Taivaan mustat sormet

Yleensähän mä en kirjoittele tänne mitään, koska kaikki sieluton konemaisuus ahdistaa minua. Mutta tämän sangon puolustukseksi on sanottava, että näin käy kaikkialla muuallakin.

(Naurua)


Kuu


Puiden lomista hohtava pallo jumalten, kaukainen;
hopeiset ja hohtavat kasvot,
liikkeet laajenevien taivaiden,
kiskovat sormin sielua rinnastani, sykettä mustan sydämen.

37

821

    Vastaukset 37

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JossainMuualla

      Epäilemättä et kirjoita, koskaan.

      Ei Herraa, ei Jumalaa.
      Vain kaksi vanhaa saatanaa,
      raha ja valta.

      -JossainMuualla-

      • Kuu alkaa näemmä olla täysi. Kävin parvekkeella varta vasten sitä katselemassa. On syksy. Pimeys käy sen kimppuun kaikin voimin, eivätkä katuvalot, tai mainosvalot, kykene sitä työntämään pois. Aivan kuin hengitysilma olisi muuttunut sysimustaksi, ja sitä olisi väkisin kiskottava itseensä sisään, ihmisen lämpimään sisimpään, muuttaakseen sen siellä elämäksi.

        Donna


      • donnadonatello kirjoitti:

        Kuu alkaa näemmä olla täysi. Kävin parvekkeella varta vasten sitä katselemassa. On syksy. Pimeys käy sen kimppuun kaikin voimin, eivätkä katuvalot, tai mainosvalot, kykene sitä työntämään pois. Aivan kuin hengitysilma olisi muuttunut sysimustaksi, ja sitä olisi väkisin kiskottava itseensä sisään, ihmisen lämpimään sisimpään, muuttaakseen sen siellä elämäksi.

        Donna

        Laineita


        Yön laineet rinnoillani, pimeys katseessasi.

        Jotain ikuista liikehtii hiljaisuudessa

        Nimetön
        etsii löytämättä, kohtaa tapaamatta
        kuoleman


      • 0_o
        donnadonatello kirjoitti:

        Laineita


        Yön laineet rinnoillani, pimeys katseessasi.

        Jotain ikuista liikehtii hiljaisuudessa

        Nimetön
        etsii löytämättä, kohtaa tapaamatta
        kuoleman

        Sirpaleita

        Kesän sirpaleet jalkojeni alla, kylmyys kosketuksessasi.

        Jotain ikuista särkyy lopullisesti

        Toteutumaton
        kuolee kärsimättä, katoaa syntymättä
        pimeyteen


      • JossainMuualla

        Värini katoavat.
        Ilman sinua olen vain varjo,
        harmaan sävy kaltaistensa joukossa.

        -JossainMuualla-


    • lukija

      Luin varmasti julkaistun kirjasi, ei voi olla kukaan muu....

      • hyväkirjaoli

        ....hyvä kirja se oli, mutta en kerro siitä enempää tänne.


      • hyväkirjaoli kirjoitti:

        ....hyvä kirja se oli, mutta en kerro siitä enempää tänne.

        Die Sonne

        Et niin, koska minulta ei ole ilmestynyt kirjaa. Kirja sinänsä ei ole minulle mikään tavoite, hanke. Kirjat ovat kirjoja, yleensä hyllyssä. Kirjoittaminen viihdyttää minua, ja se on hyvin henkilökohtaista, jopa intiimiä. Kirjoittaminen on oikeastaan hauskaa, ja se naurattaa usein; ehkä liiankin usein.

        Katsokaas kun piehtaroi kaikessa mieleen juolahtavassa, niin tuntee olevansa irti tästä maailmasta, tai siten niin, että maailma leijuu kaikkine osineen, ja niitä voi vapaasti yhdistellä. On täysin samantekevää millä alustalla tämä tapahtuu. Se ei ole relevanttia. Mutta jos voin Allerille olla jollain tavalla hyödyksi, niin se on heidän ongelmansa.

        (Hihitystä)

        Donna


      • Teknodonna
        donnadonatello kirjoitti:

        Die Sonne

        Et niin, koska minulta ei ole ilmestynyt kirjaa. Kirja sinänsä ei ole minulle mikään tavoite, hanke. Kirjat ovat kirjoja, yleensä hyllyssä. Kirjoittaminen viihdyttää minua, ja se on hyvin henkilökohtaista, jopa intiimiä. Kirjoittaminen on oikeastaan hauskaa, ja se naurattaa usein; ehkä liiankin usein.

