Väärä suhde? Mun ongelma ilmeisesti on se, että en näe parisuhteella mitään tarkoitusta. Joko olen väärässä suhteessa tai sitten mun vaan yksinkertaisesti pitäis elää yksin. No elän parisuhteessa.
Jos ajattelee kaikkia niitä mielenkiintoisia asioita mitä elämässä on olemassa, monet eri harrastukseni, työ, reissut, sukulaiset ja ystävät... tätä vasten mua rasittaa ajatella, että kuinka paljon aikaa menee parisuhteeseen. On niin paljon kaikkea muuta mielenkiintoista, miksi niistä pitäis tinkiä, vaan, että voi olla paljon yhdessä. En tajua sitä ajatusta. En tajua myöskään sitä passiivista ajankäyttöä, mihin parisuhteessa ajaudutaan ...
Aivan oikeasti en ymmärrä tätä asiaa. Mihin sitä paljoa olemista toisen ihmisen kanssa tarvitaan? Mun mielestä nyt meillä on ihannetilanne suhteessa, kun miehen työn puolesta meillä on välimatkaa. Olen paljon pirteämpi, eloisampi, kaikin puolin enemmän elossa, tuntuu, että se jatkuva parisuhde oleminen vain uuvuttaa.
Tän perusteella vois päätellä, että mun olis parempi elää yksin.
No. Pidän seksistä luotettavan kumppanin kanssa, jonka kanssa on turvallista ja nautinnollista jakaa läheisyyttä, seksiä,... nyt kun on tuo työstä aiheutuva välimatka, nähdään noin kerran kuussa. Aivan ihanteellinen. On tietysti mukava, että on joku jonka kanssa on pidempää yhteistä historiaa, mutta mulla on useasti pelko perseessä, että toinen haluaa olla enemmän tekemisissä, kun itse en millään ehtisi tai edes jaksaisi, kun sitten pitäisi tinkiä muusta. myöskin välillä pelkään sitä intensiivisyyttä, joka parisuhteessa kenties jossain vaiheessa tulee taas olemaan, kun työkuviot muuttuu.
Osaisko joku neuvoa. En tarvitse mitään klassisia parisuhdeneuvoja, joissa ajatellan, että läheisyyttä ja yhteistä aikaa pitää olla paljon, sillä epäilen niiden paikkansa pitävyyttä. Kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia. En edes usko, että voi olla niin, että kaksi ihmistä on tarkoitettu sillä tavalla yhteen nyhjäämään ja passivoitumaan. En tiedä miten päin tätä ajatella....
Jos ajattelee kaikkia niitä mielenkiintoisia asioita mitä elämässä on olemassa, monet eri harrastukseni, työ, reissut, sukulaiset ja ystävät... tätä vasten mua rasittaa ajatella, että kuinka paljon aikaa menee parisuhteeseen. On niin paljon kaikkea muuta mielenkiintoista, miksi niistä pitäis tinkiä, vaan, että voi olla paljon yhdessä. En tajua sitä ajatusta. En tajua myöskään sitä passiivista ajankäyttöä, mihin parisuhteessa ajaudutaan ...
Aivan oikeasti en ymmärrä tätä asiaa. Mihin sitä paljoa olemista toisen ihmisen kanssa tarvitaan? Mun mielestä nyt meillä on ihannetilanne suhteessa, kun miehen työn puolesta meillä on välimatkaa. Olen paljon pirteämpi, eloisampi, kaikin puolin enemmän elossa, tuntuu, että se jatkuva parisuhde oleminen vain uuvuttaa.
Tän perusteella vois päätellä, että mun olis parempi elää yksin.
No. Pidän seksistä luotettavan kumppanin kanssa, jonka kanssa on turvallista ja nautinnollista jakaa läheisyyttä, seksiä,... nyt kun on tuo työstä aiheutuva välimatka, nähdään noin kerran kuussa. Aivan ihanteellinen. On tietysti mukava, että on joku jonka kanssa on pidempää yhteistä historiaa, mutta mulla on useasti pelko perseessä, että toinen haluaa olla enemmän tekemisissä, kun itse en millään ehtisi tai edes jaksaisi, kun sitten pitäisi tinkiä muusta. myöskin välillä pelkään sitä intensiivisyyttä, joka parisuhteessa kenties jossain vaiheessa tulee taas olemaan, kun työkuviot muuttuu.
