Pitkän parisuhteen jälkeen olen ollut vuosia sinkkuna. Ja aina vaan paranee. Näiden vapaiden vuosien aikana olen tutustunut uusiin ihmisiin kun on päässyt liikkumaan sinne tänne ja takaisin. Ja ruhtinaallisesti aikaa...funtsia, ihastella ja ihmetellä kaikessa rauhassa. Suunnitella tulevaa ja katsella mihin kaikkeen pystyy ja missä tulee rajat vastaan.
Yksinolo voi myös olla lahja. Sen ei tarvitse olla rangaistus. Älkää turhaan pelätkö yksinjäämistä, se on vapauttavaa ja kasvattaa pärjäämiseen kaikenlaisissa tilanteissa, kun ei ole olkapäätä johon tukeutua heti vaikeuksien ilmaannuttua. Ja sitten jos elämä tuo vierelle kanssakulkijan (kaksi yksineläjää löytää sielunkumppanin!)niin hänellekin on tarjolla tilaa toisella tavalla kun on itseksensä aikansa elellyt, niin sitten osaa toistakin arvostaa hänelle kuuluvalla arvolla.
Yksinolo voi myös olla lahja. Sen ei tarvitse olla rangaistus. Älkää turhaan pelätkö yksinjäämistä, se on vapauttavaa ja kasvattaa pärjäämiseen kaikenlaisissa tilanteissa, kun ei ole olkapäätä johon tukeutua heti vaikeuksien ilmaannuttua. Ja sitten jos elämä tuo vierelle kanssakulkijan (kaksi yksineläjää löytää sielunkumppanin!)niin hänellekin on tarjolla tilaa toisella tavalla kun on itseksensä aikansa elellyt, niin sitten osaa toistakin arvostaa hänelle kuuluvalla arvolla.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kirjoituksessasi alussa nyppii se rivien välistä nouseva asenne, että parisuhde jotenkin rajoittaisi ihmistä. Uskon todellisten rajoitusten olevan meidän omien korvien välissä, mutta meillä on suuri riski määritellä se oma rajoittuneisuus parisuhteen syyksi.
Mielestäni parisuhteen aikana voi päästä ihmettelemään, ihastelemaan ja tutustumaan uusiin asioihin ihan samalla tavalla kunhan muistaaa kunnioittaa omaa kumppaniaan. Parisuhteessa voi suunnitella tulevaa, katsella mihin kaikkeen pystyy ja missä rajat tulevat vastaan.
Ihmiset pistävät aivan liian usein oman rajoittuneisuutensa, ahdaskatseisuutensa, jumittumisen, jämähtämisen parisuhteen syyksi. Että jotenkin erolla voisi saada oman elämänsä kuntoon?
Pahoittelen jos kirjoituksestani kuulsi negatiivisuus parisuhdetta kohtaan. Näin en koe asian olevan.Kirjoitit aivan oikein, että "todelliset rajoitukset ovat omien korvien välissä", juuri näin! Tarkoitukseni oli rohkaista ihmisiä joita pelottaa hyppy tuntemattomaan eron ollessa väistämätön. Erotilanteeseen saattaa joku näet joutua, vaikka ei itse sitä haluaisi pahimmissa painajaisissakaan.
Kyllä, hyvässä parisuhteessa on hieno elää. Mutta niin on yksinkin!
Mistä sitten tunnistaa hyvän ja huonon parisuhteen?
Huono parisuhde ruokkii heikkouksia (mustasukkaisuutta, epävarmuutta, arvottomuuden tunnetta,ym,ym).
Hyvä parisuhde tukee vahvuuksia. Se nostaa itsestä esiin uusia, hyviä puolia ja ominaisuuksia, tukemalla ja vahvistamalla niitä hyviä ominaisuuksia mitä meissä jokaisessa on.
Missään vaiheessa en viitannut että "erolla saa elämänsä kuntoon", niin kuin olit tulkinnut,Pirkko.
Freud sanoi aikoinaan että ihminen näkee asioita joita haluaa nähdä.Tällainen tulkinta, jonka löysit tekstistäni, kertoo siis Sinusta enemmän kuin minusta.
Jätithän kysymyksen ilmaan.
Siihen kysymykseesi en kuitenkaan osaa vastata. Siihen tiedät vastauksen vain Sinä.
jo alkoi jotain pirkkoa nyppimään se että joku sano suoraan tykkäävänsä yksinelämisestä, kyllä parisuhde rajoittaa aika paljon,vaikka pirkko tossa mussuttikin toista ja alko lopussa itekki kyseleen et saisko elämänsä erolla kuntoon????
