Mun mielestä tylsä ihminen on sellainen, jonka päänuppi on jumittunut esim asentoon vasara..ja kaikki näkökulmat asioihin on siten ongelmassa naula.
Eli se putkiaivoisuus, se mustavalkoisuus...Se, ettei suusta tule ulos mitään muuta kuin saman asian jauhantaa. Tylsä ihminen voi myös harrastaa sinänsä mielenkiintoisia asioita, siinä missä mielenkiintoinen, mielikuvitusrikas ihminen ei harrasta juuri mitään.
Nämä väkivaltaiset jännämiehet..ne on juuri näitä tylsimyksiä, jotka sanojen ja vaihtoehtojen keksimisen sijaan turvautuvat nyrkkeihinsä.
Minkälainen ihminen on tylsä?
24
381
Vastaukset
- enpuhumittää
Tunneälyn vähäisyys tekee ihmisestä tylsän. Ajatteleva, pohdiskeleva maailmanparantaja positiivisessa mielessä on kiinnostava ja sellaisen kanssa on kiva viettää aikaa. Jatkuva samojen juttujen toisto työ, toisten ihmisten toilailu tai elämä ja oman harrastuksen jankkaaminen tekee ihmisestä tylsän. Tällaiset ihmiset ovat kuin koneita on-off ulkomuistista jo tietää mitä suusta tulee.
- TylsiäOvatMonet
Palstallakin on pääasiassa tylsiä ihmisiä koska toitottavat samoja "aatteitaan" osaamatta katsoa asiaa eri vinkkelistä, empatiakykykin vaatii jonkinlaista älykkyyttä mitä "aate"tyypeillä ei ole. Toki heidän "aatteensa" ovat pääasiassa ennakkoluuloisuutta ja kokemattomuutta, eli mutuilua, mutta se ei tee heistä yhtään sen mielenkiintoisempia vaan ikäänkuin jumittuneita levyjä jotka jauhavat samaa pätkää.
Sellainen joka ei ole terävä.
- hienoahienoa
Sellainen ihminen on tylsä, joka kaappaa keskustelualueen keskustelun ja alkaa chattailemaan jonninjoutavia jonkun toisen tylsän ihmisen kanssa.
- Ananias.Palstamäki
Ätmit syyttävät muita tuosta, mutta onko asia noin mustavalkoinen?
Mielestäni ätminäkökulma on vähemmistönäkökulma, ja se jää luonnostaan paitsioon. Ei siltä tarvitse kaapata näkyvyyttä.
Musta taas sellainen ihminen on tylsä joka on liian tosikko. Ei osaa ottaa huumorilla mitään.
Ei puhu paljon mitään.
Oli vielä joku muukin mutta se sana ei vain nyt tule mieleen. Voisiko sanoa että liian nenäkäs sellaisten kans ei vain viihdy.
Perfectionistit. :p- dlfkjsdlklskf
Suurta viihdettä suomi24:n palstoilla aina kun joku pelle heittää ihan vitsillä jonkun kärjistyksen ja tosikko insinöörisetä tulee palstalle pätemään että ei noin kun asia on näin, pelle aloittaja alkaa vedättämään sitten tosikko insinööriä raivon partaalle eikä inssi ymmärrä yhtään saati tajua jutun juonta :D Pelle aloittaja saa makeat naurut koko jutusta.
- hienoahienoa
dlfkjsdlklskf kirjoitti:
Suurta viihdettä suomi24:n palstoilla aina kun joku pelle heittää ihan vitsillä jonkun kärjistyksen ja tosikko insinöörisetä tulee palstalle pätemään että ei noin kun asia on näin, pelle aloittaja alkaa vedättämään sitten tosikko insinööriä raivon partaalle eikä inssi ymmärrä yhtään saati tajua jutun juonta :D Pelle aloittaja saa makeat naurut koko jutusta.
Ei taida pelle pärjätä tosielämässä kovinkaan hyvin. Pelle ei tajua tekniikasta mitään, joten pelle on varsinainen akka mieheksi...
dlfkjsdlklskf kirjoitti:
Suurta viihdettä suomi24:n palstoilla aina kun joku pelle heittää ihan vitsillä jonkun kärjistyksen ja tosikko insinöörisetä tulee palstalle pätemään että ei noin kun asia on näin, pelle aloittaja alkaa vedättämään sitten tosikko insinööriä raivon partaalle eikä inssi ymmärrä yhtään saati tajua jutun juonta :D Pelle aloittaja saa makeat naurut koko jutusta.
Voishan se insinöörisetäkin ottaa vähän rennommin. :D
- hyyyppppyyyy
hienoahienoa kirjoitti:
Ei taida pelle pärjätä tosielämässä kovinkaan hyvin. Pelle ei tajua tekniikasta mitään, joten pelle on varsinainen akka mieheksi...
Mutta eihän sitä oikeasti tarvitse mistään mitään tietää kun palstalla voi esittää vaikka mitä "insinööriä" ja elvistellä. Sitten jos joku vaikka yrittää ottaa tekniset seikat keskusteluun mukaan voi hypätä sen ylitse ettei kyrvähtäisi.
- Bioj
Sellainen, joka ei ole kiinnostunut mistään eikä tiedä mitään ja joka suhtautuu asioihin välinpitämättömästi. Joka ei ajattele asioita kovin pitkälle.
- ulkrtykeylwkryksr
Yleensä tylsimpiä tapauksia ovat ääripäät, "isänmaalliset" kuin myöskin ituhipit. Mutta ituhipit voivat olla välillä positiivisia ja hauskojakin mitä taas toinen ääripää ei yleensä ole joten ituhipit voittavat.
Mä olen vieläkin allerginen iduille..
Jos mennään konservatiivi - liberaaliasteikolle, tai ylipäätään politiikkaan, niin jokaisen kanta on suhteellisen ennalta-arvattava, mikä on tietty aikas tylsää..- wuppiksen.veikkaukset
Wwuwuw kirjoitti:
Mä olen vieläkin allerginen iduille..
Jos mennään konservatiivi - liberaaliasteikolle, tai ylipäätään politiikkaan, niin jokaisen kanta on suhteellisen ennalta-arvattava, mikä on tietty aikas tylsää..kuka sitten on konservatiiveja ja ketkä liberaaleja
wuppiksen.veikkaukset kirjoitti:
kuka sitten on konservatiiveja ja ketkä liberaaleja
Tarkoitin että mikäli se poliittinen kanta on tiedossa, niin ei ole mikään pylläri mitä asiaa kannatetaan ja mitä ei.
- ulkrtykeylwkryksr
Wwuwuw kirjoitti:
Mä olen vieläkin allerginen iduille..
Jos mennään konservatiivi - liberaaliasteikolle, tai ylipäätään politiikkaan, niin jokaisen kanta on suhteellisen ennalta-arvattava, mikä on tietty aikas tylsää..Tarkoitinkin että hipit voivat olla monella tapaa positiivisia ihmisiä ns. aatteestaan riippumatta, kun taas toinen ääripää on usein melkeinpä kokonaisvaltaisesti negatiivista porukkaa.
ulkrtykeylwkryksr kirjoitti:
Tarkoitinkin että hipit voivat olla monella tapaa positiivisia ihmisiä ns. aatteestaan riippumatta, kun taas toinen ääripää on usein melkeinpä kokonaisvaltaisesti negatiivista porukkaa.
Kyllä mäkin näen asian noin..
Eli ennen ei ollut kaikki paremmin.
- lazyz
Huumorintajuton.
- lazyz
Lisätään ihminen, joka ei osaa nauraa itselleen. Muille vain.
- se.tykkää.pussailla
sellainen on tylsä ihminen joka ei anna miehensä puhua pimpilleen aina kun mies haluaa jutella ja eikä anna pussailla pimppiä aina kun pussatuttaa ja kyllä sen voi antaa kotona viipeltää paljaanakin niin sekin haluaa happea ja katsella elokuvia ja haluaa että mies rapsuttaa sitä
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
57-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei2983229Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2341743By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei911285J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.851253Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(781159- 591148
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti481056Onkohan sulla enää tunteita
kun nähdään seuraavan kerran? Niin hyvä fiilis on ollut viime aikoina, että se on nyt pahin pelkoni. Oletkohan unohtanut36964Kylpyläsaaren Lomakylän kahvilaravintola
Kävimme syömässä Kylpyläsaaressa. "Naudanliha burgeri" maksoi 18,90 euroa ja lisäksi limsa 4,50 euroa. Annoksen hinnaks46906Etkö ymmärrä että olen turhautunut
kun ei etene. Auttaisit rakas vai onko kaikki vain kuvitelmiani omassa päässäni?64821