Viilto Rosa Arabia

Maailma olisi kuin olisikin kaunis paikka elää,
nainen ajatteli.

Tie rahisi vuohennahkakengän alla tämän kulkiessa kujaa,
jonka yli sypressien varjot kurottivat
toinen toisiaan kohden kuin kuuliaiset hovineidot.

Tuuli kävi jostain hyvin kaukaa. Kapea, lähes hengetön hahmo, pysähtyi ruusupensaan luo.
Okaat pistivät vihamielisesti pensaasta esiin kuin tuhansien sotilaiden pistimet.

Marmorinvalkea käsi tarttui kukkaan määrätietoisesti
katkaisten sen yhdellä liikkeellä, pelottomasti.

Keskiyöllä puhjennut ruusu asetettiin kuparisiin hiuksiin.
"Kaunista", hän muisteli ajatelleensa. "Kaunista kuin elämä itse."

Kättä pakotti. Vasta nyt hän sen huomasi.
Veri oli valunut jo hyvän matkaa pitsiseen hihansuuhun.

Haava oli syvä ja pulppuava.