Hahhahhaa....hyvä laika, anna palaa!!!!!!!!!!!!
Jokainen päivä on minulle tällä hetkellä "haaste" vain selviytyä. En ollut onnellinen parisuhteessa enkä ole onnellinen todella nytkään yksin. Viimeisten aikojen yksinäisyys parisuhteessa, riidat ja möllöttäminen, oma ärtyneisyys ja jopa masentuneisuus oman henkilökohtaisen kriisin johdosta saivat miettimään selviäisimmekö mieheni kanssa vielä suuremmista vastoinkäymisistä yhdessä....Koska suhteemme ajautui eroon, niin emme nähtävästi olleet!Mutta nyt eronneena-en ole moneen vuoteen tuntenut olevani näin helpottunut siitä, että voin olla oma itseni. Minulle ero merkitsi kasvamista ihmisenä, mutta myös mieletöntä surua ja rakkauden menettämistä, sillä mieheni on sydämessäni vahvasti ja toivoisin, että tämä oman onnellisuuden löytäminen uudestaan ja asioiden tarkasteleminen uudesta näkökulmasta olisi antanut hänellekin mahdollisuuden kasvaa, hyväksyä erilaisuudet, rakastaa ja antaa anteeksi. Itse toivon, että nyt kun olen oppinut olemaan yksin, niin voisimme löytää uudestaan toisemme tai löytäisin jonkun joka hyväksyisi minut omana itsenäni virheineni, rakastaisi minua ja minä häntä. Jos tämä kasvamisen paikka erotti minut ja mieheni lopullisesti, niin sitten olen onnellinen, että näin kävi ja joka päivä opin jotain hyvää yksinäisyydestä, sillä se kasvattaa, mutta se ei ole elämäni päämäärä. Tunnen, että minut on tarkoitettu löytämään kumppani tälle elämänpolulle. Vaikka yksinäisyys ei t.... se vahvistaa, kaikilla elämäntilanteilla on paikkansa ja aikansa...asiat vain ovat niin. Itsestä on kuitenkin kiinni, haluaako asioiden olevan niin pitempään kuin se tuntuu hyvältä!
Se on totta varmaan, että vituttaa aika monikin asia. Yhtenä erityisesti se, ettei ihmiset osaa ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnistaan, vaan pistävät parisuhteen piikkiin asioita, jotka eivät sinne selvästikään kuulu.
Mitä sitten yksinelämiseen tulee, niin minähän sitä varsinkin rakastan. En vaan pätkääkään kuvitellut ennen eroa, että ero ratkaisisi elämäni pulmia. Ero kyllä katkaisi tuskallisen parisuhteen, mutta edes se kipeä avioliitto ei estänyt minua haaveilemasta tai tekemästä miljoonia itselleni hyviä asioita, kehittämästä itseäni jne.
Tuo viimeinen kysymys edellisessä kirjoituksessani oli lähinnä vitsi.
Parisuhde rajoittaa erityisesti kypsymättömiä ihmisiä. Kypsymätön ihminen toivoo, että toinen on hänen tarpeiden tyydytystä varten ja kyllähän se alkaa risomaan, kun huomaa, ettei toinen aiokaan pyhittää elämäänsä itsekeskeisen ihmisen tarpeille. Kyllä sellaiselle parisuhde onkin aina taakka, rajoite ja kiusa. Totta.
Alle yksivuotias vauva elää sen luulon varassa, että maailma pyörii hänen napansa ympärillä ja muut ovat hänen tarpeiden tyydytystä varten. Jos vanhempi ei täytä nopeasti vauvan tarpeita, vauva reagoi itkulla ja hädällä. Vauvalla on omat säännöt ja oma toiminnan logiikka, muut ovat häntä varten. Näin kuuluukin olla jotta vauvasta voisi kehittyä terve aikuinen.
Näen jatkuvasti ihmisiä, jotka ovat aikuisenakin edelleen tällä vauvatasolla suhteessa kumppaniin.
Sähän näit Pirkon viestissä jotain mitä halusit nähdä.
Kun kerroit että:"Näiden vapaiden vuosien aikana olen tutustunut uusiin ihmisiin kun on päässyt liikkumaan sinne tänne ja takaisin. Ja ruhtinaallisesti aikaa...funtsia, ihastella ja ihmetellä kaikessa rauhassa. Suunnitella tulevaa ja katsella mihin kaikkeen pystyy ja missä tulee rajat vastaan." Niin kyllähän tuossa annat ymmärtää että parisuhteessa ei voisi tuollaista kokea. Ehkä olet alistunut parisuhteessa kynnysmatoksi.
