Hei! Metsissä on sieniä putkahdellut viime viikon

aikana esiin; nyt niitä alkaa olla jo kerättäviksi asti. Jokainen joka sieniä syö -> nyt keräämään sieniä ennen pakkasten tuloa. Minä lähdin heti aamulla jo koiran kanssa metsään Paraisille ja Nauvoon.
Nyt mulla on kaks suurta korillista sieniä, mitkä pitää vielä perata ja kuivattaa tai esikypsentää kiehuttamalla niistä nesteet ulos paistinpannulla, jäähdyttää rasioissa ja pakastaa talveksi.

Tatit... koko iso korillinen; mä kyllä kuivaan ja mustat torvisienet, niitäkin on n. 5 litraa.
Puolukkaämpäriini keräsin ne torvisienet, kun puolukoita en löytänyt kerättäväksi asti.
Kangasrouskuja ja sikurirouskuja sekä karvarouskuja mulla on myös, jonkin verran silli- ja viinihaperoa, saan yhden sienipyttipannullisen niistä, meille kolmelle; Emolle, Broidille ja itselleni.
Kanttarelleja 2-3 litraa... ehkä ja muutama suppilovahverokin, aika nahkeesti niitä vielä oli noussut, tai sit joku oli jo kerännyt ne pois.

Lampaankääpää oli joku onnekas löytänyt ja siivonnut ne jo paikan päällä, vain puhdistus jätteet oli jättänyt jälkeensä. Tulin ainakin päivän liian myöhässä, eilen luultavasti mun vakio paikkani oli tyhjennetty jo. Jokamiehen oikeus on hieno asia, jokainen saa kerätä metsässtä vapaasti sieniä ja marjoja... kuka ensin ehtii, periaatteella. Eikä mulla ole syytä rutista, kyllä mulla on täksi päiväksi ihan tarpeeksi tullut sienestettyä... ja antimia metsästä yli 20litraa ainakin.

Rouskut erikseen tateista ja vahveroista ja torvisienistä. Haperot ihan erikseen myös; koska ovat niin "haperoita" hajoamaan, enkä mä halua niitä aivan silppuna, hajoavat muutenkin pyttipannussa vielä.
Nyt sienet ovat parvekkeella...viileämmässä tilassa, paitsi haperot joista alan valmistamaan meille nyt lounasta.
51976
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Mä en ikinä löydä kantarelleja mistään. Voitko vinkata paikan?

Äänestä
  • Varmin paikka on tori, sieltä vihannesten myyjältä niitä saa rahalla ostaa. Sieltä olen joskus itsekin ostanut ... jalka kun oli paketissa, enkä ollut metsään menijäksi.

    Äänestä

  • Esim. Rehevä metsä. Siellä valoisat paikat, joissa kasvaa sekä sammalta että heinää. Usein se mitä näkyy on vain se yläosa ja muuten sieni on sammaleen sisässä.

    Äänestä

  • scrg kirjoitti:

    Esim. Rehevä metsä. Siellä valoisat paikat, joissa kasvaa sekä sammalta että heinää. Usein se mitä näkyy on vain se yläosa ja muuten sieni on sammaleen sisässä.

    Joku Sergei kuitenkin kussu niitten päälle, tai ainakin joku hirvi..

    Tuli mieleen se keskustelu, jossa tää yks herra kamelinvarvas ilmoitti ettei syö salaatteja, kun joku hiiri on voinut pissiä niitten päälle..

    Äänestä

moni nainen etsii arabimiesten tatteja

1Äänestä
  • Vidun dyberää koska Suomessa kasvaa noita psilosybiinisieniä kaikkialla ja niitä imemällä ja oikein jopa syömällä saa puolisokseen itse Jumalan.

    Äänestä

  • jesuiitta420 kirjoitti:

    Vidun dyberää koska Suomessa kasvaa noita psilosybiinisieniä kaikkialla ja niitä imemällä ja oikein jopa syömällä saa puolisokseen itse Jumalan.