        Katsokaas kun piehtaroi kaikessa mieleen juolahtavassa, niin tuntee olevansa irti tästä maailmasta, tai siten niin, että maailma leijuu kaikkine osineen, ja niitä voi vapaasti yhdistellä. On täysin samantekevää millä alustalla tämä tapahtuu. Se ei ole relevanttia. Mutta jos voin Allerille olla jollain tavalla hyödyksi, niin se on heidän ongelmansa.

        (Hihitystä)

        Donna

        Kommenttiani ei olla kommentuitu.

        Missä vika?


        (Hirn)


      • Trollipeikko
        Teknodonna kirjoitti:

        Kommenttiani ei olla kommentuitu.

        Missä vika?


        (Hirn)

        Voisitko kirjoittaa lisää runoja?


      • Trollipeikko kirjoitti:

        Voisitko kirjoittaa lisää runoja?

        .. Miks ei Peikko laita Vaiks VeliGooggelia etsimään?.. Se on aika Poika Löytämään Vaiks Mitä.. ;D


      • NuuskaMuikkune kirjoitti:

        .. Miks ei Peikko laita Vaiks VeliGooggelia etsimään?.. Se on aika Poika Löytämään Vaiks Mitä.. ;D

        .. AiNii Ja Donnalle Terkkui!.. ;D.. Meinas kokonaan Unohtua.. Sannoo.. Vaiks DonnanMajataloonkin Eksyin.. ;P


      • Trollipeikko
        NuuskaMuikkune kirjoitti:

        .. Miks ei Peikko laita Vaiks VeliGooggelia etsimään?.. Se on aika Poika Löytämään Vaiks Mitä.. ;D

        Nyt missasit pointin niin pahasti, että voisit käväistä vaikka soittelemassa huuliharppuasi vähäsen.

        Donna oli tyytymätön, koska hänen kommenttiaan ei ollut kukaan kommentoinut.

        Ajattelin vihjata hänelle, että jos hän yhdistelisi maailmassaan leijuvia irrallisia, alustasta riippumattomia osia runoiksi, minä voisin pitää niistä runoista ja kommentoida niitä.


      • Trollipeikko kirjoitti:

        Nyt missasit pointin niin pahasti, että voisit käväistä vaikka soittelemassa huuliharppuasi vähäsen.

        Donna oli tyytymätön, koska hänen kommenttiaan ei ollut kukaan kommentoinut.

        Ajattelin vihjata hänelle, että jos hän yhdistelisi maailmassaan leijuvia irrallisia, alustasta riippumattomia osia runoiksi, minä voisin pitää niistä runoista ja kommentoida niitä.

        .. Tsori.. "Välillä" tulee "hieman" Suhailtua&Sutattua liian Hätäseen.. ;D

        .. Ja Joo.. Donna on "välillä" sellainen Diiva, että.. Eikäkö.. Ei Mittään.. ;D


      • Trollipeikko
        NuuskaMuikkune kirjoitti:

        .. Tsori.. "Välillä" tulee "hieman" Suhailtua&Sutattua liian Hätäseen.. ;D

        .. Ja Joo.. Donna on "välillä" sellainen Diiva, että.. Eikäkö.. Ei Mittään.. ;D

        ".. Tsori.. "Välillä" tulee "hieman" Suhailtua&Sutattua liian Hätäseen.. ;D"

        Ei haittaa. Niinhän jokainen tekee joskus.

        ".. Ja Joo.. Donna on "välillä" sellainen Diiva, että.. Eikäkö.. Ei Mittään.. ;D"

        Se juuri on hauskaa. Runoilevat diivat ovat suosikkejani. ;-D


      • Trollipeikko kirjoitti:

        ".. Tsori.. "Välillä" tulee "hieman" Suhailtua&Sutattua liian Hätäseen.. ;D"

        Ei haittaa. Niinhän jokainen tekee joskus.

