Ei enää nappaa tämä ay-homma

EntinenAyMies

Erottiin vaimon kanssa molemmat liitosta ja liityttiin kassaan. En nyt jaksa tässä enempää kehuskella paljonko tienataan lisää vuonna 2019 mutta eiköhän sen voi jokainen laskutaitoinen itse selvittää.

Sen sijaan keskityn perustelemaan miksi teimme tämän päätöksen. Raha ei ollut päällimmäisenä mielessä vaan usko tähän touhuun on loppumassa. Miksi liitot kategorisesti vastustavat kaikkea työllisyyttä lisäävää perustellen sitä työehtojen heikentämisellä? Tämä ns. Tanskan malli missä irtisanominen on helppoa tarkoittaa myös vastaavasti nopeampaa ja helpompaa työllistymistä.

Minä työntekijänä haluaisin mielelläni mahdollisuuden vaihtaa työpaikkaa helpommin, sitä kautta nimittäin palkka nousee ja työtehtävät paranee. En usko että työnantaja minulle haluaa potkuja antaa. Olen hyvä työntekijä ja tuotan enemmän kuin maksan. Saisin potkut nytkin jos en tuottaisi.

Tämä vain yhtenä esimerkkinä. On myös kovasti mietittänyt miksi Ruotsi se vaan porskuttaa. Töitä on ja palkat kasvaa. Siellähän tälläistä AY-kulttuuria ei edes ole.

Tässäpä muutama ajatukseni, aktiivit varmaan taas haluaa miettimättä nuijia kaiken alas. Antaa mennä.

17

350

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • neljäs-nainen

      Tarkoittaa nopeampaa työllistymistä! Ei irtisanoien mitään nopeaa työllistymistä takaa tai parempaa palkkaa, se on aivan nurinkurista.
      Nykyään on sitten ihan eri tavat, ennen vaihdettiin työpaikkaa itse ja saatiin parempaa palkkaa, ei niin että sinut irtisanottan ja sinut heti palkataan uuteen paikkaan ja vielä paremmalla palkalla!
      Tämä ei ole niinsanottu Tanskan malli vaan ihan Suomalainen malli.
      Irtisanominen ei ole mikään työllistymstä edistävä toimi, mutta jos siihen mennään niin työntekijällä pitää olla oikeus lähteä, vaikka kesken vuoron niin ollaan vähän samalla viivalla.
      Ei kai yrityksiä perusteta irtisanomisia varten vaan tuotantoa, tuotteita varten.
      Aina vedottaan Ruotsiin, siellä vain on paljon, paljon, paljon kehittyneempi työkulttuuri, keskustellaan ja siellä ay - liikettä ei esitetä mörkönä niin kuin meillä. Työntekijöille kerrotaan heidän oikeutensa varmistetaan, että kaikki on ymmärretty, ohjataan ja opastetaan, meillä noin kuvaannolisesti duunarista otetaan "niskapers" ote heittetään "hihnalle" ja katsotaan selviääkö hän?
      Tanskassa työvoima palveluihin satsataan monin kertainen määrä Suomeen verattuna, eikä niin kuin Suomessa kokomustan kansanedustaja irvaliee, että ei työllistymiskurseilla oikeasti työllisty, mutta se pelottaa työttömät töihin, että kurssille ei tarvitse mennä.
      Häneltä tiedusteltiin, että jos pelottelu on tarkoitus niin siihen voi rekrytoida ammattirikollisia jotka osaavat pelottelun kunnolla?
      Minä haluan mahdollisuuden vaihtaa työpaikkaa helpommin?!!! Kyllä tiedät, että se käy ihan helposti sen kun menet konttoriin ja sanot itsesi irti, ei siihen muuta tarvita kuin halu tehdä niin!

      • VastausLöytyyVasemmalta

        Näissä "keskusteluissa" mitä työnantajapuoli on avannut, on yleensä yksi asia mistä ei keskustella. Niissä kerätään käytännössä työnantajan puolelta rusinat pullasta ja väitetään niiden olevan koko totuus.

        Kun Ruotsin mallia kehuttiin suomen pelastajaksi ei työnantajapuolelle "yllättäen" kelvannut ruotsinmallin mukainen työntekijöiden osallistuminen yrityksen päätöksentekoon, ei se ei olisi toiminut suomessa väitti työnantajapuoli. Miksi se toimii ruotsissa, mutta ei suomessa jos ne ruotsinmallit muut keinot olisivat toimineet? Ehkäpä siksi, että silloin olisi pakko kuunnella mitä mieltä työntekijät olisivat firman kehittämisestä eikä mielipiteitä vois iohittaa olankohotuksella.

