Halpahalli, jonka omistajat kuuluvat herätys liikkeeseen on päätynyt pitämään kauppansa auki sunnuntaina.
Mites se nyt näin meni, kun on paheksuttu kaupan käyntiä sunnuntaina lepopäivänä ja nyt tämä esimerkillinen herätys liikkeen kauppakin on jatkossa auki Pyhäpäivänä.
Aukioloajat perusteltiin, että ollaan samalla viivalla kaikkien kauppojen kanssa, vaikka taitaa olla raha, vaikkei tunnustettu.
Kun kauppa on viikossa yhden päivän lisää auki, niin se tietää lisää myyntiä ja lisää rahaa Halpahalli omistajille.
Onko nyt saatu lupa ja siunaus käydä kaupassa myös sunnuntaina, kun suuren herätys liikkeenkin kaupat ovat auki sunnuntaina.
Halpahalli avoinna myös sunnuntaina
28
362
Vastaukset
- Kissapuussa
Rahaa se kumartaa harras uskovakin.
- RahaHoukuttaa
Vaikkei sitä myöntäisi, vaan kieltäisi.
Näin se vaan menee.
Parilla lantilla menee paikka mielikuvitustaivaassa.
Minäkin ottaisin mieluummin ne lantit, kuin uskoisin epäjumalaan.Onhan niitä sellaisiakin nillittäjiä, joiden mukaan uskovaisten kaupan pitäisi olla kiinni lauantaina.
Ole siinä sitten kaikille mieliksi. ; )- järkipäätös
Entistä enemmän ihmiset asioi kaupoissa sunnuntaisin. Tämä on tutkimuksillakin todistettu. Halpa-Hallikin on olemassa asiakkaita varten eli onhan niidenkin oltava auki silloin kun ihmiset haluavat käydä kaupassa. Ja se mihin Halpa-Hallikin tarvii ensimmäisenä rahaa on palkat joita se maksaa 1500 työntekijälleen! Aika iso työllistäjä siis.
>Halpa-Hallikin on olemassa asiakkaita varten
Lähes kaikkien yritysten tapaan se on olemassa siksi että omistajat saisivat toimintaympäristössään maksimaalisesti voittoa.
>Ja se mihin Halpa-Hallikin tarvii ensimmäisenä rahaa on palkat joita se maksaa 1500 työntekijälleen!
Sunnuntaisin maksetaan tietääkseni yhä tuplaliksat...- iuytreerty78
RepeRuutikallo kirjoitti:
>Halpa-Hallikin on olemassa asiakkaita varten
Lähes kaikkien yritysten tapaan se on olemassa siksi että omistajat saisivat toimintaympäristössään maksimaalisesti voittoa.
>Ja se mihin Halpa-Hallikin tarvii ensimmäisenä rahaa on palkat joita se maksaa 1500 työntekijälleen!
Sunnuntaisin maksetaan tietääkseni yhä tuplaliksat...On teillä päänvaivat...…..hahahahhahahahahhaha
Antakaa ny saatana halpa-hallille työ rauha! iuytreerty78 kirjoitti:
On teillä päänvaivat...…..hahahahhahahahahhaha
Antakaa ny saatana halpa-hallille työ rauha!Luuletko että Halpa-hallin johto tätä palstaa lukee ja siitä häiriintyy?
..hahahahhahahahahhaha........ 😅- NäinSeOn
Sunnuntai on monelle ainoa päivä viikossa, jolloin on aikaa ja jaksaa käydä kaupassa, kun maanantaista perjantaihin ollaan töissä ja lauantai menee työviikosta toipumiseen ja rästiin jääneiden kotitöiden tekemiseen, että sunnuntaina on sitten levännyt, että jaksaa kaupassa käydä.
Ei sitä monikaan jaksa työpäivän jälkeen enää kaupaan mennä illalla, eikä kotitöitä suuremmin tehdä. - Näinseasiaon
RepeRuutikallo kirjoitti:
Luuletko että Halpa-hallin johto tätä palstaa lukee ja siitä häiriintyy?
..hahahahhahahahahhaha........ 😅No ei mutta kumma juttu että te varikset, tautienlevittäjät löydätte aina heti paikalle kun jossain on raato. Mutta olettehan te raadonsyöjiä...
