Haluan vain kertoa tämän kannustaakseni muitakin yrittämään.
Olen seurustellut nyt 4kk kaukosuhteessa, jossa välimatkamme on n.300km! Olemme nähneet joka ikinen viikonloppu (2-5 päivää kerrallaan). Rahaa siinä palaa, mutta kaikki on suhteellista. Jos molemmat ovat tosissaan niin kyllä sen jaksaa!
Meidän suhdettamme helpottaa ainakin jonkun ajan päästä että miesystäväni muuttaa tälle paikkakunnalle (minun takiani) :).
Olen seurustellut nyt 4kk kaukosuhteessa, jossa välimatkamme on n.300km! Olemme nähneet joka ikinen viikonloppu (2-5 päivää kerrallaan). Rahaa siinä palaa, mutta kaikki on suhteellista. Jos molemmat ovat tosissaan niin kyllä sen jaksaa!
Meidän suhdettamme helpottaa ainakin jonkun ajan päästä että miesystäväni muuttaa tälle paikkakunnalle (minun takiani) :).
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ajatella teillä noinkin pitkä välimtaka,niin te näätte noinkin usein ja kauan kerrallaan.Meillä puolet lyhyempi ja näämme harvemmin.Varmaan sen kestää jos kumpikin yrittää.
Mutta tunteet loppuivat juuri sen takia kun molemmat köyhiä ja varattomia, muka tosirakkaus kestää kaiken, siihen fraasiin en usko enää ikinä.
Mies aiko muuttaa, en voinu tehä sellasta siirtoa..
Elämä on monimuotoista..vaikka niin helvetin rankkaa joskus!!!!!!!!!!!
Todellakin, mikäli molemmat ovat tosissaan välimatka ei ole kuin hidaste :)
Samoin on minulla ja tyttöystävälläni välimatkaa 170 - 300 km riippuen onko hän opiskelupaikassaan 170 km päässä vai kotonaan 300 km päässä. Yhteistä seurustelua on pian 10 kk täynnä ja keskimäärin parin viikon välein on tavattu, jolloin 3 päivästä viikkoon saattaa mennä aikaa yhdessä. Nyt kesällä tyttöystävän on tarkoitus muuttaa ainakin kesäksi paikkakunnalleni mikäli saa töitä kesän ajaksi. Tarkoituksena katsoa miten se yhteiselo toimisi yhdessä koko ajan ;) vaikka ei tähänkään mennessä ole ongelmia ollut.
Ihan ensiksi; hienoa, että sulla ja kullallasi tuntuu menevän hyvin välimatkasta huolimatta:)
Tiedän, millaista on elää kaukosuhteessa; Kultani asuu tuhansien kilometrien päässä, nähdään 2-3kertaa vuodessa (Saatetaan kokeilla yhdessäasumista tänä vuonna, ehkä jo parin kuukauden päästä.), ollaan oltu yhdessä 1,5vuotta. Viimeksi nähtiin 5kk sitten... erossaolo ahdistaa, mutta toivon, että rakkautemme kestää tämän odottamisen, eihän tää nyt kuitenkaan maailmanloppuun asti tällaista odottelua tule olemaan:)
Vielä kerran; onnea sulle ja teijän suhteelle! Näytetään me esimerkkiä siitä, että kaukosuhde voi onnistua ja olla ihan yhtä hyvä -ellei parempi;)- kuin ns.tavallinen suhde.
Onpa kiva nähdä täällä kerrankin tarinoita onnistuneista suhteista. Kannustaa...Itsellä tilanne se, että lähdin Ranskaan au pairiksi ja mies suorittaa inttiä koti-Suomessa. Vielä pitäis sinnitellä 15 viikoa, mutta sitten nähdään ja intin loputtua ois tarkoitus aloittaa yhteinen elämä. Ainakin tähän mennessä se on riittänyt kannustukseksi, vaikka nuoria vielä ollaankin. Kerropa rehellisesti...Kun näette ja pääsette vihdoin olemaan sylikkäin, korvaako se todella sen kaiken odotuksen? Unohtuuko ikävöminen ja raskaat hetket?
aina kun toisemme näämme unohtuu kaikki muu, mukaan lukien kaikki huolet ja ongelmat. tuntuu että alku huumaakin on kestänyt pidempään kun joutuu välillä kärsimään rakkaan poissa olosta. todellista kärsimistä se on, mutta kipu kasvattaa ja kärsivät menestyvät!
Nyt ainakin tuntuu että mies olisi "se oikea" sillä jos suhteessamme olisi vikaa niin ei sitä välimatkaa jaksaisi aina edestakaisin kulkea.
Sinulla on tietysti vähän eri tilanne, mutta odottaminen kannattaa kun pääsee nauttimaan toisen läsnäolosta.
meillä oli kans välimatkaa 300km.kummallaki työt ja omat jutut eri paikkakunnilla.nähtiin melkein joka viikonloppu,soiteltiin ja tekstailtiin..tätä kesti kolme kuukautta,sit yhtäkkiä mies ilmoitti ihan noin vain(oli miettiny jo asiaa) ettei halua enää jatkaa,mukamas välimatkaa niinpaljon?!
mä oon aivan murtunu,se ei voi olla syynä.Itse aina sanoi,että välimatka ei ole este..oon pettyny siihen,oliko kaikki vaan valetta mitä hän sanoi mulle??lupaukset,meidän suunnitelmat?
kauheelta tuntuu,mä en nää sitä enää koskaan.tai miksi oikeastaan haluaisinkaan,kun ei sekään halua mua,mut silti...