttavuussuhteita naisiin, vaikka kuinka paljon. Seurustelusuhteessa pitäisi omistautua hänelle ja ei hän sallisi sitä, että huomenna menen naisen kanssa kahvilaan istumaan. Nyt saa käydä vapaana miehenä kahviloissa ja elää opintojen puitteissa vapaata akateemista elämää. Pelkään menettäväni vapauden temmeltää niin kuin huvittaa, jos se seurustelukumppani astuu elämään, nyt saan olla puolivallaton poikamies. :)

    Sinä olet kyllä varsin erikoinen tyyppi - se on sanottava. Olet joko erittäin persoonallinen tapaus tai sitten taitava trolli.

    Toki asia on niin, että seurusteleminen oikean tyyppisen naisen kanssa voisi ajatuksiasi muuttaa.

    Minun täytyy kuitenkin olla varovainen mitä sanon, koska Eerika näyttää kielenkäyttöni korrektiutta valvovan.

    Minähän vastasin sinulle ja heitin sen huomion vain sivulauseena. Pointti oli siinä, että kannattaa miettiä sitä mitä käytännössä merkitsisi se, että ne omat käsitykset olisivat valtavirtaa. Ja vähän laajemmin kuin vain aborttikysymyksessä. Mutta voimme lopettaa keskustelun taas tähän, jos koet sen ongelmallisena :)

    Älä anna minun sanojeni estää sinua kertomasta mielipiteitäsi ja käsityksiäsi. Anna sanojeni soljua ohitsesi kuin kaarnavene tuulessa.

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Minähän vastasin sinulle ja heitin sen huomion vain sivulauseena. Pointti oli siinä, että kannattaa miettiä sitä mitä käytännössä merkitsisi se, että ne omat käsitykset olisivat valtavirtaa. Ja vähän laajemmin kuin vain aborttikysymyksessä. Mutta voimme lopettaa keskustelun taas tähän, jos koet sen ongelmallisena :)

    Koetas Eerika kerrankin ottaa kritiikki vastaan ilman mitään turhaa dramatisointia.

    Minä sanoin mitä sanoin ja se siitä. Minun mielestäni vain FHL käytti huomattavasti minua törkeämpiä ilmauksia ja SILTI katsoit asiaksesi lähteä minua ojentamaan. SITÄ minä tässä ihmettelen.

    Minun ajatusmallini OVAT pitkälti valtavirran mukaisia. Jos olet eri mieltä, voit aivan vapaasti olla. Uskoisin olevani aika lailla tyypillinen tämän päivän keski-ikäinen maallistunut suomalainen. Ainoa minut muista erottava tekijä lienee se, että osallistun näihin keskusteluihin ja sanon ihan suoraan näkemykseni fundamentalismista. Siinä olettaisin poikkeavani useista täällä keskustelevista, että pyrin myös perustelemaan näkemykseni ja myönnän virheeni.

    Lakkaan dramatisoimasta samalla hetkellä kuin sinä lakkaat tulkitsemasta :)

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Lakkaan dramatisoimasta samalla hetkellä kuin sinä lakkaat tulkitsemasta :)

    Kokeilisit siis ilman dramatisointia ottaa kantaa sanomisiini ja PERUSTELLA näkemyksesi. Se on keskustelun lähtökohta!

    Äänestä

  • InhottavaRealisti kirjoitti:

    Kokeilisit siis ilman dramatisointia ottaa kantaa sanomisiini ja PERUSTELLA näkemyksesi. Se on keskustelun lähtökohta!

    Kuten sanoin lopetan sen välittömästi kun sinä lopetat tulkitsemisen. Aivan siinä samassa silmän räpäyksessä...

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Kuten sanoin lopetan sen välittömästi kun sinä lopetat tulkitsemisen. Aivan siinä samassa silmän räpäyksessä...

    Minun puolestani saat sanoa mitä haluat. Kyse on siitä, että jos esität minua koskevia väittämiä, toivon Sinun edes jotenkin perustelevan ne. Onko se kovinkin paljon vaaadittu?