    Taikasienet on kai yleensä aika vaatimattoman näköisiä.

    Metsässä kasvaa esim. Sellainen petroolinsininen sieni, joka todella hyppää silmille ympäristöstä. Olisi jotenkin helppoa, jos juuri sitä syömällä saisi parhaat visiot.

    Mä olen nähnyt niitä.. en kyllä ole poiminut. Semmosia pikkusia ne on..

    Äänestä

  • Wwuwuw kirjoitti:

    No noita ensimmäisiä ainakin olen luullut nähneeni..

    Kun nyt tästä paranen, niin mähän, hullu kun oon, niin testaan noita taikasieniä..jos löydän.

    Äänestä

Juuh..mä tein mulle oppaaksi semmosen A4- kokosen sienikollaasin, jonka vielä laminoin.

Nyt on vaan niin kivasti, että mulla on joku nielutulehdus. Valkoisia täpliä on nielussa ja jo pari päivää ihmetellyt kun on ollut leukaluu kipeä..vaan se on kai joku rauhanen turvonnut..

Enpä lähde myöskään palvelukotiin mutsia ja muita mummoja sairastuttamaan, vaikka tänään piti mennä. Sai ukko lähteä yksin, kun oli sinne viemisiä..

Äänestä
  • Kurlaas kuule kurkkuas merisuolavedellä, pöpöt voi sen jälkeen huonosti. Eikä sitä suolavettä sitt niellä.
    Inkivääriä voisit kanss pureskella, syljen joukkoon sitä inkiväärin mehua kuitenkin erittyy, ja syljen kun nielet niin samalla nielus desifiontuu. Sitä raakaa inkiväärin pureskeltua juurta ei kannata nielaista, vatsa saattaa hermostua siitä. Se on näetsä hiukan voimakas aromista vielä... se kertaalleen pureskeltu ja imeskelty inkiväärimassakin.
    Kurkku muuten rauhoittuu, eikä sellaista kipua niellessäkään enää tunne... vanhoja poppakonsteja, mutt niissä on kyllä tehonsa olemassa. Paranemisia sulle!

    Äänestä

  • trolli kirjoitti:

    Kurlaas kuule kurkkuas merisuolavedellä, pöpöt voi sen jälkeen huonosti. Eikä sitä suolavettä sitt niellä.
    Inkivääriä voisit kanss pureskella, syljen joukkoon sitä inkiväärin mehua kuitenkin erittyy, ja syljen kun nielet niin samalla nielus desifiontuu. Sitä raakaa inkiväärin pureskeltua juurta ei kannata nielaista, vatsa saattaa hermostua siitä. Se on näetsä hiukan voimakas aromista vielä... se kertaalleen pureskeltu ja imeskelty inkiväärimassakin.
    Kurkku muuten rauhoittuu, eikä sellaista kipua niellessäkään enää tunne... vanhoja poppakonsteja, mutt niissä on kyllä tehonsa olemassa. Paranemisia sulle!

    Mä oon raa'alle inkiväärille allerginen, mutta laitoin tuohon teeveden sekaan muutaman viipaleen kiehumaan..ja hunajaa mukaan..

    Merisuolaa on, vois sitäkin kokeilla. Kiitos.

    Äänestä

  • Kuulostaa pusutaudilta. Kuumetta?

    Äänestä

  • elisakettu kirjoitti:

    Kuulostaa pusutaudilta. Kuumetta?

    Tuntuu kyllä että kuumetta olis..vaan eipä ole yhtään.

    Äänestä

  • Wwuwuw kirjoitti:

    Tuntuu kyllä että kuumetta olis..vaan eipä ole yhtään.

    Kuume (ja nousee korkeaksi) voi tulla viiveelläkin. Mutta se tarkoittaa myös sairaalahoitoa antibioottihoitoineen . En halua pelotella mutta voi olla aikas kelju. Tuon leuanaluskipu vähän kuulostaa siltä.

