Herätkää riitaiset eronneet vanhemmat

y15

Ovatko naiset todella näin itsekkäitä oman edun tavoittelioita, kun lasten avulla kostetaan miehelle oma paha mieli. Tätä samaa selittelyä on jatkunut palsta kaupalla, eikä yksikään nainen ole korjannut moraalitonta itsekästä selittelyä, lapset eivät ole syyllisiä vanhempien törttöilyyn.

Jos kirjoitan ettei lapsia saa sekoittaa avioeronjälkeisiin riitoihin ja vastaukseksi tulee kaikenlaisia selityksiä, eikä yhtään ajatusta millä tilannetta voitaisiin korjata, niin jossakin on todella ongelmia.

Jos äiti toimii ¨itsekkäästi¨ pelkästään oman tunteen pohjalta, eikä ymmärrä lasten ja ex puolison asemaa, niin kyllä lasten hyvinvoinnin kannalta äiti toimii väärin!! Jos äiti pyrkii pönkittämään omaa itsetuntoa lasten kautta, syyllistämällä puolisoa lapsille se on väärin lapsia kohtaan. Naiset korostavat tunteiden osuutta ja näin ei tarvitse keskustella miten oikeasti olisi parasta koko perheelle.

On törkeää lasten aliarvioimista jos kuvittelee etteivät lapset itse kykene hahmottamaan perheen tilannetta jälkeenpäin, kun he siitä kiinnostuvat. Onkin sairasta yrittää manipuloida lapsia puolelleen, isää vastaan kun tiedetään että jokaisessa avioerossa on kaksi osapuolta ja kaksi totuutta. Vaikuttaa siltä että tänne kirjoittaneilla naisilla puuttuu ymmärrys tosiasioista.

Lasten asemaa avioeroissa voidaan parantaa pelkästään vanhempien avulla, ei ole olemassa mitään lapsi parkkia kun ei halua kantaa holhoojan vastuuta. Ongelmaperheet ovat luku sinänsä ja niistä en ole kirjoittanut koska heille on omat reittinsä, jossa yhteiskunta on usein jo mukana.

Asiat mistä olen kirjoittanut ovat varmasti lasten edun kannalta tärkeitä ja oikeita, miksi ne eivät käy naisille?????

Tilanne saattaa olla myös toisinpäin, mutta täällä ja useissa keskusteluissa tulee tilanne esiin juuri äidin negatiivisen käyttäytymisen kautta, jossa lasten etu unohdetaan oman itsekkyyden ¨tunteiden¨ vuoksi.

61

868

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dubistbesserwisser

      "Besserwisser tietää vastauksen kaikkeen ja osaa mielestään kaikkea. Kaikkitietävä besserwisser tekee muut hulluksi huomauttelemalla heidän virheistään ja puutteistaan. Puolisonsa hän ajaa raivon partaalle päättämällä asioista tämän puolesta. Besserwisser kun tietää mielestään paremmin, kuinka toisen olisi pukeuduttava tai käyttäydyttävä."

      • y15

        En tosiaankaa tiedä tai osaa kaikkea mutta perusasiat ovat minulle selvät, kuten suurimmalle osalle ihmisistä. Lapsia ei saa sekoittaa eronjälkeisiin riitoihin, tämä ei ole minun mielipide
        vaan tämä on faktaa, eikä se ole mikään vanhempien valinnainen asia.

        Kommentti kertoo melko paljon ihmisstä, jos nämä asiat tuli mieleen alkutekstistä, itse asia unohtui jälleen.

      • jhdf
        y15 kirjoitti:

        "Lapsia ei saa sekoittaa eronjälkeisiin riitoihin, tämä ei ole minun mielipide
        vaan tämä on faktaa, eikä se ole mikään vanhempien valinnainen asia."

        Ei valinnainen, vaan pakon sanelema. Kukaan ei valitse riitelyä. Mutta jokainen riitelee, jos toinen vaatii ja puhuu mahdottomia. Tämähän riitelyssä on juuri SE juttu. Täytyy puolustautua, puolustaa, ei alistua.

        Lapset joutuvat ETENKIN vanhempien liiton aikana sekoittumaan heidän riitoihinsa. Tämä on faktaa. Kuten sekin, ettei vanhemmat ehkä aina eron jälkeenkään heti lopeta riitelyään. Elleivät ihan kaistapäisiä ole, niin vuoden parin päästä eron jälkeen tilanne paranee, kun ns. pöly laskeutuu. Fakta on se mitä tapahtuu oikeasti, oikeassa elämässä, joillekin, monille, usealle. Faktaa ei saa sekoittaa ihanteisiin. Fakta on se, ettei ihanteet ole sovitettavissa aina oikeaan elämään.

        Erossa on kyse on kahdesta pääasiasta; siitä millainen on (persoona, luonne, tunnetaidot, sosiaaliset kyvyt...), miten onnistuu selviytymään erosta - ja siitä millainen ex on (persoona, luonne, tunnetaidot, sosiaaliset kyvyt...), ja miten hän kykenee selviytymään erosta. Molemmat vaikuttaa. Jokaisessa erossa ja liitossa ihan eri asia, ei voi verrata.

      • y15
        jhdf kirjoitti:

        Ei valinnainen, vaan pakon sanelema. Kukaan ei valitse riitelyä. Mutta jokainen riitelee, jos toinen vaatii ja puhuu mahdottomia. SIIS SINUN MIELESTÄ MAHDOTTOMIA, PUHUT JÄLLEEN PELKÄSTÄÄN ITSESTÄSI Tämähän riitelyssä on juuri SE juttu. Täytyy puolustautua, puolustaa, ei alistua. SIIS VOIT UHRATA LAPSET OMAN ITSEKKYYDEN VUOKSI

        Lapset joutuvat ETENKIN vanhempien liiton aikana sekoittumaan heidän riitoihinsa. Tämä on faktaa. Kuten sekin, ettei vanhemmat ehkä aina eron jälkeenkään heti lopeta riitelyään. Elleivät ihan kaistapäisiä ole, niin vuoden parin päästä eron jälkeen tilanne paranee, kun ns. pöly laskeutuu. Fakta on se mitä tapahtuu oikeasti, oikeassa elämässä, joillekin, monille, usealle. Faktaa ei saa sekoittaa ihanteisiin. Fakta on se, ettei ihanteet ole sovitettavissa aina oikeaan elämään.

        EDELLEEN LAPSET EIVÄT OLE SYYLLISIÄ VANHEMPIEN TÖRTTÖILYYN, VAIKKA SE SINUA HENKILÖKOHTAISESTI AHDISTAA

        Erossa on kyse on kahdesta pääasiasta; siitä millainen on (persoona, luonne, tunnetaidot, sosiaaliset kyvyt...), miten onnistuu selviytymään erosta - ja siitä millainen ex on (persoona, luonne, tunnetaidot, sosiaaliset kyvyt...), ja miten hän kykenee selviytymään erosta. Molemmat vaikuttaa. Jokaisessa erossa ja liitossa ihan eri asia, ei voi verrata. PUHUT PELKÄSTÄÄN ITSESTÄ EDELLEEN JA MINÄ PUHUN LAPSISTA, MITEN VOIT OLLA NOIN AJATTELEMATON.

    • japyh

      Niin ongelmaperheet leikkivät psykiatrialeikkejä, petetään ja otetaan uusia uhreja terapian sijasta. Sitten leikisti niillä hyväksikäyttämillään ihmisillä on mielenterveysongelmia joita sitten nämä etukammarin psykiatrit alkavat hoitamaan. Sitä voi sanoa vaikka suvaitsemattomaksi käyttäytymiseksi samaa sukupuoltakin kohtaan, sillä nämä terapeutit eivät edes kustanna jälkeläisiä mielenterveysongelmiensa uhreille vaan leikisti ovatkin kääntäneet roolinsa ylösalaisin ja uhreja pitää alkaa terapoimaan. Kun nehän on terapeutin mielestä narsisteja jotka eivät leiki heidän kanssaan. Todellisuudessahan tässä on kysymys pedofiliasta jossa samaa sukupuolta ahdistelemalla estetään heitä perustamasta omia perheitä.

      Katsoskun ongelmatapaus löytää aina jostain parempia kohteita joita alkaa ahdistelemaan keinoja kaihtamatta.

      Muuten kyllä ajatuksesi on hieno, mutta myös nämä naistesi ongelmamiehet ottavat vielä aviossa ollessaan uusia uhreja joiden tunteita ja tarpeita ei kuunnella vaan niiden pitää olla tyytyväisiä, kun niitä runkataan samalla tavalla kun edellistä/edellisiä.

