Tämä kysymys heräsi, kun mieheni psykoterapeutti kysyi, että mitä yhteistä meillä on. Mikä yhteinen asia josta ollaan kiinnostuttu.. oltiin aika hiljaa. Ei vain löytynyt mitään yhteistä. Kummallakin on omat harrastukset, omat kaverit, omat menot. Musiikkimaku on eri ja muutenkin ollaan erilaisia ja arvostetaan elämää vähän erilailla.
Meillä on takana pitkä liitto, 28 vuotta jo. Meillä ei ole yhtään mitään yhteistä kuin lapset ja seksi. Seksiä voi olla välillä jopa 3-5 kertaa päivässä... mutta onhan tässä ollut välillä lasten syntymän takia aika laimeitakin kausia.
Terapeutin mukaan pitäisi pystyä puhumaan asioista yms ja harrastaa yhdessä asioita. Seksistä puhutaan, toteutetaan fantasioita, ostellaan aikuisten leluja, livistetään lapsilta leikkimään suihkuun yms. Mutta ei muuta. Ei osata puhua muuten mistään. Ei tehdä mitään yhdessä muuten. Ehkä perheenlomamatkat, mutta niissä on kireä tunnelma.
Mieheni on siis terapiassa masennuksen ja ahdistuksen takia. Se mikä mua ärsyttää, on se kun mieheni haluaa juoda itsensä niin humalaan ennen seksiä ettei laukea heti. Hänen mielestä on ihanaa naida tunteja. Mun mielestä pikapanot on kiihottavia.
Mutta onko tämmönen avioliitto edes oikea avioliitto? Entä jos mieheni löytää jonkun jonka kanssa on hyvä puhua? Mun kanssa ei oo hyvä puhua koska ei olla tähänkään asti pystytty puhumaan. Alusta alkaen meidän suhde perustui intohimoon ja sitä se on vieläkin.
Haluaisin kommentteja erityisesti miehiltä. Kai mua pelottaa että jonain päivänä mut korvataan jollakin nuorella ja kauniilla, koska eihän mussa ole mitään erityistä mitä ei joltain muulta sais. Ikää kun alkaa olla jo ihan kiitettävästi.
Meillä on takana pitkä liitto, 28 vuotta jo. Meillä ei ole yhtään mitään yhteistä kuin lapset ja seksi. Seksiä voi olla välillä jopa 3-5 kertaa päivässä... mutta onhan tässä ollut välillä lasten syntymän takia aika laimeitakin kausia.
Terapeutin mukaan pitäisi pystyä puhumaan asioista yms ja harrastaa yhdessä asioita. Seksistä puhutaan, toteutetaan fantasioita, ostellaan aikuisten leluja, livistetään lapsilta leikkimään suihkuun yms. Mutta ei muuta. Ei osata puhua muuten mistään. Ei tehdä mitään yhdessä muuten. Ehkä perheenlomamatkat, mutta niissä on kireä tunnelma.
Mieheni on siis terapiassa masennuksen ja ahdistuksen takia. Se mikä mua ärsyttää, on se kun mieheni haluaa juoda itsensä niin humalaan ennen seksiä ettei laukea heti. Hänen mielestä on ihanaa naida tunteja. Mun mielestä pikapanot on kiihottavia.
Mutta onko tämmönen avioliitto edes oikea avioliitto? Entä jos mieheni löytää jonkun jonka kanssa on hyvä puhua? Mun kanssa ei oo hyvä puhua koska ei olla tähänkään asti pystytty puhumaan. Alusta alkaen meidän suhde perustui intohimoon ja sitä se on vieläkin.
Haluaisin kommentteja erityisesti miehiltä. Kai mua pelottaa että jonain päivänä mut korvataan jollakin nuorella ja kauniilla, koska eihän mussa ole mitään erityistä mitä ei joltain muulta sais. Ikää kun alkaa olla jo ihan kiitettävästi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kukaan ei oo täydellinen, joten mitä sitä liikaa pohtimaan. Eikä sitäpaitsi yhtä elämänosaa kuten "vain seksiä" voi erottaa muusta elämästä. Seksi ja seksuaalisuus kuuluu aina yhtenä osana elämän kokonaisuuteen, sen merkittävyys omalta osalta vaihtelee eri ihmisillä...paljonkin.
Sitäpaitsi tuskin voisit vaikuttaa miehesi alkoholismiin ja masennukseen, lainkaan niin paljon kuin ehkä luulet, vaikka olisit millainen puhetaituri. Ammattiterapeutti on yleensä paljon parempi taitaja niissä asioissa.
Mutta toki aina kannattaa pyrkiä kehittämään omia vuorovaikutustaitoja, sillä kyllä se auttaa kun kykenee lähentymään puolisoaan muutenkin kuin seksin kautta.