Osaisko joku neuvoa. En tarvitse mitään klassisia parisuhdeneuvoja, joissa ajatellan, että läheisyyttä ja yhteistä aikaa pitää olla paljon, sillä epäilen niiden paikkansa pitävyyttä. Kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia. En edes usko, että voi olla niin, että kaksi ihmistä on tarkoitettu sillä tavalla yhteen nyhjäämään ja passivoitumaan. En tiedä miten päin tätä ajatella....
Vastaukset 24
Vanhimmat
Juuri kertomiesi takia henkisesti aikuinen ihminen valitsee kumpiko on hänen juttu . Oletko vahigon seurauksena parisuhtees ? Kuten kaikki !
Onhan niitä ihmisiä jotka haluavat elää itsenäisesti ja heillä on silti suhde. Eivät kaikki edes halua muuttaa yhteen. Sinäkin voit elää ihan miten itse tykkäät, kun vaan on samanmielinen kumppani. Kyllä niitä erilaisia suhteita maailmaan mahtuu.
Miksi oletat muuten, että parisuhteessa pitäisi passivoitua ja nyhjätä? Monet pariskunnat tekevät kaikenlaista yhdessä harrastuksista matkusteluun. Toki myös levätään ja vaan oleskellaan, mutta ei se ole sentään mitään ”nyhjäämistä”, heh.
Jos kuitenkin teet noita kaikkia asioita mielummin ilman tuota miestä, kannattaa jo ehkä miettiä, miksi olet tuossa suhteessa ensinkään.
Tottapuhuen aika harva viitsii olla uskollinenkaan pidemmän päälle jos noin harvoin tavataan. Toinen ihminen on ikäänkuin vieras omassa elämässä, ei ole mitään yhteistä mikä sitoisi yhteen, seksiäkin on aika harvoin.
Mutta jos molemmat olette ookoo sen kanssa, että ette halua nyt tiivimpää parisuhdetta, mutta tapaatte kuitenkin välillä läheisyyden, seksin ja yhdessäolon merkeissä niin mikäs siinä.
Tehkää vain riittävän selväksi toisillenne mitä haluatte niin ei tule vääriä odotteita, eikä sinunkaan tarvitse pelätä että toinen odottaa tulevaisuudessakaan tiiviimpää yhdessäoloa. Mies saattaa kertoa haluavansa ihan elämänkumppanin ja löytää sit lopulta toisen jossain kohtaa. Mutta se on sun sitten toki nieltävä, koska et alunperinkään halunnut häntä elämääsi kuin muutamaksi tunniksi kuussa.
Tule kanssani kylpyyn
Me viihdymme puolisoni kanssa yhdessä ja teemme paljon asioita yhdessä kuten käymme elokuvissa, ulkona syömässä, illanistujaisissa tai sitten vain teemme ruokaa ja katsomme televisiota. KUten sanoin, nautin hänen seurastaan ja hän minun. Ja olemme olleet yhdessä' yli 40 vuotta. Meillä on myös omat menomme ja ystävämme, ei parisuhde sitä estä.
Ei kaikille tällainen jatkuva yhdessäolo sovi, joten miksi olla parisuhteessa vaan samahan olisi vain treffailla. Minä taas en ymmärrä, että ollaan parisuhteessa muttei olla valmiita olemaan siinä vaan haikaillaan "menetettyä aikaa" ja koetaan, että parisuhde vie jotain olennaista elämästä pois.
Sinkkujen määrä on koko ajan kasvussa. Minä kuitenkin uskon, ettei meitä ihmisiä ole luotu elämään yksin; toki ystävät ovat tärkeitä mutta luulen, että jokainen haluaisi löytää sen vastakappaleensa. Haasteena onkin, osaako olla sille toiselle se vastakappale. Parisuhdetaidot ovat nimittäi häviämässä tämän "oman onnen ja oman navan tuijottamisen" seurauksena.
