Kaikenlaista

dkit

Vähän ihmetyttää nämä valitukset oikeastaan kaikesta. Ja kyllä täältä saa lukea mitä ihmeellisimmistä mutkista parisuhteissa.

Seksi on yksi kaikkien pahimmista, ja siihen sisältyy aivan hurjiakin piirteitä ja ainakin sen kuvitellaan olevan se "parisuhde". Minusta se ei ole lainkaan, sillä seksi on intohimo ja mies ei ainakaan siihen tarvitse parisuhdetta.
Parisuhde on paljon vaativampi juttu, silloin keskustellaan, suunnitellaan yhdessä myös se seksuaalinen puoli, kuten perheen elämä, talouden asiat, kaikki elämisen alueet.

No että joku laitta jääkaapin reunaan merkinnät, mitä missäkin hyllyllä pitää olla, taitaa se mennä vähän överiksi, miksi tällaista harrastaa, olisin huolestunut. Onko muita samanlaisia järkkymättömiä tapoja.

No aika rankka jos toinen dominoi kaikessa. Kyllä tiesin miehen jolla oli omat hyllyt jääkaapissa, niihin ei perhe saanut koskea, ei sitä voi oikein kutsua perhe-elämäksi.
Samoin kaveri, jotka oli niin mustasukkainen, että seisoskeli puskissa katsomassa, kenen kanssa vaimo lähtee työpaikalta ja yleensä keskusteli. Kotona sitten hakkasi luuloistaan toista jatkuvasti.

Mikä saa ihmiset noin rikki, se on todella ikävää.

15

347

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 53789283

      Jaa, miehellehän parisuhteen (toivottu) juju on nimenomaan siinä, että se on jatkuvaa seksijuhlaa. Kaikki muu on arkea, jota lähinnä siedetään koska rakastetaan puolisoa ja pelätään että seksi loppuu muuten.

      Seksi on se akseli, jonka ympäri miehen mieli pyörii. Mies tekee parhaimmillaan hienoja asioita tieteessä, kulttuurissa ja teollisuudessa mutta vain, jos seksiä on säännöllisesti.

    • riittääkömielenkiinto

      Kaikkea ei voi saada samassa "paketissa". Jos ulkoinen olemus on mieleen joku muu mättää tai sitten seksi ja muu natsaa mutta ulkoinen olemus ei ole mieleen. Minä löysin silmääni miellyttävän naisen nuorena, seksi oli yksi yhteinen tekijä, kumpikin piti sitä tärkeänä osana suhdetta. Sitten koitti päivä kun nainen totesi ettei enää koe seksiä tarpeellisena asiana. Siinä piti sitten sopeutua, pettää tai lähteä tuntemattomuuteen. Toki vielä satunnaisesti sekiäkin on mutta se tapahtuu sitten vain naisen tahtoessa. Meillä on kuitenkin muita asioita jotka yhdistää, ei vajaa 30 vuoden yhteistä taivalta niin vaan lopeteta hetken mielijohteesta tai seksin vähyydestä tai sen puuttumisesta johtuen, pitää olla aika painavat syyt.

    • 7470

      Olet asian ytimessä! "Suunnitellaan yhdessä KAIKKI elämisen alueet"!

      Kun arki on sujunut konsensuksessa 50 vuotta niin seksipuolikin on vielä hengissä.

    • kliop

      Se onkin sitä rakkautta, kun ymmärtää että siihen seksuaaliseen puoleen saattaa tulla iän myötä katkoja ja lopulta loppua kokonaan, mutta onhan ihminen vierellä johon luottaa ja elää sitä elämää eteenpäin.
      Elämässä tapahtuu paljon asioita, ensin eletään nuoruutta, sitten keski-ikää, sitten vanhenemista. Jokaisessa osassa tapahtuu ja sattuu. Siinä onkin jutun ydin, että osaa muuttua näiden muutosten mukana, jotain saattaa jäädä pois, mutta tilalle saattaa tulla myös uutta yhdessä koettavaksi, joten tärkeintä on keskustelua aina.

      Tämä samahan tapahtuu työelämässä, sieltä hiivutaan ennen pitkää pois, niin pitää tapahtua myös elämässä, hitaannumme, joku päivä ei enää ajokorttia uudistetuksi, joten pitää hio ajatuksiaan ja sallia muutokset, ei puolison morkkaamisella tule takaisin tai jättämisellä menetettyjä toimintoa.
      Vaikeaahan se, että enää ei pysty siihen mihin ennen on hyväksyä.
      Minun on pitänyt hyväksyä hyvin vaikeitakin asioita, elän kuitenkin kohtuullista elämää.

      Voi se seksuaalinen puoli olla myös naisihmisellä niin valtava, että hän suorastaan tämän vuoksi sotkee elämänsä täysin. Jättää lapsensa ja miehen toisensa perään ja kun ei enää edes pysty itse mihinkään, vieläkin päässä on seksin tarve, joka ei todella onnistu millään. Kaikki on mennyt, ihmettelee kun lapset eivät häntä elätä nyt kun on jo siinä kunnossa, ei heillä ollut äiti silloin kun tarvitsivat. Nytkin odottaisi lastensa rahoittavan, ei häntä osoita minkäänlaista rakkautta.
      Miehillä kuitenkin yleisempää näin vakava itsensä tuho.

