Yleisimmät virheet
Puolisoni poistuminen arjen ruuhkaan tapahtuu aina samalla tavalla. Se on kellontarkka rituaalitoimitus, jossa ei ole virheitä. Ei ainuttakaan. Ovi sulkeutuu, ja jään vuoteelle istumaan kahvikuppini kanssa, selailen päämäärättömästi sivuja, lueskelen sieltä ja täältä, katselen kuvia – liikkuivat ne tai eivät. Tarkkailen harmaata taivasta.
Huomioitavaa tässä on se että olen alaston. Minut on juuri tyydytetty, eikä erityisiä ja polttavia mielihaluja tahtokartalla esiinny. En Halua hankkia mitään, syödä mitään tai olla kiinnostunut mistään. Elämä tuntuu oudon joutavalta ja mielenkiinnottomalta. Ontolta. Minusta valuu siemennestettä lakanalle. Pesukone pyörii tulevaisuudessa. Ihminen katsoo sumuiseen peiliin näkemättä itseään ja voi pahoin liiallisesta kuumuudesta.
Syötän kissan. Tämä on jo lähes raivona. Se on suuri musta kissa, asunnon absoluuttinen kuningatar. Kultaiset silmät keijuvat ilmassa kertomatta, onko sisällä hyvää vai pahaa, vai vain täydellinen käsitys siitä mitä tämä kaikki on. Se ei pidä koskettamisesta. Se ei pidä minusta, vaan omistaa minut. Olen sille esine.
(Naurua)
Puolisoni poistuminen arjen ruuhkaan tapahtuu aina samalla tavalla. Se on kellontarkka rituaalitoimitus, jossa ei ole virheitä. Ei ainuttakaan. Ovi sulkeutuu, ja jään vuoteelle istumaan kahvikuppini kanssa, selailen päämäärättömästi sivuja, lueskelen sieltä ja täältä, katselen kuvia – liikkuivat ne tai eivät. Tarkkailen harmaata taivasta.
Huomioitavaa tässä on se että olen alaston. Minut on juuri tyydytetty, eikä erityisiä ja polttavia mielihaluja tahtokartalla esiinny. En Halua hankkia mitään, syödä mitään tai olla kiinnostunut mistään. Elämä tuntuu oudon joutavalta ja mielenkiinnottomalta. Ontolta. Minusta valuu siemennestettä lakanalle. Pesukone pyörii tulevaisuudessa. Ihminen katsoo sumuiseen peiliin näkemättä itseään ja voi pahoin liiallisesta kuumuudesta.
Syötän kissan. Tämä on jo lähes raivona. Se on suuri musta kissa, asunnon absoluuttinen kuningatar. Kultaiset silmät keijuvat ilmassa kertomatta, onko sisällä hyvää vai pahaa, vai vain täydellinen käsitys siitä mitä tämä kaikki on. Se ei pidä koskettamisesta. Se ei pidä minusta, vaan omistaa minut. Olen sille esine.
(Naurua)
Vastaukset 20
Vanhimmat
Valitan typoja, sillä en jaksa tarkastella mitään ennen postaamista.
(Reps)
Typot eivät ole ongelma. Niiden eliminointia varten on olemassa pilkunviilaajia, sekä orgaanisia että epäorgaanisia.
Suurin ongelma tarinassasi on, että se alkaa aivan liian myöhään. Paras kohta on jäänyt pois. Asunnon kuningattaren kuvailu kompensoi tätä puutetta vähäsen mutta ei kokonaan.
Hitto!
Unohdin täysin tuon ristiretkeni seksin maailmaan. Kuinka saatoin unohtaa tällaisen, koko länsimaista kulttuuria pystyssä pitävän pikkuasian.
Pahoittelen tapahtunutta.
Mitä muuten itse olet mieltä siitä, että naisten tulisi vaieta ja viilailla vain kynsiään huoneistojen hämärässä?
"Mitä muuten itse olet mieltä siitä, että naisten tulisi vaieta ja viilailla vain kynsiään huoneistojen hämärässä?"
Vastaan tähän illalla, sillä narratiivinen kehykseni suoltaa tähän niin pitkän ja pimeyden voimia uhkuvan vastauksen, ettei sitä sovi kirjoittaa kuin vasta hämärän tullen.
”Unohdin täysin tuon ristiretkeni seksin maailmaan. Kuinka saatoin unohtaa tällaisen, koko länsimaista kulttuuria pystyssä pitävän pikkuasian.
Pahoittelen tapahtunutta.”
