Isälle edunvalvoja

Olen 28 vuotias mies. Muutin omilleni syksyllä 2015. Vanhempani ovat naimisissa, ja asuvat yhdessä. Isälläni on uhkapeliriippuvuus. Hän pistää rahojaan ainakin kaupan pelikoneisiin, nettikasinoihin, sekä raviurheiluun. Joskus hän laittaa Itselleen ja minulle lottoa, tai eurojackpottia. Saadaan voittorahat puoliksi, jos jotain voittoa tulee lottoamalla.

Kun asuin vielä vanhempien luona, isä oli tuolloin töissä tukityöllistettynä. Tili tuli hänelle perjantaisin. Ulosotto otti tilistä osuutensa. Osa tilistä meni laskuihin, ja osa meni siinä, kun isä makseli tuttavilta lainattuja rahoja takaisin. Lopulta on tilistä enää jäljellä noin satanen. Hän osti muutamalla kympillä ruokaa, ja loput meni rakkaaseen harrastukseen uhkapeleihin. Rahat oli loppu viimeistään kahden päivän päästä sunnuntaina.

Itse olen pitkäaikaistyötön, ja olen ollut viimeksi palkkatyössä kesällä 2011.
Olen ollut kuntouttavassa työtoiminnassa 2012 marraskuusta lähtien. Saan siis työmarkkinatuen, sekä 9€ päivältä. Isä otti tuolloin joka tilistäni rahaa satasen laskuihin, sekä 400 euroa muihin menoihin. Nekin rahat oli loppu parissa päivässä. Tilistä jäi itselle noin 100 euroa. Huhtikuussa 2012 avasin pankkiin säästötilin, jonne säästin rahaa isältä salaa. 2014 kesällä aloin ostamaan vaatekaappiini astioita, kattiloita yms, omaa kotia varten. 2015 kesällä aloin katselemaan asuntoilmoituksia netistä. Löysin sopivan asunnon, ja olen asunut yksin 2015 elokuulta lähtien.

Isä ei ole ollut palkallisessa työssä sen palkkatukihomman jälkeen. Jollain kursseilla sekä työharjoitteluissa ollut. Uhkapeliriippuus hänellä on edelleen, sekä ulosotossa perittävää ties miten paljon.

Jos äiti päättää jossain vaiheessa ottaa eron, ja muuttaa omilleen, niin isä ei pärjää yksin. Äiti kuitenkin osallistuu myös vuokran maksuun yms. Isä joutuisi sitten maksamaan yksin kaiken, ja rahat ei tosiaankaan riittäisi seuraavaan tilipäivään. Varmaan saisi häädön, jos jäisi yksin. Pitäisi saada edunvalvoja isälle.

7

429

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos äiti ottaisi eron, niin varmaan isä vaatisi päästä minun luo asumaan. Arki olisi jatkuvaa riitelyä, kun en anna omia rahoja uhkapeleihin. Joutuisin itse laittamaan ruuat, ja pesemään pyykit jne, kun isällä menee kaikki aika tietokoneella.

      Kun asuin vielä vanhempien luona ruoka oli tosi yksinkertaista. Monesti oli jotain halvinta makkaraa, halvimpia ranskalaisia, mitä pakastealtaasta löytyi. Siihen vielä halvinta sinappia mitä löytyy. Toinen hyvin yleinen ruoka oli keitettyjä perunoita, ja einespihvejä. Tämä yhdistelmä ilman kastiketta. Isä tapasi laittaa perunoiden päälle voita. Makaronia jauhelihalla oli myös usein. Nykyään kun äiti laittaa usein itselleen jotain omia ruokia, niin isä syö eineksiä. Äiti käy joskus minun luona syömässä.

    • Kun olin löytänyt asunnon, niin kerroin asiasta isälle vasta, kun olin tehnyt vuokrasopimuksen. Hän ihmetteli, että onko minulla varaa takuuvuokraan yms. Väitti etten saa asumistukea, ja kaikki rahani menevät kuulemma vuokraan ja sähköön. Isä väitti, että kelan asumistukilaskurin mukaan ei tule asumistukea. Sanoin, että täytetäänpä yhdessä yhteystietoni siihen laskuriin. Isä täytti tiedot ihan väärin. Laittoi, että asunnossa asuu yksi alaikäinen. Laittoi tuloiksi työmarkkinatuen ja ylläpitokorvauksen yhteenlaskettuna. Kuntouttavasta työtoiminnasta saatava 9 euron ylläpitokorvaus ei vaikuta asumistukeen. No sitten kun tiedot oli oiken, niin asumistuen määrä tuli siihen esille. Isä edelleen väitti, etten saa asumistukea. No kerroin summan, mitä tulen saamaan. Isä kysyi, että mistä sen summa näkee.

    • kysyväeieksy

      Et taida saada apua näiltä sivuilta. On tosin noi Laki-sivutkin, joihin voit kysymyksen laittaa.
      Jos ottaisit yhteyttä sossuun? Kertoisit isäsi uhkapeliriippuvuudesta. Ehkä he osaa ohjata sua oikeaan paikkaan. Ehkä kaupungin oikeusaputsto voi auttaa?
      Isäsi täyttäessä 65v joku vanhustyöntekijä voi ehkä auttaa. Luulisi, että heillä on kokemusta eläkeläisistä, jotka hassaavat rahansa mummorulliin!