Ihmeellisiä yleistyksiä sulla.
Osa ihmisistä on aivan omasta valinnastaan sinkkuja, eivät kaipaa parisuhdetta - sinun uskomuksesi eivät tuota asiaa muuta. Syitä sinkkuelämään on yhtä monia kuin vannoutuneita sinkkujakin. Nykyään ei tarvitse mennä naimisiin turvatakseen elantonsa ja seksiäkin voi harrastaa muutenkin pkuin avioliitossa.
Parisuhdetaidot eivät minusta ole mihinkään katoamassa, päinvastoin. Muutama vuosikymmen sitten ei edes tiedetty mistään parisuhdetaidoista, monet parit olivat hampaat irvessä yhdessä hautaan asti eikä rakkaudesta ollut enää tietoakaan. Nykyään naiset ja etenkin myös miehet osaavat puhua tunteistaan avoimemmin ja käydään kursseilla, teapioissa. Osataan myös erota, jos ei yhteistä säveltä sittenkään saada aikaan ja uskalletaan aloittaa uusia suhteita entisistä ja itsestään oppien.
Mitä ap:n tulee, tee kuten parhaaksi näet. Jos parisuhde ei ole sinun juttu, älä ole parisuhteessa vaan pidä vain vakituinen deittikumppani seksiä varten.
Parisuhteen olisi oltava sellainen, että siitä saa enemmän kuin antaa. Oli parisuhde missä muodossa vaan.
"Haasteena onkin, osaako olla sille toiselle se vastakappale"
Minusta tuossa ei ole haastetta juurikaan. Enemmän siinä, osaako toinen olla itselle se vastakappale. Me ihmiset kun olemme erilaisia persoonia. Parisuhteessa olisi voitava olla juuri sellainen kun on. Itse en voisi olla suhteessa, jossa toinen surisi menetettyä aikaa. En edes yhtä kertaa. Suhteen on perustuttava täysin vapaaehtoisuuteen, siihen, että molemmat haluavat olla toistensa seurassa - silloin kun ovat. Vaikka olisivat harvemminkin.
Omaan napaansa tuijottelu on parisuhteen perusta. Sillä ilman itsensä tuntemista, sopeutuu toisen systeemeihin liian helposti, ja vaarana on jopa kadottaa itsensä. Tuijotellessa omaan napaansa, ihmiselle usein selviää millainen on. Kaipaako esim. omaa rauhaa, ystäviä paljon enemmän kuin kanssakulkijansa. Onko itsellä jokin intohimo, kuten työ, harrastus, uusien ihmisten tapaaminen tms. Mikäli on, sehän on selvää näet, ettei halua kumppanin kanssa kaikenaikaa. Itselleni on tärkeää rauhoittuminen työpäivän ja harrastusten/ystävien jälkeen. Saan herkkänä ihmisenä ihmisistä helposti "yliannostuksen". Ne yksi tai kaksi tuntia jota arkivuorokaudesta jää, ovat minulle. Kumppanin kanssa vietän viikonlopusta puolet. Mainio systeemi.
Olen muuten samaa mieltä meandhen kanssa siitä, että sinkkuus kasvaa ja ihmisistä tulee koko ajan enemmän ja enemmän oman navan tuijottajia niin ei parisuhteissa enää osata olla. Lapsia ei enää hankita, sillä nehän hankaloittaa elämää ja tosiaan parisuhteitakin on koko ajan vähemmän ja vähemmän. Mitä yhteiskunta on sitten vaikkapa viidenkymmenen tai sadan vuoden päästä onko täällä vain omaa etuaan ajattelevia, muutamia vanhuksia.
Ihme yleistyksiä sinulla.
Parisuhdetaidot ovat kadoksissa; se että mielestäsi "hampaat irvessä" ennen kitkuteltiin parisuhteissa, on sinun mielikuvasi asiasta. Voi olla, että nämä kitkuttelijat ovat kokeneet tilanteen aivan toisin. Parisuhdeterapioita, rakkausvalmentajia jne. on pilvin pimein ja palveluja käytetään pilvin pimein, miksiköhän? Ja miksiköhän yhä edelleen erotaan mm. "kasvettiin erilleen" -syistä? Siksi, että parisuhdetaitoja ei ole ja siksi, ettei ymmärretä, että parisuhde on myös ylämäkiä, ongelmia ja vastoinkäymisiä. Jos aina huudetaan terapeutti apuun, parisuhdetaidot eivät kehity saatikka että niitä oppisi.
