Miksi olet sinkku

olen sinkku? no 2lasta,en osaa enää seurustella eli ei ole sellaista miestä tullut joka uskaltaisi häiritä oon vissiin noita-akka...

edellinen pitkä suhde mennyt juuri poikki. En ole toipunut vielä ja luultavasti menee aikaakin. En edes jaksa ajatella uusia juttuja vielä....Ehkä jonain päivänä....

Ei jaksa enää. Liian monimutkaista.

Elämä on helpompaa, kun toistaa vanhoja tuttuja rutiineja.

Nyt menee kyllä vähän aiheen vierestä, mutta miksi käytetään sanaa 'sitoutuminen'?

Kuulostaa siltä kuin ihminen köytettäisi johonkin! Kai siinä nyt vapaus silloin meneekin, ja kuka sellaista haluaa.

Eikö ole mahdollista säilyttää vapautensa, ja olla silti uskollinen Ihmiselle, Jonka Kanssa Haluaa Elää Yhdessä Loppuelämänsä?

Niin ja oon sinkku, koska en ole törmännyt samalla tavalla ajattelevaan tyttöön.

En osaa! Alan heti alkuun miettimään asioita aivan liian pitkälle ja sitten ahdistaa. Puolustaudun olemalla aika hyökkäävä ja mukamas itsevarma, ja kukapa semmosta nyt katselisi. En pysty ottamaan rennosti enkä toistaseksi ole pystynyt asiaa selittämään. Sanon vaan että Thanks but no thanks. Joten... En minä viitsi edes yrittää mitään enää. Tulee jos on tullakseen.

Yksinkertaista, niin kovin yksinkertaista. Olen sinkku, koska en saa naista ulkonäköni takia, tarkemmin sanoen kasvojeni muotojen takia. Homma on juurikin tästä seikasta kiinni, koska mulla on urheilijan vartalo, olen älykäs, hyvin toimeentuleva, korkeasti koulutettu, naiset huomioon ottava jne.

Tavallaan ihan hyvä etten ole hyvännäköinen, saattaisin nimittäin olla todella omahyväinen paska silloin, nyt ruma ulkonäkö estää nostamasta itseäni liikaa muiden yläpuolelle.

Elin yhdessä mielestäni elämäni naisen kanssa - hän jätti minut pari vuotta sitten syistä, joita en ymmärrä.

En ole sen jälkeen törmännyt mihinkään mielenkiintoiseen - vastaan tulevat tytöt eivät ole vapaita, nättejä, älykkäitä tai mukavia. En myöskään ehkä ole täysin toipunut erosta, eihän siitä voikaan toipua kokonaan kuin vanhenemisen ja/tai uuden elämän myötä.

Työelämään (miesvaltainen ala) siirtyneenä en enää tapaa naisia luonnollisesti, kuten opiskeluaikoina. Sosiaaliset tilanteet on luotava ja järjestettävä.

Ikäiseni ja vanhemmat ihmiset näyttävät väsyvän, tylsistyvän ja lisääntyvän niin, että hirvittää. Tuntuu, että olen vireydeltäni omaa ikääni vuosia nuorempi => yhteensopimattomuutta oman ikäisten ja vanhempien kanssa.... ja toisaalta kokemusmaailmaltani monia ikäisiänikin vuosia vanhempi => yhteensopimattomuutta nuorempien kanssa.

Siirtyäkseen pois sinkkuudesta ei riitä, että ylipäätään vaan haluaa sitoutua. Täytyy löytyä joku, jonka kanssa asian voi toteuttaa ja joka ajattelee minusta samalla tavalla.

En vain yksinkertaisesti osaa ja uskalla lähestyä naisia (josko nyt muutenkaan vieraita ihmisiä arkuuteni takia). Menen vain lukkoon kun pitäisi toimia.

Naisetkaan ei ole minua lähestyneet, joten yksin on saanut olla. Netin kautta olen joitakin tyttöjä tavannut, mutta naiset ovat muutaman tapaamisen jälkeen päättäneet, etteivät halua enää tavata. Kais sitä loistaa ulospäin lievää epätoivoisuutta, vaikka yrittääkin sitä muka peitellä.

