Ensi vuotta ajatellen...

biisintekijät huom!

Tuskinpa tämä tavoittaa niitä ihmisiä, jotka suunnittelevat osalistuvansa ensi vuonna Suomen euroviisukarsintoihin, mutta kirjoitanpa kuitenkin. Olisiko mahdollista, että ensi vuonna edes yksi biisintekijä yrittäisi keksiä ihan jotain uutta!? Ei siis enää näitä tyypillisiä euroviisubiisejä vaan jotain sellaista, mitä ei yleensä euroviisuissa kuule. Etnistyylisten euroviisubiisien buumikin on jo mennyt, joten Suomen on ihan turha yrittää säväyttää jälkijunassa sellaisellakaan (esimerkiksi tämän vuoden Wäinötär?) Miten olisi love-tai heavymetal-tyylinen kappale, sitähän meillä osataan tehdä ja siitä meidät maailmalla tunnetaan? Nightwish olisi aikoinaan jäänyt ainakin ihmisten mieleen mitä tämänkään vuoden kappale ei tee. Siis jotain erilaista ja uutta kehiin, ettei aina oltaisi niitä perässähiihtäjiä...

4

387

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaikka jotain Raptori tyylistä pila musaa esim.Oi beibi biisi englanninkielisenä versiona!Euroviisuista puuttuu huumori!

    • Viisuja seurannut

      Onhan suomi yrittänyt ola erilainen, esim Huilumies, Reggea ok, ja muutama vuosi sitten Aava mutta ei se vain pure. Suurin syy huonoon menestykseen en usko olevan pelkästään kappale vaan se että tietyt maat aina äänestävät tiettyjä maita - ei biisiä - eli "Naapurilta naapurille" tyyliin. Valitettavasti pohjoismaat eivät seuraa samaa periaatetta; harvoin Norja, Ruotsi, Tanska ja Islanti antavat Suomelle pisteitä ja jos antavat niin ainoastaan hukkapisteet vaikka Suomi yleensä on aina antanut pisteitä muille pohjoismaille. Tähän tämä käytäntö on mennyt ja sitä on lähes mahdotonta mennä muuttamaan. Pidetään kuitenkin peukkuja Geir Rönningille, ehkä nyt tulisi sitten ne suuret pisteet ainakin Norjalta :)

      • alkup.

        Oikeassa olet. Kyllä se on varmaan raha, joka puhuu kulissien takana ja tietenkin naapurirakkaus (poikkeuksena kylläkin juuri Suomen naapurimaat..)mutta saataisiinpa viisuihin edes yleisöä säväyttävä biisi, vaikka pisteitä ei heruisikaan juuri kepulipelin vuoksi.


    • naksu

      Miksei joku jo kokemusta omaava laulaja/bändi yrittäisi euroviisuihin? Toki senkin ymmärtää etteivät suomalaiset jo suositut esiintyjät välttämättä halua ansiolistalleen euroviisuyritelmiä. Enkä osaa kyllä itsekään musiikkia tehdä, mutta jos joku joka osaa oikeasti, tekisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      78
      4311
    2. Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?

      Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.
      Maailman menoa
      173
      3425
    3. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      126
      3323
    4. Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä

      Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi
      Kaste
      41
      2764
    5. Miten Yxäri iskettiin?

      Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j
      Sinkut
      218
      2554
    6. "Kostokakka!" Farmi Suomen pehtoori avaa sanaisen arkkunsa Frederikin haisevasta jäynästä

      Voi hyvänen aika Reetun touhuja! Pehtoori Terho Häkkinen sai ennen näkemätöntä höykytystä heti Farmi Suomi -realityn alk
      Tv-sarjat
      20
      2215
    7. Katsoitko Petolliset, mitä mieltä?

      Vanajanlinnan käytävät ja salongit täyttyvät jälleen kuiskailuista, salaisuuksista ja petoksista. Petollisten uudella
      Tv-sarjat
      11
      2026
    8. Ylen juontaja möläytti suorassa radio-ohjelmassa

      Ylen Radio Suomen juontaja Samuli Aaltonen käytti törkeää kieltä maanantaiaamupäivän Koko Suomen radio -ohjelman lähetyk
      Maailman menoa
      42
      2023
    9. Ei se halua mitään!!

      Arkailija koko tyyppi!
      Ikävä
      29
      1974
    10. Onko Janne Naakka tuttu kasvo ja mitä mieltä olet Farmi-kokoonpanosta?

      Somevaikuttaja Janne Naakka on tubettaja ja bloggaaja sekä yksi uuden Farmi Suomi -kauden kisaajista. Naakka tuottaa mm.
      Tv-sarjat
      0
      1923
    Aihe