"nähdään noin kerran kuussa. Aivan ihanteellinen."
Siis mitä tarkoittaa "näette"?
Parisuhteesta voi tehdä sellaisen kuin haluaa - jos toinenkin haluaa sellaista. Yleensä aina pikkuisen tarvitsee tinkiä jostain - puolin ja toisin. Mutta eihän sillä mitään merkitystä ole, jos yhdessä on kuitenkin etupäässä kivaa. Vai mitä?
Mulla nousee alotuksesta pari ongelmaa mieleen eli jos näette kerran kuussa niin seksiä on kyllä suhteeseen tosi vähän, ainakin suhteen alkuvaiheeseen. Toisekseen, jos olet noin kiireinen niin paras kumppani sinulle on yhtä kiireinen ja rauhaton ihminen kuin sinäkin, mutta itse viestissäsi tuot esille, että et halua kompromisseja eli, jos sillä toisella puoliskollasi onkin menoa juuri tuona sinulle sopivana hetkenä kuukaudesta niin voi olla, että näette kerran kolmessa kuukaudessa. Mä kyllä uskon, että ne jotka oikeesti rakastaa toisiaan näkee ehkä hiukka enempi vaivaa, suhteita toki on monenlaisia.
Mulle ei riittäisi parisuhteessa seksiä vain pari kertaa kuukaudessa. Ei niin millään, tartteen sitä useemman kerran viikossa jos kerran on vakikaveri.
Siks toisekseen, haluun lapsia, siis joskus, mutta en minä niitä halua kasvattaa yksikseen.
Kolmanneks, minusta on kiva jos vierellä on ihminen jonka kanssa voi jutella kaikesta. Siis yksi ihminen, se joka saa perhoset lepattaan vatsassa ja tunteen siitä että toi on tossa mun kanssa siks kun se rakastaa ja välittää minusta.
Minulla ei vielä koskaan ole ollu kunnollista suhdetta. Pari viritystä joo, mutta ei niissä kummassakaan tullut sellasta oloa mulle, että toi on mun rakas, joten pistin ne aika nopeesti poikki.
Olisko teillä kuiteski sellanen suhde, että pidät sitä siinä kun ei oo parempaakaan tarjolla.
Tai sitten te vaan ette tarttee enempää toisianne ja tilanne on teille aivan fine. Kyseessähän on sun elämä ja sun kumppanin elämä, ja sinä itte päätät millanen deittailu on sulle parasta.
Elämänkokemuksellani voin sanoa, että aloittajalla on vastaus kysymykseensä heti alussa.
Väärä suhde, kyllä juuri niin nyt on käynyt.
Mun mielestä tuollainen suhde, jossa nähdään tyyliin kerran kk on vallan mainio, jos puhutaan Fwb- tyyppisestä ratkaisusta..Siinä voi viettää mukavaa aikaa tutun ihmisen/ystävän seurassa ja saada jopa jonkinlaisen seksielämänkin tekemään sinkkuelämästä mielekkäämmän, mutta en minä tuota ihan parisuhteessa näkisi kovinkaan optimaalisena asetelmana.
Kyllä se "oikea" kumppani parisuhteessa on sellainen, jonka viereen haluaa kömpiä joka ilta nukkumaan...Hän on siinä. Hänelle voi jutella. Hän ei estä sinun harrastuksiasi. Voit olla ja elää rennosti omana itsenäsi. Hän on kaikkea tätä ja vielä enemmän.
Aloittajalle
Tilanteesi on ihanteellinen, koska haluat/tarvitset omaa tilaa. Se on normaalia - osalle. Toiset taas kokee erillään olon ahdistavaksi. Mukavaa, että teillä tuo pelaa. Ei ole ollenkaan epänormaalia olla parisuhteessa, jossa ei jaeta arkea.
Aiemmin olin aviossa miehen kanssa, jossa asuttiin yhdessä, mutta oltiin harvoin samaan aikaan kotona. Se oli kyllä vapauttavaa. Menetettyäni puolisoni alle nelikymppisenä tapasin toisen miehen, jonka kanssa ei kyllä ollut sitä oikeaa paloa ja toivon hänen hakeutuvan reissuhommiin, jotta sain sen yksityisen tilan, johon olin tottunut ja jota tarvitsin. Suhde kuitenkin päätyi lopulta eroon.
Nyt olen kolmannessa suhteessani, jossa olen myös avioitunut.. Vietämme paljon aikaa yhdessä ja yllättävää itselleni on se, että tässä suhteessa se tuntuu hyvältä ja yhdistävältä. Samat harrastukset jne. Siis ihan eilainen ajankäyttö kuin aiemmin. Silti joka viikko on joitain aikoja että saan olla ihan itseni kanssa - kuten tänään. Pidän siitä, mutta huomaan että asiat ovat muuttuneet ja ne liittyvät myös olemassa olevaan suhteeseen. Nimenomaan suhteeseen, ei rakkauden määrään. Rakastin lasteni isää samalla palolla kuin nykyistä puolisoani. Lasteni isän kanssa vain suhde oli sellainen että molemmilla oli enemmän omia kuvioita.
Eli oman tilan määrä voi olla riippuvainen niin suhteesta, mutta myös yksilöstä. Toiset vaan yksinkeratisesti tarvitsevat enmmän omaa tilaa, eikä se tarkoita etteikö rakastaisi puolisoaan. Joskus vain ympäristön on vaikea ymmärtää pariskuntia, jotka ei täytä perinteisten stereotypioiden määritelmää.
Nauti sellaisena kuin olet.
En tajua minäkään parisuhdetta. Alkuhuuma kun loppuu niin ensin vähenee seksi ja pikkuhiljaa loppuu kokonaan ja sen myötä loppuu kaikki läheisyys. Sitä vaan katellaan töllöä ja nukutaan yhdessä. Kyllä on usko mennyt parisuhteeseen ja tässä kun on 5v asunut itsekseen niin ei kyllä ole yhteen muutto käynyt mielessäkään. 5v aikana seurustellut 7 kertaa ja aina olen lopettanu suhteen kun se seksi tuntuu olevan sellasta pakkopullaa naiselle. Itse lähempänä viittäkymppiä kun neljääkymppiä. Naiset olleet 28-51v. Aikoinaan oli avoliitossa lähemmäs 10v ja siinä suhteessä meni melkein 5v runkatessa.
Se on näköjään niin että naisella se kiima kestää korkeintaan 6kk ja sitten eron jälkeen on taas hirvee panetus päällä ja kun ukko löytyy niin 6kk se kestää. En voi kun ihmetellä ja siksi pelkkä seksisuhde on mun juttu.
Vaikuttaa olevan aika seksikeskeinen sinun parisuhdekäsityksesi (mikä sanahirviö, mutta miten tuon nyt fiksummin sanot?).
Jos odottaa vain seksiä kumppanilta, niin eikö noin käy ihan takuu varmasti kuin sinulle on käynyt, ellei kumppanikin sattuisi olemaan jokin seksiaddikti itsekin. Ehkä se pelkkä seksisuhde on sitten sinulle oikea, en käy arvostelemaan.
Aloittajan parisuhdekäsitys vaikuttaa olevan suorituskeskeinen, joten en ihmettele, että hän ajattelee kaiken olevan kumppanin kanssa "passiivista". Kun aloittaja kirjoittaa: "En tarvitse mitään klassisia parisuhdeneuvoja, joissa ajatellan, että läheisyyttä ja yhteistä aikaa pitää olla paljon, sillä epäilen niiden paikkansa pitävyyttä" niin hän on oikeassa!
