Mitä voi tehdä? Kaikki yhteiset haaveet ja toiveet ja unelmat romuttuu pienessä hetkessä. Jäljelle jää vain tyhjä koti täynnä muistoja ja suunnitelmia. Kihlasormus muistuttaa onnesta, lupauksista ja luottamuksesta. Kaikki on ohi. Viina vei miehen ja multa lähti matto jalkojen alta.. Pahimmalta tuntuu kun toinen sanoo, että "Olet mulle tärkein koko maailmassa, rakastan sua yli kaiken ja haluan elää sun kanssa, mutta nyt on mentävä kun vaan tuntuu siltä, vaikka suhde kaatuiskin siihen.." Niinpä niin ja mä jäin yksin sydän miljoonana sirpaleena..
Kun kaikki on ohi
surusilmä
81117
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
en voi muuta sanoa kun että tiedän miltä susta tuntuu
Sitä se vaan on. Yksinkertasesti. Kun tietäisin miten tän kaiken kestäis tai estäis, kertoisin sen koko maailmalle heti! Meitä kohtalotovereita on ihan liikaa.
Miksi mies valitsi viinan? Tapahtuiko jotakin? Olisiko terapiasta tms hoidosta hänelle apua?
Jos ei niin...
Neuvoisin sua nyt katsomaan elämässä eteenpäin. Ei taaksepäin vaikka se on helvetin vaikeeta. Tiedän!
Tärkeintäkö maailmassa? Voivoi, ei noin saisi sanoa tollasessa tilanteessa.
Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa. Muista se.
Älä anna tyypin pompotella sua tai käyttää hyväksi. Sun täytyy unohtaa. Sellaisen ihmisen kanssa ei SAA olla, kuka satuttaa.
Itse tein sen virheen. Ensin mun sydän särjettiin pahimmalla mahdollisella tavalla, mut otettiin takasin (olin niin sekasin, että annoin itselleni tehdä mitä vaan) ja heitettiin roskiin taas ja taas sattui niin prkleesti.
Ei pysty lopettaa itkemistä. Mä tiedän, että se haluais jatkaa ja mä tiedän, että se lupailis taas maat ja taivaat. Mä tiedän senkin, että jos antaisin sille vielä mahdollisuuden kaikki olis hetken niin hyvin, ehkä jopa vuoden verran.. Mutta sitten.. Jossain vaiheessa tultais taas tähän tilanteeseen. Ja taas olisi sydän haavoja täynnä.
Silti sitä vaan toivois, että kun sais toisen parannettua. viina on vahva vastustaja. Kun toinen ei myönnä ongelmaansa eikä katto totuutta silmiin, mitään ei oo tehtävissä. Pelkästään hetkellisesti. ja oli typerää luulla, että rakkaus vois parantaa sen ongelman.
Tässä minun tarinani, jos ei muuta niin tuomaan lohtua siihen ettet ole yksin:
Miehellä ja minulla oli mitä ihanin elämä yhdessä, rakkautta riitti ja kaikki sujui mitä parhaiten..piti ruveta rakentaa taloa nyt keväällä, kihloissa oltiin, häitä suunniteltiin ...kaikki siis mahtavasti!!
Mutta pieni mutta, miehestäni tuli isä, toiselle naiselle, entiselle naiselle, joka alkoholisti, pelihimoinen ja väkivaltainen, mies pelkää tuota naista kuin ruttoa ja naisen sukua ja perhettä...ei koskaan haluasi olla missään tekemissä...tiesin heti suhteemme alusta, että nainen odottaa lasta, mieheni koko ajan puhui ettei se hänen ole, vainen kun koko ajan petti häntä, hän varmaan itse uskoikin tuohon, minä aloin elämään siihen malliin että lapsi saattaa hänen ollakin...
No kaikki oli tosiaan hyvin, joulukuuhun asti...hän joutui isyystestiin...alkoi vetääntymään minusta, alkoi olemaan sulkeutunut ja hiljainen, minä tietysti kuvittelin että minussa on vikaa ja aloin olemaan surullinen ja itkin useasti...
mutta silti mies vakuutti ettei koskaan halua minulle mitään pahaa ja tekee mitä vain että olen onnellinen jne...
Sitten joulun jälkeen tuli tieto että isyys on totista totta...seuraavana päivänä mies oli ruokatunnilla hakenut vaateitaan ja muuttanut vanhempiensa luokse...
Minä jäin tyhmänä odottamaan...odottamaan että hän tulee kotiin takaisin..hän koko ajan sanoi että kyllä hän tulee kun saa lapsi asian mietittyä ja syyllisyytensä pois...hän kokee kamalaa syyllisyyttä lapsesta...virheestä elämässään...ei itse lapsi ole virhe mutta kun se on sen hullun ämmän lapsi, ja lapsi joutuu hullun kanssa asumaan..kokee siis suunnatonta syyllisyyttä...