    • tsemppiäsinulle

      riippuvuuksiin taipuvaisen ongelmaisen läheisenä voisin sanoa, että parempi on pysyä riippuvaisesta ihmisestä sopivan etäisyyden päässä: et ole hänestä vastuussa, ja kun jäät auttamaan, tulet lopulta vedetyksi itsekin siihen syvään suohon.

      ongelma on se, että meillä ei ole oikein mitään kovin pätevää auttamisjärjestelmää: voit toki yrittää hakea isällesi apua, mutta hän on aikuinen ihminen, jolla ilmeisesti ei omasta mielestä ole mitään ongelmaa, joten eipä se paljon auta yrittää hakea apua hänelle hänen puolestaan. Isäsi pitäisi itse tajuta tilanteensa ja hakea apua - ja riippuvaisen kohdalla apua haetaan yleensä vasta siinä vaiheessa, kun asiat on pahasti sössitty piloille. ja usein juuri tämä pahasti sössiminen on ihmisen paras mahdollisuus: se että itsellä on ongelma, tulee silloin asianomaiselle itselleenkin vasta näkyviin. eli sitä on turha pelätä, olisin sitä mieltä, että ei kannata kannatella isääsi. vaan elää omaa elämääsi.

      antamalla rahaa edistät sitä, että isäsi ongelma jatkuu. Kaikki paapomis ja pelastusyritykset riippuvaisen suhteen antamalla rahaa yms. vain pahentaa tilannetta. Ja kun paapotaan, riippuvainen itse kokee, ettei ongelmaa ole. Sinun ei kuulu olla vastuussa isästäsi, sinun ei kuulu maksaa hänen kulujaan eikä ottaa häntä luoksesi asumaan. On äitisi oma asia, haluaako hän elää tuollaisen miehen kanssa. Ero voi olla jopa hyvä asia, mutta se tosiaan on heidän välinen juttu.

      onnittelut siitä, että olet onnistunut muuttamaan pois. todella hienosti toimittu. Ja ei kannata isälle kertoa mitään noista rahaan liittyvistä jutuista.

    • oppeliini1

      Sinä et ole taloudellisesti isästäsi vastuussa.

      On ymmärrettävää että henkisesti tunnet vastuun isästäsi. Taloudellisesti yksinkertaisesti kieltäydyt antamasta hänelle penniakään. Kuka tahaansa antaa hänelle rahaa, se on peliriippuvaisuuden ruokkimista!

      Ainoa mitä tässä vaiheessa, jos todella haluat auttaa isääsi, on lahjoa (ei rahalla), uhata, pakottaa, keinotella hänet AA tai NA kerhoon. Hänen kuullessaan muiden, eri riippuvuuspisteessä olevien, kokemuksia ja kertomuksia kuinka ovat päässeet riippuvaisuudestaan eroon, auttaa häntäkin.
      Se toimii! Nuo kerhot ovat auttaneet satoja tuhansia ymäri maailman, isäsi ei ole sen erilaisempi kuin muutkaa riippuvaiset.

      Ellet kaikeista yrityksistäsi huolimatta saa isävsi mukaasi, mene sinne yksin. Saat todistettavasti kuulla kuinka riippuvaisten perheet, tarkoittaessaan hyvää, pahensivat vain asiaa tukemalla väärin omaistaan.

      Muuten vain yksinkertaisesti kieltäydyt, hänen rukoilustaan, kerjäyksestää pyynnoistään huolimatta antamasta hänelle rahaa ja edesauttamasta hänen peliriippuvaisuutta.

    • vilpitonystavaX

      Rakas ihminen, usko tai älä, sinun ensimmäinen velvoite on itseäsi suojella. Äitisi tehköön oman valintansa.

      Hae itsellesi tukea perheneuvolasta, supportiivisesta psykoterapiasta, että pääset irti perheestäsi, Tiedän että kuulostaa rajulta, mutta ongelma on tuttu. Jokainen tekee omat valintansa. Voi jopa olla, että äitisi kykenee tekemään ratkaisunsa, kun sinä peset kätesi heidän ongelmistaan. Isäsikin voi siitä ryhdistäytyä.

      Ihan oikeasti, nyt irrottaudut etkä määritä enää elämääsi ja itseäsi vanhempiesi ongelmien kautta.

      Ajatttelevatko he sinua? Eivät, vaan itseään. Vaikka tekisit mitä heidän eeensä, he eivät muutu. Sinä et näe omaa riippuvaisuuttasi. Ratkaisu on siinä, että sinä teet omat valintasi.

    • jolla_aska

      Edunvalvonnasta on laki, jossa määritetään se millä perusteella edunvalvonta määrätään. Juoppous, kykenemättömyys esim. vamman takia hoitaa asioita tai korkea ikä on muutamia, eikä niitä syitä nyt paljoa enempää tarvitsekaan luetella.

      Mutta menppä todistamaan tämä asia jonnekkin. Tai purkaudu sosiaalityöntekijälle. On muute kynnys vaikka asia olisikin selvä. Eikä se asia etene muutenkaan kovin paljoa. Se asia ei kiinnosta kuntaa, koska nykyää kohtaamiset siellä on aika harvinaisia. Pankille se on yks hailee ja kelakin tekee omat johtopäätökset jne.

      Muuta omilla ja anna paskan olla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14901
    2. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3085
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3079
    4. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3076
    5. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3075
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3074
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3074
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3070
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3064
    Aihe