Miksi nainen ei panosta ulkonäköön...ei meikkaa ym

Olen tapaillut muutaman kerran erästä naista jonka kanssa olimme lyhyen aikaa työkavereita. Silloin hän käytti jotain kevyttä meikkiä ja oli hyvin viehättävän näköinen. Myös jossain facebookin kuvissa hän näyttää hyvältä. Emme olleet nähneet noin vuoteen kun nainen pyysi minua kahville ja sen jälkeen olemme käyneet elokuvissa, markkinoilla, baarissa jonkun random bändin keikalla ja istuneet iltaa naisen luona mutta koskaan hän ei millään tavalla panosta ulkonäköönsä. Nainen on muuten todella herttainen ihminen mutta kun pitäisi siirtyä suhteessa seuraavalle tasolle eli olla sitä läheisyyttä niin taidan jättää väliin koska nainen ei enää kiinnosta ulkonäöllisesti. Ei hän ruma ole mutta miksi hän ei koskaan minun kanssa liikkuessa laita ollenkaan meikkiä tai pukeudu jotenkin paremmin. Luulen että hän on minusta kiinnostuneempi kuin minä hänestä ja siksi olettaisin että hän haluaisi tehdä jonkunlaisen vaikutuksen mutta ei....aina näytetään siltä kuin olisi haudasta noussut. Tummat silmänaluset, vaalea iho jossa finnejä tai jotain kissan raapimia naarmuja ja hiukset vähän miten sattuu. Saattaa tulla hienoon kahvilaan verkkareissa ja tuulitakissa vaikka kuvien perusteella omistaa parempiakin vaatteita. Tunnen itseni täydeksi paskaksi mutta kun itse yritän näyttää edes jollain tavalla siedettävältä niin alkaa näin pitkäaikaisena sinkkuna epätoivo hiipimään että mikä minussa on vialla kun minua varten ei haluta ollenkaan panostaa....Itse olen ostanut pari kauluspaitaa ja jonkun neuleen ja uudet farkut että en olisi aina samoissa vanhoissa paskoissa kun tapaamme. Lankkaan nahkakengät, ajan parran ja käyn säännöllisesti parturissa tukan leikkauttamassa...

Onko täällä naisia jotka tunnistaa itsensä kuvauksesta? jos on niin miksi ette panosta yhtään? En minä odota mitään ihmisbarbieta vaan sitä että ihminen voisi ulkonäöllään tuoda esille sen että kiinnostaa pitää itsestään huolta ja että hän voi hyvin.
13588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Näin naisena ihmettelen miksi naisesi noin toimii. Tiedän, että on naisia, jotka joutuvat töihin meikkaamaan (itsekin niin teen), mutta vapaalla sitä eivät tee (itse kyllä meikkaan, jos olen menossa johonkin).

Älä jatka suhdetta, luulen että häntä ei kiinnosta miltä hän näyttää työajan ulkopuolella. Jos vaatetus on verkkarit kun mennään yhdessä ulos, niin ei hyvä. Kyllä niitä naisia löytyy, jotka itseään laittavat.

Äänestä

Ymmärrätkö että jotkut naiset eivät ole kiinnostuneita siitä? Ja jos se on vain sen ihmisen tyyli tms. Toi on aika alentavaa että moitit hänen ulkonäköään koska kaikkien pitäisi saada olla omanlaisiaan. Jos et voi hyväksyä häntä sellaisena, niin pitäiskö lopettaa tapailu?

Äänestä

Joo, varmaan tapailemasi nainen miettii, että miksiköhän tapailemani mies ei panosta ulkonäköönsä, kuten meikkaa. Rupee itse ensin meikkaamaan ja katso tuottaako tulosta. Ja aja säärikarvat, tee bikinivahaus, värjää hiuksesi, laita korkkarit, sukkahousut ja minihame. Katso itseäsi sen jälkeen peilistä ja tunnustele, miltä tuntuu. Hah, naiseus on päälle liimattua muovia. Jos et itsekään maalaa itseäsi, et voi sitä naiseltasikaan vaatia.

