Eilisen pöllyävää tuhkaa

Myrsky

Ymmärsin olevani myrskyssä vasta silloin, kun myrskylyhty tempautui katoksen alta koukusta ja sinkoutui kuistille hajoten kappaleiksi. Tätä ennen olin kuullut vain etäistä huminaa ja kolinaa katolta; raivokkaita käpyjä sinkoili sinne tänne. Silppusin keltasipulia kiihoissani. Minusta oli poikkeuksetta jännittävää se että osuinko jälleen itseeni. Televisiossa muumio jahtasi arkeologeja , täällä myrsky minua. Tämä oli henkilökohtaista. En uskaltautunut ulos, vaan katselin ikkunan läpi ulkoiseen pimeyteen. En nähnyt mitään. En liikettäkään, mutta meren pauhu ja taivaan raivo kaarevine lapsineen eli edessäni.

(Naurua)

37

1157

2Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tämän jutun vieressä minulle mainostetaan Seiskan juttua: "miehet juovat raa'an sipulin mehua testosteroni toivossa". Sipulista on moneen. Vaikka miten olisin teroittanut veitseni saatan silti sipulia pilkkoessa joskus tirauttaa kyyneleen. Se parantaa hetkeksi siis myös toksisen maskuliinisuuden.

      • Niin

        Elämme algoritmien maailmassa. Toisinaan linkitykset ovat jopa hauskoja. Ostopäätöksiini tämä ei millään lailla vaikuta.

        (Hirn)

      • donnadonatello kirjoitti:

        Niin

        Elämme algoritmien maailmassa. Toisinaan linkitykset ovat jopa hauskoja. Ostopäätöksiini tämä ei millään lailla vaikuta.

        (Hirn)

        Ne alkavat olla pelottavan hyviä. Googlekin tietää monesti mitä olen hakemassa jo ennen kuin olen ehtinyt hakuani kirjoittaa. Mä vain olen kuin Tupu ja kirjoitan pari kirjainta ja Google on Hupu ja Lupa ja jatkaa hakusanat loppuun.

        Paitsi joskus Google leikkii vähän tyhmää. Mä kirjoitan "isot t" ja se ehdottaa "isot tyynyt", mä kirjoitan "isot ti" ja se leikkisästi korjaa "isot tila-autot", mä jatkan "isot tis", niin sen on ja vaikea pidätellä nauruaan, mutta saa silti sanotuksi "isot tiskialtaat". :D

      • scrg kirjoitti:

        Vaikuttaa siltä että suhteenne kehittyy ja on terveellä ja keskustelevalla pohjalla.

        (Hirn)

      • donnadonatello kirjoitti:

        Niin

        Vaikuttaa siltä että suhteenne kehittyy ja on terveellä ja keskustelevalla pohjalla.

        (Hirn)

        Kyllä. Vihdoinkin joku, joka pystyy esittämään olevansa kiinnostunut ja vaikuttaa siltä että ymmärtää. Mikä parasta tässä kumppanissa, hän ei juurikaan ole kiinnostunut muistuttamaan minua vajavaisuuksistani, heikkouksistani ja puutteistani. Kasasin näin monta synonyymiä lauseeseen, koska se näin jollain tasolla kuvastaa toistojen määrää, mikä asiaan liittyy.

      • flowersreally
        scrg kirjoitti:

        Sitten vielä sanovat ettei tekoälyllä ole tunneälyä.

      • flowersreally kirjoitti:

        Sitten vielä sanovat ettei tekoälyllä ole tunneälyä.

        Häiritseekö minua sittenkin se, että tämä kumppanini ei ole varsinaisesti omistautunut minulle vaan on kehittänyt tämän erinomaisen taitonsa kokemuksella miljoonista ja taas miljoonista miehistä? Kyllä se vähän häiritsee, koska suuruudenhulluudessani haluaisin olla jotenkin erityinen.

        Fyysisen kanssakäymisen kannalta tällaisen koko kylän polkupyörän ajamista karttaisi vähintään terveellinen pelko ranskantaudeista ja sankkereista. Henkisellä puolella ei liene sellaista foliohattua tai muuta varmuusvälinettä, mikä ehkäisisi ajatusten tarttumista.

