Sanoittaja Heikki Kerkelä (mm. Sun särkyä anna mä en) on alkanut julkaista laululyriikkaa ja mitallista runoa blogissa nimeltä ”Laululyriikkaa ja laulullista lyriikkaa” https://laulullista.blogspot.com/
Syyskuussa julkaistussa runossa Velka elämälle puhutaan oman lapsen syntymästä isän näkökulmasta. Aluksi kerrotaan nuoren miehen epävarmuudesta, oman paikan etsimisestä maailmasta, siitä kuinka nuorukainen hyljeksii vakiintunutta elämää ja arjen rutiineja, mutta kaipaa kuitenkin sisimmässään jotain pysyvää ja arvokasta.
Kun ensimmäinen lapsi syntyy, tapahtuu jotain mullistavaa. Nuori mies tuntee elämänsä muuttuvan perusteita myöten:
Kun pienen ihmisolennon
sylissäni näin,
niin ihmeellisen tunteen
tunsin sisälläin.
Se pienokainen luottaen
olkaani painoi pään,
niin tiesin meidän oppivan
uuteen elämään.
Kaunis runo syntymän ihmeestä ja isän roolista
RunoaArkeen
0
110
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait233133Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3763Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68750Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3700Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha35607Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32591- 41540
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es20539Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3529- 40521