Äänestä
  • Juuri näin! Ei AP sun vaivannäkösi ole luultavasti yhtään enempää kuin hänen (vaikkei meikkaa, niin saattaa ajella karvat säännöllisesti ja leikata tukan, kosteuttaa ihoa, käyttää deodoranttia jne. ja vaatteita ei kukaan vastuullinen ihminen näinä aikoina jatkuvasti shoppaile), oletat vain automaattisesti että naisen tulee käyttää miestä enemmän aikaa itsensä puunaamiseen. Elämässä on paljon tärkeämpiäkin asioita, mutta eipä sellainen pinnallisia ja vanhoillisia kiinnosta. Sulle sopisi kieltämättä paremmin joku bimbo, mutta älä valita kun alkaa käydä tyhmyyttään hermoille.

    Äänestä

Jos ulkonäkö on sinulle tärkeä asia naisessa, etsi toinen joka panostaa ulkonäköönsä. Itse ottaisin naisen mieluummin luonteen perusteella, mutta en aio sun mieltymyksiisi puutua

Äänestä

Kyllä nainen voi näyttää hyvältä verkkareissakin, mutta jos nainen on ylipainoinen "sohvaperuna" ei siinä auta meikit eikä vaatteet. Seuranhaku sivuilla pullukat ihmettelevät kun ei löydy seuraa, kuka sellaista läskiä viitsis katsella?

Äänestä

"Vasiljev ilmoitti tietävänsä, että suomalaiset naiset eivät seuraa muotia, toisin kuin venäläiset, eikä Suomea muutenkaan voida pitää erityisemmin muodista kiinnostuneena maana. Ei siis ole ihme, Vasiljev jatkoi, että suomalaisnainen ihmettelee, miksi naisen pitäisi meikata, käyttää korkokenkiä, värjätä hiuksiaan tai muokata pukeutumistaan.

Lännessä naiset ovat Vasiljevin mukaan ottaneet miehen roolin ja johtavat yrityksiä ja ovat hallituksissa. Näin ei ole Venäjällä, missä naiset näkevät, että ulkoista olemusta muuttamalla heillä on mahdollisuudet edetä sekä uralla että yksityiselämässä

Suomessa ei siis tarvitse huolehtia meikkauksesta tai hiusten värjäyksestä, Vasiljev tarinoi, silllä kaikki naiset kulkevat siellä kuin tšuhonkat eli naispuoliset tšuhnat".

Äänestä
  • ...ulkoista olemusta muuttamalla heillä on mahdollisuudet edetä sekä uralla että yksityiselämässä...

    Onko viestissä nyt sisäinen ristiriita? Ensin todistetaan, että pitää olla muodikas ja meikata, sekä pysyä poissa miesten töistä. Sitten kuitenkin se avaa yhtäkkiä uran.

    Kyllähän se Venäjällä on niin, että nainen pitää itsensä haluttavan näköisenä ja mies hoitaa elättämisen, ajattelemisen ja johtamisen. Siirrytäänkö Suomessakin samaan?

    Aloittaja kirjoittaa "...on muuten todella herttainen ihminen mutta..." Olisiko ihan itse mietittävä, mitä arvostaa? Jos toisen ulkonäkö on kynnyskysymys, lähde menemään. Helppoa.

    Äänestä

venakot ovat karmea näky korkkareineen ja hirveän hajuisilla hajuvesillä, mieleen tulee maksulliset naiset.

Äänestä

Ehkä nainen on niin itsevarma, ettei tarvitse meikkiä koristeekseen tai "hienoja" vaatteita. Joillekkin meikatut näkyvät aivan hirveännäköisinä ja naturellit paremmannäköisinä. Oletko kysynyt naiselta itseltään, ei me hän olla ? Saattaisit saada uutta näkökulmaa, turha lopettaa suhdetta tuon takia vaivautumatta puhumaan asiasta,. Syy saattaa olla jokin aivan luonnollinen, voi olla, että hän on allerginen kosmetiikalle. Nyt vaivaa miestä ajattelukyvyn puute, on ajauduttu liiaksi kaupalliseen maailmankuvaan. Usea mies haluaa meikittömän, luonnonkauniin ja pitää itsestä huolehtimista eri asiana kuin peiliin tuijottamista.

