Seinäjoen kaupunki siis ottaa poliittista kantaa ja on yksi osapuoli JHL:n lakossa?
" Liikemies Reima Kuisla vastustaa JHL:n lakkoa.
Seinäjokelainen liikemies ja miljonääri Reima Kuisla aikoo tarjota Seinäjoen Törnävän koululaisille ilmaisen ruokailun, kun koulussa ei tarjota ruokaa Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) lakon vuoksi ensi viikon alussa."
kun taas toisaalla :
Raision kaupunki ei halunnut ottaa kantaa lakkoon tai joutua osaksi ruokakauppojen markkinointia
"Puoskari soitti vielä Raision sivistystoimenjohtajalle, joka halusi keskustella asiasta kaupunginjohtajan kanssa. Kaupunginjohtaja ei hyväksynyt tempausta.
– Tarjous osuu niille päiville, jolloin on JHL:n lakko. Kaupunki on neutraali taho, eikä ota mielenilmauksen osalta kantaa puolesta eikä vastaan. Emme myöskään halua osallistua toimiin, jotka voitaisiin tulkita osallisuudeksi lakon aiheina oleviin kiistoihin, kaupunginjohtaja Ari Korhonen (sd) perustelee päätöstä tiedotteessa kiittäen Puoskaria tarjouksesta.
Samalla kaupunki joutuisi välikappaleeksi yhden kaupan alan ketjun markkinointiin, Korhonen tulkitsee.
Kokoomuslaisena kunnallispoliitikkona Puoskari on törmännyt sosiaalisessa mediassa keskusteluihin, joissa hänen motiivinsa kyseenalaistetaan.
Häntä on syytetty Suomen yrittäjien kätyriksi."
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005871412.html
Seinäjoen kaupunki ottaa poliittista kantaa rikkur
11
313
Vastaukset
- linkki-ensimmäiseen
Linkkin ensimmäiseen jäi pois:
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005871045.html - lhku
Seinäjoen kaupungilla on lakisääteinen velvoite tarjota koululaisille ateria, riippumatta siitä mistä suunnasta politiikan kentillä tuulee tai mikä ryhmittymä (nyt ay-liike) yrittää tehdä vallankaappausta. Ja niin on muuten myös Raision kaupungilla.
Tässä tapauksessa Raision demarikaupunginjohtaja on se, joka politikoi ja ottaa kantaa lakkoon. - Järkikäteen
Pohjanmaalla ei oo totuttu sossun luukulle lakki kouras.
Ihimiset tekee töitä ja elättää perheensä eikä röttelöi punasena. - PoLLitiikka
Jos joku tekee politiikkaa, on se nimenomaan Raision kaupunginjohtaja. Sattuu muuten olemaan entinen demarien puoluesihteeri, että hyvin on aatteen palo pysynyt rinnassa,
- hämeenperä
Että sellainen kaupungin johtaja. Tekee itsestään kuuluisan lasten kiusaajan.
Ja taas tälläisellä ay liikkeen toiminnalla työpaikat vähenee.(ei ainakaan lisäänny)
Vetelehtijät pois työpaikka ilmapiiriä pilaamasta. Muualla maassa järjestetään vapaaehtoisesti koululaisten ruokailu. (yrittäjien toimesta) Kouluruokailu on muuten lakisääteinen, josta kaupunki on vastuussa! Seinäjoki tekee oikein. Demari ei saa viedä ruokaa lapsilta. Demarit voivat muuttaa Vaasaan.
- Hghjvv
No kylläpäs täällä taas paasataan pohjalaisittain. Totuus ja järki on unohtunut. Kyllä tämä kaikkien aikojen roskahallitus kantaa vastuun. Sipilän pöpi hallitus joka on Suomen historian huonoin hallitus itsenäisen Suomen historiassa.
- maikkarin.uutisextrassa
Maikkarin uutisextrassa mattivanhane ilmoittautui selkkauksen isäksi
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kiista-irtisanomislaista-juha-sipila-ehdotti-tyoaikalakiin-palaamista-matti-vanhanenkaan-ei-pida-sita-realistisena-sen-verran-kauan-olen-politiikassa-mukana-ollut/7122454
- Aikamennyteipalaa
Kuka enää tarvitsee SDP:tä?
- pärjäänitte
On aikoihin eletty kun Seinäjoelle kelpaa Teuvalaisten köyhään apu. Olisi nyt luullut että päättäjät olisi kieltänyt kyseisestä köyhäinavusta on tämä tosi nöyryytys meille.
- Hhhhgc
Taas oksettavaa tekstiä täältä porsaitten mailta!!
Onneksi nykyään tämä ep on mitätön paska lätäkkö Suomen mitassa. Epllä asuu omahyväisten itsekkäiden konservatiivien tukehduttava sisäsiittoinen joukkio!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1905120- 181822
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271527Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101527Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit521197Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961094Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7860