      Lisätään vielä, että tämä etukammarin kaikentietävä ahdistelija jengi eivät SIIS KUSTANNA jälkeläisiä vainoamilleen uhreille, eivät siirrä tulevaa leskeneläkettä tasaisesti hyväksikäyttämilleen ihmisille, sillä uhreille ei tule perhettä niihin vaan pyyhitään omat mielenterveysongelmat. Jonka jälkeen onkin kätevää olla kaikentietävänä terapeuttina.

      Olis aika jo antaa apu näiden uhreille eikä hyysätä narsisteja jotka vainoavat uusia uhreja oikeen urakalla. Vaan pistää nämä oikeat ongelmatapaukset sinne terapiaan leikkimästä valeterapia leikkejä uusien uhrejen vainoamiseksi.

      • y15

        Nyt puhut täysin eriasiasta kuin minä, Ongelmaperheet ovat luku sinänsä ja niistä en ole kirjoittanut koska heille on omat reittinsä, jossa yhteiskunta on usein jo mukana.

      • japyh
        y15 kirjoitti:

        Nyt puhut täysin eriasiasta kuin minä, Ongelmaperheet ovat luku sinänsä ja niistä en ole kirjoittanut koska heille on omat reittinsä, jossa yhteiskunta on usein jo mukana.

        Puhuin vain yksinkertaisesti narsisteista jotka ottavat uusia uhreja aina sitä mukaa, kun epäonnistuvat niissä uusissa perheissään ja valitettavasti yhteiskuntasi joka on mukana perustuu juuri tämänlaisista "auttajista" jotka ovat niissä parisuhteissaan epäonnistuneista "Tietäjistä" Minäpä yritin puhua näiden itseään täynnä olevien "runkkareiden uhreista" jotka käyttävät useita uhreja kohteinaan samanaikaisesti vaikka se oma avioliitto terapioineen on käymättä tai usean avioliiton ohittaneina. Etukammarin narsistit . Ongelmaperheet jotka saavat uhrinsa vaikuttamaan onnettomilta, vaikka asia on juurikin päinvastoin, narsisti ei vaan kykene myöntämään sitä etukammareissaan.

    • jhdf

      Poljet huolella aina naisten oikeuksia. Sekään ei ole lasten etu. Itsekkyys on myös tervettä. Etenkin silloin kun ajattelee omaa hyvinvointiaan. Tokihan pitää ajatella myös lasten hyvinvointia, ja ehkä exänkin… mikäli hän ajattelee myös exänsä hyvinvointia. Ellei ajattele, niin silloin ei kannata olla missään tekemisissä.

      Naisten pitäisi olla enemmän itsekkäitä. Liian usein päätyvät toimimaan miehensä mielivallan ja kiristyksen mukaan.

      Yritetä olla edes vähän iloisempi ja myönteisempi. Syyttelemällä muita et aja kenenkään asiaa.

      • y15

        Poljet huolella aina naisten oikeuksia. EN POLJE, ÄLÄ SEKOITA ASIOITA, ONKO OIKEEN ETTEI YKSIKÄÄN NAINEN OLE KYENNYT EHDOTTAMAAN MITÄÄN KEINOA MITEN LASTEN HYVINVOINTIA VOIDAAN PARANTAA, JOS OLET RIIDEOISSA EXÄN KANSSA MIKSI LASTENKIN PITÄISI OLLA RIIDOISSA ISÄNSÄ KANSSA. HERÄÄ NYT IHMINEN, AVIOEROSSA ON AINA KAKSI OSAPUOLTA JA KAKSI ERI TOTUUTTA, MITEN KUVITTELET ETTÄ SINUN TOTUUS ON AINUT OIKEA, TÄMÄ JUURI ON VÄÄRÄÄ TOIMINTAA ELLEI KYSYMYKSESSÄ OLE ALKOHOLISMISTA, MIELISAIRAUDESTA TAI RIKOLLISUUDESTA. Sekään ei ole lasten etu. Itsekkyys on myös tervettä. Etenkin silloin kun ajattelee omaa hyvinvointiaan. TÄMÄN SINÄ OSAAT, SIIS OMA HYVINVOINTI ESIIN TUOMISEN Tokihan pitää ajatella myös lasten hyvinvointia, ja ehkä exänkin… mikäli hän ajattelee myös exänsä hyvinvointia. Ellei ajattele, niin silloin ei kannata olla missään tekemisissä. MINÄ MINÄ, ETKÄ EDES HUOMAA OMAA AJATUKSEN JUOKSUASI MINÄ MINÄ, ETKÖ YMMÄRRÄ ETTÄ PRINSESSA SADUT OVAT SATUJA.

        Naisten pitäisi olla enemmän itsekkäitä. Liian usein päätyvät toimimaan miehensä mielivallan ja kiristyksen mukaan. VÄÄRIN, NAISEN UNELMA ON OLLA VAPAAMATKUSTAJANA ILMAN MITÄÄN VASTUUTA JA SINÄ PAHENNAT TÄTÄ, OLET ILMEISESTI OLLUT TÖYSIN EPÄNORMAALISSA SUHTEESSA KUN AJATUKSESI OVAT TÄTÄ

        NIIN PANNAAN PÄÄ PENSAASEEN NIIN KAIKKI UNOHTUU,

      • KAMALAAKO

        Ei tarvitse riidellä, kun katkaisee välit kokonaan. Saa elää rauhassa lasten kanssa. Se on ihan mukavaa ja helppoa elämää.

        Älähän pelleile. Et tiedä minusta mitään, et varmasti yhdestäkään naisesta - silti tai juuri siksi katsot asiaksesi heittää naurettavia arvioitasi heistä. Tulihan sieltä prinsessa- korttikin. Hienoa. Noin niitä naisten oikeuksia poljetaan vielä enemmän, tehdään vääriä arvioita ja haukutaan vielä vastuuttomaksi vapaamatkustajaksi. Luuletko todella tuollaisilla kirjoituksillasi olevan muita kuin huonoja vaikutuksia?

        Otapa esimerkkiä vaikkapa minusta. Vaikka tiedän, että on olemassa tosi hirveitä miehiä, niin en hauku täällä jokaista miestä sellaiseksi. En missään muuallakaan. Mitä hyötyä siitä kenellekään olisi? Nolaisin vain itseni. Kuten sinä teet nimittelemällä tuntemattomia ihmisiä prinsessoiksi. Se on SINULTA nimenomaan negatiivisessa nimittelymielessä käytetty sana. Oikeasti prinsessa on hallitsijan jälkeläinen. Kuten Ruotsin prinsessa Viktoria. Hieno ihminen. Täällä kukaan ei ole oikeasti prinsessa, eikä ketään saa nimitellä prinsessaksi (eikä miksikään muuksi). Tekisitkö ystävällisesti vastedes niin? Pystytkö normaaliin kanssakäymiseen naisten kanssa, edes tällä palstalla missä on enimmäkseen normaaleja, arvostettavia naisia?

        Ennenkuin ongelman voi ratkaista, täytyy tietää mikä ongelma on. Tiedän lukuisia ja lukuisia eroja ja niiden ongelmia, sekä miten ne on tai ei ole ratkaistu. Jos ne on ratkaistu, niin siten kuin molemmille ongelman osapuolille sopii. Tämähän on ainoa mahdollisuus. En voi ratkaista edes kenenkään läheiseni ero-ongelmaa, saati täysin tuntemattomien ihmisten ongelmia, joista en tiedä mitään. Ne perheet, joissa on ratkaisematon tai vaiheeseen jäänyt ongelma, elävät elämäänsä siitä huolimatta. Riitelemättä juurikaan, usein miten.

        Tuossa edellä oli erittäin varteenotettava, sanoisin paras keino lopettaa riitely "Ei tarvitse riidellä, kun katkaisee välit kokonaan." Tätä myös asiantuntijat suosittelevat erityisen riitaisissa tapauksissa. Missään tapauksessa riitaisille vanhemmille ei suositella 50/50 systeemiä, jossa molemmat hoitavat lapsia vuoroviikoin. Systeemiin tarvitaan ehdottomasti vanhempien hyvät välit. On kuitenkin väärin vertailla itseään muihin eronneisiin, ja muita eronneita keskenään. Jokaisella on omanlaisensa tilanne.

        No voihan hitsi eroa sinä vaan haluat jokaisella, jos jättäisit ne prinsessaleikit välistä ja jättäisit eroamatta, menisit terapiaan niin yhteiskunnassa muut ihmiset välttyisivät häiriökäyttäytyvistä narsisteista jotka alkavat vainoamaan uusia uhreja, kun eivät saanut sitä apua itselleen silloin kun tarvitsevat. Ei se todellakaan ole muiden syy, niin älkää mielisairaat eroajat muita ihmisiä kuormittako. Hoitoon mars mars tai olkaa lopunelämänne yksin ja vainoamatta ja ahdistelematta muita. Miksi muun yhteiskunnan pitäisi teidän mielenterveysongelmianne kannatella, jos ette kykene niitä kohtaamaan, niin älkää jakako niitä muille. Siihen loppuis prinsessaleikit ja prinssileikit. Vain narsisti hakee uusia uhreja ja syyttelee kaikkia jättämiään omista ongelmistaan.