    Äänestä

  • InhottavaRealisti kirjoitti:

    Minun puolestani saat sanoa mitä haluat. Kyse on siitä, että jos esität minua koskevia väittämiä, toivon Sinun edes jotenkin perustelevan ne. Onko se kovinkin paljon vaaadittu?

    Kiva, että saan sanoa mitä haluan . Eikä perustelujen vaatiminen ole paljoa vaadittu.

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Kiva, että saan sanoa mitä haluan . Eikä perustelujen vaatiminen ole paljoa vaadittu.

    Yksinkertaistetaan. Kaksi kysymystä.

    Oliko minun kommenttini ihmisistä törkeämpi kuin FHL:n?

    Jos oli, miksi esitit kritiikkiä ainoastaan minulle?

    Äänestä

  • InhottavaRealisti kirjoitti:

    Yksinkertaistetaan. Kaksi kysymystä.

    Oliko minun kommenttini ihmisistä törkeämpi kuin FHL:n?

    Jos oli, miksi esitit kritiikkiä ainoastaan minulle?

    Yksinkertaistan ...en ottanut kantaa törkeysasteisiin, enkä ota nytkään. Esitin ajatukseni tuosta luonnehdinnastasi, koska vastasin muutenkin sinulle. Minulla ei ollut mitään muuta syytä tuon kommenttiini kuin vastata sinulle. En tullut vahtimaan törkeyksiä ja huomauttelemaan niistä.

    Vastakysymys...jos joku esiintyy törkeästi, antaako se mielestäsi kaikille oikeuden esiintyä törkeästi, ja onko törkeydessä jotain aste- eroja tai hyväksyttävyyskäntäntöjä?

    Ymmärrän. Saat minun puolestani oikoa juttujani aivan vapaasti. Ja minä vedän sitten johtopäätökset siitä, miksi mitäkin teet.

    "Minä ymmärrän uskonnolliset vakaumukset, mutta kyllä niidenkin taustalla pitäisi olla myös rationaalista ajattelua. Edes joskus olisi hyvä miettiä myös sitä, mitä siitä seuraisi, jos ne uskonnolliset vakaumukset muuttuisivat valtavirraksi. Ongelmiahan on nähtävissä kireiden aborttilakien maissa. Ne ongelmat ovat ihan todellisia.

    Sinunkin voisi olla hyvä koettaa ryhdistäytyä ja lopettaa pelleily niiden kirkkokavereiden kanssa. Jos etsit seurustelukumppania, toimi asian suhteen."

    Noinhan minä sanoin. Määrittelit tekstini ilmeisesti ainakin kohtuullisen törkeäksi. Ihmettelen kyllä sitä, sillä tekstini kohde itse ei hätkähtänyt, vaan vastasi täysin normaalisti. Yritin selittää tekstilläni sitä, että jos vaikkapa rajuja kiristyksiä aborttilakeihin tulisi, siitä seuraisi ongelmiakin. Meillähän on maailmalla aiheesta ymmärtääkseni vähintäänkin kohtuullisen selkeää näyttöä. Oletko eri mieltä?

    Kommenttini "pelleilystä" oli aivan tavallinen miesten välinen heitto. Juuri tuollaista kommenttia miehet heittelevät toisilleen niin kaveriporukoissa kuin niiden ulkopuolellakin. En tiedä, millainen kokemus Sinulla on siitä aiheesta, mutta ei ainakaan minun kaveriporukoissani ihan joka jutusta hernettä nenään vedetä. Ehkä naisilla on tilanne toinen? Tähänkin juttuun FHL vastasi tavallaan, piittaamatta yhtään "törkeyksistäni" tai hätkähtämättä. Aika lailla pelleilyähän se oikeasti on, jos nuori mies ilmeisesti on kovasti naisen puutteessa ja silti vain haihattelee kirkkokavereistaan. Vastauksesta oli myös luettavissa monenlaisia mietteitä FHL:n taholtakin, vai mitä?