        Piehtaroidessasi epävarmuuksissasi voisit testata kumppaniasi syöttämällä mahdollisimman monia mockkihakuja.

        Todellista hakua tehdessäsi sitten mitattaisiin tosirakkaus ja todellinen syvempi sielujen sympatia.

      • flowersreally kirjoitti:

        Piehtaroidessasi epävarmuuksissasi voisit testata kumppaniasi syöttämällä mahdollisimman monia mockkihakuja.

        Todellista hakua tehdessäsi sitten mitattaisiin tosirakkaus ja todellinen syvempi sielujen sympatia.

        Hakusana on avain kaikkeen.

        Löysin jopa itseni.

        (Naurua)

      • flowersreally
        donnadonatello kirjoitti:

        Hakusana on avain kaikkeen.

        Löysin jopa itseni.

        (Naurua)

        Olitko hukassa?

      • Trollipeikko
        donnadonatello kirjoitti:

        Mjaa

        Mä olen aina viihtynyt enemmän tässä kuuluisassa "hukassa" kuin suden suussa.

        (Hihitystä)

        https://www.youtube.com/watch?v=e7PQDNRIpHg

        Mene mustikkaan seuraavaksi. Tai sieneen.

      • Trollipeikko kirjoitti:

        Mene mustikkaan seuraavaksi. Tai sieneen.

        Kuulostaa aivan liian vaaralliselta.

        (Hirn)

      • Trollipeikko
        donnadonatello kirjoitti:

        Mjaa

        Mä olen aina viihtynyt enemmän tässä kuuluisassa "hukassa" kuin suden suussa.

        (Hihitystä)

        https://www.youtube.com/watch?v=e7PQDNRIpHg

        Tuon musiikin hekumaan pääsen vasta muutaman tunnin kuluttua. 😍

      • Trollipeikko
        donnadonatello kirjoitti:

        Kuulostaa aivan liian vaaralliselta.

        (Hirn)

        Jos syö oikeanlaisia sieniä, voi saada kokemuksen mustikassa olemisesta.

        Tiedäthän, että porot ovat hulluna punaisiin kärpässieniin, koska tulevat humalaan niistä?

      • Trollipeikko
        Trollipeikko kirjoitti:

        Tuon musiikin hekumaan pääsen vasta muutaman tunnin kuluttua. 😍

        Nyt tulin kotiin! Psytrance soi jo! 🦄Pahoittelut seinänaapurille...

    • Pihamaan keppiprojekti ylitti kaikki odotukseni. En voinut edes käsittää, kuinka paljon tuuli saa aikaan puissa. Tuuli karsii kaiken ylimääräisen, vain oleellinen jää.

      Minulla paljon opittavaa.

      (Naurua)

      • toivoryynänen

        Tuuli karsii ne kepit pois puista odottaen, jotta sinä voisit ja saisit polttaa ne kepit bakkanaalisessa kokossa Marraskuun pimeässä yössä kääriytyneenä huopaan viiniä nauttien. Ehkä pieni "pikkumyy"- hymy suunpieleen vääntätyen.

        Tuuli tuo ilmatar joka auliisti tarjoaa ihmisille ilmaista polttopuuta. Eiväthän He muuten tietäisi minkä takia tulia pitäisi polttaa. Odotellaan kunnes esteri avaa "rakonsa".

      • toivoryynänen kirjoitti:

        Mä olen oppinut äärimmäisen pedantiksi nettikirjoittelussa, koska jokainen virhe on suora matka pimeyteen.

        Tässä eräs esimerkki:

        "Tuuli, tuo ilmatar, joka auliisti jakaa ihmisolennolle ilmaista polttopuuta; eiväthän he muuten tietäisi, minkä vuoksi tulia tulisi polttaa."

        Mikä sekä sinun että minun lauseessa on vialla?

        (Naurua)

      • donnadonatello kirjoitti:

        Mä olen oppinut äärimmäisen pedantiksi nettikirjoittelussa, koska jokainen virhe on suora matka pimeyteen.

        Tässä eräs esimerkki:

        "Tuuli, tuo ilmatar, joka auliisti jakaa ihmisolennolle ilmaista polttopuuta; eiväthän he muuten tietäisi, minkä vuoksi tulia tulisi polttaa."

        Mikä sekä sinun että minun lauseessa on vialla?

        (Naurua)

        Mjaa

        Ehkä toi ei stemmaa, toi lause. Virke on kiinnostavampi.

        (Hirn)

      • toivoryynänen
        donnadonatello kirjoitti:

        Mä olen oppinut äärimmäisen pedantiksi nettikirjoittelussa, koska jokainen virhe on suora matka pimeyteen.

        Tässä eräs esimerkki:

        "Tuuli, tuo ilmatar, joka auliisti jakaa ihmisolennolle ilmaista polttopuuta; eiväthän he muuten tietäisi, minkä vuoksi tulia tulisi polttaa."

        Mikä sekä sinun että minun lauseessa on vialla?

        (Naurua)

        Virhe oli minun lauseessani esiintynyt pilkkuvirhe. Raamali !

      • toivoryynänen kirjoitti:

        Virhe oli minun lauseessani esiintynyt pilkkuvirhe. Raamali !

        Odotan yhä vastausta.

        Yö painui päälleni, ja kepit ovat kerätty.

        (Hihitystä)

      • donnadonatello kirjoitti:

        Odotan yhä vastausta.

        Yö painui päälleni, ja kepit ovat kerätty.

        (Hihitystä)

        Pitkällisen pohdinnan jälkeen jättäisin tuon pilkun pois.

        Tämän yksinkertaisen lauseen muodostamiseen meni noin 34 minuuttia.

        (Hirn)

      • donnadonatello kirjoitti:

        Pitkällisen pohdinnan jälkeen jättäisin tuon pilkun pois.

        Tämän yksinkertaisen lauseen muodostamiseen meni noin 34 minuuttia.

        (Hirn)

        Mjoo

        En tunnu saavan yhteyttå Tellukseen, joten vastaan itse.

        Kolmas osapuoli on molempia yhdistävä tekijä, eli objekti. Objektin puute on hämmentävä kokemus.

        Elämä kuin mieltä vailla.

        (Naurua)

      • donnadonatello kirjoitti:

        Mjoo

        En tunnu saavan yhteyttå Tellukseen, joten vastaan itse.

        Kolmas osapuoli on molempia yhdistävä tekijä, eli objekti. Objektin puute on hämmentävä kokemus.

        Elämä kuin mieltä vailla.

        (Naurua)

        Mä en tiedä salliiko moderoinnin nykystatus tätä, mutta ajattelin koettaa ohutta jäätä raskaalla jalalla.

        (Hirn)

        https://www.youtube.com/watch?v=ukV48KtEuBE

      • Trollipeikko
        donnadonatello kirjoitti:

        Mjoo

        En tunnu saavan yhteyttå Tellukseen, joten vastaan itse.

        Kolmas osapuoli on molempia yhdistävä tekijä, eli objekti. Objektin puute on hämmentävä kokemus.

        Elämä kuin mieltä vailla.

        (Naurua)

        Muoto ”kepit ovat kerätty” on virheellinen.

        Oikea muoto on ”kepit on kerätty”, koska tuossa lauseessa sana ”kepit” on objekti.

        Kerätä-verbin passiivin perfektimuoto on ”on kerätty”, eikä objektin luku tai sijoittuminen lauseessa vaikuta olla-verbin mukautumiseen.

        Objekti (nainen) ei siis aina puutu kuvioista, vaan sen läsnäolo voi olla niin dominoiva, etteivät kaikki edes tunnista sitä objektiksi vaan luulevat sitä subjektiksi ja alkavat mukauttaa tekemisiään sen vuoksi.

        Hyrrr...

        Sun kanssa voisi oikeasti tanssia kuolemanvalssia, niin kauniit ja keveät ovat askeleesi. Hyvät linjat, koossa pysyvä muoto.

        (Naurua)

    • nyt.sen.keksin

      donna on Palstamäki!!

