Etno - tyylisiä sanoituksia ...

ttunturi

05.11.2018 14:26

Pirunkirnu

pirunkirnuun, pimeään
sykkii salot ikävää
pisarat puusta kuin kyyneliä oisi
kannelmetsot kutsuaan taas soisi

on niin ikävää
niin siellä on aina
mutta toisaalta aurinkokin lämmintää
ei surut koskaan paina

kuuset metsät harmaat
ja suuret vaarat korpien
kun kivikkojen loukossa
vaeltaa kera kanteleen ja näiden ajatuksien

pirunkirnuun pimeimpään
kannelmetson ääni häviää
sumu yllä kivikkojen leijuu
kuin keijukaiset harsojen

maailmojen sylissä tässä on tummuva tuntu
kuin tuo ääretön tämän ikiaikainen huntu
ja taas jossain kannel helkähtää
sumu häipyy, ja poissa myös metso tää

pirunkirnuun pimeimpään
pääsisi valo sittenkin tuomaan lämpöään
sykkii salot ehkä ikävää
mutta on luonnon rytmi aina tää:

valo joskus pimeyden voi voittaa
ja viimein yön jälkeen aamu koittaa
palaa ääni kanteleen ja metso soittamaan
tuossa aarniometsässä ikuista lauluaan vaan

Allekirjoittaneen sanoitus, josta aluperäinen versio on kirjoitettu reilu vuosi sitten, syyskuussa 2017, tosiaankin eräällä pirunkirnulla käynnin ja siellä nähdyn tunnelman inspiroimana.
Minulla on näitä tämäntyyppisiäkin etnohenkisiä, kenties mm.kanteleella soitettavaksi tarkoitettuja kappaleita kertynyt jonkin verran, vastaavalla tavalla valmiita ehkä noin 15, vähemmän valmiita enemmän. Ne on toki soitettavaksikin tarkoitettu.

Kysyn siis missä ja kuka olisi kiinnostunut vastaavanlaisista sanoituksista, sävellyksiä ei ole mutta joku taitava ja osaava voisi sen tehdä, jos on vastaavanlaisesta perinnemusiikista, jossa luonnon romantisoimista ja kalevalahenkisyyttä mukana olisi kiinnotunu ...

<50

Äänestä

Vastaukset

sielujen mystiikkaa

sielujen mystiikkaa
siitä aikaan yhä uuden laulun saa
vaistoihini mahtumaan
ikiaikaisiin
vai oisiko toisin sittenkin niin?

matkallasi kannat mukanasi toivon kipinää
se yhä luo paloaan, jossakin lämmittää
eihän arvannut kukaan, että niin vain kävisi
jotain tapahtui ja mennyt tuskakin hävisi

sielujen mystiikkaa
se on kipinä tuo vaistojen
missä sattuma voi vahvistaa
ehkä yhäkin tiedät sen

mukana se aina on
kuin toivo niin verraton
paremmasta aina haaveiltiin
eikä kukaan tiennyt että kävisikin niin

sielujen mystiikkaa
jossain kulkee lähtökohdat elämän
sielujen mystiikkaa
yhä tunnen kuin silloin toivon lämpimän

kun ihminen elon aroilla kulkee vaistollaan
ei moni arvaa tai tiedä mitä yksin kokea saa
kuin kulkien, näkien jotain enemmän
oisi kuin sielujen mystiikaa ja näkisikin kerran koko elämän

Toisenkin päätin laittaa saman tien. "Sielujen mystiikkaa" voisi toimia monellakin tavalla, mielestäni se kuitenkin on perinnemusiikkia etupäässä, kertoo niistä pienistä nyansseista ja merkityksistä, jotka on usein kuitenkin tärkeämpiä kuin ns. "suuret linjat" elämässä yleensä. Ne on jotain ihmisyyden perusrakenteessa, joita ei aika ja aikakaudetkaan muuta, ja määrittelevät siten paljon ihmistä itseään persoonana ja etenkin yksilönä. Siinä uskooko esim.itseään vai sitä mitä kuulee muualta. Onko siis vahva vai heikko, tai (näkökulmasta riippuen) joustava vai itsepäinen.
Siten näkisin itse tuossakin myös "romanttisen" tyylisuunnan piirteitä. Elämä on jatkuvaa kulkua ikään kuin, jossa määrittelevänä tekijänä ei ole aikakausien tai minkään ulkoisen yleiset tekijät, vaan se mikä on oleellisinta siinä ihmisen ja ihmisten yleensä sisimmässä, jota voi kutsua mm.vaistoiksi, ja joka kulkee tavalla tai toisella aina ja jokaisen mukana kun polkuamme tallataan täällä maan päällä. Sitten päälle tulee "elämäksi" kutsuttu asia joka arkipäivänä, kun nämä "sielujen mystiikat" kohtaavat ihmisten kohdatessa toisiaan tavalla tai toisella. Eli kappale kertoo arkipäivän taustasta, joka monesti on yhä tavoittamaton mutta silti kovin läsnä ...