Kyllä jos parisuhteessa elää, niin tottakai elämään ja valintoihin vaikuttaa myös sen toisen ihmisen tarpeet. Joillakin on tarve kaivamalla kaivaa negatiivisia asioita, toisilla kyky nähdä kauneutta.Ja kääntää jopa murskaavimmatkin vastoinkäymiset edukseen.
Joidenkin mielen on katkeruus myrkyttänyt niin, että projisoivat omaa tuskaansa näkemällä esimerkiksi kyseisessä kirjoittamassani lauseessa sinun kuvailemiasi (sinun kuvittelemiasi) asioita. Kokeile opetella näkemään myönteistä, siitä saa hyvän mielen.
Kyllä ne toisen ihmisen tarpeet vaikuttavat, mutta miksi sinä olet sitä mieltä että ainoastaan sinkkuna voi kokea uutta?
Miksi otit viestini niin negatiivisesti? Onko vaikeuksia nähdä asioissa hyviä puolia?
mikä sua riepoo?
Yritän vaan vastata samalla tyylillä viesteihin kuin sinäkin ;-)
Aika usein täällä törmää ihmisiin jotka alkaa puolustautua jokaiseen kommenttiin vaikka ne eivät olisikaan varsinaisesti vastaan. Sitten käämit palaa kun antaa samalla mitalla takaisin ;-)
Aivan selvästihän alkuperäsessä kirjotuksessa luki että: Sitten kun elämä tuo vierelle kumppanin, niin on hänellekin tarjota...."jne..
Lukemis- ja keskittymis sekä tekstinymmärtämisvaikeuksiin saa apua! Ei tarvi turhaan hermostua jos ei ymmärrä!
Taisi palaa käämit? Ja nyt täytyy vaan keskittyä epäoleelliseen?
Monet "ongelmat" ovat ongelmia vain siksi, että niistä itse tekee sellaisia. Suurimmasta osasta asioista löytyy niitä hyviäkin puolia :)
Minulle ei sinkkuna oleminen sopinut. Onhan siinä omat hyvät puolensa, mutta joskus on tärkeää, että on joku jolle voi puhua tunnoistaan, luttamuksella. Eihä iäkäs äitini ole siihen sopiva, joten etsin itselleni uuden emännän.
Olen tyytyväinen nykyiseen olotilaani.
Sinkkupalstalla kun ollaan niin joku erehty kirjoittaan tänne myönteisen tekstin alituisen ruikuttamisen sijaan.Ja heti oli eronneet ja muut epätoivoyksinäiset hereillä: ei se npon oo, kyllä niin tuskaaaa... Ei kaikki tietty yksinkertaisesti SELVIÄ paria viikkoa yksin (tiedän tuhat tapausta) puhumattakaan että tykkäisi elämästään itsensä kanssa (alituiset yksinäisyytensä itkijät, yhyy, elämä puolittaista yksin,jne).
Nimimerkki Joculolle esimerkiksi tuli kiirus korvata iäkkään äitinsä olkapää "uudella emännällä" siis mitäh? kysyn vaan.
Toiset pärjää miten vaan, yksin tai parisuhteessa.
Toiset pärjää ainoastaan parisuhteessa, olkoon vaikka millainen, niin se jonkinlainen "kukkakeppi" täytyy olla ennenkuin ittensä ihmiseksi myöntää.Otetaan vaikka turpaan mieluummin kuin ollaan ittensä kanssa rauhassa elellen. Vittu ku köyhää tollainen.
Olispa enemmän tollasta asennetta ku alkuperäisellä kirjoittajalla.Noita valittaja"pirkkoja" ja ole mulle mamma"joculoita" piisaa aivan tarpeeksi
En vois olla enempää samaa mieltä! Tottakai toinen ihminen voi parhaimmillaan tuoda elämään paljon lisää iloa, mutta kyllä mun mielestä se, että monille (useimmat täällä kirjoittajat?) toisen ihmisen vierelle saaminen on ehto elämälle ja siitä nauttimiselle on jo sairasta.