Äänestä

Ei vaan kaikki naiset laita pakkelia naamaan. Minunkin meikkaaminen loppui kuin seinään, kun sain aivoinfarktin. Voimat menivät, eikä jaksa panostaa enää meikkaukseen. Nyt muut asiat paljon tärkeämpiä muutenkin.

Äänestä

Anna toisen olla semmoinen kun on, mitäs sitä ihmettelemään. Eikä se sinusta johdu millainen hän on.
Parisuhteeseen olette ilmeisesti silti liian erilaisia.

Minä en ole pakkelibarbi tai muotiluomus, mutta pidän sopivasti huolta ulkonäöstäni, eikä tulisi mieleenkään mennä treffeille, kylään tai kahvilaan siistiytymättä. Samaa odota mieheltäni; parturissa käynti säännöllisesti, tilaisuuteen sopivat vaatteet ja parta ajettu/siistitty. Se on toisen kunnioittamista mielestäni.

Ennen vanhaan laitettiin ”pyhävaatteet” päälle. Ei se ole yhtään pöllömpää tai pinnallista odottaa hieman samaa nykypäivänäkin. Jos toisen tyyli on sama pihatöissä ja treffeillä, olette tuossa asiassa varmaankin liian erilaisia.

Äänestä

Pintaliitopaskat pakkelit naamansa ja siitäkin huolimatta paska ja hiki voi haista...kerran oli joku hieno nainen kampaajalla Helsingissä, täitä päässä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


einimimerkkiä kirjoitti:

Olen tapaillut muutaman kerran erästä naista jonka kanssa olimme lyhyen aikaa työkavereita. Silloin hän käytti jotain kevyttä meikkiä ja oli hyvin viehättävän näköinen. Myös jossain facebookin kuvissa hän näyttää hyvältä. Emme olleet nähneet noin vuoteen kun nainen pyysi minua kahville ja sen jälkeen olemme käyneet elokuvissa, markkinoilla, baarissa jonkun random bändin keikalla ja istuneet iltaa naisen luona mutta koskaan hän ei millään tavalla panosta ulkonäköönsä. Nainen on muuten todella herttainen ihminen mutta kun pitäisi siirtyä suhteessa seuraavalle tasolle eli olla sitä läheisyyttä niin taidan jättää väliin koska nainen ei enää kiinnosta ulkonäöllisesti. Ei hän ruma ole mutta miksi hän ei koskaan minun kanssa liikkuessa laita ollenkaan meikkiä tai pukeudu jotenkin paremmin. Luulen että hän on minusta kiinnostuneempi kuin minä hänestä ja siksi olettaisin että hän haluaisi tehdä jonkunlaisen vaikutuksen mutta ei....aina näytetään siltä kuin olisi haudasta noussut. Tummat silmänaluset, vaalea iho jossa finnejä tai jotain kissan raapimia naarmuja ja hiukset vähän miten sattuu. Saattaa tulla hienoon kahvilaan verkkareissa ja tuulitakissa vaikka kuvien perusteella omistaa parempiakin vaatteita. Tunnen itseni täydeksi paskaksi mutta kun itse yritän näyttää edes jollain tavalla siedettävältä niin alkaa näin pitkäaikaisena sinkkuna epätoivo hiipimään että mikä minussa on vialla kun minua varten ei haluta ollenkaan panostaa....Itse olen ostanut pari kauluspaitaa ja jonkun neuleen ja uudet farkut että en olisi aina samoissa vanhoissa paskoissa kun tapaamme. Lankkaan nahkakengät, ajan parran ja käyn säännöllisesti parturissa tukan leikkauttamassa...

Onko täällä naisia jotka tunnistaa itsensä kuvauksesta? jos on niin miksi ette panosta yhtään? En minä odota mitään ihmisbarbieta vaan sitä että ihminen voisi ulkonäöllään tuoda esille sen että kiinnostaa pitää itsestään huolta ja että hän voi hyvin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu