Suhde päättyi.. avautuminen

Aikaisemmat mieheni: narsisteja. Olin ollut kaksi vuotta sinkkuna ja meni kauan päästä yli edellisestä.
Vihdoin olin valmis antamaan mahdollisuuden jollekkin ja rakastuin.. en uskonut sen koskaan enää olevan mahdollista.

Kerkesimme seurustella pari kuukautta lähinnä viikonloppuisin nähtiin ja joka päivä kirjoiteltiin...
Sitten.. Mokasin.
Viime viikonloppuna juotiin tosi paljon ja monen asian summa niin aloin tappelemaan yhden toisen ihmisen kanssa ja tönäsin tätä ihmistä tämän miehen syliin ja heittelin tavaroita/huusin ja raivosin.
Mies lähti pois ja tilanne oli jo rauhoittunut.. seuraavana päivänä laitoin anteeksipyyntö viestin ja yritin selitellä asiaa. En kaikkea muista ja että ei ole tietysti mikään puolustus että oli juonut niin paljon.

Ei vastannut mitään. Olin hiljaa pari päivää ja laitoin uuden viestin että oikeasti olen pahoillani ja mitä voin tehdä asialle muuta kuin pyytää anteeksi ja koitin soittaa.. Ei vastausta.
Meni viikko ja tuli uus viikonloppu .. kaverien painostuksesta saivat minut vielä soittamaan hänelle.. ei vastannut.. Ei mitään kontaktia, lukee viestit mutta ei vastaa.

Mietin kauan odotan, että otan suhteen pois somesta... Odotin vielä pari päivää ja laitoin viestiä että eikö voitais selvittää tää asia...
Taas luki, ei vastausta seuraavana päivänä hän oli itse poistanut suhteen...

Ymmärsin että kyllä tämä nyt tässä oli. Vihaan itseäni niin paljon, kaikista pahinta kun ei vastannut mitään..
Tietenkään en enää itse ota yhteyttä mitenkään. En voi muuta tehdä, en viestein, en puheluin saa takaisin. Työntäisin vaan entistä kauemmas, jos alkaisin piinaamaan.

Asumme aika lähekkäin kyllä, että on mahdotonta olla joskus törmäämättä. Pieni paikka ja pienet piirit. Samat kapakat ja kantapaikat.. kaikki.

Halusin vaan avautua.

Oon miettinyt ja miettinyt.. kerrankin elämässäni kadun jotain ... koska nyt taisin oikeesti menettää jotain.. jotain mikä pitkästä aikaa sai mutkin elämään tätä elämää kahdella jalalla ja pystyssä päin..
Jotain mikä sai mut vähentämään juomista ja muita päihteitä.. Jotain mikä sai mut joka aamu hymyilemään.. jotain mikä sai mut taas uskomaan ihmisiin ja luottamaan johonkin.. jotain jonka takia mun monen monen vuoden takainen masennus/ahdistus tila alkoi olla ohitse ... ja jotain jonka takia katsoa kirja loppuun saakka.

Mutta nyt ei ole enää sitä. Kaikki romahti, kaikki tuli takaisin... Hymy katosi, alkoholi palasi.. ei kiinnosta aamulla nousta.. ei jaksa nähdä ihmisiä.. masentaa vaan ja ahdistaa.. Enkä tiedä kauan tätä jaksaa..