Ensin meni aikaa edellisestä suhteesta toipumiseen (n. 2 vuotta). Sitten huomasin että rima oli huomaamatta noussut ehkä liiankin korkealle toisen sukupuolen suhteen. Suurin syy kuitenkin on luultavasti se, että olen siinä tutussa tilanteessa, että ihastun ihmisiin jotka eivät ihastu muhun ja toisinpäin... :/

Ja tietty vielä suurin osa ikäisistäni leikkii kotia ihan tosissaan, joten hakua on tullut laajennettua nuorempiin ja vanhempiin. Asia, joka välillä aiheuttaa ongelmia elämäntilanteiden yhteensopivuuden kohdalla...

Nyt siis vaan katselen. Siinä vaiheessa että on jo tottunut sinkkuiluun, mutta vois sen omankin kullan huolia jos sopiva vastaan kävelee ja kunnolla kolahtaa... ;) Ei tässä kuitenkaan vielä mitään paniikkia ole. Liekö sitten syy pitkässä seurusteluhistoriassa ja sinkkuuden uutuudenviehätyksessä?

Yksinkertaisesti, koska en oo löytänyt ketään jonka kanssa viihtyisin pitkiä aikoja paremmin kuin yksikseni. Tutustun kyllä tosi usein kaikinpuolin kivoihin, ihaniin ja hyvännäköisiin poikiin, mutta se jokin vain puuttuu että jaksaisi nähdä vaivaa suhteen rakentamisen eteen ja alkaa sovitella omia menojaan ja tekemisiään yhteen toisen kanssa. Kun löydän ihmisen, jonka kanssa realistisesti mietittynä ajatus parisuhteesta tuntuisi siunaukselta eikä kahleelta, ja joka ajattelee minusta niin, olen valmis pariutumaan vaikka heti. En vaan usko että sitä tulee lähivuosina tapahtumaan, välttämättä edes koko elämän aikana, että parempi rakentaa elämänsä ihan itsensä varaan sensijaan että tuhlaisi päivänsä odotellen jotain prinssi uljasta saapuvaksi tai iltansa metsästäen tätä baareista/netistä koska muka elämä ilman häntä olisi niin puutteellista :)

piti ihan pysähtyä miettimään miksi minä olenkaan sinkku. En voi väittää ettäkö en elämäni varrella olisi tavannut tyttöjä joiden kanssa olis voinu viettää loppuelämänsä. Kuitenkin jokainen niistä on mokannut jossain vaiheessa jollain lailla joko liian peruuttamattomasti tai liian monesti. Vaikkakaan minä en ole ollut jättäjä, mut en ole kyllä takaisin ottajakaan. Kerran poikki on ja pysyy poikki. Mun tie vie vain eteenpäin.

Toinen minun ongelmani on se, että olen liian kiltti ja kultainen, joku väitti että naiselle tulee alemmuus kompleksi seurassani. Tai jos ei se niin sitten minusta tuntuu että hän on hyväksi käyttäjä ja vaatii enemmän kuin itse antaa. Vaihtoehto onkin löytää yhtäkultainen ja huomaavainen yksilö kuin minä itse olen.

Minä myös pyrin tutustumaan jokaisen tyttöni ajatuksen juoksuun tarkkailemalla häntä, :D jostain syystä se taitaa stressata naisia. En tiedä johtuuko se tarkkailusta vai siitä että salaisuuksien pitäminen vaikeutuu. Eräskin suuttui minulle siitä kun tiesin aina jos jokin oli vialla, monasti jopa aavistinkin missä vika oli.

Sellaisen yksilön, joka sopisi minlle, löytäminen on kylläkin varsin vaikeaa sillä sinkkuelämäni ei ehkä sittenkään ole sellaista elämää johon joku sellainen tahtoisi mukaan. Minä siis vissiin sahaan omaa oksaani elämällä ylikierroksilla, mutta kuitenkin toivon löytväni sen pian jonka kanssa tahdon jakaa tulevaisuuden.

Olen liian kultainen ja siitä huolimatta vaadin se n minkä itse olen valmis antamaan.

Hyvä kysymys! Takana on kuuden vuoden suhde joka loppui noin kolme vuotta sitten. Rima on kyllä vuosien varrella noussut ehkä vähän liikaakin korkealla mutta toisaalta ei kannata tyytyä huonoon. Ja sitäpaitsi viihdyn yksin. Oma rauha ja vapaus. Ennenmin yksin kuin onneton jonkun kanssa. Niin se vaan on...

Mutta en mä viel oo luopunut toivosta ettenkö voisi tavata vielä jonain päivänä sellaista ihmistä jonka kanssa olisi hyvä olla. Aika näyttää.

Toisaalta kun en ole koskaan halunnut lapsia niin en tavallaan "tarvi" miestä. Toisin on niillä joidenka on pakko päästä naimisiin kun muutkin menevät ja lapsia on saatava jne. Musta se välillä tuntuu ihan pakkomielteelle. Monesti vaan tuntuu etteivät hekään niin onnellisia sitten loppujen lopuksi ole kun kaikki on "paketissa"... Mutta mitäpä minä siitä tiedän. ;)

En varmaan olisi sinkku, jos tietäisin tähän vastauksen!
Tietoisesti en ole valinnut vapautta, enkä pelkää sitoutumistakaan. Eli kolmas vaihtoehto taitaa sitten olla, että kohdalleni ei ole osunut vielä oikeata kumppania.
Tapasin vähän aikaa sitten pitkästä aikaa naisen, jonka kanssa juttu luistaa kuin juhannustanssi. Parilla treffeillä ollaan oltu ja soitellaan ja lähetellään viestejä. Oleminen hänen kanssaan on helppoa, joten tästä on hyvä edetä eteen päin...pikku hiljaa kaiketi paras. On jännää pitkästä aikaa tuntea olevansa ihastunut. Pienen lahjan olen hänelle jo antanut ja tällä viikolla ajattelin kertoa hänelle selkeästiti tunteistani...hienovaraisesti.

..olen ujo. Enkä ole törmännyt keheenkään, kenen vuoksi viitsisin tehdä pellen itsestäni.

Puhun vähän mutta asiaa. Se ei kiinosta ketään.

Koska en kelpaa kenellekään. Yritystä on kyllä ollut, mutta ei onnistu. Ei ole kertaakaan onnistunut. Käyn paljon ulkona (baareissa, lenkillä, uimassa...) ja yritän olla sosiaalinen, avoin ja ystävällinen. Joku vain mättää ulkokuoressa, ihmissuhdetaidoissa, ajatusmaailmassa tai jossakin. Mutta ei vielä lannistuta, onhan tässä vielä vuosia edessä!

Tjoo, onhan noita syitä aika monta. Suurin syy on varmasti se, että olen aina tietoisesti pysytellyt naisista täysin erossa. En koskaan käy missään bilettämässä, enkä muutenkaan tuo itseäni esille. Suomessa ainakin saa olla ihan 100% rauhassa, jos vaan itse niin haluaa.

Miksi sitä sitten haluaa jättäytyä parisuhteiden ulkopuolelle? Vaikea sanoa, en ainakaan itse ole keksinyt tuohon mitään lopullista vastausta. Tosin ehkä itsetunnolla on asiaan vaikutusta, samoin kun sillä, minkälaisina näkee muut ihmiset. Mulla teini-ikä oli kohtuullisen hankala surkean itsetunnon takia (pitkähkö ruipelo jolla vielä finnejäkin, huh huh). Mielenkiintoista on se, etä olen näin aikuisena tajunnut, että suhtauduin ihmisiin negatiivisesti jo lapsena. Lisäksi täytyy kyllä todeta, että olen aika tunteeton ihminen. Eli ehkä senkään takia en ole kiinnostunut tutustumaan naisiin.

Saattaa olla niin, että kaikkien ihmisten ei vaan yksinkertaisesti ole tarkoitus solmia parisuhteita. Kun katsoo paljonko ns. tavallisillakin ihmisillä on ongelmia parisuhteiden kanssa, niin eipä hirveästi kiinnosta lähteä sotkemaan omaa elämääni samalla tavalla. Haluan ainakin itse pitää oman elämäni mahdollisimman yksinkertaisena. Kaikilta osin se ei onnistu, mutta ihmissuhdeasioihin voi onneksi itse vaikuttaa.

Hassua muuten, että omassa kaveripiirissäni on ihan normaalia, ettei ole kokemuksia naisista. :P Ikää kuitenkin jo kaikilla selvästi yli 20v, joten aika outoa, jos vertaa keskivertosuomalaiseen. Mutta noh, eipä noi parisuhteet ole mikään tärkeä asia elämässä, joten sikäli turha miettiä sen enempää.

Olen ujo ja en luota ihmisiin, enkä ole komea. Sepäs siinä. ^^'

olen sinkku omasta tahdostani. ei ole kyse siitä että olisin ujo tai mitään muutakaan.. tai että olisin ruma tai muuten epäkelpo kenellekkään...
elämässäni on tällä hetkellä kaiken näköistä mikä vie suuren osan ajastani ja olen ottanut itseni arjesta irti jotta voisin pitää omaa laatuaikaa yksikseni...
myöskin oli pienen pysähdyksen paikka, on aika miettiä mitä tosiasiassa edes haluan elämältäni.

oon täällä kotona ja jos käyn baarissa ja joku nainen katselee minua ja hymyilee niin keksin mielessäni jonkin syyn miks siit ei kuiteskaa tulis mitää.

muutamia valmiiksi kyhäämiä selityksiäni:

- kun nainen kysyy ammattiani ja tulojani hän hoksaa ettei tolta ukolta koruja tipahtele.

- kun nainen oppii tuntemaan minua hän huomaakin että olen orpo urpo ja luuseri.

- kun tulee se vaihe että pitäisi ottaa ja rakastella naiselle 3 orgasmia, niin olenkin tumpelo vääränlaisissa kalsareissa eikä kyrpäni olekkaan 20tä cm.

- kun selviää että on noita elätettäviä edellisenkin vaimokanditaatin puolelta niin muutunkin oikeastaan aika tylsäksi.

- nainen ehdottaa lomalle lähtöä viikoksi etelään, en voi koska kaikki rahani menevät lasteni tarpeisiin joten nainen ettii potentiaalisemman extreme romanssi gigolon.

Niin siis luulisin, että syy sinkkuna olemiseeni on se, että olen ujo, enkä pidä "tyrkyllä" olemisesta. Kun taas kaverini pitää siitä ja kas kummaa ehdokkaita löytyy... Syy taitaa olla myös siinä, että en ole mikään pieni hentoinen, eli siis kokoa löytyy (vaikka ei sitäkään ihan mahdottomasti, vatteita löytyy ihan tavallisista liikeistä). Hmm, vai onkohan syy sinä, että en tajua vastapuolen viestejä?? Enpäs tiedä...

koska olen huono ja ruma ihminen ja en halua satuttaa/loukata toista ihmistä (olen vaikea luonne), niin on parempi olla yksin/sinkkuna.

Kaikki nuoret miehet hylkäävät mut kun kuulevat ikäni. Vanhempiin miehiin en saa edes mitään kontaktia.

Yksinkertainen syy: Ne, jotka ovat minusta kiinnostuneita, eivät saa aikaan minussa minkäänlaista tunnetta. Ne joihin itse ihastun, eivät vain lämpene.

Olenkin miettinyt, että onko oikeasti sellaisia pareja, joista molemmat ovat toisiinsa yhtä rakastuneita? Vai onko toinen vain tyytynyt siihen mitä saa, koska ei halua olla yksinkään?

Taidan elää haavemaailmassa, tai jossakin elokuvamaailmassa, kun olen aina kuvitellut, että kahden ihmisen molemminpuolista, aitoa rakkautta on olemassa. Totuus taitaa kuitenkin olla se, että parisuhteessa vain toinen rakastaa, toinen tyytyy.

Ei kiinnosta kapakat, en osaa tanssia,olen ujo ja nyt jo varmaan liian vanha yli 40v.mies, ei naista ei lapsia nuorempana muutamia suhteita jotka ei johtaneet mihinkään.

minulla ei tosiaan ole mitään valintaa tässä mukana, näin on vaan käynyt..

Elämänkumppanin etsiminen on vielä päällä ja ikää 28v. Kyllähän sitä jossain vaiheessa toivoisi sen oikean kohdalle osuvan.
Ehkäpä eräs syy on, että asun vielä kotona vanhempien luona. Tässä törmätään siihen ristiriitaan, että naiset haluavat varmaan itsenäisen miehen. Mutta kun asun maatilalla ja auttelen tunnollisesti, ahkerasti ja oma-aloitteisestikin vanhempiani töissä, koska muuten eivät pärjäisi. Palkkaakaan en hirveästi saa, elämässä kun ei ilman työntekoa pärjää. En voi lähteä tällöin kotoa pitkäksi aikaa. (vielä)
Sitoutuminen tulee sitten joskus kun/jos sinne asti pääsee.
Joku minut hyväksyvä nainen saisi mukavan miehen itselleen. ;)

Mä olen sinkku sen takia että olen liian kiireinen opiskelussa. Mulla menee vuorokaudesta niin suuri osa ajasta lukemiseen että en ehdi ajatella naisia seurustelumielessä. Mulle ei todellakaan riitä tenteistä pelkkä läpipääsy, vaan arvosanat pitää olla mulla hyvät. Enpä ole koskaan ehtinyt käymään treffeillä, kun olen opiskellut joka ilta.