Nostaako pienessä yrityksessä omaa markkina-arvoa se että sanoo omistajalle olevansa riippumaton? En kuulu edes kassaan ja kelan peruspäiväraha riittää minulle jos jään työttömäksi. Onko strategisesti järkevää kertoa olevansa liittoutumaton?
Kannattaako pomolle sanoa ettei kuuluu liittoon?
kysymys123123123
15254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
En ota töihin jos kuuluu liittoon.
Se siitä perustuslaista, järjestäytymis vapaudesta, jota nämä urpot hehkuttaa!
meillä ei kukaan kuulu liittoon ja tulosta ( sekä myös palkkaa ) tulee.
Ai, että parhaimmat voivat saada jopa 8e/tunnilta.
Sano vaan. Jos tulee tarve potkia joku nopeasti ulos, se olet sinä. Sulla ei ole liittoa turvaamassa oikeuksiasi. Omien oikeuksien ajaminen omilla rahoilla on liian kallista. Vahvan liiton takana olevia ei uskalleta kyykyttää, kun tiedetään että sopimusrikkomuksista tulee sanktioita.
Älä unta nää, hyvin ovat liiton miehet sinunkin aivopesseet. Ei se liittoon kuuluminen ketään auta, päinvastoin
Meiltä sai kenkää kyllä ekaksi liittoon kuuluvat, mutta hehän ovat muutenkin ammattitaidollisesti muita huonompia, joten oikeinhan nuo potkut menivät.
Kyllä ekana pistän pihalle vassarit ja kommarit ja muut änkyrät.
Koeaikana sellaisia pääsee joskus livahtamaan tai sitten jossain on aivopesulaitos.
Ikinä ei ole ollut mitään ongelmia muiden kuin näiden änkyröiden kanssa.
Liiton miehille annan vain yleiskorotukset, muut saavat hyvän miehen lisää muulloinkin.
Kannattaa sanoa että kuuluu liittoon. Jos työnantaja ei ymmärrä se on vain oikein semmoselle kannata töihin edes mennä. Loimaan liiton miehet ovat oman edun tavoittelijoita ja kiipijöitä semmosta rottaa en edes töihin ottas.
Tottakai kaikki ajattelevat omaa etuaan, en kai minäkään ajattele sinun kaltaisesi liittoon kuuluvan luuserin etua. Tekisit jotain, ettei tarvitsisi olla noin kateellinen ja elää henkisesti tyhjiössä. Ai niin, onhan teillä se liitto, siinä teidän onnettomien palastaja.
varmaankaan et ota vakuutuksiakaan mihinkään vain koitat laistaa kaikista maksuista , nää on näitä ruskeakielisiä saita-veikkoja joilla naureskellaan seläntakana
Ei tarvitse ay-liikettää saadakseen esim työttömyysturvan. Vapaus on sitä, että voi itse maksaa minkä parhaaksi näkee ( jos pystyy ajattelemaan omilla avoillaan, teiltähän tämä ei tietenkään onnistu ). Tottakai laistan kaikista täysin turhista maksuista , joka juuri ay-jäsenmaksu on ja yhä useampi tekee näin, miksiköhän, aika on ajanut ay-liikkeen ohi jo ajat sitten, ainoastaan vanhat jäänteet enää kuuluvat siihen ja se on heidän ainoa turvansa. Eiköhän se ainoa naurunkohde tänäpäivänä ole juuri te, täysin keskiajalle jäänet ay-jäärät. Mutta onneksi te lähes kaikki olette jo niin vanhoja, että luonnollinen poistuma lopettaa koko ay-pelleilyn. Sitä odotellessa, muista maksaa jäsenmaksut, niin liiton pomot pääsevät natisevien pöytien ääreen nauramaan teille.
Rotta mikä rotta tuommosta ihmistä ei työpaikalla tarvita. Liiton maksu on pikku summa maksan sen ilomielin. Kertoo ihmisen luonteesta paljon jos ei liittoon kuulu ja ei mitään positiivista.
Joukossa tyhmyys tiivistyy, siis ay-liittoon vaan,
Liittoon kuuluminen on jokaisen oma asia, eikä siihen saa ay-aktiivit painostaa. Kertoisiko siitä pomolle? Mitä se sille kuuluu? Kerro kuitenkin palkanlaskijalle, ettei pidätä palkasta jäsenmaksua, jos on sen ennen pidättänyt. Sekin tulee muuttumaan. Ei yrityksiä saa pakottaa perimään ja välittämään ay-jäsenmaksuja. Saa jokainen hoitaa ne itse kuten muidenkin kerhojen jäsenmaksut. Jotkut liitot ovat sopimuksissa niin sopineet, mutta jotkut liitot ei ja niiden yritykset voi heti lopettaa rahojen välittämisen esim vuoden 2019 alusta.