        Tanskanmallista olisi taasen haluttu omaksua ne työntekijän asemaa heikentävät osat, ja jättää huomiotta ne parantavat osat. Miksi olisikaan, kun tarkoituksena oli heikentää suomalaisen työtekijän asemaa.

        Jos katsotaan hieman pidemmällä aikajänteellä, näillä kaikilla "malleilla" mitä viime vuosikymmenien aikana suomeen on maailmalta haikaltu on ollut yksi yhtenäiväisyys, ne ovat jollakin aikavälillä ajaneet alkuperäisen maan jonkinlaiseen kaaokseen. Tätä ei ole enää sitten kerrottukaan suomalaisessa keskustelussa, kun ollaan jo seuraavan "hypen" vallassa vaatimassa uutta "mallia" suomen pelastajaksi. Oikeasti kaikkein toimivin malli olisi kun työnantajat malttaisivat sopia asiallisesti työntekijäpuolen kanssa siitä miten suomessa asioita hoidetaan yhdessä ja ongelmat ratkaistaisiin yhdessä eikä vain toisen mielivallassa määrätään, että näin toimitaan, kuten nyt on tapana. Yhdessä asioista sopimalla ollaan päästy tännekin saaakka, ja miksi ei päästäisi tulevaisuudessakin, jos vain olisi aitoa tahtoa.

      • Ffdddfff

        Vai nurinkurista, ajattelitko edes askelta pidemmälle?

    • musanvaan

      Minun käsitys on että näitä ensimmäisenä loparit saaneet työllistyy hitaammin, koska työnantaja tietää että tämä henkilö on saanut loparit omasta syystä.
      Perustan tämän asian kokemukseen, kun tehtan päällikkö totesi että eihän meillä enään niitä "luikureita" ole nehän sai ensimmäisenä lopputilin. Tämä kertoo kaiketi paljon.

      • Herätysnytt

        Eikös tääkin ole vaan hyvä? Oon itse hyvä työntekijä ja potkut saan vain taloudellisista syistä. Jos on duunari, joka ei osaa niin miksi sen pitäisi työllistyäkkään? Ei nää firmat mitään päivähoitoja ole

      • Herätysssnyt
        Herätysnytt kirjoitti:

        Eikös tääkin ole vaan hyvä? Oon itse hyvä työntekijä ja potkut saan vain taloudellisista syistä. Jos on duunari, joka ei osaa niin miksi sen pitäisi työllistyäkkään? Ei nää firmat mitään päivähoitoja ole

        Ja pitääpä lisätä, että saa nää nytkin potkut. Tapa on että järjestetään YT:t ja hankkiudutaan näistä kerralla aina eroon. Nämä vasta ikäviä työntekijälle on kun aikaa menee hukkaan, senkin vuoden mikä menee YT:n odottamiseen voisi käyttää koulutukseen. Ei se tilanne nytkään sen parempi siis ole.

    • hipheijajjaa

      Myötähäpeän tunne valtaa mielen:))))))))))))))))

    • Joku2

      Meillä myös erottiin AY liitosta mutta liiton kassaan jäätiin jäseneksi molemmat on halvempi kuin tuo ytk ainakin meidän kunnallispuolen palkoilla emännän kanssa. Syy oli yksinkertaisesti se että työparini on viimeisen 10 vuoden aikana ”sairastellut” sen verran paljon ja samalla kuormittanut minun työtaakkaa mille ei työnantaja voinut mitään eikä liiton luottamusmies. Vuodeta noin puolet oli sairaslomalla sairaslomat oli pätkiä jolloin sijaisia ei kaveriksi tullut. Työpari kokeili lyhyttä pitkää pätkää ja helpottavaa työpäivää viikkoa ei auttanut sanoin muutaman kerran että vaihda alaa että jos kroppa ja pää ei enää pysy mukana niin vastaus oli ettei palkan vuoksi pysty menettää hyvän palkan vuosilomat ja lisät. Tätä jatkui yli 10v!!! Niin kyllä irtisanomista on pystyttävä helpottamaan jotenkin tuollainen kuormittaa koko työyhteisön. Sairasta hyväksikäyttöä ja verovarojen tuhlausta.