Ei mene läpi. Et unohtanut asiaa. Mutta koska haasteessa pyydettiin kuvailemaan myös värejä, törmäsit ongelmaan: miten kuvailla naisen sukuelinten värikirjoa ja eritteiden kimallusta siten, ettei tarina kuulostaisi liian eurosentriseltä? Eikö niin?
”Mitä muuten itse olet mieltä siitä, että naisten tulisi vaieta ja viilailla vain kynsiään huoneistojen hämärässä?”
Minä mietin tätä koko päivän. Vastaukseni lyheni koko ajan, kunnes jäljelle jäi vain tämä:
Jokaisen tulee saada tehdä (tietyin rajoituksin) sitä mitä haluaa tehdä, oli se sitten kynsien viilausta ja vaikenemista tai kynsien näyttämistä ja äänessä olemista. Sukupuolesta riippumatta.
Vastaukseni muodostumiseen on saattanut vaikuttaa minut lapsena pauloihinsa kietonut kulttuuriympäristö, jossa naisia ja miehiä ei juuri erottanut toisistaan muuten kuin ulkonäön perusteella. Käyttäytymisen perusteella heitä ei voinut erottaa toisistaan luotettavasti.
Yhteenvetoja
Hain itselleni käsipeilin. Olen katsellut siihen nyt parikymmentä minuuttia, puhunut sille, käännellyt sille kasvojani, pidellyt kuvajaiselle hiuksiani erilaisissa asetelmissa, mutristellut, räpsytellyt ja venytellyt, irvistellyt. Lopulta näytin sille kieltä. Peilissä olen minä, mutta oudon kaksiulotteisena ja kylmänä.
Itselläni on varsin lämmin ja mukava olo.
(Naurua)
Fuusiokeittiöni päivän erikoinen, bami goreng härkispullilla, aiheutti samankaltaiset olot. En lainkaan pelkää chiliä.
(Hihitystä)
Epäilyksen varjoliikkeet
Saatan olla hieman itserakas. Tulin tähän johtopäätökseen sen vuoksi, että vielä 20:n minuutin jälkeen en ollut kyllästynyt kuvaani, vaan yhä jatkoin sen tarkastelua, siirtyen aina vain pienempiin ja pienempiin yksityiskohtiin iholla. Kokonaiskiinnostus oli kasvoissani, sillä hiuksista en jaksanut keskustella edes itseni kanssa.
Kasvoissani oli loputtomalta tuntuva joukko erilaisia pieniä seikkoja ja huomioitavia osia, eräänlaisia fragmentteja. Ja kun silmät väsyivät katseluun ja tapahtumaköyhyyteen, kasvoista haihtui pois osia, ja näin takanani olevan seinän, joka on ainoa tapetoitu seinä asunnossa. Minua ei kuvan häilyminen millään lailla häirinnyt. Oikeastaan se oli vain hauskaa. 350 päivää vuodessa olen ilman minkäänlaista meikkiä. Tunnen hyvin kasvoni. Ne ovat minun kasvoni. Ne ovat aidot kasvot. Ne ovat kauniin naisen kauniit kasvot.
Mutta
Harjoitellessani itseylistyksen megavaikeaa triumfia, havaitsin olevani eräällä tavalla väärässä.
Heitin peillin lattialle ja unohdin itseni.
(Reps)
Siis peilin. Ei pellin.
Täällä ei ole muuta peltistä kuin makeisrasia, jonka alkuperää en muista. Se on tyhjä, mutta kaunis muistoesine. En ole täysin varman mitä sen sisällä on. Ja jos tällaista ei muista, siellä on täysin varmasti sekalainen joukko erilaista rihkamaa. Tarpeetonta, ja merkityksetöntä.
Kyllä
Rasiassa oli sekakainen joukko erilaisia kyniä, klipsuja ja suttuisia ponnareita, kiinnijähmettynyt musta kynsilakka, kuitteja aikaan kadonneista ostoksista, käsin kirjoitettuja ja yhteenliimaantuneita muistilappuja, itseensä sotkeutunut kaulakoru, suolapähkinä.
Hieman pölyä.
Kokonainen ihmiselämä.
https://www.youtube.com/watch?v=sdl7PZmlGQI
Työnsin joulutortun suuhuni.
Näytän suhteellisen hullunkuriselta peilissä, jonka itse jouduin noukkimaan ylös.
Tukehtumisvaara.
(Naurua)
"Työnsin joulutortun suuhuni."
