IPCC:n uusi raportti ei sisällä uutta ilmastoasioita seuraaville.
Sensijaan se kertoo tiedemiesten kasvaneesta huolestuneisuudesta. Toteutuneen yhden asteen lämpenemisen seuraukset ovat olleet sitä laatua, että lämpenemisen rajoittamistavoite on laskettava kahdesta puoleentoista asteeseen.
IPCC myöntää, että päästövähennykset eivät yksin riitä lämpötilan nousun taltuttamiseksi, vaan hiilidioksidia on pystyttävä poistamaan ilmakehästä muun muassa hiilinielujen sekä hiilidioksidin talteenoton keinoin.
Raportti asettaa valtavan paineen kansainvälisille sopimuksille, joita lähivuosina ilmaston pelastamiseksi solmitaan. Tulemme näkemään kovia päätöksiä. Toivottavasti suurimmat saastuttajamaat saadaan mukaan.
IPCC:n raportin merkitys
16
285
Vastaukset
Toivotaan, että kaikki sitoutuisivat ajoissa, että saadaan pitää nykyinen ilmasto!
- totuudenetsijä
Tuo asteen nousu ei enään pidä paikkaansa. Siitä on tultu jo 0,5 astetta alas. IPCC porikalla on ollut pari vuotta vanhat tiedot. Ne jyrkät nousut tulee myös alas. Sen voi oppia 1900-luvun käyrästä.
https://oz4caster.files.wordpress.com/2018/09/d4-gfs-gta-daily-2014-2018-09-30.gif Tähän taas muistutus, miten "viileneminen" tapahtuu.
https://static.skepticalscience.com/pics/SkepticsvRealistsv3.gif- Jotta-Näin-Taas
Ja lätkämailamiehet taas vanhoja väärennöksiä esittelemässä.
- rakuuna.kvg
Tuota raporttia lukiessa panin merkille, että tuo kahden asteen tavoitteen saavuttaminen näyttäisi olivan täysin mahdollista ilman mitään hiiliverojakin, koska fossiilisten käyttö joka tapauksessa niiden loppumisen vuoksi tulee loppumaan. Siksi on asetettu tämä uusi tiukempi tavoite, jotta rahasampo jatkuisi ja ilmastomessiaat edelleen saisivat sanomaansa julistaa.
- jäätävääkeliä
Tuo IPCC raportti oli tilattu tuotos. Hallituksilla oli jo valmiina suunnitelmat verotusten korottamisista ennenkuin raportti julkaistiin. Ja tyhmät alarmistit juoksevat kieli pitkällä noiden maksettujen profeettojen perässä. Voi raukkoja.
- kaikista.isokenkäisiä
Lämpenemisen torjunnan verukkeella kerätään veroja. Rahat käytetään sitten päästöjen lisäämiseen. Tästä esimerkkinä väestönsiirrot aurinkovyöhykkeeltä kylmään ja pimeään pohjolaan.
- ccpi
Eihän siinä itse lämpenemisen suhteen mitään uutta ollut.
Nykyisellä päästövauhdilla lämpötila nousee 0.015 C vuodessa. Se tekee 1.5 C vuosisadassa.
Nousu loppuu sitten vähitellen, kun päästöt nollataan. Se on kova tavoita. Kiirettä pitää.- vesihöyryä
Hulluinta on, ettei noilla hiilidioksidi "päästöillä" ole mitään tekemistä lämpötilojen kanssa.
Miksi vesihöyrypäätöjä ei lasketa ja veroteta?
Sehän on monta kertaluokkaa vahvempi kasvihuonekaasu.
- titanikki
Poliitikojen kommenteista paistaa jonkinasteinen paniikki ja toisaalta opprotunismi.
Vaikka Suomi lopettaisi CO2-päästöt huomenna, ei sillä ole lämpenemisen kannalta mitattavissa olevaa vaikutusta. Hukumme samassa veneessä, jos globaali päästöjen rajoittaminen epäonnistuu. Yltiöpäisellä priimusoppilaan käyttäytymisellä aiheutamme vain sen, että kärsimme jo puoli vuosisataa etukäteen tästä katastrofista.
Järkevä linja on, että mennään muiden tahdissa kohti vähäpäästöistä taloutta.- ei.vaan.lämpene
Miksi pitää demonisoida tuota hiilidioksidia?
Sillä ei ole lämpötiloihin mitään vaikutusta.
Olisko muita syitä demonisoida?
Maapallon vihertyminen? Sitä se kyllä aiheuttaa, mutta siitä ei saa puhua.
- Kdkdjdjbdvfbdkzuzndidi
Ei kai kukaan täyspäinen voi uskoa noita mailamiehiä?
Ipcc on töpeksinyt joka sektorilla ja motiivit tiedossa.
Kukaan tervepäinen ei voi pitää ipcc tiedeyhteisönä ,on häpeäksi koko tiedetutkimukselle .
Lähtökohta nimenomaan tieteessä on ohje että tutkimustulokset täytyy altistaa arvioinnille.
Jos nyt joku liputtaa ipcc panelin puolesta niin täytyy aatteellinen usko sitä kohtaan koska kaikki näkevät ja tietävät totuuden heidän toiminnastaan .- makkarakalakanakaalisose
Juuri näin.
Katsokaapa sitä raportin lataussivua.
Siellä viimeinen ladattava tiedosto.
Ja vapaa käännös kuulluu, että kirjoitamme ensin yhteenvedon, ja sitten muokkaamme dataa ja tutkimuksia, että ne tukevat sitä yhteenvetoa.
Eikös oikeassa tieteessä toimita juuri päinvastoin?
- Niinistö12345780
Tiedoksesi, että lätkämaila on saanut vahvistuksen monissa myöhemmissä tutkimuksissa.
Ei sen arvoa denialistien lässytys yhtään vähennä.- höpsistä.taas
Ei ole, vaikka poistelet vastauksia.
- Iiiiiiiiii
Tulevana talvena nähdään ensimakua kun paukkuu yli -40astetta ja ennätyskylmä talvi .
Perustuu siihen että aikaisempien vuosien jälkeen suomessa on lämpöisen kesän jälkeen tullut kylmä talvi.
Tämä ei ole tiedettä mutta vielä vähemmän jääkiekkoa.
Jos uskomme että luonto toimii suunnittelusti ja itseään korjaavasti kuten havainnot todentaa tarkoittaen tietysti globaaleja lämpötiloja pitemmällä aikavälillä niin merkittävämpi tekijä on aurinko kuin hiilidioksidi.
Suurin osa tiedemiehistä rehellisesti tuntee että ilmaston olosuhteita ei voi tutkia eteenpäin luotettavasti kun ei tiedetä muuttuvia tekijöitä eikä tunneta kaikkia tekijöitä mistä ilmaston lämpötilat määräytyy .
Kun ei ole luotettavaa dataa kuin pari sataa vuotta niin loppu on ikävä tieteen ulkopuolella .
Ipcc raportin ja tieteen uskottavuus on yksi suurimpia keskustelun aiheita ja mm.usassa se on tuomittu osin mannin ja kumppaneiden ansioista.
Se väite että se olisi trumpin keksintö on huuhaata,sillä jenkeissä on iso tiedemies porukka joka on oivaltanut vedätyksen.
Sääliksi käy kun suomessa on hurahtaneita näin paljon ei riitä että media repii juttua joka päivä .yksi jos toinenkin politikko yrittää vaalien alla saada pisteitä tyhmältä kansalta.
Jos rehellinen kaduntallaaja tutkii juttua pari päivää niin lopputulos on että "en tiedä" tai epäilen että ihminen ei voi lämpötiloihin vaikuttaa globaalisti ja senhän rehelliset tulokset todistaa kun on paikkoja paljonkin missä lämpötilat ovat laskeneet viimeisen sadan vuoden aikana.
Globaalin lämpötilan saaminen nykyisillä asemilla ei ole edes oikeaa tietoa kun asemia on alle 1000kpl mistä vedetään koko maapallon lämpötila.
Liian iso pala ihmiselle,mutta pelottelu vie kansan kurjuuteen ja rahat menee harvoille
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti25233370Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos293964Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2533669Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s243077Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori963013Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta472226Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös171879En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk101833Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.3521420Nurmijärven onnettomuus.
Ihan vain muistutuksena (onnettomuushan tapahtui yksityisellä tiellä) se, että nykyinen hallitus päätti 2023 leikata yks521337