      • neljäs-nainen

        Silläkö ongelma ratkeaa, että työkaverisi irtisanotaan? Entäs jos saat uudeksi työkaveriksi sellaisen tekijän, joka on "töissä" on tekevinään ahkerasti ja kehuu pomoa joka käänteessä, mitäpä ajattelit hänen kohdallaan ehdottaa?
        Ongelma on, että sijaisia ei palkata vaan kuormitetaan jäljellä olevia surutta.
        Aina on työkavereita jotka eivät meidän kriteereitämme täytä, siät ei irtisanomisen helpottaminen muuksi muuta.

      • Näinsevaanonn
        neljäs-nainen kirjoitti:

        Kyllä se vaan niin on, että ei mun mielestä tarttis työpaikoilla katella kaikenmaailman loisijoita. Jos irtisanominen olisi helpompaa, niin oisko se motivaatio isompi? Kysynpä vaan. Potkut loisille niin se helpottaa minunkin hommia

      • neljäs-nainen
        Näinsevaanonn kirjoitti:

        Kyllä se vaan niin on, että ei mun mielestä tarttis työpaikoilla katella kaikenmaailman loisijoita. Jos irtisanominen olisi helpompaa, niin oisko se motivaatio isompi? Kysynpä vaan. Potkut loisille niin se helpottaa minunkin hommia

        Suomessa työntekijät vaativat, että loisijoille pitää antaa potkut ja työnantaja valittaa, että ei voi antaa on niin vaikeaa ja kallista.
        Kenelläkään ei käy mielessä, että on niitä muitakin tapoja motivoida kun antaa potkut. Voihan tälläisen "loisijan" ottaa puhutteluun sanoa suoraan, että ei ole tyytyväinen hänen työpanokseensa, kysyä mitä mieltä hän itse asiasta on ja kuunnella hänen käsityksensä asioista.
        Tästä voi suerata se, että "loisija" lähtee omasta halustaan tai sitten hän parantaa suoritustaan tai hänelle osoitetaan muu tehtävä hyvässä yhteisymmärryksessä, Potkut voivat olla hetken helpotus, sitten taas ollaan siinä vanhassa valitus, potkut kierteessä ja se ei ole kenenkään etu.
        En oikein ymmärrä miten työkaverin potkut helpottaa kenenkään työtä, kyllä työ ei muutu, mutta harmistuksen aihe katoaa vähäksi aikaa ei muuta.

      • erottaminenonhelppoa

        Valtaosa työntekjiöistä on taidoiltansa ja työteholtansa keskitasoa. Joukossa on muutama huippusuoriutuja. Täysin tuottamattomikain on joukossa aina jokunen. Käytännössä kun työteho laskee pysyvästi alle normitason (krooninen sairaus tai joku muu ongelma) niin työntekijä on tietyn ajan päästä pois firman listalta. Työttömien joukossa on runsaasti ihmisiä joiden oikea paikka on työkyvyttömyyseläke. Monella pitkäaikaistyöttömällä on työperäisiä sairauksia. Ovat olleet työelämässä mutta joutuneet sieltä ulos. Jokaisella on työuransa aikana nousuja ja laskuja. Itsekin olin huippumies siinä 40 ikävuoden aikana. Sitten putosin sille perustasolle. Nytkin työntekijästä pääsee kyllä irti jos niin haluaa. Jos jonkun pärstä ei miellytä niin voi irtisanoa laittomastikin. Siitä voi joutua maksamaan 1/2 vuoden palkan jos joku penää oikeuksiansa. Käytännössä suurin osa potkituista tyytyy kohtaloonsa.

      • Kaverienkaveri
        neljäs-nainen kirjoitti:

        Silläkö ongelma ratkeaa, että työkaverisi irtisanotaan? Entäs jos saat uudeksi työkaveriksi sellaisen tekijän, joka on "töissä" on tekevinään ahkerasti ja kehuu pomoa joka käänteessä, mitäpä ajattelit hänen kohdallaan ehdottaa?
        Ongelma on, että sijaisia ei palkata vaan kuormitetaan jäljellä olevia surutta.
        Aina on työkavereita jotka eivät meidän kriteereitämme täytä, siät ei irtisanomisen helpottaminen muuksi muuta.

        että työkavereita, eikös työ ole tärkeintä myös hoitotyössä? Viihtymistarkoituksissa siellä hierotaan tissejä vastakkain.