    Kysymyksiisi... Minun mielestäni sen enemmän FHL kuin minäkään ei ollut tässä tilanteessa erikoisen törkeä. Paljon pahempaakin täällä on nähty. Jos joku on törkeä toisia kohtaan, hän luultavasti ennemmin tai myöhemmin saa palautetta siitä - muodossa tai toisessa. Kauniissa ideaalimaailmassa ihmiset keskustelisivat sivistyneesti, linnut laulaisivat puissa ja lapset kirmailisivat kukkakedoilla. Oikeassa maailmassa niin ei vain käy. Täällä jokainen sortuu ajoittain enemmän tai vähemmän typeryyksiin ja ainakaan minun ei ole ikinä ollut vaikea myöntää niin tekeväni. Olen kyllä havainnut Sinunkin ajoittain sortuvan ihan samaan jankutukseen kuin me muutkin. Harva meistä on rautaa...

    Eli kyllä... Jos joku on törkeä, on ihan ymmärrettävää, että metsä ainakin ajoittain vastaa niinkuin sinne huudetaan. Sen näkee täältä. Törkeyksissä luonnollisesti on kovastikin aste-eroja.

    Oliko muuta?

    Ymmärräthän sinä sen, että kun vedät johtopäätöksiäsi miksi minä teen jotakin, ne ovat vain sinun johtopäätöksi, eivät totuuksia minun tekemiseni motiiveista?
    Ymmärräthän sinä eron sinun käsitystesi ja minun motiivieni välillä?

    Eipä mulla sitten muuta. Oliko sinulla muuta?

    Sinä ihan oikeasti Eerika käyttäydyt trollin tapaan varsin usein. Itse pidän oikeastaan Sinun toimintaasi tässäkin keskustelussa paljon törkeämpänä kuin jotakin satunnaista suunpieksäntää.

    Toimintasi on törkeää siksi, että jätät ihan tietoisesti pitkät selitykseni ja perusteluni TÄYSIN huomiotta. Toimit siis okeastaan samoin kuin Hyvä Ystäväni usko.vainen, joka jankuttaa vain omaa juttuaan piittaamatta mitään siitä, mitä toinen sanoo tai miten näkemyksensä perustelee. Tämä näkyy edelläkin erikoisen hyvin.

    Minun johtopäätökseni ovat tässä keskustelussa täysin sivujuonne. Asian YDINTÄ taas oli se, että keskustelin kolmannen kirjoitttajan kanssa ja Sinä tulit sivusta minua ojentelemaan. Minun ojentamisessani ei ole mitään väärää, mutta toimien on oltava edes jotenkin linjassa ja perusteltavissa. Olisit voinut yksinkertaisesti vaikkapa vain sanoa: "Joo, huomasin, että FHL myös soitti suutaan, mutta en vain nyt viitsi poikaa ojentaa..." Sen sijaan, päätit keskittyä aina yhtä rakkaaseen toimintaan, eli minun tekstieni perkaamiseen ja käytökseni oikomiseen. Kaipa siitä hyvä mieli tulee.

    Kysynpä vielä ihan piruuttani törkeyksieni kohteelta itseltään, olinko kovasti törkeä häntä kohtaan. Minun osaltani tämä oli nyt tässä.

    Äänestä

  • Faith.Hope.Love kirjoitti:

    InhottavaRealisti: "Sinunkin voiisi olla hyvä koettaa ryhdistäytyä ja lopettaa pelleily niiden kirkkokavereiden kanssa. Jos etsit seurustelukumppania, toimi asian suhteen. "