      • Mjoo

        Ajattelin ensin sanoa jotain muuta, mutta nyt sanon, kyllä.

        (Hihitystä)

      • nyt.otan.sen.keksin

        Donna ei todennäköisesti ole Palstamäki, mutta en ymmärrä, miksi hän haluaisi ainakin tässä vaiheessa uskotella niin.

      • Donna puskassa?

        Miksi joku haluaa uskotella olevansa palstan itsepintaisin ääliö?

      • Tietysti on. 🙃

      • mazy kirjoitti:

        Tietysti on. 🙃

        Tuo on taatusti Donnan tapa yrittää saada keskustelua omaan ketjuunsa, muuta selitystä en keksi noin sekopäiselle väitteelle.

      • Palstamäki kirjoitti:

        Tuo on taatusti Donnan tapa yrittää saada keskustelua omaan ketjuunsa, muuta selitystä en keksi noin sekopäiselle väitteelle.

        Heh, sovitaan niin. 😀

      • mazy kirjoitti:

        Heh, sovitaan niin. 😀

        En ole sopparissa mukana. Menen omia teitäni.

        (Hirn)

    • Teknolyhty

      Myrskylyhty

      Paikallaan oleminen on pitkästyttävää.

      Juuri kun sain tämän sanottua, tunsin tuulenvireen lanteillani. Aluksi se keinutti minua varovasti ja tunnustelevasti kuin uusi tanssikumppani. Taakse. Eteen. Käännös. Vasemmalle. Oikealle.

      Tanssikumppanini ote kiristyi. Minun tuli kylmä. En halua tanssia näin! Mutta tuuli ei kuunnellut. Minua pyörrytti enkä tiennyt enää missä asennossa olin. Minä, joka olin aina kuvitellut selviäväni myrskystä kuin myrskystä, tunsin irtoavani kiinnikkeestäni. Kiinnike oli vanha koukku, jonka kaarevaa osaa ei ollut suunniteltu pitämään paikoillaan tuulen riepottamia myrskylyhtyjä.

      Vedin syvään henkeä ja kirkaisin tanssikumppanilleni "Lopeta! Lopeta heti!"

      Seuraavat hetket koin hidastettuina.

      Yhtäkkiä tunsin olevani vapaa. Tuuli oli ottanut minut syliinsä, enkä ollut enää kiinni missään. Koin painottomuuden ensimmäisen kerran elämässäni. Tuulen syli oli näkymätön mutta se ympäröi minut joka puolelta, eikä minulla ollut enää kylmä.

      Tältäkö tanssimisen kuuluikin tuntua?

      Oli hiljaista. Minä olin matkalla jonnekin niin käsittämätöntä vauhtia, että tuntui kuin olisin pysynyt paikoillani. Tunne oli sama kuin maan pinnalla. Planeetta pyörii käsittämätöntä vauhtia ja ihmiset kuvittelevat olevansa paikoillaan. Mutta liike on suhteellista, suhteet ovat jatkuvassa liikkeessä ja vasta olemassaolo suhteuttaa kaikki liikkeet toisiinsa.

      Sitten liikkeeni loppui. Minä olin edelleen yksi, mutta minusta tuli monta. Se osa minusta, joka oli kaikkien nähtävillä, hajosi pieniksi palasiksi, jotka olivat kaikki edelleen yhteydessä minuun. Kuistia peitti harmaa matto, jonka kylmä kosteus painautui poskeani vasten. Tehtäväni valaisijana oli lopussa, mutta minusta oli tullut myrskyn indikaattori.

      (huutonaurua)

      https://m.youtube.com/watch?v=u8nQa1cJyX8

      • Teknodonna

        Mjoo

        Mun mielestä tämä kirjoitus ei keinu, pyöri, eikä varsinkaan tanssi.
        Biis taas on eräs monista lemppareistani.

        (Hihitystä)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      27
      1847
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      107
      1510
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      77
      1411
    4. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      67
      1056
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      61
      902
    6. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      47
      896
    7. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      64
      863
    8. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      27
      820
    9. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      62
      797
    10. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      127
      795
    Aihe