      • klöäklkj
        japyh kirjoitti:

        -Miksi muun yhteiskunnan pitäisi teidän mielenterveysongelmianne kannatella-

        Miten niin "teidän" mielenterveysongelmianne?

      • klöäklkj
        KAMALAAKO kirjoitti:

        Ei tarvitse riidellä, kun katkaisee välit kokonaan. Saa elää rauhassa lasten kanssa. Se on ihan mukavaa ja helppoa elämää.

        Juuri näin.

      • y15
        jhdf kirjoitti:

        Älähän pelleile. Et tiedä minusta mitään, et varmasti yhdestäkään naisesta - silti tai juuri siksi katsot asiaksesi heittää naurettavia arvioitasi heistä. Tulihan sieltä prinsessa- korttikin. Hienoa. Noin niitä naisten oikeuksia poljetaan vielä enemmän, tehdään vääriä arvioita ja haukutaan vielä vastuuttomaksi vapaamatkustajaksi. Luuletko todella tuollaisilla kirjoituksillasi olevan muita kuin huonoja vaikutuksia?

        Otapa esimerkkiä vaikkapa minusta. Vaikka tiedän, että on olemassa tosi hirveitä miehiä, niin en hauku täällä jokaista miestä sellaiseksi. En missään muuallakaan. Mitä hyötyä siitä kenellekään olisi? Nolaisin vain itseni. Kuten sinä teet nimittelemällä tuntemattomia ihmisiä prinsessoiksi. Se on SINULTA nimenomaan negatiivisessa nimittelymielessä käytetty sana. Oikeasti prinsessa on hallitsijan jälkeläinen. Kuten Ruotsin prinsessa Viktoria. Hieno ihminen. Täällä kukaan ei ole oikeasti prinsessa, eikä ketään saa nimitellä prinsessaksi (eikä miksikään muuksi). Tekisitkö ystävällisesti vastedes niin? Pystytkö normaaliin kanssakäymiseen naisten kanssa, edes tällä palstalla missä on enimmäkseen normaaleja, arvostettavia naisia?

        Ennenkuin ongelman voi ratkaista, täytyy tietää mikä ongelma on. Tiedän lukuisia ja lukuisia eroja ja niiden ongelmia, sekä miten ne on tai ei ole ratkaistu. Jos ne on ratkaistu, niin siten kuin molemmille ongelman osapuolille sopii. Tämähän on ainoa mahdollisuus. En voi ratkaista edes kenenkään läheiseni ero-ongelmaa, saati täysin tuntemattomien ihmisten ongelmia, joista en tiedä mitään. Ne perheet, joissa on ratkaisematon tai vaiheeseen jäänyt ongelma, elävät elämäänsä siitä huolimatta. Riitelemättä juurikaan, usein miten.

        Tuossa edellä oli erittäin varteenotettava, sanoisin paras keino lopettaa riitely "Ei tarvitse riidellä, kun katkaisee välit kokonaan." Tätä myös asiantuntijat suosittelevat erityisen riitaisissa tapauksissa. Missään tapauksessa riitaisille vanhemmille ei suositella 50/50 systeemiä, jossa molemmat hoitavat lapsia vuoroviikoin. Systeemiin tarvitaan ehdottomasti vanhempien hyvät välit. On kuitenkin väärin vertailla itseään muihin eronneisiin, ja muita eronneita keskenään. Jokaisella on omanlaisensa tilanne.

        Älähän pelleile. Et tiedä minusta mitään, MUTTA KIRJOITUKSISTASI TIEDÄN JA SEN PERUSTEELLA KIRJOITAN et varmasti yhdestäkään naisesta JOS TÄMÄ ON KAIKKIEN NAISTEN AJATUS, NIIN OLEN TODELLA HUOLISSANI LASTEN HYVINVOINNISTA - silti tai juuri siksi katsot asiaksesi heittää naurettavia arvioitasi heistä. JÄLLEEN HEITTO MUTTA ET KYKENE YKSILÖIMÄÄN YHTÄÄN VÄITETTÄ Tulihan sieltä prinsessa- korttikin. Hienoa. Noin niitä naisten oikeuksia poljetaan vielä enemmän, TUO ON SINULLE HERKKÄ PAIKKA tehdään vääriä arvioita ja haukutaan vielä vastuuttomaksi vapaamatkustajaksi. KOSKI SYDÄMMEEN, KANNATTAA MIETTIÄ MIKSI?? Luuletko todella tuollaisilla kirjoituksillasi olevan muita kuin huonoja vaikutuksia?TARKENNA

        Otapa esimerkkiä vaikkapa minusta. Vaikka tiedän, että on olemassa tosi hirveitä miehiä, niin en hauku täällä jokaista miestä sellaiseksi. OLET SOKEA JOS ET OLE TÄÄLÄ NÄHNYT NEGATIIVISIÄ YLEISTYKSIÄ TÄÄLÄ En missään muuallakaan. Mitä hyötyä siitä kenellekään olisi? Nolaisin vain itseni. ASENNE VAMMA ESTÄÄ LUETUN YMMÄRTÄMISEN JOSKUS Kuten sinä teet nimittelemällä tuntemattomia ihmisiä prinsessoiksi. MITÄ MUUTA SE ON JOS KUVITTELEE ETTÄ MUUT OVAT PELKÄSTÄÄN SINUA VARTEN Se on SINULTA nimenomaan negatiivisessa nimittelymielessä käytetty sana. Oikeasti prinsessa on hallitsijan jälkeläinen. Kuten Ruotsin prinsessa Viktoria. Hieno ihminen. Täällä kukaan ei ole oikeasti prinsessa, eikä ketään saa nimitellä prinsessaksi (eikä miksikään muuksi). Tekisitkö ystävällisesti vastedes niin? Pystytkö normaaliin kanssakäymiseen naisten kanssa, edes tällä palstalla missä on enimmäkseen normaaleja, arvostettavia naisia? TODISTA JA VASTAA ÄLÄKÄ VIISASTELE

        Ennenkuin ongelman voi ratkaista, täytyy tietää mikä ongelma on. Tiedän lukuisia ja lukuisia eroja ja niiden ongelmia, sekä miten ne on tai ei ole ratkaistu. Jos ne on ratkaistu, niin siten kuin molemmille ongelman osapuolille sopii. Tämähän on ainoa mahdollisuus. En voi ratkaista edes kenenkään läheiseni ero-ongelmaa, saati täysin tuntemattomien ihmisten ongelmia, joista en tiedä mitään. Ne perheet, joissa on ratkaisematon tai vaiheeseen jäänyt ongelma, elävät elämäänsä siitä huolimatta. Riitelemättä juurikaan, usein miten. SELITTELYÄ, LAPSIA EI SAA SEKOITTAA ERONJÄLKEISIIN RIITOIHIN, SIITÄ ON TURHA PYRISTELLÄ EROON, ITSEKKÄILLÄ SELITYKSILLÄ.

        Tuossa edellä oli erittäin varteenotettava, sanoisin paras keino lopettaa riitely "Ei tarvitse riidellä, kun katkaisee välit kokonaan." Tätä myös asiantuntijat suosittelevat erityisen riitaisissa tapauksissa. ASIANTUNTIAT KERTOVAT NOIN KUN MUUTA MAHDOLLISUUTTA EI ENÄÄ OLE JA KYSYMYS ON TUOLLOIN VANHEMPIEN OMISTA VAKAVISTA KOMMUNIKAATIO ONGELMISTA Missään tapauksessa riitaisille vanhemmille ei suositella 50/50 systeemiä, jossa molemmat hoitavat lapsia vuoroviikoin. Systeemiin tarvitaan ehdottomasti vanhempien hyvät välit. On kuitenkin väärin vertailla itseään muihin eronneisiin, ja muita eronneita keskenään. Jokaisella on omanlaisensa tilanne. JOS OMA TILANNE ESTÄÄ LASTEN EDUN, NIIN MITEN MIELESTÄSI ASIASSA TULISI EDETÄ??

      • KAMALAAKO

        "Lasten etu" on se jo edellä mainittu välien katkaisu. Turhiin riitoihin ei kannata energiaansa tuhlata kenenkään. Lapset voivat kasvaessaan luoda omat suhteensa halutessaan ja elämän mennessä eteenpäin. Lapset osaavat kyllä käyttää omia aivojaan "omia etujaan" ajaessaan. Lapset eivät ole aivottomia kaikkien tuulien vietäviä!

      • y15
        KAMALAAKO kirjoitti:

        "Lasten etu" on se jo edellä mainittu välien katkaisu. Turhiin riitoihin ei kannata energiaansa tuhlata kenenkään. Lapset voivat kasvaessaan luoda omat suhteensa halutessaan ja elämän mennessä eteenpäin. Lapset osaavat kyllä käyttää omia aivojaan "omia etujaan" ajaessaan. Lapset eivät ole aivottomia kaikkien tuulien vietäviä!

        On törkeää lasten aliarvioimista jos kuvittelee etteivät lapset itse kykene hahmottamaan perheen tilannetta jälkeenpäin, kun he siitä kiinnostuvat. Onkin sairasta yrittää manipuloida lapsia puolelleen, isää vastaan kun tiedetään että jokaisessa avioerossa on kaksi osapuolta ja kaksi totuutta. Vaikuttaa siltä että tänne kirjoittaneilla naisilla puuttuu ymmärrys tosiasioista.

      • xyzzyx

        Näin juuri. Lapset nimenomaan ymmärtävät oikein hyvin vanhempiensa huonot välit ja välien katkaisun, jota voisi kutsua myös energian säästöohjelmaksi tai vain oikeaksi valinnaksi. Siitä hyötyvät etenkin lapset. Sillä vanhemmalla, jonka huomassa ovat, on aikaa ja energiaa lapsille paljon enemmän kuin sellaisella vanhemmalla/vanhemmilla (yhteensä), jotka keskittyvät exänsä kanssa riitelyyn, väittelyyn, "sopimiseen", joka ei johda mihinkään eikä pääty koskaan.

      • xyzzyx
        y15 kirjoitti:

        On törkeää lasten aliarvioimista jos kuvittelee etteivät lapset itse kykene hahmottamaan perheen tilannetta jälkeenpäin, kun he siitä kiinnostuvat. Onkin sairasta yrittää manipuloida lapsia puolelleen, isää vastaan kun tiedetään että jokaisessa avioerossa on kaksi osapuolta ja kaksi totuutta. Vaikuttaa siltä että tänne kirjoittaneilla naisilla puuttuu ymmärrys tosiasioista.

        "On törkeää lasten aliarvioimista jos kuvittelee etteivät lapset itse kykene hahmottamaan perheen tilannetta jälkeenpäin, kun he siitä kiinnostuvat"

        Jälkeenpäin? Etköhän nyt itse aliarvioi lapsia. He kyllä kykenevät hahmottamaan tilanteita tässä ja nyt, ei vain jälkeenpäin. He myös ymmärtävät oikein hyvin mistä vanhemmat ovat erimieltä (paremmin kuin sinä, sori vaan). Usein myös vain erimieltä, kumpikaan vanhemmista ei yritä manipuloida. Jos yrittää ja manipuloi, lapset oppivat senkin taidon...

      • xyzzyx
        y15 kirjoitti:

        Älähän pelleile. Et tiedä minusta mitään, MUTTA KIRJOITUKSISTASI TIEDÄN JA SEN PERUSTEELLA KIRJOITAN et varmasti yhdestäkään naisesta JOS TÄMÄ ON KAIKKIEN NAISTEN AJATUS, NIIN OLEN TODELLA HUOLISSANI LASTEN HYVINVOINNISTA - silti tai juuri siksi katsot asiaksesi heittää naurettavia arvioitasi heistä. JÄLLEEN HEITTO MUTTA ET KYKENE YKSILÖIMÄÄN YHTÄÄN VÄITETTÄ Tulihan sieltä prinsessa- korttikin. Hienoa. Noin niitä naisten oikeuksia poljetaan vielä enemmän, TUO ON SINULLE HERKKÄ PAIKKA tehdään vääriä arvioita ja haukutaan vielä vastuuttomaksi vapaamatkustajaksi. KOSKI SYDÄMMEEN, KANNATTAA MIETTIÄ MIKSI?? Luuletko todella tuollaisilla kirjoituksillasi olevan muita kuin huonoja vaikutuksia?TARKENNA

        Otapa esimerkkiä vaikkapa minusta. Vaikka tiedän, että on olemassa tosi hirveitä miehiä, niin en hauku täällä jokaista miestä sellaiseksi. OLET SOKEA JOS ET OLE TÄÄLÄ NÄHNYT NEGATIIVISIÄ YLEISTYKSIÄ TÄÄLÄ En missään muuallakaan. Mitä hyötyä siitä kenellekään olisi? Nolaisin vain itseni. ASENNE VAMMA ESTÄÄ LUETUN YMMÄRTÄMISEN JOSKUS Kuten sinä teet nimittelemällä tuntemattomia ihmisiä prinsessoiksi. MITÄ MUUTA SE ON JOS KUVITTELEE ETTÄ MUUT OVAT PELKÄSTÄÄN SINUA VARTEN Se on SINULTA nimenomaan negatiivisessa nimittelymielessä käytetty sana. Oikeasti prinsessa on hallitsijan jälkeläinen. Kuten Ruotsin prinsessa Viktoria. Hieno ihminen. Täällä kukaan ei ole oikeasti prinsessa, eikä ketään saa nimitellä prinsessaksi (eikä miksikään muuksi). Tekisitkö ystävällisesti vastedes niin? Pystytkö normaaliin kanssakäymiseen naisten kanssa, edes tällä palstalla missä on enimmäkseen normaaleja, arvostettavia naisia? TODISTA JA VASTAA ÄLÄKÄ VIISASTELE

        Ennenkuin ongelman voi ratkaista, täytyy tietää mikä ongelma on. Tiedän lukuisia ja lukuisia eroja ja niiden ongelmia, sekä miten ne on tai ei ole ratkaistu. Jos ne on ratkaistu, niin siten kuin molemmille ongelman osapuolille sopii. Tämähän on ainoa mahdollisuus. En voi ratkaista edes kenenkään läheiseni ero-ongelmaa, saati täysin tuntemattomien ihmisten ongelmia, joista en tiedä mitään. Ne perheet, joissa on ratkaisematon tai vaiheeseen jäänyt ongelma, elävät elämäänsä siitä huolimatta. Riitelemättä juurikaan, usein miten. SELITTELYÄ, LAPSIA EI SAA SEKOITTAA ERONJÄLKEISIIN RIITOIHIN, SIITÄ ON TURHA PYRISTELLÄ EROON, ITSEKKÄILLÄ SELITYKSILLÄ.

        Tuossa edellä oli erittäin varteenotettava, sanoisin paras keino lopettaa riitely "Ei tarvitse riidellä, kun katkaisee välit kokonaan." Tätä myös asiantuntijat suosittelevat erityisen riitaisissa tapauksissa. ASIANTUNTIAT KERTOVAT NOIN KUN MUUTA MAHDOLLISUUTTA EI ENÄÄ OLE JA KYSYMYS ON TUOLLOIN VANHEMPIEN OMISTA VAKAVISTA KOMMUNIKAATIO ONGELMISTA Missään tapauksessa riitaisille vanhemmille ei suositella 50/50 systeemiä, jossa molemmat hoitavat lapsia vuoroviikoin. Systeemiin tarvitaan ehdottomasti vanhempien hyvät välit. On kuitenkin väärin vertailla itseään muihin eronneisiin, ja muita eronneita keskenään. Jokaisella on omanlaisensa tilanne. JOS OMA TILANNE ESTÄÄ LASTEN EDUN, NIIN MITEN MIELESTÄSI ASIASSA TULISI EDETÄ??

        Jokaisella on omanlaisensa tilanne. JOS OMA TILANNE ESTÄÄ LASTEN EDUN, NIIN MITEN MIELESTÄSI ASIASSA TULISI EDETÄ??

        Lasten etu ei missään nimessä ole se, että vanhemmat riitelee vielä eron jälkeenkin. Joten KAMALAAKO viesti "lasten etu on välien katkaisu" pitää täysin paikkansa. Vaikka se tuntuu kuinka pahalta, niin se pienempi paha kuin riita.

      • y15
        xyzzyx kirjoitti:

        "On törkeää lasten aliarvioimista jos kuvittelee etteivät lapset itse kykene hahmottamaan perheen tilannetta jälkeenpäin, kun he siitä kiinnostuvat"

        Jälkeenpäin? Etköhän nyt itse aliarvioi lapsia. He kyllä kykenevät hahmottamaan tilanteita tässä ja nyt, ei vain jälkeenpäin. He myös ymmärtävät oikein hyvin mistä vanhemmat ovat erimieltä (paremmin kuin sinä, sori vaan). Usein myös vain erimieltä, kumpikaan vanhemmista ei yritä manipuloida. Jos yrittää ja manipuloi, lapset oppivat senkin taidon...

        "On törkeää lasten aliarvioimista jos kuvittelee etteivät lapset itse kykene hahmottamaan perheen tilannetta jälkeenpäin, kun he siitä kiinnostuvat"

        Jälkeenpäin? Etköhän nyt itse aliarvioi lapsia. He kyllä kykenevät hahmottamaan tilanteita tässä ja nyt, ei vain jälkeenpäin. TARKOITIN PIENIÄ LAPSIA He myös ymmärtävät oikein hyvin mistä vanhemmat ovat erimieltä (paremmin kuin sinä, sori vaan). Usein myös vain erimieltä, kumpikaan vanhemmista ei yritä manipuloida. Jos yrittää ja manipuloi, lapset oppivat senkin taidon... MINÄ KIRJOITAN RIITAISISTA EROISTA JOISSA AVIOERONJÄLKEEN SEKOITETAAN LAPSET MUKAAN VANHEMPIEN SOTKUIHIN

      • y15
        xyzzyx kirjoitti:

        Jokaisella on omanlaisensa tilanne. JOS OMA TILANNE ESTÄÄ LASTEN EDUN, NIIN MITEN MIELESTÄSI ASIASSA TULISI EDETÄ??

        Lasten etu ei missään nimessä ole se, että vanhemmat riitelee vielä eron jälkeenkin. Joten KAMALAAKO viesti "lasten etu on välien katkaisu" pitää täysin paikkansa. Vaikka se tuntuu kuinka pahalta, niin se pienempi paha kuin riita.

        Jokaisella on omanlaisensa tilanne. JOS OMA TILANNE ESTÄÄ LASTEN EDUN, NIIN MITEN MIELESTÄSI ASIASSA TULISI EDETÄ??

        Lasten etu ei missään nimessä ole se, että vanhemmat riitelee vielä eron jälkeenkin. TÄSTÄ OLEN SAMAA MIELTÄ Joten KAMALAAKO viesti "lasten etu on välien katkaisu" pitää täysin paikkansa. JOS KUVITTELET OLEVASI YKSIN TÄYSIN SYYTÖN JA OMASTA MIELESTÄ ITSEKKÄÄSTI OIKEASSA VOIT TEHDÄ NÄIN, MUTTA PUOLISOSI ON EDELLEEN LASTESI ISÄ. JOS VÄLIEN KATKAISU ESTÄÄ LASTEN JA ISÄN YHTEYDEN PIDON ET TODELLAKAAN AJATTELE LASTEN ETUA VAAN TÄYSIN OMAA ETUASI. Vaikka se tuntuu kuinka pahalta, niin se pienempi paha kuin riita. VANHEMPIEN ON KYETTÄVÄ HOITAMAAN LASTEN ASIAT, VAIKKA TUNTEET OLISI MITEN PINNASSA TAHANSA. ON PAKKO JOUSTAA, MYÖTÄILLÄ JA SOVITELLA, ILMAN OMAN EDUN TAVOITTELUA TAI MUUTEN EI LAPSIA KANNATA HANKKIA LAINKAAN.

        Olen lähes varma että riidat ovat useinmiten itsekkyyden ja oikeassaolemisen aikaansaanoksia, myös kommunikaatio ongelmat ovat vahvasti mukana ja näinollen ihmisten itsekkyyden aiheuttamia asioita. Siis vanhempien törttöilyä, jossa tunteilla on liian suuri painoarvo, todellisuudessa vanhempien itsekäs tunne hörhöily estää lasten hyvinvoinnin kun järki häviää tunteelle.

        Olen jokus selitellyt itselle asioita kuten täällä kirjoitellaan, mutta kun ymmärsin todellisuuden lopetin itsepetoksen, koska se on lapsia kohtaan väärin. Ainoastaan teot ratkaisevat ei selittely ja oman edun tavoittelu.

    • Ainasamaavatkaamista

      Miksi aloittaa joka kerta uusi samanlainen ketju ,nämä asiat olisi voinut kirjoittaa edellisiin ketjuihin ja sitä edellisiin ketjuihin jne...

      • xyzzyx

        Sanopa niin. Onneksi tässä ketjussa sentään on ensimmäinen hyvä ytimekäs ratkaisu ongelmaan. Tuo KAMALAAKO:n kirjoitus.

      • y15

        No sen vuoksi että tyhminkin ja asennevammaisin joutuisi miettimään muutakin kuin itseään.

      • y15
        xyzzyx kirjoitti:

        Sanopa niin. Onneksi tässä ketjussa sentään on ensimmäinen hyvä ytimekäs ratkaisu ongelmaan. Tuo KAMALAAKO:n kirjoitus.

        Käytännössä tämä ajatus poikkaisisi isän ja lasten välit, tai heikentäisi välejä huomattavasti.
        KENEN ETU TÄMÄ OLISI, EI AINAKAAN LASTEN ETU
        Kysymys on pelkästään äidin omasta itsekkyydestä ja se ei todellakaan ole lasten etu.

        Paras tapa olisi hiukan nöyrtyä ja nielaista itsekkyys lasten hyvinvoinnin vuoksi.

        Edelleen samankaltainen ketju jossa naiset ajattelevat pelkästään itseään, lasten kustannuksella.
        Ei yksikään nainen ole ymmärtänyt ongelmaa lasten edun kannalta, pelkästään oman edun kannalta.

        Ainut ohje tilanteen korjaamiseen oli välien poikkaiseminen ja tässähän on kysymys juuri omasta edusta/itsekkyydestä. EI MISSÄÄN NIMESSÄ LASTEN EDUSTA

      • hghhg

        Sinä olet täällä ainoa joka ajattelee vain itseään, lasten kustannuksella.

        Olet riidankylväjä, energiasyöppö. Kirjoituksissasi ei ole mitään hyvää. Ainoastaan tyhjänpäiväistä jonninjoutavaa meuhkaamista ja syyttämistä. En enää lue yhtäkään aloitustasi.

      • y15
        hghhg kirjoitti:

        Et selvästikään kestä totuutta, vaan haluat takaisin prinsessa maailmaan, jossa muut tekevät ikävät asiat ja sinä olet vapaamatkustajana.

        Miten koet riidankylvämiseksi jos kirjoitan lasten edusta
        Pään pensaaseen laittamisella ei lasten etuja ajeta, pelkästään omaa etua ajetaan
        Olen kirjoittanut pelkästään perusasioita vanhempien vastuusta, jos on lapsia
        Sinun ei tarvitse lukea ellet halua

      • Mietimitäsanot
        y15 kirjoitti:

        No sen vuoksi että tyhminkin ja asennevammaisin joutuisi miettimään muutakin kuin itseään.

        Siulla se on asennevamma, kun noin sanot toisista ihmisistä, moukkamaista haukkua ihmisiä tyhmiksi, olet sivistymätön juntti.

      • Uusperhe
        y15 kirjoitti:

        Käytännössä tämä ajatus poikkaisisi isän ja lasten välit, tai heikentäisi välejä huomattavasti.
        KENEN ETU TÄMÄ OLISI, EI AINAKAAN LASTEN ETU
        Kysymys on pelkästään äidin omasta itsekkyydestä ja se ei todellakaan ole lasten etu.

        Paras tapa olisi hiukan nöyrtyä ja nielaista itsekkyys lasten hyvinvoinnin vuoksi.

        Kuka niin väittää, et lasten pitää poikkaista välit isäänsä /äitiinsä, vaan exän kanssa ei tarvii olla missään tekemisissä ,muuta kun lasten asioissa ,exähän on se entinen.
        Lasten asiat voi myös hoitaa exän kaa sähköpostitse, ei tarvii välttämättä tavata.
        Isot lapset hoitaa jo itse tapaamisensa oman isän/ äidin kanssa.
        Eikä meillä ainakaan mistään riidellä asiat hoidetaan ja jupinat pois, ei haukuta ketään, eletään omaa elämää kummassakin huushollissa.

      • y15
        Mietimitäsanot kirjoitti:

        Siulla se on asennevamma, kun noin sanot toisista ihmisistä, moukkamaista haukkua ihmisiä tyhmiksi, olet sivistymätön juntti.

        Siulla se on asennevamma, kun noin sanot toisista ihmisistä, moukkamaista haukkua ihmisiä tyhmiksi, olet sivistymätön juntti.
        ITSE ASIAAN SINULLA EI OLE MITÄÄN MIELIPIDETTÄ, MUTTA KAIKKEEN EPÄOLENNAISEEN KYLLÄ, SE KERTOO PALJON JUURI SINUSTA.
        ONKO TOTUUDEN PUHUMINEN MIELESTÄSI LOUKKAAMISTA VAI ASENNEVAMMA, ET USKALLA PUHUA ITSE ASIASTA MITÄÄN

      • y15
        Uusperhe kirjoitti:

        Kuka niin väittää, et lasten pitää poikkaista välit isäänsä /äitiinsä, LUE VIESTEJÄ NIIN TIEDÄT vaan exän kanssa ei tarvii olla missään tekemisissä ,muuta kun lasten asioissa , NÄINHÄN MINÄ OLEN JUURI KIRJOITTANUT, MIKSI YRITÄT VÄÄRISTELLÄ KIRJOITUKSIANI exähän on se entinen. JUURI NÄIN
        Lasten asiat voi myös hoitaa exän kaa sähköpostitse, ei tarvii välttämättä tavata. JUURI NÄIN JOKAISELLA PERHEELLÄ ON OMA TAPANSA HOITAA ASIAT, EI OLE YHTÄ OIKEAA TAPAA TOIMIA.
        Isot lapset hoitaa jo itse tapaamisensa oman isän/ äidin kanssa. JUURI NÄIN

        Eikä meillä ainakaan mistään riidellä asiat hoidetaan ja jupinat pois, ei haukuta ketään, eletään omaa elämää kummassakin huushollissa. TEILLÄ ASIAT ON KUNNOSSA, MIKÄ ONGELMA SINULLA TÄSSÄ ON.

      • Y15määräätahdin

        Nikki uusperhe, tänne ei saa kirjoittaa muut , kun ongelmaiset ihmiset ,tuo yksi ei sitä hyväksy.

      • Mietimitäsanot
        y15 kirjoitti:

        Siulla se on asennevamma, kun noin sanot toisista ihmisistä, moukkamaista haukkua ihmisiä tyhmiksi, olet sivistymätön juntti.
        ITSE ASIAAN SINULLA EI OLE MITÄÄN MIELIPIDETTÄ, MUTTA KAIKKEEN EPÄOLENNAISEEN KYLLÄ, SE KERTOO PALJON JUURI SINUSTA.
        ONKO TOTUUDEN PUHUMINEN MIELESTÄSI LOUKKAAMISTA VAI ASENNEVAMMA, ET USKALLA PUHUA ITSE ASIASTA MITÄÄN

        Ei ole ei, enkä tykkää siitä ,että ihmisiä haukutaan tyhmiksi, susta totuus on ,että ihmiset olis kaikki tyhmiä, minusta kielenkäyttösi on sivistymätöntä.

      • Samaajankutusta
        y15 kirjoitti:

        Edelleen samankaltainen ketju jossa naiset ajattelevat pelkästään itseään, lasten kustannuksella.
        Ei yksikään nainen ole ymmärtänyt ongelmaa lasten edun kannalta, pelkästään oman edun kannalta.

        Ainut ohje tilanteen korjaamiseen oli välien poikkaiseminen ja tässähän on kysymys juuri omasta edusta/itsekkyydestä. EI MISSÄÄN NIMESSÄ LASTEN EDUSTA

        Sitten sun täytyy taas aloittaa uus samanlainen ketju maailman tappiin asti, että saat ne akat ymmärtämään sinua.

      • y15
        Mietimitäsanot kirjoitti:

        Ei ole ei, enkä tykkää siitä ,että ihmisiä haukutaan tyhmiksi, susta totuus on ,että ihmiset olis kaikki tyhmiä, minusta kielenkäyttösi on sivistymätöntä.

        Kopioi ja osoita missä haukun syyttömästi jotain tyhmäksi, on paljon pahempaa levitellä epärehellisiä kommentteja eroista, koska lapset ovat syyttömästi aina mukana riitaisissa eronjälkeisissä asioissa.

      • y15
        Y15määräätahdin kirjoitti:

        Nikki uusperhe, tänne ei saa kirjoittaa muut , kun ongelmaiset ihmiset ,tuo yksi ei sitä hyväksy.

        Totuus kirpaisee syvästi, itse asiaan ei yhtään vastausta tai mielipidettä, ainoastaan epätoivoista selittelyä ja vastuun pakoilua.

        Miksi naiset eivät hyväksy tasa-arvoa lasten asioissa, lapsilla on oikeus molempiin vanhempiin, tuntui se naisesta miten pahalta tahansa. Tunne estää järjen käytön ja se estää asiallisen yhteishuoltajuuden melko usein riitaisissa eronjälkeisissä asioissa.

      • Muutamaylöspäin
        y15 kirjoitti:

        Kopioi ja osoita missä haukun syyttömästi jotain tyhmäksi, on paljon pahempaa levitellä epärehellisiä kommentteja eroista, koska lapset ovat syyttömästi aina mukana riitaisissa eronjälkeisissä asioissa.

        Sanoit tuolla yhdessä kommentissasi ihmisiä tyhmiksi ja asennevammaisiksi.
        Etkö muista mitä kirjoitit.

      • Puhutsontaa
        y15 kirjoitti:

        Totuus kirpaisee syvästi, itse asiaan ei yhtään vastausta tai mielipidettä, ainoastaan epätoivoista selittelyä ja vastuun pakoilua.

        Miksi naiset eivät hyväksy tasa-arvoa lasten asioissa, lapsilla on oikeus molempiin vanhempiin, tuntui se naisesta miten pahalta tahansa. Tunne estää järjen käytön ja se estää asiallisen yhteishuoltajuuden melko usein riitaisissa eronjälkeisissä asioissa.

        Tiedoksi sulle ,melkeen kaikissa eroissa toimii yhteishuoltajuus mallikkaasti.

      • Xdzx

        Mikä totuus? Onhan tässä ketjullinen mielipiteitä ja vastauksia, poimi noista mieleisesi.
        Miten niin naiset ei hyväksy tasa-arvoa ? Onko sulla joku kristallipallo josta näkee kirjoittajan sukupuolen?
        Kuka nyt enää eron jälkeen tappelee, ne tappelut on jo tapeltu suhteessa.

      • y15
        Muutamaylöspäin kirjoitti:

        Sanoit tuolla yhdessä kommentissasi ihmisiä tyhmiksi ja asennevammaisiksi.
        Etkö muista mitä kirjoitit.

        Kopioi teksti ja osoita missä niin olen kirjoittanut, nähdään mitä oikeasti on kirjoitettu

      • y15
        Puhutsontaa kirjoitti:

        Tiedoksi sulle ,melkeen kaikissa eroissa toimii yhteishuoltajuus mallikkaasti.

        Mutta onko se lasten ja exän kannalta mallikkaasti toimiva ratkaisu, sinun kannalta ehkä.
        Oletko miettinyt asiaa muiden kannalta koskaan, olisi syytä.

      • y15
        Xdzx kirjoitti:

        Mikä totuus? Onhan tässä ketjullinen mielipiteitä ja vastauksia, poimi noista mieleisesi.
        Miten niin naiset ei hyväksy tasa-arvoa ? Onko sulla joku kristallipallo josta näkee kirjoittajan sukupuolen?
        Kuka nyt enää eron jälkeen tappelee, ne tappelut on jo tapeltu suhteessa.

        Mikä totuus? Onhan tässä ketjullinen mielipiteitä ja vastauksia, poimi noista mieleisesi. ITSEKÄSTÄ SELITTELYÄ ON PALJON EI YHTÄÄN TODELLISTA MIELIPIDETTÄ TAI AJATUSTA, JOS OLET LÖYTÄNYT YHDENKIN VASTASUKSEN KOPIOI JA LASITA TULEMAAN, MUUTEN SELITTELY JATKUU.
        Miten niin naiset ei hyväksy tasa-arvoa ? LUE TEKSTISTÄ SITÄ LÖYTYY SIVUKAUPALLA Onko sulla joku kristallipallo josta näkee kirjoittajan sukupuolen? EN USKO ETTÄ MIEHET MOITTIVAT ITSEÄÄN
        Kuka nyt enää eron jälkeen tappelee, ne tappelut on jo tapeltu suhteessa.
        MINÄ KIRJOITAN JUURI ERONJÄLKEISISTÄ RIIDOISTA, OLEN SAMAA MIELTÄ ETTÄ RIITOJA EI PITÄISI ENÄÄ OLLA.

      • Puhutsontaa
        y15 kirjoitti:

        Mutta onko se lasten ja exän kannalta mallikkaasti toimiva ratkaisu, sinun kannalta ehkä.
        Oletko miettinyt asiaa muiden kannalta koskaan, olisi syytä.

        Mitä sää nyt horiset, en puhunut mitään itsestäni, sitäpaitsi exäni on kuollut.

      • Voipyhäyksinkertaisuus
        y15 kirjoitti:

        Kopioi teksti ja osoita missä niin olen kirjoittanut, nähdään mitä oikeasti on kirjoitettu

        Onko sulla dementia, lue ite textejäsi.

      • y15
        Voipyhäyksinkertaisuus kirjoitti:

        Onko sulla dementia, lue ite textejäsi.

        Tekstiä ei löydy, sinä valehtelet

      • Tarkistaitse
        y15 kirjoitti:

        Tekstiä ei löydy, sinä valehtelet

        Sinä valehtelet, tuolla ylempänä sinä haukut ihmisiä tyhmiksi ja asennevammaisiksi.
        Ota vastuu puheistasi.

      • y15
        Tarkistaitse kirjoitti:

        Sinä valehtelet, tuolla ylempänä sinä haukut ihmisiä tyhmiksi ja asennevammaisiksi.
        Ota vastuu puheistasi.

        KAMAALAKO kirjoitus
        Ei tarvitse riidellä, kun katkaisee välit kokonaan. Saa elää rauhassa lasten kanssa. Se on ihan mukavaa ja helppoa elämää.

        Edellisessä kirjoituksessa ei ajatella lapsia pätkääkään ainoastaan itseä, lapsilla on oikeus isään ja äitiin ei äitin pidä katkaista lasten ja isän välejä oman mukaavuuden halun vuoksi. Onko tämä kommentti mielestäsi asiallinen, joka huomioi myös lapset ja isän.

        xyzzyx kirjoitti
        Sanopa niin. Onneksi tässä ketjussa sentään on ensimmäinen hyvä ytimekäs ratkaisu ongelmaan. Tuo KAMALAAKO:n kirjoitus. RATKAISU ON MELKO ITSEKÄS, EIKÄ HUOMIOI LAPSIA EIKÄ ISÄÄ. PITÄÄLÖ ISÄLLE KOSTAA LASTEN AVULLA.

        Minun kirjoitus
        No sen vuoksi että tyhminkin ja asennevammaisin joutuisi miettimään muutakin kuin itseään

        SANO SUORAAN MITÄ TARKOITAT ÄLÄKÄ SELITTELE, MIELESTÄNI KUMMENTTINI OLI OIKEUTETTU JOS OLET ERIMIELTÄ PERUSTELE ÄLÄKÄ SELITTELE.

      • y15
        Puhutsontaa kirjoitti:

        Mitä sää nyt horiset, en puhunut mitään itsestäni, sitäpaitsi exäni on kuollut.

        En ole ennustaja

      • Puhutsontaa
        y15 kirjoitti:

        En ole ennustaja

        Älä sitte puutu minun asioihini.

      • y15
        Puhutsontaa kirjoitti:

        Älä sitte puutu minun asioihini.

        Olemme nimettöminä keskustelupalstalla, elämä on melko vaikeaa jos loukkaannut nimettömiin kommentteihin. Jos tilanteesi on noin vaikea, kannattaa hakeutua ammattiauttajien puheille, täälä maalikot kommentoivat mitä kommentoivat.

    • Someonethinkingchild

      Siis wtf? Tämä nyt kuulostaa siltä, että aloittajan mielestä ainut ratkaisu on, että isästä tulee yh ja ex vaimo tappaa itsensä.

      Minulla meni nyt ihan ohi tämä lasten etu. Eli sinulla on käynyt niin, että SINUN VAIMOSI on kertonyt lapsille ilkeitä asioita isistä ja nyt olet kusessa? Ja yksi nainen edustaa KOKO MAAILMAN naisia? Ok.

      Tällä periaatteella voin todeta, että miehet jotka lisääntyvät, ovat totaalisia sekopäitä, jotka eivät kykene rationaaliseen keskusteluun vaan kuvittelevat, että CAPS LOCKIN PÄÄLLE LAITTAMALLA JA HUUTAMALLA OMAA AGENDAANSA TUOMATTA MITÄÄN LISÄÄ KESKUSTELUUN joutaisi kastroida, etteivät he ainakaan sikiä enää ikinä lisää.

      Pikaisesti prinsessakorttimaisesti voisin myös heittää, että lottoan sinun olevan keskivertomiestä huonommassa asemassa sosiaalisella rintamalla - joko fyysisellä tai psyykkisellä puolella. Ihan koska kirjoituksesi perusteella nyt teen päätelmiä, kuten sinä taisit aiemmin sanoa.

      Ei, enkä ajattele lasten parasta, vaikka Simpsonien pastori Lovejoyn vaimon huuto kaikuukin nyt korvissa

      • y15

        Siis wtf? Tämä nyt kuulostaa siltä, että aloittajan mielestä ainut ratkaisu on, että isästä tulee yh ja ex vaimo tappaa itsensä. MELKO SAIRAS AJATUS

        Minulla meni nyt ihan ohi tämä lasten etu. Eli sinulla on käynyt niin, että SINUN VAIMOSI on kertonyt lapsille ilkeitä asioita isistä ja nyt olet kusessa? Ja yksi nainen edustaa KOKO MAAILMAN naisia? Ok.
        OLET YMMÄRTÄNYT TAI HALUA YMMÄRTÄÄ VÄÄRIN. NÄEN ETTÄ SUURI ONGELMA LASTEN HYVINVOINTIIN ON ITSEKKÄÄT AJATTELEMATTOMAT VANHEMMAT, KETÄ SEKOITTAVAT LAPSET MUKAAN AVIOERONJÄLKEISIIN RIITOIHIN.

        Tällä periaatteella voin todeta, että miehet jotka lisääntyvät, ovat totaalisia sekopäitä, jotka eivät kykene rationaaliseen keskusteluun MISSÄ ON YKSIKIN NAISEN VASTAUS JOSSA AJATELLAAN LAPSIEN PARASTA, KAIKISSA KOMMENTEISSA KIRJOITETAAN PELKÄSTÄÄN OMASTA EDUSTA. vaan kuvittelevat, että CAPS LOCKIN PÄÄLLE LAITTAMALLA JA HUUTAMALLA OMAA AGENDAANSA TUOMATTA MITÄÄN LISÄÄ KESKUSTELUUN joutaisi kastroida, etteivät he ainakaan sikiä enää ikinä lisää. ET JÄLLEENKÄÄN KYKENE TUNTEILTASI AJATTELEMAAN ITSE ASIAA, VAAN PUUTUT EPÄOLENNAISIIN ASIOIHIN, KUTEN AINA.

        Pikaisesti prinsessakorttimaisesti voisin myös heittää, että lottoan sinun olevan keskivertomiestä huonommassa asemassa sosiaalisella rintamalla - joko fyysisellä tai psyykkisellä puolella. Ihan koska kirjoituksesi perusteella nyt teen päätelmiä, kuten sinä taisit aiemmin sanoa. JÄLLEEN JATKAT KOMMENTOIMALLA ILKEYKSIÄ KUN ET KYKENE AVOIMEEN KESKUSTELUUN JOSSA JOUTUISI OIKEASTI SANOMAAN JOTAKIN, näitä on ollut melko paljon ja kertookin paljon kirjoittajasta

        Ei, enkä ajattele lasten parasta, vaikka Simpsonien pastori Lovejoyn vaimon huuto kaikuukin nyt korvissa SELITTELY JATKUU MUTTA ASIAAN EI MITÄÄN JÄRKEVÄÄ.

        Mitenkä naisille on noin vaikea asia erota ilman riitaa, jossa suurimmat kärsiät ovat aina lapset. Syyllinen on löydyttävä aina ja syyllinen on aina exä, vaikka jokainen järjellinen ihminen ymmärtää että avioerossa on aina kaksi ihmistä ja kaksi totuutta. Miksi nainen kuvittelee olevansa aina yksin oikeassa ja muiden pitäisi olla hänen kanssa samaa mieltä, myös lapset
        vedetään mukaan naisen tueksi. Missä on naisen vastuu ja moraali.

        Miksi naiselle on pakonomainen tarve olla ¨omastamielestä¨ oikeassa kun erotaan, vaikka jokainen tietää että erossa on aina kaksi ihmistä ja kaksi totuutta ?????????

      • poiu_

        "Miksi naiselle on pakonomainen tarve olla ¨omastamielestä¨ oikeassa kun erotaan, vaikka jokainen tietää että erossa on aina kaksi ihmistä ja kaksi totuutta "

        - Niin SINUN mielestä.
        - Jokainen tosiaan tietää, että erossa on kaksi ihmistä ja kaksi totuutta. PAITSI SINÄ. Tämä johtuu siitä päässäsi olevasta ristiriidasta, että naiset ajattelevat vain itseään, eikä se sinun mielestä ole lasten etu. Katsot oikeudeksi olla toisten yläpuolella oman mielipiteesi vuoksi.

        Oikeassa elämässä kuitenkin erot sujuvat varsin mallikkaasti. Normaalit vanhemmat myös tietävät, että vanhemman on erossa ajateltava MYÖS itseään. Kumpikin, muuten lapset eivät voi hyvin. Lasten hyvinvointihan riippuu täysin vanhempien käytettävissä olevista voimavaroista, tunne- ja sosiaalisistataidoista. Molempien kyvyt ja voimavarat vaikuttavat kaikkiin. Myös se, ettei niitä ole.