Pidän tästä yksityiskohdasta tarinassa, vaikka henkilökohtaisesti en voi sietää joulutorttuja. Mutta lukijan kokemuksella ei saa olla merkitystä donnan tarinoiden reseptiossa.
Oletan, ettei leivonnaisen hakaristimuodolla ole merkitystä tarinassa. Ei saisi ikinä olettaa.
Mjaa-a
En ole koskaan ajatellut joulutortun ja tämä 'esimainitun' symbolin välillä olevan yhteyttä. Onko siinä?
Käsittääkseni hakaristin alkuperä on niinkin kaukana kuin Intiassa. Saatan olla väärässä.
On siinä.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013111717731078_ul.shtml
Minulle tuli heti tuo artikkeli mieleen, kun tarinassa mainittiin joulutorttu.
Asioiden alkuperällä ei ole merkitystä useimmille ihmisille, koska merkitys luodaan vasta kontekstissa.
Mjoo
Eli siis tortut jouluun tulevat Intiasta.
(Reps)
Tuo kappale oli hypnoottinen. 😍 En voinut tehdä sen aikana mitään muuta kuin kuunnella.
Hyvä kerrosten hallinta. Perinteiset latenssi- ja kliimaksivaihe puuttuivat, mutta tämä olikin jo kaukana trancesta.
Kyllä. Voisi vaikka perustaa pop up -kahvilan ja alkaa myydä siellä intialaisia joulutorttuja.
Markkinahumua
Laitoin parempaa päälle ruumiinlämmön tasaannuttua. Paremmalla tarkoitetaan poikkeuksetta kallista. Tätä hetkeä ennen olin istahtanut valkoiselle korituolille, vain puhjetakseni nauruun. Ei edes takapuoleni ehtinyt kunnolla laskeutua, kun jo huoneisto kaikui. Tunnereaktio oli salamannopea, välitön ja vilpitön.
Vartalo puski liikalämpöä ulos itsestään kaikin voimin, ja kaikkea tätä liiallisuutta joutui löyhyttelemään aamutakinliepeillä kuin jokin esihistoriallinen hirviö, lentolisko. Tie tästä edustuskelpoisuuteen oli pitkä, siksi en liikkunut enää juuri missään, vaan tyydyin majailemaan neljän seinän sisällä. Pidin seinistäni.
Kaupunki hullumpi paikka ollut, mutta ulkopuolella rasittavampi, turhamaisempi ja pinnallisempi - kaikessa laadukkaassa merkityksessä. En kokenut olevani pakomatkalla pois todellisuudesta, sen haasteista. Olin kuin purjevene nostettuna talviteloille pois jäistä; ne tapaavat hajottaa herkän ja hauraan aluksen. Siksi näin ja koin.
Olen koko aamupäivän miettinyt ikääntymisen toimia minussa. Ikä on eräänlainen kasvava työkalu sisälläni. Minun, joka en juuri itseäni ulkopuolelta tarkkaile. Minua tarkkaillaan. Se on ulkopuolen tehtävä tai ominaisuus. Luen toisinaan raportit.
Mutta tämä irrallinen työkalu on itselleni täysin tuntematon artefakti; luultavasti itseni valmistama. Minulla ei, kuitenkaan, tietääkseni, ole tällaisen valmistamiseen koulutusta. Mutta silti. Työkalu on näkymätön ja aineeton, ja erittäin kätevä jokapaikan avain ja ongelmien selvittelijä. Käytän sitä tällä hetkellä ainoastaan ajanhallintaan – minussa mellastavan ajan hallintaan. Aika on kaikkialla, paitsi ratkaisumallissani. Aika käy sen seikan kimppuun kaikin voimin, joka olen minä. Kehoni on ajan temppeli. Aika asuu minussa. Minä taas sen herra työkalussani. Minä olen itseni tuhoaja. Minä olen itse aika.
Luultavasti minut laitetaan kadulle kipsuineni ja kampsuineni, naururyppyineni - nuorempien ja kauniimpien naisten tieltä, mutta jätän lähteissäni eteiseen kaiken aikani, kuin lahjaksi.
(Naurua)
Minne tuulet sitten kuljettavatkin
Naisten lauserakenteissa merkillepantavaa on pateettisten ilmaisujen puute. Tätä ei tavata edes puhekielessä. Mikään ei ole sen suurempaa kuin "mieletön" ja "sairaan magee."
Nainen on pohjimmiltaan äärimmäinen realisti ja huomiseen nojaaja. Nainen uskoo, että huominen tulee; koska se aina tulee.