    Äänestä

  • elisakettu kirjoitti:

    Kuume (ja nousee korkeaksi) voi tulla viiveelläkin. Mutta se tarkoittaa myös sairaalahoitoa antibioottihoitoineen . En halua pelotella mutta voi olla aikas kelju. Tuon leuanaluskipu vähän kuulostaa siltä.

    No voi perskule..
    Toivotaan parasta, jos nousee kuumee niin eikun lekurille sitten..

    Äänestä

  • Sienistä on tehty äppi. Sovellus vaan metsään mukaan.

    Äänestä

  • kehitettyon kirjoitti:

    Sienistä on tehty äppi. Sovellus vaan metsään mukaan.

    Juksaat..

    Äänestä

Pihallekin on putkahdellut. Tiedä sitten mitä sieniä ovat

Äänestä
  • Tuntemattomia ei kannata nautiskella... ei tiedä miten siinä käy!

    Äänestä

  • Anna mä arvaan: sä et tykkää sienistä!

    Äänestä

  • Wwuwuw kirjoitti:

    Anna mä arvaan: sä et tykkää sienistä!

    Oikein arvattu, eikös niihin laiteta miltei aina sipulia?

    Äänestä

  • pujotteIija kirjoitti:

    Oikein arvattu, eikös niihin laiteta miltei aina sipulia?

    Voi laittaa sokeriakin.

    Äänestä

.. Eipä tule poimittua mukaan muuta, kuin MetsänKultaa, jos/kun Kohralle Ossuu.. Piti käydä muutama paikka tällä viikolla Tsekkaamassa, mutta SuurTodNäköisyydellä tulee käytyä vasta EnsViikol.. ;P

Äänestä
  • Sulla on sitten lentsu vielä kiusanasi vai? Kakkonen oli lähettänyt tänä aamuna yhden työvuorossa olevan kotiin, (merkaten sairaaksi) oli raportti aikana aivastellut monta kertaa, silmät valuneet vettä ja alilämpöinen oli ollut kun mittasivat lämmön.

    Ei ole mitään järkeä olla töissä siinä kunnossa ja sairastuttaa vielä muitakin, kuten asukkaitamme ... ja meillä vanhuksista useat ovat lähes vastustus kyvyttömiä ja huonokuntoisia.

    Paranemisiin Nuuska Muikkune

    Äänestä

  • trolli kirjoitti:

    Sulla on sitten lentsu vielä kiusanasi vai? Kakkonen oli lähettänyt tänä aamuna yhden työvuorossa olevan kotiin, (merkaten sairaaksi) oli raportti aikana aivastellut monta kertaa, silmät valuneet vettä ja alilämpöinen oli ollut kun mittasivat lämmön.

    Ei ole mitään järkeä olla töissä siinä kunnossa ja sairastuttaa vielä muitakin, kuten asukkaitamme ... ja meillä vanhuksista useat ovat lähes vastustus kyvyttömiä ja huonokuntoisia.

    Paranemisiin Nuuska Muikkune

    .. Noh, JälkiOireita vielä.. Elikkäs Vois Khyl Varmaan kiusia itteään, mutta Riskiä on vielä siihen, että jos Huono Tuuri (Taas.. ;D.. Mun Tuurilla.. ;D) käy, niin sitten ollaankin Pirempään Toipilaana.. ;D

    .. Jeps.. Siitä tulee Monasti Vain enemmän harmia sekä TyönAntajalle, että Tekijälle, jos Työntekijä on Töissä Tarttuva Tauti Piällänsä.. ;P

    Äänestä

  • NuuskaMuikkune kirjoitti:

    Sienten ja flunssan putkahtelemisilla on selvä korrelaatio..

    Äänestä

  • Wwuwuw kirjoitti:

    Sienten ja flunssan putkahtelemisilla on selvä korrelaatio..

    .. Jeps.. Kylmempi/Viileämpi Keli on Suomessa molemmille Otollisinta aikaa.. FlunssaVirukselle siksi, koska IhmisApinan ImmuuniPuolustusJärjestelmän Kyky Taistella Sitä vastaan Heikkenee/Alenee Kylmemmässä/Viileämmässä.. ;P

    .. Viruksen VuodenAikaRytmi on Toinen juttu, joka Vaikuttaa.. ;P

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Flunssa

    https://www.terve.fi/artikkelit/79513-hs-vilustuminen-johtaa-flunssaan-tassa-syy

    http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=skl00011

    .. Siinä jotain Linkkejä ja Tietoa Asiasta, jos jotain Kiinnostaa, mutta ei jaksa itse Guuggeloida.. Niin ei tarvitse Mennä ihan MutunVarassa näissäkään Asioissa.. ;D

    Äänestä

Pihlajanmarjoja ei ole tänä syksynä ollenkaan, havainnoin äsken ulkoillessani

Äänestä
  • Täällä ainakin on. Vilkaisen vaan ikkunasta ulos.

    Äänestä

  • Wwuwuw kirjoitti:

    Täällä ainakin on. Vilkaisen vaan ikkunasta ulos.

    Täällä ei ole ainuttakaan, ei puussa eikä maassa, kävin vielä uudestaan kattomassa. Mistä mahtanee johtua?

    Äänestä

  • pujotteIija kirjoitti:

    Täällä ei ole ainuttakaan, ei puussa eikä maassa, kävin vielä uudestaan kattomassa. Mistä mahtanee johtua?

    Oliko nyt eilen kun tuli Ykköseltä dokumentti puiden kiimasta ja siinä sanottiin jotain et ei ne joka vuosi jaksa.

    Äänestä

Mä tykkään tateista, pähkinäinen maku. Ja parempia kuivattuna kuin kanttarellit. Mutt muita sieniä en juuri keräile, no joskus korvasieniä ja karvarouskuja.

Laitetaas tähän yksi helppo kanttarellipiirakkaohje. Voitaikinaa tai vastaavaa pasteijoiksi muotoiltuna, täytteenä kanasuikaleita paistettuna, sipulia/purjoa/ruohosipulia, tuorejuustoa, kaalia ja porkkanaa ohuena raasteena, kanttarelleja tuoreena tai pakastettuna.

Maiskis.

Äänestä
  • Kuulostaa hyvälle, suunnilleen tuon tapaista olen kyhäillytkin ja hyvin ovat aina maistuneet. Mä kyllä lisäisin tinjamin tuohon reseptiin. Meni hiukan pitkäksi mun iltani kun askartelin sienieni kimpussa, jotta saan kaiken mahdollisen niistä irti. Mitään ei saa mennä pilalle, kun pelkään ett sienien satokausi saattaa jäädä lyhyeen tänä vuonna. Oikeastaan se alkoi vasta nyt näin myöhään, kun sateet ovat tulleet vasta ja vettä/kosteutta maa on huutanut jo kuukausia!

    Eivät ole sienirihmastot heränneet aikaisemmin, satoa ollaan saatu odottaa ja kohta pukkaa pakkaset varmaan päälle, ainoastaan suppilovahveroja voi vielä marras- joulukuunkin alussa vielä joskus löytää... ennen kuin maa routaantuu kokonaan. Jänis jahdissa joskus on tullut kerättyä suppilovahveroitakin marraskuussa, muovikassiin kun sopivasti eteen ovat sattuneet. Puoli kohmeiset sienet on silloin käytettävä heti, ei niistä silloin enää säilöntään ole!

    Peurapaistin kastikkeeseen sopivaa lisämakua antavia, tai peurapalapaistiin juuresten kera, kun rautapannulla ne on ensin paahtanut... emon opettamia vanhoja reseptejä soveltelen. Siitä tuli mieleeni ett tein diilin 40kg:stä peuranlihaa yhden metsästäjän kanssa. (valkohäntäpeuran)

    Äänestä

Ryypätkääpä ja naitatti ovat Suomen yleisimmät sienet. Niitä löytyy ihan ympäri vuoden joka puolelta maata.

1Äänestä

Metsästä on viime viikkojen aikana putkahdellut niin outoja asioita, että enää en pururadalle lähde.

Äänestä
  • Oot syönyt taikasieniä ja nähnyt näkyjä..

    Äänestä

Pari kertaa on tullut eläissäni sieniä syötyä ja kummallakin kerralla olen saanut oksennustaudin joten ei kiitos. Viime sieniannoksen syönnin jälkeen on vielä sieniin tullut lisämausteeksi cesiumia tshernobylistä ja fukushimasta joten sitäkin suuremmalla syyllä ei kiitos ja yöks!

Äänestä

Pari otetta sienikirjasta

-Opettele tunnistamaan myös myrkylliset sienet
-Syö vain sieniä, jotka tunnet

?!!!

Äänestä
  • Se kuulostaa yhtä viekkaalta kuin Savossa. :D

    Äänestä

  • vastuu.lukijalla kirjoitti:

    Se kuulostaa yhtä viekkaalta kuin Savossa. :D

    Opettele tunnistammaan myrkylliset sienet ja syö vuan sieniä jotka tunnet. Tämän ohjeen oekeellisuuvesta en oo puolesta enkä vastaan, pikemminnii päenvastoen, kjäh häh :D

    Äänestä

  • Se on tuplavarmistus, ettei sotke jotain tosi myrkyllistä johonkin, jonka luulee tuntevansa, esim valkoinen kärpässieni vs. kuusenherkkusieni.

    Nämä pitäs jokaisen suomalaisen ainakin tuntea:
    valkoinen kärpässieni (ja toivottavasti tunteekin, niiku punanki tunnetaan)
    korvasieni
    pulkkosieni

    Myös marjat:
    sudenmarja
    kielo
    näsiä,

    voi hitto oliko se nyt Onnenpyörässä, kun immeiset ei tienneet näsiää.

    Äänestä

Sienet. Ne on homoille

Äänestä
  • Ihan ovat kyrvän näköisiäkin.

    Äänestä

Ei valkoisia sieniä kannata kerätä

2Äänestä
  • Käävät on valkoisia, mutta ei ne sitten taas muistuta muuten oikein mitään muita. Ei voi mitenkään sekoittaa valkoiseen kärpässieneen. Jälkimmäinen sitten taas kannattaa tunnistaa erityisesti, jos hakuaa myrkyttää jonkun.

    Äänestä

  • scrg kirjoitti:

    Käävät on valkoisia, mutta ei ne sitten taas muistuta muuten oikein mitään muita. Ei voi mitenkään sekoittaa valkoiseen kärpässieneen. Jälkimmäinen sitten taas kannattaa tunnistaa erityisesti, jos hakuaa myrkyttää jonkun.

    Niin, lampaankääpiä löysin 5kpl käyttökelpoisia, saman verran niin matoisia ett hylkäsin ne jo kättelyssä, heti käteen otettuani. Meni taas muutama tunti metsässä harhaillessni sienien perässä. Olin jossain Paimion ja Sauvon rajoilla, luulisin. Puolituntia hain autoanikin, väärän kinttupolun varrelta, kunnes kaivoin kännystä kartan ja hetken ihmeteltyäni... tajusin olevani väärän tien laidassa... Tai siis autoni oli toisen tien laidassa; välissä vain runsas puol km:ä nuorta metsää.