- farisealaisetasialla
Mitenkä sunnuntaina tai lauantainakin kaupassa käynti millään tavalla liittyy uskoon tai Raamattuun?Farisealaisiin perinnäissäätöihin se voi liittyä, joihin Jeesus suhtautui todella nihkeästi ja sanoi heitä kyykäärmeen sikiöksi ja valkeaksi kalkituksi haudoiksi. Mikä tietysti on aivan totta tänäkin päivänä, koska hyvin monet Raamatun kirjoitukset ovat viiltäviä kirjoituksia meidän uskonnollisuudestamme, jossa kuvittelemme olevamme hurskaita tai vaadimme toisilta sitä tyhjin perustein.
- fairiasilmiin
Ei uskovaisten tarvitse kaupassa käydä, koska jumala heidät ravitsee.
- kysynpävaa
Juutalaisilla oli sääntö, jonka mukaan sapattina oli lupa parantaa vain äkillisissä sairaustapauksissa tai hengenvaaran ollessa kyseessä. Tällaista käskyä ei kuitenkaan ole Raamatussa puhumattakaan siitä, että kymmenessä käskyssä olisi tällainen rajoitus. Tämän juutalaisen sapattimääräyksen Jeesus rikkoi, kuten uusin virallinen käännös asian ilmaisee. Kun kirjanoppineet olivat kääntäneet sapatin ilon ja siunauksen taakaksi ja orjuudeksi, Jeesus kumosi tällaisen käsityksen, kuten asia esitetään puolestaan vanhassa kirkkoraamatussa. Jeesus ei rikkonut tai kumonnut sellaista sapattia, jonka Herra oli antanut. Hän sanoi: "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan" (Matt. 5:17) Todellisuudessa juutalaiset olivat sen kumoajia. Jeesus saattoikin sanoa heille: "Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissääntöänne" Mark. 7:9) Jeesus ei poistanut tai kumonnut alkuperäistä sapattia. Vaikka hän ei välittänyt juutalaisten perinnäissäännöistä.
- eisenttiäkään
Ateistit kiertävät halpahallin kaukaa.
- UudetAsiakkaatTulee
eisenttiäkään kirjoitti:
Ateistit kiertävät halpahallin kaukaa.
Nyt halpahallikin saa ateisteistakin uusia asiakkaita.
UudetAsiakkaatTulee kirjoitti:
Nyt halpahallikin saa ateisteistakin uusia asiakkaita.
Jalkaani en halpa-hallin ovesta laita. Siellä ei myydä lopulta mitään kovinkaan halvalla.
Sinne ei oteta ketään töihin jollei usko jumalaan. Sieltä saa potkut jollei osallistu työpaikalla järjestettäviin uskonnollisiin aamuhartauksiin!
Ennen palaverejakin pidetään rukoushetki! :D
- juoppoakansaa
Ihmiset ryyppää( lue rentoutuu) per-lauant. Joten on pakko mennä sitten kauppaan sunnuntaisin.
- Diopterius
Kohta tulee vihainen Jeesus ja pudottaa kauppiaat ikuisiin helvetin lieskoihin ja palkitsee sinut hyvästä ilmiannosta taivasosuudella.
- fdgfhfgh
Jokainen, joka haluaa pyhittää lepopäivän, voi käydä kaupassa arkisin. Myös Halpa-Hallissa. En tiedä, miten tärkeää se on. Tuntuu, että käsitys Jumalan tahdosta on näinä päivinä niin hukassa meiltä uskoviltakin, että tuntuu, että mikä tahansa käy. Ihan vilpittömästi sanon, että en tiedä toiminko Jumalan tahtoa vastaan, kun käyn kaupoissa ja teen pihatöitä sunnuntaisin. Ja jos se on synti, niin miten tarkkaan Jumala haluaa tuotakin käskyään noudatettavan?
- SäätilanMukaan
Nykyajan työelämä on niin kiireistä ja vaativaa, ettei sitä töiden jälkeen muuta jaksa, kuin levätä ja jos käy vielä niin, että lauantaina, kun olisi mahdollisuus tehd pihatöitä, niin silloin ilmojen hallitsija antaakin sataa vettä, ettei ulkotöitä voi edes tehdä.
Miksi ilmojen haltija sitten antaa sataa vettä ja huonoa ilmaa lauantaille ainoalle päivälle viikossa, jolloin voi ulkotöitä tehdä, eikä ole sunnuntai.
Antaisi sataa vettä ja huonoa ilmaa sunnuntaille, niin olisi hyvä viettää lepopäivää, kun ulkonakaan ei viitsi olla.
Sitten sattuukin sunnuntaina olemaan selkeä ja aurinkoinen päivä, niin totta maar silloin tehdään ulkotöitä, kun on hyvä ilma niitä tehdä.
Sehän turhauttaisi, jos katselisi ulos ja toteaisi, että voi kun hieno ilma, mutta kun ei voi tehdä ulkotöitä, kun on sunnuntai ja arkisin ei ehdi, jaksa töiden jälkeen ja lisäksi tulee aikaisin pimeä, ettei edes näe tehdä työpäivän jäkeen ulkotöitä.
- tuo_on
Syntiä!
- herralleylitys
Täytyy tosiaan olla tosi farisealainen jos ei voi tehdä lauantaina tai sunnuntaina pihatöitä. Ei tosiaankaan Raamattu anna meille sellaisia orjuuden ikeitä, että tänä päivänä teet tätä ja silloin tätä. Pihatöitä voi tehdä ylistäen samalla Herraa sekä puhuen kielillä. Ei se voi olla synti.
Lauantaista ja sapatista, että juutalaiset viettivät sitä täysin oikein vanhan liiton mukaan. Oli olemassa aivan tarkat säännötToorassa miten sitä vietettiin ja jos niitä säätöjä ei noudattanut, rikkoi sapattia. Tietenkin. Miten muutoin sitä voi viettää ilman sääntöjä? Ja sapattirikkomuksista piti tappaa. He olivat siihen tosin lisänneet omakin sääntöjä, aivan kuten mekin tänä päivänä lisäämme, mutta oikeat ohjeet oli olemassa. Kun Jeesus paransi sapattina, se oli aivan virallinen Tooran mukainen sapattirikkomus. Mistä oli tuomiona kuolemantuomio ja sen jälkeen fariseukset alkoivat juonitella miten saisivat Jeesuksen tapettua. Sapattirikkomukset olivat juuri syy Jeesuksen ristinkuoleman. Sitä ei vain voinut roomalaisille hallitusmiehille sanoa, he eivät olisi sitä käsitelleet, vaan he yrittivät syyttää muusta eikä lopulta Jeesusta mistään teosta tuomittu, vaan huutoäänestyksellä laskien oikea rikollinen vapaaksi.
Tietenkin me sunnuntaina olemme seurakuntakokouksessa ylistämässä Herraa, muttei se estä sitä etteikö pihatöitä voi vielä sen jälkeen tehdä kielillä puhuen. Kokoontumisen pitää tehdä meidät paremmiksi kuten sana sanoo eikä pahemmiksi siten, että meillä on riitoja ja riita keskenään. Silloin kokoontuminen ole siunaavaa, vaan olisi parempi tehdä hyödyllistä työtä Herraa kiittäen kuin kinastella kokouksessa opista ja sen toteuttamisesta. - Näinseasiaon
Uutinen oli yllätys. Mielestäni Halpa-Halli on taistellut hienosti jan virtaa vastaan antamalla signaalin että kunnioitetaan vieläkin vanhoja hyviä kristillisiä arvoja ja perinteitä pyhittämällä lepopäivä.
Asiassa on kyllä tietysti sekin fakta että jos ajattelee kylmän rationaalis-taloudelliselta kannalta niin menettäähän HH tuloja varmaankin pitämällä sunnuntait kiinni. Toisaalta kyse on ollut puhtaasti kristilliseen vakaumukseen perustuvasta päätöksestä jonka isä-Ylinen aikoinaan teki. Hän jo silloin näki että mahdollisesti tulonmenetyksiä voisi olla luvassa mutta hänen aikanaan HH kuitenkin kasvoi nykyisenkaltaiseksi jättiketjuksi, eli asialla on ollut kuitenkin siunaus, kun samaan aikaan lukuisat jumalattomat epäuskoiset ovat perustaneet omia yrityksiään joissa ei piitätä tuon taivaallista mistään kristillisistä arvoista, -ovat kaatuneet luklisiin konkursseihin.
Aina kaikki ei mene talousmatematiikan mukaan kun yhtälöön lisätään iso muuttuja, nimittäin Jumalan johdatus ja siunaus! Meidän uskovien pitäisi aina muistaa mitä Jumala sanassaan sanoo: "Minun on kullat ja hopeat! -sanoo Herra!". Niinpä niin, maailmassa ei ole mitään mikä ei olisi Jumalan omaisuutta. Hän antaa sen kelle tahtoo, mutta houkat jumalattomat jotka juoksevat ainoastaan rahan perässä, saavat jo täällä rangaistuksen, sen että heidän ainoa aartensa on vain raha. He saavat sitä yllin kyllin omaksi tuhokseen mutta sitten perivät iankaikkisen vahingon sielulleen.
Tämä pitäisi aina muistaa meidän herätysliikkeissämmekin kun pohdimme varojen riittävyyttä, etenkin kirkon kiristäessä taipumaan samaan kuralätäkköön jossa se itse makaa. Jumalan on kullat ja hopeat! Koskaan (!) maailmassa evankeliumin työ ei ole estynyt varojen puutteeseen, ei koskaaan! Jopa alkuseurakunnan köyhyyden aikaan, kun ei ollut vielä mahtavia kirkkoja ja kallispalkkaisia piispanvirkoja, ja uskovien omaisuuskin oli yhtä, evankeliumi levisi voimalla jollaista ei olla nähty koskaan historiassa! Näennäisestä köyhyydestä ja puutteesta huolimatta!
Tärkeämpää on USKOLLISUUS Jumalan sanalle kuin tuhannet ja sadat tuhannet eurot! Jumala ei siunaa toimintaamme jos se tapahtuu rahan takia, mutta puutteestamme huolimatta Hän on voimallinen siunaamaan runsain mmäärin kaiken jos vain pysymme uskollisina.
Nämä talouden synkät näkymät ovat pikku juttu Jumalalle jonka Hän voi halutessaan muuttaa aivan helposti. Kyllä Jumalalla varoja riittää, mutta riittääkö meillä uskollisuutta? - herraonhenki
Niin ei Pyhää Henkeä voi rahalla ostaa.
Eikä sitä toisaalta saa ulkokultaisella uskonnollisuudella.
Kielillä puhuminen voi tulla esille vaikka silloin sunnuntaina siellä kaupassa. Kertokaapa missä kohtaa Raamattua sanotaan, että kauppa ei saa olla sunnuntaina auki?
Ei halpahallissa kukaan käy kunnei sieltä voi ostaa kaljaa tai tupakkaa. Absolutistina sitäkin hämmästelen.
Mitään en ostaisi sieltä koska halpahalli laittaisi kumminkin osan tuotoistaan johonkin aito avioliitto ry:lle tai muuhun hihhulijärjestöihin, jotka eivät piittaa ihmisoikeuksista vaan omasta edustaan. Paras mitä olen kuullut kun joku hihhuli piti puheen ev.lut. kirkossa ennen kolehdin keruuta että raha kerättäisi siihen että saataisi Suomen jokaiseen hotellin huoneeseen raamattu. Kolehtia ei tippunut multa, sillä Suomen jokainen hotellihuone pitää ensisijaisesti olla uskonnoista vapaita. Ymmärtäisin, että kolehtikin kerättäisi johonkin paljon tärkeämpään, jossa olisi ihmisten henki tai terveys kyseessä. Kirkon vesikaivojen poraukset eripuolelle Afrikkaan on ollut esimerkillisiä ja sellaiselle annan kiitosta, mutta en sellaiselle että kerätään varoja turhuuksiin (ei tiedä ollenkaan vaikka kirkko olisi kusettanut niissäkin ja kolehti on mennyt välikäsien kautta hihhulijärjestöille, eikä Afrikkaan yhteenkään vesikaivoon)! Hotellin asukas eli hotellihuoneen haltija voi halutessaan ottaa matkalle oman raamatun mukaan. Kummallista kuinka kaikki pitää aina raamatuilla ja jollakin uskonnolla täyttää, josta ei ole lopulta mitään hyötyä kenellekään.- mitätönihminenjostain
Täh! Jos kerran oikea Raamatullinen sapattipäivä on lauantaina, niin ihan hyvin voi raataa niskalimassa sunnuntaina :D
Sunnuntaihan on Auringonpalvojien pyhäpäivä. Saatana hyppii riemusta,kun ihmiset palvelee häntä juosten kaupoissa palvomassa epäjumalaa. Materialismi, raha, tuhlaaminen, mässäily. Palvotaanko kirkossa sunnuntaisin saatanaa vai Jumalaa?!
jotta pitäisikö uskovaisten Jumalanpalvelukset ja lepo siirtää launtaihin.
Tai molempina, saisi ihmiset valita kumpaan menee, lauantai tai sunnuntai ;)
Voevoe... no itse en näihin kirkon Jumalanpalveluksiin osallistu ollenkaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882