    Se jumis minne menin oli peruttu. Ovella luki, että tervetuloa toiseen jumikseen samassa kaupungissa saman seurakunnan alueella. Niinpä en tavannut Kirkkokaveria, kun jumis oli abortoitu. Ei sen niin yksinkertaista ole sen seurustelukumppaninin etsintä, sillä saattaisin joutua luopumaan kahdessa naiskirkkokaverista, yhdestä sinkut-palstalta löydetystä sähköpostikirjevaihtotoverinaisesta, yhdestä vanhemmasta naisesta jotain tapailen kahvilassa, kenties yhdestä harrastusnaistuttavasta... Nainen ei välttämättä sulata monia naisystäviä ja seurustelu estäisi ehkä olemasta monen naisen ystävä. Jonkun naisystävän voi pitää sillä perusteella, että ei oikein tee seksuaalisesti mieleen. Tai yhden kerran kävi tässä kuukausia sitten, kun olin tämän naisystävän luona vierailulla ja tällä oli sängyssään paljaat sääret esillä. Hän on sairaanloisenläski, mutta silloin ne sääret olivat seksuaalinen ärsyke. Mielessä kävi hänen naimisensa takaa päin. Hänet saisin ilmeisesti pitää, mutta nuori viehättävä Kirkkokaveri tai kaksi vuodelta 1991 syntyneitä ei käy oikein välttämättä seurustelukumppanille. Nyt saa olla vallaton poikamies, jolla saa olla tuttavuussuhteita naisiin, vaikka kuinka paljon. Seurustelusuhteessa pitäisi omistautua hänelle ja ei hän sallisi sitä, että huomenna menen naisen kanssa kahvilaan istumaan. Nyt saa käydä vapaana miehenä kahviloissa ja elää opintojen puitteissa vapaata akateemista elämää. Pelkään menettäväni vapauden temmeltää niin kuin huvittaa, jos se seurustelukumppani astuu elämään, nyt saan olla puolivallaton poikamies. :)

    Pakko kysyä: olinko minä Sinun mielestäsi tässä keskustelussamme jotenkin törkeä Sinua kohtaan? Sellaista palautetta nimittäin sain.

    Jos olin, pahoittelut. Oletin, että miesten kesken voi asiat sanoa suoremminkin.

    Äänestä

  • InhottavaRealisti kirjoitti:

    Pakko kysyä: olinko minä Sinun mielestäsi tässä keskustelussamme jotenkin törkeä Sinua kohtaan? Sellaista palautetta nimittäin sain.

    Jos olin, pahoittelut. Oletin, että miesten kesken voi asiat sanoa suoremminkin.

    Ei sen kovempaa kuin sanoin yhtä naisystävääni "sairaanloiseksiläskiksi", sillä sitä hän on, jos painaa noin kolme kertaa yli ihannepainonsa. Tähän maailmaan mahtuu monenlaista menijää.

    Itse olen aika erikoinen tyyppi niin kuin muistat varmasti jostain ensimmäisistä kirjoittamistani teksteistä keväältä. Tänne maailmaan mahtuu monta erilaista tyyppiä: joku toinen on uskis ja toinen kirjoittelee vähemmän uskovaisesta näkökulmasta.

    Kukin taaplaa tavallaan. Sinun kanssasi sentään pystyy keskustelemaan ilman älytöntä dramatiikkaa tai loputonta pottuilua. Siitä pisteet!

    Äänestä

  • InhottavaRealisti kirjoitti:

    Sinä ihan oikeasti Eerika käyttäydyt trollin tapaan varsin usein. Itse pidän oikeastaan Sinun toimintaasi tässäkin keskustelussa paljon törkeämpänä kuin jotakin satunnaista suunpieksäntää.

    Toimintasi on törkeää siksi, että jätät ihan tietoisesti pitkät selitykseni ja perusteluni TÄYSIN huomiotta. Toimit siis okeastaan samoin kuin Hyvä Ystäväni usko.vainen, joka jankuttaa vain omaa juttuaan piittaamatta mitään siitä, mitä toinen sanoo tai miten näkemyksensä perustelee. Tämä näkyy edelläkin erikoisen hyvin.

    Minun johtopäätökseni ovat tässä keskustelussa täysin sivujuonne. Asian YDINTÄ taas oli se, että keskustelin kolmannen kirjoitttajan kanssa ja Sinä tulit sivusta minua ojentelemaan. Minun ojentamisessani ei ole mitään väärää, mutta toimien on oltava edes jotenkin linjassa ja perusteltavissa. Olisit voinut yksinkertaisesti vaikkapa vain sanoa: "Joo, huomasin, että FHL myös soitti suutaan, mutta en vain nyt viitsi poikaa ojentaa..." Sen sijaan, päätit keskittyä aina yhtä rakkaaseen toimintaan, eli minun tekstieni perkaamiseen ja käytökseni oikomiseen. Kaipa siitä hyvä mieli tulee.