Tietenkään parisuhteen ei tarvitse olla jotakin tiettyä normien mukaista. Jokainen päättää ihan itse kumppaninsa kanssa, miten he ovat yhdessä. Jos on tarve olla aktiivinen tai haluaa paljon seksiä, niin näistä tarpeista pitäisi kertoa sille kumppanille. Jos kumppani ei ole samalla linjalla, niin toki on sitten ongelma, kannattaako siinä suhteessa roikkua pidempään. Ihmiset ovat kuitenkin erilaisia ja kaksi aktiivista voi löytää toisensa. Mutta ei tuo "valitus" asiassa auta yhtään.
Itselläni on myös, sanoisinko poikkeava parisuhdekäsitys, mutta se on niin spesiaali, etten sitä tässä avaa enempää. Tähän ikään en ole vielä yhtään naista löytänyt, joka samaan tapaan ajattelisi suhteesta. Mutta ei se ole kumppanien vika tai anna aihetta parisuhdevalitukseen, koska se asia on minun käsitykseni siitä.
Vai seksikeskeinen :D Todellakin seksikeskeinen jos on 10v parisuhteessa ja 5v siitä on seksitöntä. En todellakaan olisi aloittanut koko suhdetta jos olisin tiennyt että se seksi on sellasta pakkopullaa alkuhuuman jälkeen. Voisihan nainenkin olla rehellinen ja kertoa hetyi aluksi että alkuhuuman jälkeen mua ei oikeastaan seksi kiinnosta,näin aluksi vaan kiinnostaa että saan sut nalkkiin :D
Entä miehet, miten te panostatte seksiin alkuhuuman jälkeen. Oletteko yhtä mielikuvituksellisia, huomioitte naistanne muutenkin. Nainen saa kokea olevansa nainen vai enempi kävelevä kotitalouskone. Mun mielestä halua on mahdollista pitää yllä, miehet ei vaan sitä tahdo tai osaa.
On varmasti mahdollista pitää halua yllä. Niin naisissa kun miehissäkin on niitä joita seksi kiinnostaa alkuhuuman jälkeen. Valitettavasti vaan tälläiset seksuaaliset ihmiset eivät aina kohtaa. Itse haluaisin myös tietää heti suhteen aluksi että kuinka seksuaalinen ja kokeilunhaluinen mies on vielä vuoden yhdessä olon jälkeen. Hankalaa se on jos toista panettaan kerran kuukaudessa ja toista joka päivä. Eipä se toimi pitemmän päälle-
Eli tässä tehdään jaottelu kerta seksiä päivässä tai ei ollenkaan. Noin kovasti seksiä haluavalla voi nykypäivänä parisuhde tullakin ongelmaksi, sillä ihmisten työ on monesti liikkuvaa, ihmiset saattaa asua erillään tai etäsuhteessa. Mun mielestä kuitenkin seksiriippuvuus on yhtä paha juttu kuin lähisuhderiippuvuus. Toisaalta siinä asiassa olen monen asiantuntijan kanssa samaa mieltä, että parisuhteessa kannattaa antaa toiselle puolin ja toisin vaikkei huvittaisikaan, sillä jos vielä harvoin näkee niin kyllä siinä huvitukset voi menmä pahasti ristiin.
Eikö se ole itsestään selvää, että seksi vähenee suhteen aikana. Siis kysyitkö, pitäisikö naisen tietää (ja kertoa sinulle) suhteen alussa, miten hän haluaa kanssasi seksiä viiden vuoden päästä?? Ei ole todellista.
Itselläni ainakin on hyvin riippuvaista henkilöstä, kenen kanssa panettaa enmmän tai toisen kanssa vähemmän. Ja koska ihmiset muuttuvat vuosian saatossa, ei mitenkään voi tietää etukäteen haluaako sitä ko. kumppania sitten myöhemmin.
Joten jos seksi loppuu suhteessa, niin sitten on valinnan paikka, erotako vai jatkaa ilman. En käy arvostelemaa ketään, mikä on itse kunkin ratkaisu.
Eiköhän kaikissa parisuhteissa, varsinkin niissä joissa osapuolet säilyttävät terveesti yksilöllisyytensä, ole kausia jolloin jokin työstä tai harrastuksesta innostuminen vie molempia tai toista omiin maailmoihin. Tulee tunne ettei riitä aikaa tai intoa suhteelle, kun on löytänyt kiinnostavan projektin.
