Hei! Joko Tornioon on perustettu lapinkyläyhdistys? Niitä on pitkin lääniä ja nyt alkaa pian haku saamelaiskäräjien äänestysluetteloon, niin pääsee äänestämään alkuperäiskansavaaleihin ja jopa saamelaisten edustajaksi.
Tornio lapinkyläksi
Aktiiviksi
18479
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ei ole perustettu, tornio ei ole lappia vaan etelänvetelien kylä pohjoispohjanmaan perällä.lappi alkaa napapiiriltä.
Eeva Maria Maijala esitelmöimään, niin pian on Perämeren rannat täynnä metsälappalaisia. Hyvä puhuja kuin mikä. Taistelutahtoa luomaan Mikko Kärnä. Kyllä nemetsälappalaiset vielä Torniossakin haudasta nousevat, Kuusamossakin jo ihmeitä nähty.
Kävin selvittämässä joulupukinpajan alkuperäistä paikkaa Palovaarassa ja asia on täysin selvä. Paja on ollut siellä, asiaa ei ole edes vaikea todistaa. Se on ollut varmaan reilumpi kevättulva joku sata vuotta sitten, mikä pakotti muuttohommiin. Ebtisen pajan voisi vaikka harrastajavoimin ennistää - edes sen verran, että kokonaisuudesta saa käsitystä.
On perustettu Pride puolue tornion taidemusen johtajan toimesta .
Vihreät ja taidemuseon johtaja järjestäneet tämän kaupunginosa Tornio pride -tilaisuuden. Muslimit kieltäytyivät ja ilmoittivat, että homoaktivistit eivät saa hyppiä heidän silmilleen.
Viime kesänä oli jo uhkaa. Maahanmuuttajat uhkailivat homoja. Nyt vihreät halusivat estää välirikon, mutta muslimit ilmoittivat, että se on syntiä ja kiellettyä.
Tornio on edistyksellistä seutua ja historian faktat ovat hallussa. Onko synnintunto kuitenkin tullut tuontitavarana vai onko sillä historiallista taustaa Perämeren seudulla?
Tornio yritti kovasti kaupungiksi kaupunkien joukkoon. Toki kaupunki-kirjat saatu jo pitkän aikaa sitten, mutta toiminnot oli pitkään kuin kyläpahasessa.
Kaupunki satsasi toimitiloihinsa, taisteli Outokummun kaupunkiin, saatiinpa vielä nykyaikainen kauppakeskus aikaiseksi.
Sitten alkoi tökkiä. Tuli monen moista vaikeutta.
Pahimpana vaikeutena veturi Outokummun yskiminen ja nähtävissä oleva alamäki, alasajo.
Seuraavan laman iskiessä parin vuoden sisään kaivosyhtiö irrotettaan kokonaan ja jatkaa omana tuottoa tekevänä yhtiönä. Rosterin bulkkipuoli pahasti tappiollisena kuolee hiljalleen pois (tehtyään ensin pahat tappiot muutamine osakeanteineen).
Teräskourat vapautuvat työmarkkinoille, alkaa muuttoliike - aktiiviset, työkykyiset saavat työtä muualta.
Asuntoja tulee massoittain myyntiin, hinnat romahtavat.
Torniolle käy kylmät - pohja talouskasvulle oli liian kapea. Outokummun Tornion yksikköä ei saatu koskaan kannattavasti toimimaan. Kemiläisiä naurattaa torniolaisten hölmöilyt. Tornion talouteen laskeutuu sydäntalvi.
Vanhoja lappalaistaitoja yritetään elvyttää työllisyyskursseilla, monipuolista matkamuistoa poronnahasta - joskin kurssi keskeytetään, koska kurssilaiset alkoivat lakkoilla.
"pian on Perämeren rannat täynnä metsälappalaisia."
tykkäävät, jotta saavat tokkansa mahtumaan Kummulta vapautuviin tehdashalleihin.
ei tarvisi talvikausia resuta tuntureissa.
eikä hyviä halleja kannata aivan tyhjäksi jättää.
monen katkeran paikallisen kepulaisen märkä päiväuni tuntuu olevan hiljenevä, kuihtuva pikkukyläpahanen, jossa ei ole kumpua eikä muuta teollisuutta.pelottaako, että joutuu töihin vai onko kateutta ja katkeruutta.
"pikkukyläpahanen, jossa ei ole kumpua "
kyllähän se on Kummun oma väki, joka tekemässä kaikkensa, ettei Kumpua olisi.
ensin Tornion tehdas tuottaa tappiota vuodesta toiseen - sen minkä kaivos taloudellisesti tuottaa, sen terästehdas hassaa.
ja kun hulinavillitsijät puhaltavat torveen, niin heti hulinat päälle.
Älä sie laita muiden syyksi pösilöiden helposti höynättävien korpikommunistien sairaita toilauksia. Heikko lahjaisia on helppo höynätä liiton möhömahat on huomanneet että kummussa on näitä yllytyshulluja pienellä höynäyksellä tekevät mitä vain. Näyttää olevan vassuille vaikeaa sulattaa kun työttömyys laskee samalla laskee heidän kannatuskin. Kaikki heidän saikkaukset yritetään kääntää muiden syyksi . Silloinkun vasuvatipäät on olleet hallituksessa työttömiä on tullut laumoittain
korpikommari tai kepuköpö, luulisi kaikkien tavan järki-ihmisten pitävän hyvänä jos alueella on työpaikkoja.no ehkä tälle alueelle on eduksi jos kaikki työpaikat ajetaan alas, väki asuu homeisissa perinnetaloissa ja väki lisääntyy keskenään kuten satoja vuosia on tehty
Ei olla lappia eikä lappalaisia! Poronsarvet heti pois Rajalla kauppakeskuksen logosta !
"Ei olla lappia eikä lappalaisia! "
kunhan tuo Kumpu saadaan nurin.
koneet myytyä ja maat tasotettua,
niin sitä voi alkaa joikhaamista reenaan,
jos vaikka olis tulevaisuus turisti-iltamien ohjelmallisessa osuudessa.
OutonJouni Arpelasta, maankulu joikhaaja, ns. metsälappalaisia.
Jo vain reservaatti puuluotoon Rinteen miehille jotka jo vähemmistönä junkkalanniemessä, uhotaan joukkovoimalla vaikka liitonmiehet alkaa olla vähemmistönä. Kuinka käy jos pitempää lakkoa suunnittelevat.
Kannttaa nyt aluksi tukea noita Kittilän metsäläisiä. Maijalakin sai niiltä kymmpitonnin omiin pyrkimyksiinsä (tuki kittilän kepuleille) Torvinenkin on ollut tukemassa noita Kittilän metsäläisiä, kunhan ensin saa syytekirjelmät luettavakseen. Saas nähdä meidän katryn ajatuksia Kittilän metsäläisistä`?
Hallituskatu oli elävä ja p-ralli pyöri asukkaiden iloksi jääkärikatukin oli innoissaan ja mainoi asiaa. Nyt ei autot pyöri ja Berliininmuuri jököttää puolityhjänä kunnes sortuu takana olevaan lätäkköön.,ruotsalaisansaan. Onnelliset vasut lakkoilee ja kieltää yrittämisen. On palkattava joutilas tuunari päätönluottamusmies 20 tuunarien eteen loisimaan. kolmikantalaki on kiveenhakattu. Yritä siinä tehdä tulosta. Lapinkylänä tornio olisi passeli ja haaparannan kierot olisi isompi kylä.
Paa korkki kiinni ja hae apua
Kyllä Sipilä järjestää Arpelan kun sieltä hemohessu jolla tuomiokin että ainahan kylää kiinnostaa rikollinen. jo kuuluisuus ! Dopingilla mennään....