    Kysynpä vielä ihan piruuttani törkeyksieni kohteelta itseltään, olinko kovasti törkeä häntä kohtaan. Minun osaltani tämä oli nyt tässä.

    Mihin sinä perustat käsityksesi, että jätän pitkät selityksesi ja perustelusi täysin huomiotta? Olet hyvin väärässä.

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Mihin sinä perustat käsityksesi, että jätän pitkät selityksesi ja perustelusi täysin huomiotta? Olet hyvin väärässä.

    Toisen tekstien huomioiminen näkyy siinä, että osoittaa ne lukeneensa. Jos toisen väitteet eivät pidä paikkaansa, ne tietenkin korjaa. Yleensä ottaen Sinäkin olisit voinut edes koettaa puhua samasta asiasta kuin minä! Sen sijaan, aloit kierrellä ja kaarrella sivussa pääasiasta.

    Olen hoitanut jo asian FHL:n kanssa ja se riittää minulle. En jaksa jankuttaa joutavia ihan kaikkien kanssa täällä. Uskoisin useimpien ihmisten kyllä kykenevän ymmärtämään ajatukseni. Täällä Suomi24:llä kaikki näyttää olevan ajoittain vaikeaa.

    Kuules nyt Realisti, sinun mielestäsi arvostus voi näkyä noin kuin kuvasit. Minun mielestäni sinä et lainkaan arvosta minun tekstejäni vaan skippaat ne mennen tullen ja alat laatimaan pitkää vastinetta, joka perustuu sinun oletuksiisi ja luuloihisi ja kummallisiin tulkintoihisi. Sinä esität loukkaantunutta, kun en reagoi teksteihisi kuten sinun mielestäsi tulee reagoida ja huuli mutrussa sitten valitat , etten arvosta tekstejäsi. Siten osoitat sen, ettet lainkaan lue mitä minä kirjoitan. On aivan sama kirjoitanko pitkästi perustellen vai kahdella sanalla, kumpikaan tapa ei sinulle kelpaa koska sinulla on omat kelpoisuusehtosi ja jos vastaus ei tule siinä muodossa se on mielestäsi väärin vastattu ja osoittaa milloin mitäkin pikku päähäsi sattuu juolahtamaan.
    En minäkään jaksa jankuttaa joutavia ja järjettömiä, turhia sinun kaipaamiasi perusteluja ja todistelija. Uskon suurimman osan kirjoittajista hyvinkin ymmärtävän mitä kirjoitan ja miksi ja erottavan sinun tulkintasi siitä mitä on sanottu ja tarkoitettu.
    Täällä Suomi24 kaikki näyttää ajoittain olevan sinulla äärimmäisen hankalaa ja vaikeata. Liittyyköhän se mitenkään kuun kiertoon?

    On aina yhtä jännittävää huomata, että Sinustakin Eerika kuoriutuu sitten se todellinen luonne (?) esiin, kun vähän aikaa eri linjoilla kanssasi on.

    Kuten olet aikaisemmin itse todennut, tästäkin kuitenkin jotakin oppii. Kiitokset siis ja mukavaa loppuiltaa.

    Äänestä

  • InhottavaRealisti kirjoitti:

    On aina yhtä jännittävää huomata, että Sinustakin Eerika kuoriutuu sitten se todellinen luonne (?) esiin, kun vähän aikaa eri linjoilla kanssasi on.

    Kuten olet aikaisemmin itse todennut, tästäkin kuitenkin jotakin oppii. Kiitokset siis ja mukavaa loppuiltaa.

    Minäkin hämmästyn aina siitä, että et huomaa, kun vastaan sinulle tasan samalla tyylillä kuin sinä olet minulle kommentoinut. Tämä on tapahtunut jo muutamia kertoja ja aina vastaat sellaisiin kommentteihin suunnilleen tähän tapaan kuin nyt kommentoit.
    Se todellinen luonne, jonka olet löytävinäsi on tasan tarkkaan se luonne, joka löytyy sinun kommenteistasi minulle ja joihin sitten lähden vastaamaan samalla tyylillä sinun sitä tajuamatta. Toisaalta se on vähän surullistakin ja kyllä minulle tulee myös vähän huono fiilis siitä, että tavallaan höntitän sinua. Olen pahoillani, että sorruin siihen taas.