Pitkässä suhteessa tämä ei ole mikään ongelma, jos edelleen kuitenkin on jokin tunne yhteydestä toiseen. Jokin yhteys säilyy vaikka kenties fyysinen etäisyys kasvaa.
Itsekään en ymmärrä sellaista symbioottista parisuhdetta jossa kerran yhteen muutettua, liimaudutaan kiinni ja omat henkkoht unelmat vaikka retriitistä intiassa, tai ultrajuoksusta saharassa pitää unohtaa. Moni pari passivoituu samojen seinien sisälle, seksi hiipuu, jne... ja seksi hiipuu ja suhde eltaantuu juuri siksi että kadotetaan oma itse suhteeseen. Jos oma henkkoht kipinä sammuu, johon kuuluu mm omat harrastukset, unelmat jne yksilölliset, suhteessakin kipinä pukkaa olemaan hiipuvan oloinen.,
Jos itse saisin valita, ottaisin mieluiten itsenäisyyteen pystyvän kumppanin, jolla on omia haaveita ja joka ei suuntaudu vain minuun. Kokemuksesta voin sanoa, kipinä säilyy. Valitsisin näin siinäkin tapauksessa että seksiä olisi välimatkasta johtuen vain kerran kuussa eli silloin kuin nähdään. Ei se määrä vaan se laatu: määrästä inisevät vain ne, joilla ei ole kokemusta laadukkaasta seksistä.
Aloittajalle sanoisin että nauttii suhteensa tilanteesta. Ja turhaan potee rauhattomia ajatuksia: aikamme syöttää tietynlaista kuvaa parisuhteesta, mutta ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa, vaan tuhansia erilaisia. Terve suhde käy läpi kaikenlaisia kausia ja yhdessä olemisen tavat muuttuvat. Onneksi. Olisi hirvittävää hitsata vuodesta toiseen kaikkea samalla tavalla lähes muuttumattomissa suhteen olosuhteissa. Jopa se pohdinta että onko suhde väärä kuulostaa paikoin terveemmältä kuin se mekaaninen jankkaus oikeasta...
tuo toimii ainoastaan, jos kumppanillekin on ok tuo tilanne jatkon kannalta, hän hyvin todennäköisesti saattaa haaveilla, että suhteenne jossakin vaiheessa muuttuu "syvemmäksi" ja asuisitte tulevaisuudessa saman katon alla, joten kumppanille on hyvä tehdä tilanne selväksi, ettet välttämättä koskaan halua suurempia kuin kerran kk tapaamisia hänen kanssaan.
Millainen sinun seurusteluhistoria on- onko aina ollut sama tilanne vai pelkästään tämän henkilön kanssa? Oletko ollut pitkään sinkku?
Niinkuin joku aiemmin sanoikin sinulle sopii itsesi kaltainen, itsenäinen kumppani jolla on myös oma elämä. Toisaalta et tekstin perusteella vaikuta mitenkään kovin rakastuneelta kumppaniisi. Parisuhdetta ei voi katsoa pelkästään rationaalisesti, onko sillä mitään tarkoitusta vaan myös tunnetasolla. Jos sinusta ei tunnu siltä, että suhteella on mitään tarkoitusta ei sillä todennäköisesti olekaan. Jos sydäntäsi ei raasta ajatus menettää kumppaniasi et todennäköisesti ole suhteessa oikean ihmisen kanssa muutenkaan.
oletko sitä mieltä tosiaan että olisit väärässä suhteessa? Olen kuullut tuon tarinan niin monta kertaa - se on jännä kun ihmisellä jotenkin menee omassa itessään jutut solmuun, niin sitten syitä etsitään heti parisuhteesta. no en väitä ettäsulla olis näin, mutta jutut kuulostaa hieman siltä, että itselläs on joku kriisi. Työstressiä? uupumusta? jotain muita ihmissuhdehuolia tai taakkoja? ehkä kannattaa ottaa jonkun aikaa iisimmin, ja miettiä muut elämän osa-alueet. Jos olette noin vähän tekemisissä ja se mielestäsi on ok, niin eikö ole vähän ristiriitaista, että syytät parisuhdetta?