    • auneZ

      Kaikilla on jokin ihanne ja käsitys toimivasta parisuhteesta. Juttu onkin siinä, mitä tapahtuu, kun parisuhde ei enää toimi. En sanoisi näitä juttuja "valituksiksi", vaan ne ovat kunkin kirjoittaneen realistisia kertomuksia ja näkemyksiä elämästään. Välillä kovin epäterveitäkin. Mutta hyvä, että tänne saa kirjoittaa niistä, ja verrata näkökulmiaan toisten samaisiin.

    • auneZ

      Ainiin. " suunnitellaan yhdessä myös se seksuaalinen puoli, kuten perheen elämä, talouden asiat, kaikki elämisen alueet. "
      Tuohon piti vielä kommentoida, ettei elämää parisuhteessa ole tarviskaan suunnitella ihan kaikkea yhdessä. Sillä kaikki ei muutenkaan mene suunnitellun mukaisesti. Riittää, että kaikkein tärkeimmät asiat (kumpaisellekin) menee vähintään tyydyttävästi ja suhteesta molemmat saa enemmän kuin siihen panostaa, antaa.
      Olen ollut lähes koko aikuiselämäni parisuhteessa, enkä ole kertakaan suunnitellut seksuaalista puolta. Silti seksielämä on ollut antoisaa. Pitkässä ex-liitossani jopa niin, että seksi piti yhdessä - se oli ainoa asia joka sujui. Kun tuli paljon siihen päälle asioita, jotka vaivasivat, joita ei saanut soviteltua - tuli ero. Kaikki oli exästä kiinni. Hän teki alkujaan päätöksiä, joita vastustin silloin. Ja joiden vuoksi koko perhe-elämämme meni 10v päästä päin helvettiä.

      Joten itse viittaa kintaalla suunnitelulle. Harva asia menee kuten suunnittelee. Asiat tuppaavat menemään kuten menevät, riippumatta miten paljon energiaa ja virtaa niiden suunnitteluun käyttää. Ainoa merkittävä ja merkityksellinen kysymys on se miten hoitaa kaiken, miten toimii, mitä tekee KUN elämän useat eri osa-alueet menevät pieleen? Tai vaatimattomasti, edes yksi tärkeä, ellei tärkein osa-alue.

      • 7470

        Suunnittelua vai luonnollista ajautumista.
        Me hahmotimme elämämme puitteita ja tavoitteita varsin pitkällä tähtäyksellä.
        Tavoiteolotila karkeasti10 - 20:n vuoden päähän . Siihen liittyen osa-alueet ja suuntaviivat toimille. Tietenkin oli tahtävä välitarkastuksia ja korjauksia.
        5v tähtäyksellä toimintasuunnitelma sekä periaate- että toimenpidetasolla.
        1v toimintasuunnitelma.

        Tuli onnistumisia ja epäonnistumisia. Korjasimme tavoitteita mutta suunta oli selvillä.

        Seksi oli spontaania, olosuhteiden määrittämää . Kunnes eläköidyimme. Meillä kummallakin on tietty , viikottainen harrastusohjelma. Ei sitova mutta sopivaksi todettu. Vaimoni mukautti siihen intiimin ohjelmamme.
        Hänelle sopii perusteellisen seurustelun päiviksi keskiviikko ja lauantai. Minä olisin valmis joustamaan mutta en halua painostaa koska huonomminkin voisi olla.

        Meille on aina sopinut jonkin tason suunnittelu. Esimerkiksi etuaikaista "eläköitymistmme" aloimme valmistella -40v ikäisinä. Ei stressaantuen mutta tavoite vaikutti yksittäisiin ratkaisuihin. Emme pidä ajalehtimisesta.
        Pahasti pieleen ei ole mennyt mitään. Kahden työnantajani konkurssit ainoastaan vaikuttivat työpaikkakuntiini. Ei ongelmaa.


      • 56868

        " kaikki ei muutenkaan mene suunnitellun mukaisesti"

        Joo ei mene. Todellakaan. Aika usein koko parisuhde kääntyy päälaelleen - toinen irtisanoutuu jostain alkujaan tärkeimmästä asiasta. Tai sitten toinen muuttuu ihmisenä vastakohdakseen. Mleko normihomma, että nämä kaikki perusteellisemmat muutokset tapahtuu kriisin, kovan stressin, väsymyksen ja paineiden sun muiden huolien ja vaikeuksien alla. Monesti lasten jälkeen.


    • poksis

      No mitä suunnittelusta kukin näkee, olisiko paremmin sano on eräänlainen yhteinen näkemys tulevaan polkuun, tuskin voi tarkkaan suunnitella. sillä ainahan niitä muutoksia tahtoo tulla tavalla tai toisella. En usko kuitenkaan ihan mennään vaan mentaliteettiin.
      Jokainen kai odottaa sentään vähän jatkuvampaa yhteistä polkua perhettä perustaessaan. Uskoisin että monissa tilanteissa terveen järjen kanssa ajatteleminen saa ihmeitä aikaan, verrattuna itsepintaiseen omaan oikeaan joka asiassa. Siis joustoakin pitää olla.