    Äänestä

Ensimmäinen väite on ihan oikein, mutta toisen kohdalla kyseenalaistan tuon vahvan yleistämisen. Kristityt ovat ihan tavallisia ihmisiä, joten joukossa on kaikenlaista. Jos osa tosiaan venyttää sitä omaatuntoaan, milloin mitenkin, ei todellakaan kaikki kristityt näin tee.

”Allah-aholle olisi mannaa ennenaikaiset vaalit ja Soinin ryvettyminen, mutta ei tulle onnistumaan, juurikin näiden persuskovaisten vuoksi jotka kuvittelevat äänestävänsä Jumalansa omantunnon mukaan.”

Halla-aho on älykäs ja osaa poliittisen pelit. Otaksun että Soinin hölmöilyt olivat asia, jota tullaan käyttämään vaaleissa häntä vastaan.

Äänestä
  • Soini on jo politiikan kehäraakki, kotimaan politiikassa tulevissa eduskuntavaaleissa ei kuulu edes keskisarjaan. Kansanedustajaksi toki pääsee halutessaan mutta rivi sellaiseksi jäisi.

    Eiköhän tuo etsi uutta hillotolpaa EU:sta. Mitään nimitystä sinnekään tuskin tulee mutta EU-parlamenttiin tie on varmasti auki ja sinne uskonkin hänen pyrkivän.

    Äänestä

  • a-teisti kirjoitti:

    Soini on jo politiikan kehäraakki, kotimaan politiikassa tulevissa eduskuntavaaleissa ei kuulu edes keskisarjaan. Kansanedustajaksi toki pääsee halutessaan mutta rivi sellaiseksi jäisi.

    Eiköhän tuo etsi uutta hillotolpaa EU:sta. Mitään nimitystä sinnekään tuskin tulee mutta EU-parlamenttiin tie on varmasti auki ja sinne uskonkin hänen pyrkivän.

    "Eiköhän tuo etsi uutta hillotolpaa EU:sta. "

    Ehkä, mielenkiinnolla seuraan, mistä seuraava "hillotolppa" löytyy.

    Äänestä

Johtuneeko veneestä sen perälaudan loitonta, kun kristillsyys on venähtänyt politiikan kaluksi.

Äänestä
  • Jeesususkokin on vähän tulkintakysymys. Joillekin se merkitsee Jeesuksen arvoa vain uhrina, joillekin hänen opetustensa jonkinlaisena arvostuksena.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

krissenomatunnonkolkutus kirjoitti:

Omatunto on laaja käsite ja kristillinen omatunto näyttää olevan erityisen venyvää sorttia.

Kepun ja kokkareiden kansanedustajat joutuvat äänestämään huomenna Soinin omastatunnosta mutta eivät saa tehdä siitä oman omantunnon kysymystä itselleen, vaan joutuvat äänestämään Sipilän ja Orpon omantunnon mukaan.

Kristilliset ja persufundamentalistit taas äänestävät Soinin tukemiseksi koska luulevat reppanat että äänestys koskee aborttioikeutta. Jos ja kun Soini saa eduskunnan luottamuksen, tullevat nämä hieman hidasälyiset uskonsoturit seuraavaksi vaatiman aborttien totaalikieltoa koska heidän käsityksen mukaan eduskunta on ilmaissut enemmistönä aborttien vastaisen kantansa.

Halla-ahoa tilanne jyrppii koska muuten päällä saattaisi olla tilanne jossa hallituksen saisi nurin, vieläpä Soinin takia. Allah-aholle olisi mannaa ennenaikaiset vaalit ja Soinin ryvettyminen, mutta ei tulle onnistumaan, juurikin näiden persuskovaisten vuoksi jotka kuvittelevat äänestävänsä Jumalansa omantunnon mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu