SAK on pahis, STTK, Akava ja YTK ovat hyviksiä

saksdponsylttytehdas

SAK vastustaa sitä, että kaikkia yrityksiä kohdeltaisiin samalla tavalla työaikalakia sovellettaessa. Aivan käsittämätön asia, että siitä riideltiin puolitoista vuotta kolmikannassa. Se on sitä sdp:n ja SAK:n päättämättömyyttä. Viime vaalien alla meni lähes vuosi hukkaan, kun sdp ei uskaltanut päättää mistään. Se on pelkuruutta. Se näkyin SDP:n huonona kannatuksena silloin ja tulee näkymään puolen vuoden päästä. Manipuloidut galluptuokset eivät sitä pelasta.

SAK ei ole sopimuskelpoinen osapuoli. Niiden änkyröiden kanssa on mahdoton neuvotella. Johtuu varmaan henkilöistä. Tämänhetkinen vaikea tilanne työmarkkinoilla on SAK:n hallituksen 20 hengen aiheuttama pattitilanne. Uhoaminen ja kiristäminen eivät ole oikea tapa edetä. Heidän takia keskustelu poliittisten lakkojen oikeutuksesta ja lakkojen kolmansille osapuolille aiheutuneiden kuljen velottamisesta saa vettä kiukaalle.

Valta ja vastuu ja kuinka valtaa käytetään. Pakottaminen lakkoihin ei myöskään ole oikein. Työt eivät ole lakossa. Suomessa on liittymisen vapaus ja sananvapaus. SAK on siitä eri mieltä. Miten SAK:n liittojen toiminta eroaa metodeina moottoripyöräjengeistä?

SAK on pahis. STTK, Akava ja YTK ovat hyviksiä.

9

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • neljäs-nainen

      Miten työaikalain soveltaminen eroaa suurissa ja pienissä yrityksissä?

      • VastausLöytyyVasemmalta

        Aloittaja tarkoitti, että duunari on tarinan antisankari, tarinan pahiksia jotka eivät suostu ilman taistelua taipumaan ilkeän kätyrin ikeen alle.

        Korkeammin koulutetut ovat niitä sankareita, jotka sankarillisesti seisovat SAK:n seläntakana ottamatta minkäänlaista vastuuta, mutta hiljaisesti myötäilevät kun kukaan ei ole kuulemassa, eivät vain uskalla tehdä mitään konkreettista omien etujen eteen. Odottavat vain, että tuo matalasti palkattu antisankari tekee myös sankarin työn, jotta koulutetun ei tarvitse käsiään liata asian tiimoilta. Vo isitten jälkikäteen olla moraalinen voittaja, kun tavoite on saavutettu, mutta omatunto puhtaana, kun kädet pysyivät puhtaina ja voi omatunto puhtaana äänestää kokoomusta.

        Ja tähän oodi ilolle.
        https://www.youtube.com/watch?v=eMY3ivdNzwE


    • elorantaonmarionetti

      SAK on torpannut monta hyvää lakiesitystä periksiantamattomuudellaan. Paikallinen sopiminen kaatui yhteen sanaan: se olisi ollut vain pääluottamusmiesten tehtävä. SAK kieltää yritysten ja palkansaajien olemassa olon yrityksissä, jotka ovat liittoutumattomia. Niissä ei ole pääluottamusmiestä. Niissä voi olla työntekijöiden valitsema edustaja. SAK:n hallituksen 20 jäsentä ei peräänny.

      Työaikalaki ei saa koskea SAK:n mielestä kaikkia yrityksiä Suomessa, vain järjestäytyneitä. Sama syrjintäperuste.

      Nyt pienten alle 10 hengen yritysten työllistämiskynnyksen alentamisessa SAK:n hallituksen edustajat puhuvat kaksinaamaisesti, ettei kannata eri yritysten eriarvoistamista. Huono tekosyy. On paljon lakeja, jotka ovat sidoksissa yrityksen kokoon. Esim. YT-laki ei koske pieniä yrityksiä. SAK;n äänitorvet dissaavat pieniä yrityksiä ja niissä työtä tekeviä satojatuhansia ihmisiä.

      Suomalaisen työelämän järjestäytymisaste on n. 60% ja se laskee vääjäämättä, kun suuri ikäluokka jää eläkkeelle. Alle 30-vuotiaista työntekijöistä vain joka kolmas kuuluu liittoon. Miksi kuuluisi, kun heistä moni elää totuuttaan niissä yrityksissä, joita SAK ei halua edes tunnustaa olevan olemassa.

      SAK ei ole kykenevä neuvotteluosapuoli. Edustajilla ei ole neuvotteluvaltuuksia, heillä on vain suuri suu ja suuret puheet. SAK:n edustajat pakenevat 20 henkilön hallituksen taakse. Eloranta toimii marionetin tavoin. SAK on neuvottelupöydässä kuin harmaa seinä. Kulisseissa ollaan suurta ja heristetään nyrkkiä. Kenelle? Suomen kansalle.

      • tamppipaskapää

        Miksi sak ajaa linjaa jossa työntekijät on eriarvoisia. Yksi on lomaraha, pekkaspäivät, ikälisät. Ei ikä ole mikään pakan peruste, kyllä se pitää olla amattitaito


      • otarauhoittavia

        "Paikallinen sopiminen kaatui yhteen sanaan....."
        Älä viitsi jatkuvasti valehdella. Jos olisit joskus ollut työssä, jos olisit edes kerran nähnyt työehtospimuksen niin tietäisi että paikallinen sopiminen on käytössä monilla aloilla.

        "SAK:n edustajat pakenevat 20 henkilön hallituksen taakse. "
        Sinun suuri idoli Sipiä yrittää piiloutua eduskunnan selän taakse.


      • neljäs-nainen

        SAK on kykenevä neuvottelu osapauoli ja vain SAK:ll, STTK:lla ja Akavalla on koko maata käsittävä neuvottelu ja sopimisoikeus sitä ei ole järjestäytymättömillä eikä YTK:lla, siitä tämä kissanhännän veto johtuu. SAK ei halua muita sopimaan kun ei ole pakko, mutta onko se viisasta on ihan eri juttu.
        Minä uskon, että paikallinen sopiminen on kaatunut yhteen sanaan, kyllä duunarit osaa olla itsepäisiä ja hölmöjä ei se ole työnantajien yksin oikeus.
        Olen duunarien puoleella aina, mutta nyt SAK ja STTK, sekä AKAVA ampuvat itseään jalkaan, tällä kertaa, muutos on hidasta ja tekee kipeää, mutta se tulee haluttiin tai ei.
        Työelämää pitää muokata, uudistaa ja pian. Sipilällä ja Linstömillä oli ihan käypiä argumentteja eilisessä eduskunta keskustelussa. Esim, vuokratyön väheneminen, 0-sopparien poistuminen, mitkä on duunarin kannalta helkatin hyviä asioita.
        En kyllä ymmärrä miten paikallinen sopiminen ei muka käy nyt kun laki sen sallii, eikä siitä tarvitse edes paperia lain mukaan tehdä. Järjestäytymättömät saavat tehdä lain puitteissa ihan mitä mielivät, mikä tässä oikeasti hiertää?Järjestäytymättömät saavat nykyisen lain mukaan sopia joko aivan keskenään ja pelkästään suullisesti, ei tarvita mitään edustajia, luottamusmiehiä tai luottoeddustajaa. Onko se liian yksinkertaista, liian helppoa? Pitää olla joku taho jota osoitella ja syyttää.
        Kyllä irtisanomista saa helpottaa kaikilta minun mielestäni, mutta työttömyysturva karennsit historiaan niin saa irtisanoa, vaikka joka aamu!


      • oimutsimutsi
        tamppipaskapää kirjoitti:

        Miksi sak ajaa linjaa jossa työntekijät on eriarvoisia. Yksi on lomaraha, pekkaspäivät, ikälisät. Ei ikä ole mikään pakan peruste, kyllä se pitää olla amattitaito

        Hehhehe....vain täysin työelämää tuntematon sopertelee tälläistä:))))


    • YTK on susi lampaan vaatteissa

    • ikkremimiN

      YTK on yliarvostettu. Jos pelkän kassan jäsen haluaa olla, niin mieluummin sitten vaikka JATTK.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1792
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1459
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1252
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      123
      1240
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1150
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      922
    7. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      245
      907
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      106
      867
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      99
      805
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      674
    Aihe