    • pitkäänyhdessä

      Joustolla mekin ollaan menty kohta 50 vuotta vaimon kanssa sovussa eteenpäin.
      Välillä ollaan hyvinkin läheisiä, välillä mennään rutiinilla, tämä on riippunut muista elämän haasteista, kuten omasta tai vaimon terveydestä, lasten elämäntilanteista ja työpaikkoihimme liittyvistä jutuista.

      Kun kerralla valitsee itselleen sopivan kumppanin, niin ei sitä viitsi pikkujutuista kitistä eikä ruikuttaa.
      Vaimo oli ensirakkauteni ja yhtä rakkaana hän on pysynyt kaikki nämä vuodet.

      Ei meillä ole tarvittu erikseen määritettyjä keskustelusessioita, kun samassa ruokapöydässä syödään päivittäin ainakin yksi ateria ja samassa sängyssä vierekkäin nukutaan yöt, niin siinä ne mieltä painavat asiat on tullut puhuttua. Joskus on mennyt pidempään lautasen äärellä, joskus asiat on saatu selvitettyä parilla lauseella, mutta riitaisena ei ole koskaan menty nukkumaan.
      Ei ole tarvinnut tapella seksistä, ei rahojen käytöstä, ei kasvatuksesta eikä yleensäkään mistään erityisesti. Kaikki asiat ovat hoituneet aika tavalla itsestään kun molemmilla on samanlainen näkemys jo alun alkaen.
      Meillä elämä soljuu vanhuuteen ja hautaa kohti sopuisasti rinnakkain elellen omalla painollaan.

      • jotakinsyvempää

        Kiva lukea, että toisillakin onnistuu, kun ymmärtää elämän realiteetit ja sen kaiken kompon, joka parisuhteeseen voi vaikuttaa. On aika tärkeää ymmärtää, että aina ei voi olla satumaisen kivaa, vaan välillä voi olla hermojakin raastavaa, mutta yhdessä soljuen ja joustaen päästään ihanaan yhdessäolon maaliin. Itse on jopa valmis ns. taistelemaan sen pitkän historian eteen, koska sieltä nousee se jokin syvempi välittäminen, jota ei vielä voikaan näkyä missään lyhyemmässä suhteessa.


      • 56868
        jotakinsyvempää kirjoitti:

        Kiva lukea, että toisillakin onnistuu, kun ymmärtää elämän realiteetit ja sen kaiken kompon, joka parisuhteeseen voi vaikuttaa. On aika tärkeää ymmärtää, että aina ei voi olla satumaisen kivaa, vaan välillä voi olla hermojakin raastavaa, mutta yhdessä soljuen ja joustaen päästään ihanaan yhdessäolon maaliin. Itse on jopa valmis ns. taistelemaan sen pitkän historian eteen, koska sieltä nousee se jokin syvempi välittäminen, jota ei vielä voikaan näkyä missään lyhyemmässä suhteessa.

        Mm. Elämän realiteettien ymmärtäminen ei auta todellisissa vaikeuksissa (..kaikki perusteellisemmat muutokset tapahtuu kriisin, kovan stressin, väsymyksen ja paineiden sun muiden huolien ja vaikeuksien alla. Monesti lasten jälkeen. ). Paitsi ehkä sen, että ero on paras ratkaisu. Ihmisen voimavarat ovat rajalliset (ja ne on kullakin yksilölliset).


    • päiväkerrallaan4

      Kai sitä vois valittaa mistä vaan. Meillä toi seksi on jäänyt taka alalle, muija siitä sanoutui irti mua aiemmin, kävin vieraissa ja asia käsiteltiin rauhassa, nainen halusi jatkaa mun kanssa syrjähypystäni huolimatta, sanoo rakastavansa vaikka ei seksiä enää tahdokkaan. Läheisyyttä on sentään.

    • hommatoimii

      Kyllä meidän taloudessa on saanut molemmat sopeutua, minä enemmän kuin nainen. Nuorempana riideltiin ja tapeltiin usein kun ei saatu tahtoamme läpi. Tämäkin sitten korjaantui iän myötä ja nyt on järki mukana. Kaipa sitä asiat toimii melko hyvin kun yhdessä vuodesta 91.

    • 56868

      Elämä on rosoista, ei sitä sileäksi saa (onneksi, tylsää). Parhaimmassakaan tapauksessa.

      Nuo esimerkit ovat kevyemmästä, mutta monet täysin turhista asioista. Tai ei voi tietää miten tärkeää esimerkkimiehelle on nimilaputtaa kaikki tavaroiden ym. paikat.

      Suunnittelusta. Jotkut tarvitsevat sitä, toiset ei. Molempi parempi kohdallaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      87
      3654
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      577
      3425
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      42
      3279
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      50
      2141
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2061
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      316
      1918
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1895
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      152
      1599
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1341
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1322
    Aihe