Ja Pirkko kun kirjoitti ihmisistä, jotka eivät tajua etsiä vikaa elämättömyyteen ja muuhun ankeuteen itsestään vaan parisuhteesta - enemmän noita taitaa löytyä toisinpäin, jotka kuvittelevat sen parisuhteen ja "oikean" löytymisen haihduttavan kaikki huolet ja murheet, sellaisetkin joilla ei ole oikein mitään tekemistä yksinäisyyden kanssa, sensijaan että katsoisivat peiliin ja miettisivät itse kuinka tehdä elämästään elämisen arvoista ihan itsekseenkin tarttematta haalia ketään kaveriksi.
Olen aivan samaa mieltä, että uskomus toimii erityisesti noinpäin, että onni löytyisi parisuhteesta. Monestihan ihmiset luulevat, että yksinäisyys poistuisi, läheisyyden ja hellyyden tarpeet tulisivat tyydytetyksi vain parisuhteessa. Jos nämä sinänsä asialliset toiveet asettaa tulevan kumppanin harteille, voi tulla aika raskas ja epäinhimillinen taakka.
Totta kirjoitat Pirkko tuosta että joskus ihmiset asettavat aivan kohtuuttomia vaatimuksia kumppanilleen. Katri-Helena esimerkiksi totesi Panusta että "kaadoin rekkakuormallisen toiveita ja haaveitani hänen niskaansa", siis näin yhtenä esimerkkinä. Monta kertaa kuulee ihmisten sanovan: minun kumppanini kyllä täytyy sitten sitä ja tätä. Joskus on hyvä pysähtyä itsekin miettimään mitä ITSELLÄ on annettavaa. Onko minun kanssani kiva olla? Olenko hyvä tyyppi? Yksi yksinelämisen hyviä puolia on juuri tämä, että on aikaa miettiä tuonkaltaisia asioita ja tutustua itseensä. Ja jos elämä tuo kumppanin, niin ainakin kutakuinkin tuntee itsensä, ettei vaadi toiselta aivan mahdottomia. Itsensä hyväksynnästä lähtee toisen ihmisen ymmärtäminen ja hyväksyminen. Paljon terveisiä Pirkolle, mielestäni kitjoitat viisaita ja osuvasti!
En minä mitään valita. Ero tuli viimeinkin, ja jokainen tarvitsee joskus toisen ihmisen tukea. Hirmuinen ydinvoimalahenkilökin. Emme mekään mitään yli-ihmisiä olla. Tässä pahassa maailmassa meitäkin potkitaan päähän - usein syyttäkin.
Tuo äitini mukaan vetäminen oli vertauksellinen. Pitää ymmärtää, ettei viisikymppinen mies ruikuta mitään lähes kasikymppiselle äidilleen. Ei kai tullut sanottua.
Alaisteni tukena minun pitää useasti työelämässä olla, mutta minullakin on heikot hetkeni, tarve kertoilla tuntemuksistani. Lienee turha sanoa, etten voi kertoa niistä kenelle tahansa. Ne kun päätyisivät helposti lehtien otsikoihin..
Kyllä minua ainakin avioliitto kovasti rajoitti. Ei ollut aikaa itselle, mutta oli aikaa miehelle ja 4 lapselle. Kyllä siinä vapaus kärsi, kun vielä oli työssäkin käytävä.Määrätyt vuodet meni töitä tehden kotona ja työssä. Mutta ei se ollut vastenmielistä rajoittamista vaan vapaaehtoista, tosin muuta mahdollisuuttakaan ei olisi ollut. Ei sitten erottu, vaan viihdyttiin lasten aikuistuttua yhdessä kunnes kuolema meidät eroitti. Nyt olen jo oppinut nauttimaan yksinolosta ja paljon täytyy tapahtua, että siitä luovun.
Täytyy sanoa, että enemmän kuin yksi kuukausi meni siihen, että tottui yksinolemiseen. Mutta nyt se tuntuu jo mukavaltakin!Olen todella paljon miettinyt mm. onnellisuutta viime aikoina. Ja totta, jotta ihminen voi olla onnellinen, pitää hänen olla rakastaa ensin itseään ja olla onnellinen itsekseen, osata tulla toimeen omillaan. Mutta kukkakeppejä en tarvitse, tulen toimeen hyvin ilman toistakin, mutta koska rakastan, tunnen, että oma elämäni ei ole "täysin" onnellinen ilman miestäni. Tärkein opetus lienee, että jokaisessa hetkessä on omat hyvät puolensa ja niiden asioiden kanssa pitää elää. Itse toivon kuitenkin löytäväni rinnalle kumppanin, sillä mielestäni maailma näyttää "valoisammalta" toisen rinnalla.