No nyt kuitenkin viime sunnuntaina hän sanoi että etsii itselleen asunnon ja näillä näkymin meillä ei ole tulevaisuutta yhdessä...
Että se siitä...
Kuoliko suuret tunteet yks kaks???
Vai onko syyllisyys ja häpeä jota hän tuntee liian raskas kannettavaksi??Pelkääkö hän pilaavan myös minun elämän??
Hän on äitilleen sanonut ettei voi laskea sitä virheensä taakkaa minun harteilleni...
Tietäisimpä vain onko tuo totta, kannattaako minun antaa hänelle aikaa ja rauhaa...vai alkaa itse etsimään uutta kumppania? en todellakaan pitkään aikaan voisi kuvitellakaan avaavani sydäntäni kellekkään muulle, rakastan vielä niin paljon...
Nyt tilanne on se että mies on saanut oman kämpän, hakee tavaransa meidän yhteisestä kodista parin viikon päästä.
Koko tämän ajan olen tehnyt surutyötä ja yrittänyt jaksaa eteenpäin, välillä paremmin, välillä huonommin.
Olen itkenyt monet illat ja monet aamut, tiedän juuri miltä sinusta tuntuu...pohjattomalta...
Onko mahdollista että mies hakeutuisi hoitoon? "sairasta" ihmistä on raskasta rakastaan, mutta jos toinen haluasi edes parantua niin mielestäni hänelle pitäisi antaa mahdollisuus...ei rakkaus sitä paranna, mutta voi auttaa paranemisessa...
No eipä sinunkaan tarina kovin iloiselta kuulostanut. Että jaksamista myös sinulle!
Itseasiassa juteltiin vielä. Tiedän, että tein varmaankin virheen kun vielä annoin tilaisuuden yrittää. Mutta jotenkin tuntuu, että kaikki jää niin kesken jos nyt lopettaa sen ihan yhtäkkiä. Ehkä jos tämmönen tilanne vielä tulee, niin siihen osaa suhtautua jotenkin toisin. Eikä enää tuntuisi niin pahalta.. En osaa selittää sitä, enkä ihmettele jos et ymmärrä, sillä ei sitä ymmärrä kukaan muukaan. Hyvä, että edes itse ymmärrän.
Valoisampaa kevättä meille kaikille.. =)
Juu, eipä tämä kovin iloista ole, ei tarina eikä elämä tällähetkellä...
Minusta et tehnyt virhettä, koska vain sinä, ja ainoastaan sinä tiedät mikä oli oikein, ja jos sinusta tuntui että kaikki olisi jäänyt kesken, niin silloin pitää vain yrittää luottaa siihen tunteeseen.
Nyt ainakin tiedät että yrität ja annat toisen yrittää, ei tarvi jälkeen päin murehtia että mitä olisi voinut tulla jne.
Toivottavasti kaikki sujuu hienosti ja saatte asiat sujumaan.
Raskasta sinulla tulee varmasti olemaan, mutta joskus rakkaus on sen arvoista!
Kumpa saisin saman tilaisuuden, että mies antaisi minun auttaa ja tukea, eikä vain työntäisi syrjään yksin...
Kevättä odotellessa :)
Hienoa, että joku ymmärtää minun ratkaisuni. Kukaan minun ystävistäni ei sitä ymmärrä. Heidän mielestä suhde on tuhoontuomittu ja satutan vain itseäni.. Saattaa olla näinkin, mutta pakko sitä oli vielä yrittää ja nyt eletään päiväkerrallaan.
Toivottavasti sinäkin saat mahdollisuuden yrittää! Mä pidän täällä peukut pystyssä ja toivon parasta =)
Päivä kerrallaan, siitä on hyvä lähteä rakentamaan!
Olen oppinut tämä kuukauden aikana ainakin sen ettei ketään, ei ketään saa tuomita virheiden tai ratkaisujen vuoksi...
Ystäväsi tietysti haluavat ajatella parastasi, mutta et sinä elä ystäviesi vuoksi, vain itsesi, sinä vai tiedät mitä tunnet sydämmessäsi, ja sitä sinun pitää seurata, niin kuin itse kirjoitit voi olla että tulet satuttamaan vielä itseäsi, mutta sittenpä ainakin tiedät että yritit kaikkesi ja saat olla ylpeä itsestäsi.
Ei mikään suhde ole tuhoontuomittu jos se pitää sisällään rakkautta, puhdasta rakkautta..
Kiitos, niin toivon koko sydämmestäni!
Minäkin pidän peukut pystyssä, jotta saatte rakennettua lujan ja hyvän suhteen!
Älä anna pienten vastoin käymisten viedä sinulta tunteita :)