Exän nyksä samoihin harrastuksiin

Mitahmiksi

Eli: olemme eronneet jo muutama vuosi sitten ja molemmat tahoillamme seurustelemme. Minä en pidä exääni mitään yhteyttä, exä yritti kovasti pitää minuun yhteyttä, mutta torppasin aina nuo yritykset.

Nyt tämä miehen exä on alkanut ilmaantua samoihin harrastuksiin kuin minä. Ja kyse ei ole mistään yhdestä harrasteesta, vaan kolmesta. Yhden lopetin aika lailla heti erottuamme, kävin vain harvoin, kun exä ei ollut paikalla. Lopetin sitten kokonaan ja exän nykyinen aloitti ky. harrastuksen exäni kanssa.

Toisen harrastuksen exän nykyinen aloitti talvella, todella harvoin kävi ja aktivoitui nyt kesällä. Ei onneksi olla oltu samoilla paikoilla vielä, kun harrastus on laaja ja mahdollisuus törmätä pieni, kun hän on vasta-alkaja ja minä kokenut ja osa-aikainen vetäjä.

Kolmannen harrastuksen aloitti nyt syksyllä. Sama homma, en ole onneksi tavannut,koska aloittelija, mutta jos jatkaa, niin jossain vaiheessa tavataan.

Neljänteen harrastukseen en usko, että on tunkemassa, kun on enempi elämäntapa kuin harrastus ja piirit on vielä niin pienet, että sisään pääsy on hankalaa. Mutta odottelen, lähteekö kokeilemaan vielä tuotakin harrastusta.

Kaikki harrastukset ovat sellaisia, joista exäni tietää. Tämä hänen nyksänsä ei ole aiemmin harrastanut yhtään mitään, mitä hänen ''kaverinsa'' tietävät. Minua tämä vähän häiritsee kun koen, että tässä yritetään matkia minua. Kaverini jopa väläytti ilmoille, josko nyksä yrittäisi mustamaalata minua. Tätä en tosin tahtoisi uskoa, mutta mahdollista sekin on.

Muutenkin exän nyksä on:
- tullut osa-aikaiseksi samaan firmaan, missä itse heitän keikkahommia silloin tällöin
- vaihtanut puketumistyylinsä hyvin lähelle sitä, mitä itsellä joskus on ollut
- alkanut opettelemaan silmämeikkini tekotapaa

5

238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oletluulotautinen

      Kannattaisiko sinun hakea ammattiapua mielenterveyspuolelta?
      Tai muuttaa isommalle paikkakunnalle?

    • Hggjjiikbcfddhh

      Minä erosin tosi kontrolloivasta miesystävästä kaksi vuotta sitten ja hän kyllä teki kaikkensa että saisi jotain tietoa minusta. Lisäksi kävi asuntoni luona useasti "sattumalta" ja alkoi muutenkin pyöriä samoissa kuvioissa. Löysäksi myös hänen silloinen nyksä ilmestyi mun harrastujuttuihin ym. Ja muuten.... Minä myös tietämättäni toimin tällaisena "tiedustelijana" silloin kun vielä seurusteltiin. Jossain vaiheessa mulle selvisi kuka miehen exä ennen minua oli ja tajusin että mua lähetään samoihin juttuihin ja sitten kysellään jälkeenpäin kenen kanssa hän oli jne. Tiedän. Kuulostaa hullulta mutta jotka ovat ole kokeneet, eivät tule ymmärtämään.

    • papukaijanakatossa

      Siis häh? Oletteko te jotain tahdottomia lampaita jotka vaihdatte harrastusta tai ystäväpiiriä seurustelukumppaninne vaatimuksesta?
      Ei minulla ole koskaan ollut minkäänlaista tarvetta ruveta tekemään selkoa seurustelukumppanilleni muiden ihmisten liikkeistä. Ei minua ainakaan saisi "lähetettynä" menemään minnekään.

      Jos mies alkaisi utelemaan ketä muita naisia salilla tai futiskentällä oli samaan aikaan tms. niin vastaisin, että hei halloota, miksi se sinua kiinnostaa, eikös se ole sinulle ihan se ja sama ketä siellä on?

      Joten todella hullulta kuulostaa, jos joku suostuu tekemään selkoa itselleen vieraiden ihmisten liikkeistä miesystävälleen. Luulisi että parisuhteessa löytyisi muuta puhumista.

    • öoijoijeie

      Olisiko kuitenkin mahdollista vain se, että
      A. miehelläsi on yhdenlainen naismaku, joten on luonnollista, että sinä ja hänen nyxä kiinnostutte samantyylisistä asioista ja pukeudutte samaan tyyliin? Koska oikeasti kun mietit, niin harvoin miehet vaihtavat tyystin erilaiseen naiseen...

      B. Tai sitten miehesi nyxä on epävarma sinun suhteen, ja kuvittelee että exäsi yhä haikailee sinun tyylisen naisen perään. Sitten nyxä yrittää olla kuten sinä. Ressu, toivottavasti hän siinä tapauksessa jossain vaiheessa huomaa, että hänellä on myös oma tahto.

      En oikein usko, että kyse on mistään mustamaalaamisesta tms.

    • nextpage

      Aika nopeesti olet kyllästynyt harrastuksiisi. Jospa löydät sulle sopivan. Exän nyxän tekemisten ei pitäisi liikuttaa sua.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1605
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1086
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1062
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1029
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      950
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      837
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      731
    Aihe