        Kuka ihme haluaa eron jälkeen vielä riidellä? En tiedä ketään. Puhut äärimmäisistä poikkeustapauksista, ja syytät kaikkia naisia itsekkäiksi. Narsistinen piirre sinussa on, ettei sinulle kelpaa kenenkään eriävä vastaus, haukut muut kirjoittajat lyttyyn, ja ajattelet silti, että vika on naisissa, eli sinulle vastanneissa. Jos itse tekisin miljoona aloitusta samasta asiasta, ja saisin aina eriäviä vastauksia, niin lukisin vastaukset todella huolella ja tarkasti. Miettisin miksi kaikki muut ovat eri mieltä tästä aina vaan esille nostamani asiasta. Tekisin kaikkeni ymmärtääkseni vastaukset. En kävisi haukkumaan niitä, vaan olisin tyytyväinen saadessani ne. Keskustelupalsta on keskustelua varten. Ellen millään ymmärtäisi muiden kirjoituksia, niin miettisin mitä vikaa aloituksessani, miksi sen kirjoitin, mitä oikeastaan tarkoitan ja miksi muut ovat niin kovin erimieltä.

        Koska et oikeasti näytä tajuavan miten pieleen tulkitset vastauksia, miten hyökkäävästi käyttäydyt, miten haukut muita, sinulla on ongelma. Se ei ole sinulle vastanneiden ongelma.

        Haukkuminen on toisten nimittelyä negatiivisilla adjektiiveilla, sekä myös prinsessaksi nimittely. Nimittelet naisia aina prinsessoiksi, kun vastaus on sinulle jotenkin "liikaa". Näinkö teet live-elämässäkin, vai oletko ottanut tämän oikeudeksesi täällä netissä? Miten nimittelet miehiä? Miten he suhtautuvat asiaan? Vai etkö uskalla nimitellä miehiä? Kiusaat vain naisia?

        Olet muka lasten asialla. Se on ihan törkeää valetta. Haluat riidellä, olla naisia vastaan, haluat retostella ja olla tietävinäsi paremmin kaikkien asiat kuin he itse.

      • y15
        poiu_ kirjoitti:

        LUE KIRJOITUKSIA JA MIETI

        Oikeassa elämässä kuitenkin erot sujuvat varsin mallikkaasti.MINÄ KIRJOITAN RIITAISISTA EROISTA, JOS YMMÄRRÄT Normaalit vanhemmat myös tietävät, että vanhemman on erossa ajateltava MYÖS itseään. Kumpikin, muuten lapset eivät voi hyvin. Lasten hyvinvointihan riippuu täysin vanhempien käytettävissä olevista voimavaroista, tunne- ja sosiaalisistataidoista. Molempien kyvyt ja voimavarat vaikuttavat kaikkiin. Myös se, ettei niitä ole. MIKSI ON NIIN VAIKEAA HYVÄKSYÄ ETTEI LAPSIA SAA SEKOITTAA AVIOERONJÄLKEISIIN RIITOIHIN

        Kuka ihme haluaa eron jälkeen vielä riidellä? En tiedä ketään. LUE TÄMÄN PALSTAN KIRJOITUKSIA Puhut äärimmäisistä poikkeustapauksista, ja syytät kaikkia naisia itsekkäiksi. OLEN USEIN MAININNUT, TÄÄLLÄ OLEVIEN NAISTEN KIRJOITUKSISTA, Narsistinen piirre sinussa on, ettei sinulle kelpaa kenenkään eriävä vastaus,KOPIOI VASTAUS ÄLÄKÄ LÄSSYTÄ ASIATTOMASTI haukut muut kirjoittajat lyttyyn, ja ajattelet silti, että vika on naisissa, eli sinulle vastanneissa. MIKSI ET KYKENE OIKEASTI VASTAAMAAN, VAAN SELITTELET EPÄTOIVOISESTI Jos itse tekisin miljoona aloitusta samasta asiasta, ja saisin aina eriäviä vastauksia, niin lukisin vastaukset todella huolella ja tarkasti. JOS KOET NOIN KOPIOI YKSIKIN VASTAUS Miettisin miksi kaikki muut ovat eri mieltä tästä aina vaan esille nostamani asiasta. Tekisin kaikkeni ymmärtääkseni vastaukset. En kävisi haukkumaan niitä, vaan olisin tyytyväinen saadessani ne. Keskustelupalsta on keskustelua varten. Ellen millään ymmärtäisi muiden kirjoituksia, niin miettisin mitä vikaa aloituksessani, miksi sen kirjoitin, mitä oikeastaan tarkoitan ja miksi muut ovat niin kovin erimieltä. KOPIOI JA KERRO MISTÄ OLET ERI MIELTÄ, NIIN PÄÄSTÄÄN KESKUSTELUN ALKUUN.

        Miksi naiset eivät ajattele muutakuin omaa etua eottaessa

        Koska et oikeasti näytä tajuavan miten pieleen tulkitset vastauksia, miten hyökkäävästi käyttäydyt, miten haukut muita, sinulla on ongelma. Se ei ole sinulle vastanneiden ongelma.KOPIOIU MITÄ TARKOITAT, ÄLÄ SELITTELE

        Haukkuminen on toisten nimittelyä negatiivisilla adjektiiveilla, sekä myös prinsessaksi nimittely . Nimittelet naisia aina prinsessoiksi, kun vastaus on sinulle jotenkin "liikaa". OSOITA ETTÄ KYKENET SEISOMAAN SANOJESI TAKANA Näinkö teet live-elämässäkin, vai oletko ottanut tämän oikeudeksesi täällä netissä? Miten nimittelet miehiä? Miten he suhtautuvat asiaan? Vai etkö uskalla nimitellä miehiä? Kiusaat vain naisia? SINULLA ON SELKEÄ PRINSESSA SYNDROOMA

        Olet muka lasten asialla. Se on ihan törkeää valetta. Haluat riidellä, olla naisia vastaan, haluat retostella ja olla tietävinäsi paremmin kaikkien asiat kuin he itse. KERRO MIKSI LAPSET PITÄÄ VETÄÄ MUKAAN ERONJÄLKEISIIN RIITOIHIN, SE ON TODELLA ITSEKÄSTÄ KÄYTÖSTÄ

        Puhut äärimmäisistä poikkeustapauksista, ja syytät kaikkia naisia itsekkäiksi.

        Tässä esimerkki

        Ei tarvitse riidellä, kun katkaisee välit kokonaan. Saa elää rauhassa lasten kanssa. Se on ihan mukavaa ja helppoa elämää.

        TÄSSÄ EI AJATELLA KUIN ITSEÄ

        Kun ajatus lasten hyvinvoinnista on tätä tasoa ja tätä puolustetaan mitä ihmeellisimmillä selityksillä, niin kyllä naisten olisi syytä katsoa peiliin. Lasten etu ei ole se että yritetään vaikeuttaa lasten ja isän välejä. JOS YKSIKÄÄN NAINEN EI YMMÄRRÄ TÄTÄ, NIIN KYSYMYKSESSÄ ON KAIKKIEN NAISTEN VAKAVASTA ONGELMASTA.

    • kykyk

      On kyse sinun ongelmasta.

      • y15

        Asiat mistä olen kirjoittanut ovat varmasti lasten edun kannalta tärkeitä ja oikeita, miksi ne eivät käy naisille?????

    • joopajootralalaa

      Erossa on aina kaksi osapuolta: mies ja väärin ajatteleva, riitelevä nainen. Tämä on ainoastaan sinun yksipuolinen ja sairas näkemys.

        TÄMÄ ON AINOASTAAN SINUN OMA KÄSITYS ASIASTA, EI MINUN JA KERTOOKIN ENEMMÄN SINUSTA.

        Olen kirjoittanut että erossa on aina kaksi ihmistä mies ja nainen, usein molemmilla on erillainen näkemys asioista. NÄYTTÄÄKIN SILTÄ ETTEI NAISET YMMÄRRÄ TAI HYVÄKSY TOSIASIOITA, VAAN HALUAVAT VÄKISIN TOIMIA VANHAN AVIOLIITTOLAIN HENGEN MUKAISESTI, JOSSA PITI LÖYTYÄ SYYLLINEN ETTÄ VOITIIN EROTA.

        ESTÄVÄTKÖ TUNTEESI SINUA KOMMUNIKOIMASTA, NÄINHÄN KÄY RIITAISISSA EROISSAKIN JA TÄYSIN TURHAA.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1463
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      1274
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      26
      1271
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      215
      1144
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1086
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      317
      1009
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      224
      1002
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      949
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      915
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      272
      913
    Aihe