    Auto löytyi ja sain sienet suht kokonaisina autoon, tosin toinen kori hiukan oli ruttaantunut, nojaltuani siihen koko painollani. Kompastuin irtonaisiin koivun oksiin, joku oli tehnyt koivutukkeja joskus talvella ja jättänyt oksistot metsään. Tukit oli viety plaanilta, ainoastaan maahan uponneet alajuoksut oli jätetty paikoilleen...lahoamaan.

    Loppu ilta mulla on mennytkin puhdistaessani löydöksiäni, rouskuja ja tatteja pääosin, kanttarelleja pari litraa ainoastaan ja saman verran suppilovahveroita, 5 lampaankääpää, ihan viimeeks löysin... siis näin viinihaperon, jonka jätin poimimatta...kun en ollut ottanut niitä 3kpl keltahaperoakaan. Tatit ovat nyt suurkeittiön kiertoilmauunissa, pelleillähiukan kuivaamassa,
    Rouskut keitän huomenna, ovat nyt kylmässä vedessä ja kylmiössä. kanttarellit ja suppilovahverot ovat 4 litran kattilassa jääkaapissa... käsittelen ne huomenna.

    Nyt minä menen kuumaan suihkuun ja kun tulen sieltä, sammutan uunin ja nostan pellit telineeseen saavat olla siinä yön. Tulen aamulla aikaiseen alas ja korjaan sienet omalle puolelleni.
    Tuuletan myös keittiön kunnolla, noista tateista lähtee löyhkä... mutt niinhän niistä aina kun niitä kuivaa. Ens yöksi saattaa tulla halla käymään jo alaville maille.
    Ei ole puolta yötä ihan vielä ja lämpömittari näyttää ulkona vain 3,9°c ... aamuun on aikaa!

    Hyvää yötä kaikille; nukkukaa hyvin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

trolli kirjoitti:

aikana esiin; nyt niitä alkaa olla jo kerättäviksi asti. Jokainen joka sieniä syö -> nyt keräämään sieniä ennen pakkasten tuloa. Minä lähdin heti aamulla jo koiran kanssa metsään Paraisille ja Nauvoon.
Nyt mulla on kaks suurta korillista sieniä, mitkä pitää vielä perata ja kuivattaa tai esikypsentää kiehuttamalla niistä nesteet ulos paistinpannulla, jäähdyttää rasioissa ja pakastaa talveksi.

Tatit... koko iso korillinen; mä kyllä kuivaan ja mustat torvisienet, niitäkin on n. 5 litraa.
Puolukkaämpäriini keräsin ne torvisienet, kun puolukoita en löytänyt kerättäväksi asti.
Kangasrouskuja ja sikurirouskuja sekä karvarouskuja mulla on myös, jonkin verran silli- ja viinihaperoa, saan yhden sienipyttipannullisen niistä, meille kolmelle; Emolle, Broidille ja itselleni.
Kanttarelleja 2-3 litraa... ehkä ja muutama suppilovahverokin, aika nahkeesti niitä vielä oli noussut, tai sit joku oli jo kerännyt ne pois.

Lampaankääpää oli joku onnekas löytänyt ja siivonnut ne jo paikan päällä, vain puhdistus jätteet oli jättänyt jälkeensä. Tulin ainakin päivän liian myöhässä, eilen luultavasti mun vakio paikkani oli tyhjennetty jo. Jokamiehen oikeus on hieno asia, jokainen saa kerätä metsässtä vapaasti sieniä ja marjoja... kuka ensin ehtii, periaatteella. Eikä mulla ole syytä rutista, kyllä mulla on täksi päiväksi ihan tarpeeksi tullut sienestettyä... ja antimia metsästä yli 20litraa ainakin.

Rouskut erikseen tateista ja vahveroista ja torvisienistä. Haperot ihan erikseen myös; koska ovat niin "haperoita" hajoamaan, enkä mä halua niitä aivan silppuna, hajoavat muutenkin pyttipannussa vielä.
Nyt sienet ovat parvekkeella...viileämmässä tilassa, paitsi haperot joista alan valmistamaan meille nyt lounasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu