Kumppanuusvanhemmuus? Oletko miettiny...?

Aika erikoinen idea. Avopuolisosi lapsentekohaluttomuus ei ilmeisesti johdu siitä, että hän ei halua viettää lapsiperhearkea vaan jostain muusta. Sinun kanssasi asuen ei nimittäin lapsiperhearkea pääse pakoon, jos sinulla on lapsi, jonka hoitoon ja kasvatukseen osallistut tasapuolisesti. Silloinhan tuo lapsi asuisi sinun ja avopuolisosi kanssa puolet ajasta, jolloin avopuolisosi elämä olisi puolet ajasta silkkaa lapsiperhearkea. Voi tietysti olla, että häntäkin kiinnostaa vuoroasuminen eli että sinä tai hän asuu jossakin muussa asunnossa kuin nykyisessänne silloin, kun lapsi on luonasi. Tai sitten hän ei ole ajatellut asiaa ollenkaan tai on kuvitellut, että rupeaisit etäisäksi, jonka luona lapsi olisi vain joka toisen viikonlopun tai vieläkin harvemmin, missä tapauksessa vanhemmaksi ryhtymisessä tuskin olisi kannaltasi paljonkaan mieltä.

On tätäkin vaihtoehtoa tullut mietittyä. Olen 33-vuotias nainen. Minulla ei tällä hetkellä ole puolisoa (aiemmilla puolisoilla ollut lapsia jo ennestään), mutta lapsi tai kaksi toiveena. Olen tietoinen biologisen kelloni sanelemasta ajasta, siitä etten voi kovin monia vuosia jahkailla asiaa. Toisaalta, en ole tarkka siitä että lapsen pitäisi nimenomaan olla biologisesti oma.
Mietin sijaisperhetoimintaakin ja siitä kyselinkin oman asuinkuntani perhehoidon koordinaattorilta. Isoja päätöksiä.

Voisi kyllä kiinnostaa, jos sijaintisi on Pohjois-Suomessa.
Luovuttaja/kumppanuusvanhempi haussa 30 naiselle.

Hei taas :)

Mukavaa kun on tullut kommentointia :) ...valitettavan moni viesti myös poistettu asiattomana :(.
Omia kokemuksia tähän mennessä... eli siis en ole vielä päässyt edes keskustelemaan sellaisen naisen kanssa, jolla olisi samat suunnitelmat. Jotenkin tuntuu, että vaatii aikamoista tuuria, että joskus sopiva kumppanuusvanhempi osuisi kohdalle... varsinkin täällä Etelä-Pohjanmaalla. Etelässä varmaankin enemmän valinnan varaa...?

Hei, täällä olisi 37-vuotias parisuhteessa oleva mies Ylä-Savosta jota kumppanuusvanhemmuus kiinnostaisi. Nykyinen puolisoni ei enää lapsia halua eikä voi saadakaan niin sillä tälläinen järjestely kiinnostaa. Minulle kävisi oikein hyvin se että tapaisin lapsen viikonloppuisin vaikka parin viikon välein.

Hienoa, että teistä avopuolisosi kanssa molemmat olisi valmiita vastuullisiksi ja osallistuviksi kasvattajiksi lapsen elämään. Melkein toivon, että olisin asunut lähempänä, niin olisi ehkä voinut omalta kohtaa vastaavaa ajatusta harkita - terv. 35v lapseton nainen vakiintuneessa parisuhteessa aikomassa avoliittoon miehen kanssa, jolla oma muksuluku jo täysi

Hei, täälläkin 33-vuotias nainen, jota kumppannuusvanhemmuus kiinostaisi. Minulla ei tällä hetkellä ole puolisoa, enkä ole varma haluaisinko nyt parisuhteen. Lapsi kyllä toiveena, ja biologinen kello jo vähän tikittää.

On tämä ihme palsta kun aivan asialliset kyselyt poistetaan. Ei pysty ymmärtämään.

Keski-suomesta löytyisi pari joka etsii äitiä kumppanuusvanhemmuuteen. Minä en voi saada enää lapsia (3 on jo) mutta miesystävällä niitä ei vielä ole. Toisistamme emme halua luopua mutta tämä lapsiasia on kuitenkin suuri asia johon etsimme vastausta. On huojentavaa huomata että on muitakin tämän asian kanssa painivia.

Noniin, vieläkään ei ole tärpännyt vaikka ahkerasti oon hakenut... Pakko todeta tähän, jos vaikka jollekin ois apua, niin tinderi on osoittautunut yllättävän toimivaksi tämänkin asian suhteen ;)

Hei! Itse olen nuori nainen Etelä-pohjanmaalta ja kumppanuusvanhemmuus kiinnostaisi. Parisuhdetta en enää halua. Ne on nähty ja koettu, että ei enää kiitos. Mutta lapsia toivoisin lisää.

En jaksanut lukea koko ketjua mutta jaanpa hieman omia ajatuksiani aiheeseen liittyen.

Kumppanuusvanhemmuudessa en näe sinänsä ongelmaa, mutta jostain syystä tässä (kuten polyamoriassakin) tuntuvat korostuvan nämä kaiken samaan aikaan haluavat yksilöt, jotka eivät ole valmiita uhraamaan yhtä toisen edestä. Jos on valinnut puolisokseen naisen, joka ei halua tai voi saada lapsia, mielestäni se on sitten niin.

Itsellisenä naisena olisin valmis kumppanuusvanhemmuuteen itsellisen miehen kanssa - siis miehen joka _valitsee_ ja kykenee elämään elämäänsä itsenäisesti ja haluaa siitä huolimatta vanhemmaksi. Jos se ei ole tietoinen valinta, se tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä muuttumaan ja pahimmassa tapauksessa mies kohdistaa tunteensa läsnä olevaan naiseen, eli lapsen äitiin. Parin kumppanuusvanhemmuudesta haaveilevan miehen kanssa jutelleena on jo käynyt näin.

Nämä tapaukset, joissa miehillä on jo puoliso, ovat ongelmallisia taas muista syistä. Lapselle tarjotaan monta kohdetta täyttää äititarpeitaan, enkä näe tällaista kilpailuasetelmaa hedelmällisenä, vaan stressaavana ja hämmentävänä kaikille osapuolille. Tämä siis itsekin uusioperheen lapsen, ei pelkästään äidiksi haluavan mielipide. Lisäksi koen oman asemani tällaisessa asetelmassa suhteessa mieheen jalkavaimona. Jos itselläni olisi puoliso, tilanne olisi tasavertaisesti sekava, mutta koska olen itse halukkaampi omistautumaan lapselle kuin puolisolle, näyttäytyy mies joka haluaa hupipuolison itselleen sekä äidin lapsilleen erikseen, naisten keräilijänä. Tosiaan joku samassa tilanteessa oleva nainen voisi sopia tällaiselle miehelle, eli itsekin parisuhteessa oleva. Tällöin isään kohdistuu sama kilpailuasetelma, kuin äitiin. Lisäksi on huomionarvoista, että evoluutiopsykologia esittää puolisoiden, jotka eivät ole sukua lapsille, olevan näille uhka. Tutkimusten mukaan lapset voivat paremmin yksinhuoltajien kanssa, kuin uusioperheissä ja oma kokemukseni vahvistaa tämän.

Lisäksi miehistä mielenmaisemaa etäämmältä seurailleena olen hieman skeptinen jo senkin suhteen, haluavatko miehet todella vanhemmuutta, vai lähinnä siittää ja jatkaa siittämistä. Jos on olemassa miehiä, jotka priorisoivat vanhemmuuden, tehkää itsenne tavalla tai toisella julki. Näissä tunnelmissa olen pikkuhiljaa kallistumassa itsenäiseen hedelmöitykseen jonkun kivannäköisen nuorukaisen kanssa jossain elämää tihkuvassa lomakohteessa. Sellaisen, jonka haluaisin siis siittävän itseni, josta en edes toivo lapselle vanhempaa.

Viestini on Drakenille. Moni haluaisi varmaan sen lapsen, mutta nuo järjestelyt ovat niin riskaabeleita kaikki. Menee 2 tai 3 vuotta voi sattua vaikka mitä. samahan se on käynyt niissä kohdunvuokrauksissa. siksi laki ei salli kauheasti sooloiluja. Usein se on juuri talous tai terveys joka pettää. Ennen oli leskiäitejä lapsineen, jos suku auttoi lapset saivat aivan normaalin elämän. Moni ei edes tajunnut ettei perhe ollut aivan tavallinen. Nyt kun yksinhuoltajat ovat sos. viranomaisten armoilla , ei kukaan voi tietää mitä kohtelua tai tarkkailua äiti- parka joutuu sietämään . Mummot auttoivat silloin ja se oli rakkautta. Lapsi ei silloin joutunut riidan keskelle. Joka tuollaista miettii saattaa olla itsekin se outo tyyppi , jonka olis kai parempi elää vaan itsekkäästi . Sinun avovaimo on outo.

Facebookissa on kumppanuusvanhemmuus- ryhmä, jossa on kumppanuusvanhempaa etsiviä miehiä ja naisia, tsekkaahan se! :)

Kiinnostaisi tietää, onko keskusteluun osallistuneiden suunnitelmat edenneet parissa vuodessa?

Muakin kiinnostaa tietää, että onko teiän suunnitelmat edenneet. Itse olen yhden lapsen äiti ja haluan toisen, mutta nykyisessä parisuhteessani ei tule lapsia syntymään ja suhde on muutoin sellaine jonka haluan säilyttää. Eksän kanssa hoidamme lastamme jo kumppanuusvanhempina, ja se on aivan parasta! Kaikki voivat hyvin tällä järjestelyllä kun vanhemmatkin saavat oikeasti levätä välillä. Varsinkin kun sattui syntymään uniongelmainen lapsonen... Oon 33vuotias, tällä hetkellä asun pk-seudulla mutta muutto Tampereelle edessä. Toivoisin lapsen saavan alkunsa 3-5 vuoden sisään. Tässä ei saa jakaa yhteystietoja, mut tulen myöhemmin tsekkaamaan taas tämän ketjun, jos joku olisi kiinnostunut. :) kiitos Tinder vinkistä myös! Facebook ryhmää en löytänyt jostain kumman syystä haulla.

Minulla on 2-vuotias kumppanuusvanhemman kanssa hankittu lapsi ja kaikki on sujunut tosi hyvin alusta asti! Halusin vaan rohkaista täällä asiaa pohtivia. :)

Täällä samantyyppisessä tilanteessa oleva mies. Vaimon kanssa ei ole mahdollista hankkia biologisia lapsia ja olen miettinyt samaa vaihtoehtoa ja se sopisi hyvin vaimollekin. Onko sinulla homma edennyt tätä tai jotain muuta kautta?

Jos joku Savosta päin oleva kumppanuusvanhemmuutta miettinyt nainen sattuu lukemaan, niin profiilistani löytyy yhteystiedot. Kaumpaakin olevat saavat toki ottaa yhteyttä, niin voidaan keskustella vaihtoehdoista.

Moi, sen verran statuspäivitystä vuosien jälkeen, että erosimme lopulta avopuolison kanssa. Kumppanuusvanhemmuus olisi ollut hänelle liikaa. Suhteemme oli muuten hyvä, mutta eroava näkemys perheen perustamisesta koitui sen kohtaloksi :/

Nyt täytyy vain etsiä sellainen kumppani, joka haluaa perustaa perheen...

Vanha ketju mutta asia aina ajankohtainen. Miespuolinen ystäväni etsi pitkään ja ahkerasti kumppanuusvanhempaa, koska hänellä oli jo ”lapsellinen” avopuoliso, eikä heillä ollut haluja saada yhdessä lisää vauvoja. Toiveissa miehellä oli joko 30/70% isyys tai 50/50%.

Lopulta usean pettymyksen jälkeen löysi toiselta paikkakunnalta ehdokkaan, jonka luonteen takia epäröi pitkään, mutta meinasi että tämä olisi viimeinen mahdollisuus, joten lähti yrittämään. Siinä yrittäessä kävikin niin että nainen ihastui ja halusikin ydinperheen, joten mies lähti hädissään leikkiin mukaan, koska pelkäsi että nainen peruu muuten koko homman. Nainen ei ollut seksuaalisesti haluttava, joten hommasta ei meinannut tulla mitään ilman salaa naposteltavia virikepillereitä. Lopulta pullat oli uunissa ja kaveri ilmoitti että nyt jatketaan kumppanuuspohjalta. Tästähän nainen sai niin kovat kilarit, että on nyt evännyt mieheltä tapaamiset sekä huoltajuuden, vaati isot elatusmaksut ja oikeudenkäynteihin on uponnut rahaa jo useita tonneja. Miksi te naiset ette kykene pitämään tunteita erossa kumppanuusvanhemmuudessakaan? Tai jos haette sittenkin ydinperhettä niin menkää oikealle foorumille.