        ".. Ja Joo.. Donna on "välillä" sellainen Diiva, että.. Eikäkö.. Ei Mittään.. ;D"

        Se juuri on hauskaa. Runoilevat diivat ovat suosikkejani. ;-D

        .. =).. Donnis on Khyl Aikast Pop.. ;P

        .. Jos saan esittää Yhden Toiveen/Pyynnön, niin Älä kerro Donnikselle, että sanoin Sitä Diivaks.. Siit ku ei aina Tiedä.. ;P


      • Trollipeikko
        NuuskaMuikkune kirjoitti:

        .. =).. Donnis on Khyl Aikast Pop.. ;P

        .. Jos saan esittää Yhden Toiveen/Pyynnön, niin Älä kerro Donnikselle, että sanoin Sitä Diivaks.. Siit ku ei aina Tiedä.. ;P

        Minä lupaan, kautta häntätupsuni, etten kerro asiasta Donnalle.


    • Muistatko mikä oli ennimmäin nimimerkkisi miehen logiikassa?

      • -ensimmäinen-


      • _emäksinen_


      • lihavihatipunen

        Se oli Tonou.

        Yhtä typerä kuin viestinsäkin.


      • mazy
        lihavihatipunen kirjoitti:

        Se oli Tonou.

        Yhtä typerä kuin viestinsäkin.

        Oliko se Tonou nai Nasdaq?


      • lihavihatipunen
        lihavihatipunen kirjoitti:

        Se oli Tonou.

        Yhtä typerä kuin viestinsäkin.

        Kuulepas trolli, mulla oikealla lihavihatipusella ei ole mitään käsitystä kenenkään miesten logiikkalaisten nimimerkeistä, koska en ole lukenut ko. palstaa...

        Joten Voitko käyttää ihan omaa nimimerkkiäsi, KIITOS!!!


    • ahdistaa

      Japanilainen tankaruno - tekijä tuntematon:

      Siipi siivessä
      lentävät villihanhet
      pilvien alla,
      voit vaikka laskea ne.
      Niin kirkas on syysyön kuu.

      • Trollipeikko

        Ihana <3


      • Upea

        Koko tilanne piirtyy eteen kuin katsoisi sitä itse. Ja mistä harvoin puhutaan, on se että runoissa on vääjäämätöntä liikettä, suuntaa. Tässä tapauksessa toinen jäi ja toiset lähtivät.


      • donnadonatello kirjoitti:

        Upea

        Koko tilanne piirtyy eteen kuin katsoisi sitä itse. Ja mistä harvoin puhutaan, on se että runoissa on vääjäämätöntä liikettä, suuntaa. Tässä tapauksessa toinen jäi ja toiset lähtivät.

        Unohtui tuo nauru.

        (Naurua)


    • laskiainen.lataamossa

      rati riti darra, mitä teki tsirra?
      puhui palstat puhtahiksi, viestiketjut sekaviksi
      rati riti darra, sitä teki tsirra!

      • Ehkä paras läppä ikinä mihin olen koskaan törmännyt, mutta täytyy tietää historiaa hieman jotta näi voi sanoa, ja toivon etten loukkaa ketään sanoillani.
        Mielestäni ironia on huumoria, josta puuttuu lämpö ja myötätunto. Ihmiset ja asiat esitetään naurettavina tai halveksittavina esittämällä asia päinvastaisena.

        Sarkasmi on lähellä ironiaa. Se on ironian lailla epäsuoraa eli asioista ja henkilöistä esitetään päinvastaisia väitteitä. Sarkasmi on tilannekohtaista huumoria. Sarkasmi voi olla sekä hyväntahtoista että ilkeää, toivottavasti tässä tapauksessa hyväntahtoista.;D


    • Fairytalee

      Mietin sinua ja meitä.
      Sitä mitä tapahtui neljä vuotta sitten.
      Se oli outoa ja uutta.
      Kummallista...

      Minussa särkyi silloin jotakin.
      Koin sen vasta jälkeen päin.Sinun mentyäsi.
      Se oli rankkaa. Oikeesti.

      Jotakin tapahtui yhteydessä sinuun.
      Kosketit minun tunteitani, sisintäni
      ja sieluani; kuten haluan ajatella asiaa.
      Olen mielessäni kääntänyt asian myönteiseksi ja muka elämänkokemukseksi vaikka tunsin silloin aikoinaan helvetinmoista vihaa ja pettymystä sinua kohtaan...Hyväksikäyttäjä! Perkele!

      Olisi ollut ihana kohdata ja jutella kanssasi.
      Sitä mahdollisuutta minulle ei annettu tai jos annettiin niin en vain ymmärtänyt sitä...
      Kaipaan vieläkin jotenkin surunomaisesti yhteyttä sinuun ja siitä syystä kirjoitan sinulle tänä iltana. Olet tärkeä ja rakas minulle. Aina sielussani.Sydämessäni.
      <3
      Rakastan sinua omalla oudolla tavallani.
      Levollista yötä senkin kultainen...

    • Unnamed

      Katson taisteluasi itseäsi vastaan.

      Silmäsi ovat huolesta sumeat ja silmänaluset tummat. Väsymys saa silmäluomessa näkymään ajoittain värähdyksen. Silmäniskut kosteuttavat silmiäsi paljon ja ovat pitkiä kuin suuren linnun vakavat siiveniskut.

      Painat pääni povelleni ja painaidut joka sanalla lähemmäksi minua, kuin painottaen niitä sillä. Vaikka et sano sitä ääneen, pyydät että en jätä sinua siihen nyt.

      Irtaudun hieman ja nostan alistuneen pääsi hellästi leuasta ylös ja katson punertaviin ja tarkkaileviin silmiisi. Suutelen huuliasi ja puristan vartaloasi. Halaan uudelleen ja kuiskaan korvaasi...

      Olet urhea nainen, sinä pärjäät. Rakastan sinua.

      • unknownN

        Liikutti minua.
        <3


      • Trollipeikko

        Minuakin liikutti. <3

        Paitsi että tuo kohta "Painat pääni povelleni" hieman kauhistutti. :-o


      • unknownN

        No mää olin niin liikuttunut etten ajatellut koko povea....
        <3


      • Alistamismentalisoitu sekä käytettävyyspäivänsä ohittanut teksti.

        Zup

        (Hihitystä)


      • unknownN

        Jokainen lukija tulkitsee omista ajatuksistaan, tunteistaan ja kokemuksestaan käsin. Teit osaltasi viiltävän analyysin Donnadonatello...


      • Trollipeikko
        Trollipeikko kirjoitti:

        Minuakin liikutti. <3

        Paitsi että tuo kohta "Painat pääni povelleni" hieman kauhistutti. :-o

        Minä muutin mieltäni tuosta teoksesta.

        Jouduin eilen poistamaan erään henkilön elämästäni, koska hän käytti minua kohtaan emotionaalista manipulaatiota (syyllistämistä, sääliin vetoamista ja vielä kerran syyllistämistä).

        Ja minä kuulin häneltä juuri nuo sanat! ”Et voi jättää minua näin!” 😮

        Mutta minun oli pakko! Hän kuristi minua emotionaalisesti! Sanoin hänelle, etten pysy hengissä, jos hän on elämässäni. Hän rukoili uutta mahdollisuutta, ymmärtämättä ollenkaan, että olin JO antanut hänelle USEITA mahdollisuuksia muuttaa käyttäytymistään JA tiedottanut häntä siitä, että syyllistämisen jatkamisen seurauksena katoaisin hänen elämästään.

        Mutta vasta kun olin lähdössä oikeasti, hän alkoi kuristaa (emotionaalisesti) toden teolla. Ja niinpä minä lähdin.

        Tuntuu pahalta. 😭 En halua ajatella, että olisin oikeasti niin ilkeä kuin hän väitti. 😭

        Minä en vain siedä kuristamista.

        Ja kaikki maailman vuorosanat, joissa sanotaan ”älä mene” ovat kuristamista. Nekin, joita ei sanota ääneen, kuten tuossa yllä olevassa teoksessa.

        Sillä silloin kun sielu päättää mennä, sitä ON JO KURISTETTU.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      94
      1496
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      47
      1023
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      15
      896
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      838
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      82
      758
    6. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      92
      741
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      737
    8. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      728
    9. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      687
    10. 68
      682
    11. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      13
      672
    12. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      664
    13. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      59
      662
    14. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      651
    15. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      585
    16. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      576
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      557
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      544
    19. Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?

      Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla
      Lappajärvi
      149
      534
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      525
    Aihe