    • sosialistinensuomi

      Myös EK-n voisi yhtälailla lakkauttaa. Hallituksen ei tarvitsisi puuttua ollenkaan työelämään omilla pakkokeino säännöillään kuten kommunistisessa maissa. Hallitus voisi keskittyä sosiaali politiikkaan ja yms. eu-asioihin eikä jatkuvasti häiritä työmarkkina rauhaa. Näin saataaisiin vapaat työmarkkinat ja työnhinta määräytyisi kysynnän ja tarjonnan mukaan eikä työnantajatkaan pahastuisi kun työvoimaa on valtavasti tarjolla ja naamavaihtuvuuus olisi vertaansa vailla. Eiköhän suomessakin pitäisi jo länsimaistua ja heittää sosialismin aatteet ropukoppaan. Kommunistinen sosialismin aika on ollutta ja mennyttä aikaa ja suomenkin olisi aika uudistua jo.

    • toimintaa

      Nyt sinulla on hyvä peruste olla ay liikkeessä. Ei ay-liike tietenkään ole marttakerho. Keskiviikkona
      olet rintamassa puolustamassa ja osoittamassa työläisten keskinäistä solidaarisuutta. Työnantajilla on omat kultapossukerhonsa jotka edistävät työnantajien etuja. Työnantajat ovatkin saaneet runsaasti rusinoita ja paakelssia nykyisen hallituksen aikana. Se kytkös on ilmiselvä. Ay-liikkeen on syytäkin jo toimia ja osoittaa miksi ay-liike on olemassa. Ay-liike on etenkin heikoimmassa asemassa olevan duunarin turva. Irtisanomisperusteita ei saa heikentää nykyisestä. Samoja irtisanomissääntöjä tulee noudattaa riippumatta yrityksen koosta. Se on tärkeä yhdenvertaisuusperiaate jota tulee noudattaa.

      • PieniPiruVasempaan

        Juuri tuossa on AY-liikkeen ongelma.

        Kultapossukerholaisia on myös työntekijöissä. Puolet työntekijöistä on keskiarvoa parempia ja puolet keskiarvoa huonompia. Sama palkka samasta tehtävästä johtaa siihen, että hyvä työntekijä saa vähemmän palkkaa kuin ansaitsisi ja huono saa enemmän.

        Solsidaarisuus duunarin ja akavalaisen välilläkään ei toimi. Duunarit eivät ole koskaan solidaarisia akavalaisia kohtaan, mutta vaativat sitä akavalaisilta. Edut menevät myös ristiin koska akavalaisille verotus vähentää käytettävissä olevaa rahaa ja matalapalkkaisille se lisää tukia ja rahamäärää.

        Kun ei ole yhteistä etua, niin sitä on vaikea ajaa.

      • neljäs-nainen
        PieniPiruVasempaan kirjoitti:

        Sama palkka samasta työstä johtaa siihen, että hyvä työntekijä saa vähemmän palkkaa kuin ansatisisi ja huono saa enemmän...?
        Mitä ihmeen höpötystä tuo on? Jos akateemisesti koulutettu opettaja saa enemmän palkaa kuin toinen ala-asteen opettaja niin sano nyt mikä merkitys KOULUTUKSELLA, ammatin valinnalla on?
        Voi halvattu mitä p...a! Jos duunari hihnalla tekee hihna vauhdilla ihan sitä samaa työtä niin miten siinä jyvät akanoista erotellaan?
        Ammattiliitonjäsen vai YTK:n jäsen, noin esimerkkinä.
        Kyllä ongelma on ihan jossain muualla kuin ay - liikkeesä. Suomessa joka ainut työehtosopimus on PYRAMIDIMALLIA, joka ainut.
        1. palkkaryhmään suurellakaan työpaikalla ei kuulu kuin 1 -8 henkilöä, seuraavaan pallkaryhmään kuuluu 10 - 15 henkilöä ja 3 kaikki loput noin karkeasti ottaen.
        Pienessä ämpärifirmassa samasta työstä sama palkka ei ole mitään merkitystä, ei sitten niin minkäänlaista, koska sinne ei todelliset osaajat eksy, eikä heille maksettaisi, vaikka eksyisivätkin.
        Keskisuuressa yrityksessä osaajia on ja heille maksetaankin eikä siihen ole mitään estettä pienessäkään tai suuressa, maksuhalut on asia ihan erikseen.
        Minun kokemukseni mukaan kukaan ei sitte niin kukaan ole toiselle niin kateellinen kuin toinen yrittäjä, ihan myrkynvihreesti, siellä solidaarisuus on yhtä kaukana kuin itä on lännestä.
        Duunarilla ei ole muuta kuin yhteinen etu!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14851
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    8. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe