Tunnen ja ikävöin, miettinyt mielessä, et miksi tämä lähentyminen on niin vaikeaa itselle? Itsestähän se kaikki lähtee, on pelkoa, tyytymättömyyttä itseensä tai omaan tilanteeseen tällä hetkellä. Toisen kokee tärkeäksi ja menettämisen pelko tuntuu pahalta, siksi tyyty vain haaveiluun? Elättelee toiveissaan, että huominen kaiken muuttaa voi? Onko mun huominen vielä viikon, kuukauden vai... kuinka kaukana ?
Saamaton ja pahoillani kaikesta tästä. Voikun tilanne olisi toisenlainen ja kaikki näyttäisi paljon paremmalta, olisin paljon iloisempi ja valmiimpi muutoksellekin? Nyt pysyttelen tutussa ja turvallisessa elämän tyylissä :( Toista ei halua satuttaa, satutanko silti? Anteeksi, jos...?
Saamaton ja pahoillani kaikesta tästä. Voikun tilanne olisi toisenlainen ja kaikki näyttäisi paljon paremmalta, olisin paljon iloisempi ja valmiimpi muutoksellekin? Nyt pysyttelen tutussa ja turvallisessa elämän tyylissä :( Toista ei halua satuttaa, satutanko silti? Anteeksi, jos...?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Nyt niin kaukana, mutta sitäkin lähempänä!
Vastaan kuin hänelle jota ajattelen päivittäin...
Minäkin tunnen ja ikävöin. Yritin sitä yhteyttäkin etsiä mutta en onnistunut.
Jotenkin ymmärrän tilanteesi. Sitä ihminen haluaisi olla parhaimmillaan kun kohtaa toisen. Älä huoli. En minäkään olisi jos tapaisimme. Minussakin ja elämässäni on paljon korjaamisen varaa. Tietäisitpä vain...
Jotenkin ajattelen meistä, että ymmärtäisimme toistemme "vajavuudet ja heikkoudet". En tiedä mistä tuo ajatus tulee, mutta koen vahvasti niin sinun suhteesi...
Jostain syystä kaipaan yhteyttä sinuun. Vaikka tunnen rikkoutuneeni myös yhteytemme kautta. Se on kummallinen tunne. Mennä rikki ja nousta siitä aina uudelleen. Aivankuin armo tai anteeksianto jota saisi kokea ja että rakastaisi ja välittäisi toisesta yhä uudelleen...
Tunnen itseni tyhmäksi kun kirjoitan tänne syvimmät oloni ja tunteeni. Jos sinä olisit hän niin tietäisit ja ymmärtäisit minua.
Minä myös pysyttelen entisessä koska pelkään sitä muutosta... joka päivä katsoessani peiliin, tiedän etten ole enää onnellinen, mutta pelkään ja olen juuttunut paikoilleni....Olisi ihana joskus kohdata ja jutella tästä kaikesta.
Ps.Joskus vieläkin ajattelen, että haluaisin auttaa sinua toteuttamaan sen unelmasi työn suhteen....:)
Kivasti kirjoitat, samoin ajattelen kuin sinä. Unelmistani en ole jutellut kuitenkaan hänelle. Toivottavasti kohtaatte ja löydätte toisenne. Minäkin elän toiveissani, että kaikki paremmaksi muuttuu.
Ymmärrän hyvin, etkä ole satuttanut. Samanlaiset pelkotilat minullakin ja vaikka toinen tuntuu läheiseltä, niin ei kuitenkaan uskalla ottaa sitä ratkaisevaa askelta ja puhua tästä tilanteesta. Se kai siinä pelottaa, että miten tilanne muuttuisi avoimuuden myötä, kun ei voi tietää..
Samoin ajattelen, mietin myös sitä, että kuinka toinen kokee minut, olenko kuinka kartalla tuntemuksineni? Voiko edessä olevat vastoinkäymiset vaikuttaa minkälaiseen lopputulemaan? Teenkö itse asioista entistä vaikeampia itselle? Pelkoa on monenlaista ja onko sitä jopa vanhemmiten tullut tämän suhteen aremmaksi?
Haaveilen ja pohdin mielessäni paljon tätä, pitääkö minut jollain tavalla myös järjissään, et on joku jota pyöritellä mielessä, ettei olekaan niin yksin ja on joku joka rakastaa, muka? Hyvää mieltä kuitenkin toiselle mielummin toivoisin kuin ikäviä tuntemuksia.
Vaikka kuinka tykkään tehdä erilaisia laskutoimituksia arjessani niin tämänlaisessa ynnäämisessä tunnun saavan aina reput eli epäonnistun? Ehkä tämäkin kalvaa omalla tavalla mieltäni?
Ehkä pitäisi kokea TV:stä tuttu tilanne, hissiin juuttuminen, jotta löytäisimme toisemme ja syntyisi keskustelu yhteys? Sen verran tuntuu oma olo kädettömältä tämän suhteen?
Asiat tärkeysjärjestykseen👍
Ap mies vai nainen?