Röllykkämahan pienennys

En ole vielä saavuttanut ihannepainoani. Olen alkumetreillä tässä urakassa ja meinaan, jos saisin asianmukaista tukea, tsemppiä täällä kirjoittamisesta ja toisten kokemuksista, niin pysyisin ruodussa paremmin.

Pituutta minulla on 170cm ja painoa 103,7kg. Vyötäröni on 128cm ja lantio on lähes 15 cm pienempi, joten on vyötärö iso! Yritän peittää itseäni löysillä puseroilla ja villatakeilla. Lähestyn 60 ikävuotta, en tänä vuonna kuiteskaan. Täytettyäni 50 vuotta alkoi kaikenlaiset tuki- ja liikuntaelinvaivat, nivelrikkoa polvessa, sormissa. Ärtyvä paksusuoli, metabolinen oireyhtymä, ei ihan diabetes, mutta arvoja seurataan, verenpainelääkitys, kolesterolilääkitys. Harmaakaihin alkua. Närästystä, refluksia, kuorsausta, väsymystä, yksinoloa. Laihdutuskuureja. Painoa on tullut pudotettua varmastikin 100 kiloa yhteensä vuosien varrella, on poukkoiltu edestakaisin kevyemmäksi ja taas takaisin. Olen aina ollut suorittaja ja lopulta oli hiukan annettava periksi. Viimeisimpänä masennus, johon on nyt jonkunlainen lääkitys. ja sitten avioero ja yksinhuoltajuus vielä tällä iällä.

Vuosia sitten olin Painonvartijoissa, pidin 3 viikon mittaisia vesipaastoja suolihuuhteluineen, Nuttriletilla on ollut 6 viikkoa ja viikonloppuja. On siis kokeiltu kaikenlaista. Viimeisimpänä on ollut Herbalife, jossa tuli oltua 8 vuotta, niillä kyllä laihtui, mutta jos jätti pirtelöitä väliin, niin heti kävi köpsästi.

Nyt olis tarkoitus tosissaan tehdä elämäntapamuutosta. Vedenjuonti on jäänyt vähiin, heikkoutenani on voileivät päällisineen iltaisin ja suklaalevykin saattaa mennä kerralla. Tosin kävelen 5-10 kilometrin lenkkejä 3-4 kertaa viikossa, kerran meni 17 kilometriä! Nukun liian vähän.

Tiedän, että muutokset eivät tapahdu hetkessä, eikä paino putoa tässä ja nyt, vaikka niin haluaisinkin. Tietoahan on valtavasti saatavilla, mutta sitä kun on sokea itselleen, niin en minä vielä oikein ymmärrä, mihin tämä kaikki johtaa, jossen nyt ala muuttamaan elämääni terveellisempään suuntaan.

Meinaan nyt näin ensiksi aloittaa riittävän veden juonnin ja jättää kahvin juontia vähemmälle. Eiköhän siitä ole sitten helpompi jatkaa terveellisen ruoan valmistuksen saloihin ja ateriarytmiin ym. asioihin.

9

337

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Omaresepti

      Juu. Parempi on tehdä ihka oma resepti/suunnitelma. Syöminen liikunta pukeutuminen jne jutut. Tussaat ja piirrät suunnitelman isolle pahville. Kiinnität pahvin seinälle nuppineuloilla tai teipillä. Tai laitat isoon valokuvakehykseen. Siinä pahvi opastaa ja rohkaisee sinua joka päivä eteenpäin uudella tiellä. Resepti kannattaa välillä uusia. Tee vaikka 2-3 pahvia/kehystä eri puolille asuntoa jos mahdollista. Maailma on täynnä kiihkoilevia "tositiedon" tarjoajia. Se tarjonta vain helposti metsään. Yleensäkin on niin että pienet asteittaiset muutokset ovat parhaita. Niihin on helpompi sitoutuakin kuin tässä ja nyt ja heti jättimuutoksiin. Sinun ylipainosi on onneksi sillä tasolla ( 35 kg) että painonpudotus ei tee sinusta lepattavaa purjelentäjää. Tärkeintä on tehdä oma suunnitelma eikä kopsata jonkun toisen kehumaa totuutta. Kyse ei ole vain laihduttamisesta vaan uuden elämäntyylin sisäänajosta. Hankit jo etukäteen valmiiksi pienempiä kauniimpia vaatteita. Joku päivä niihin mahdut sujahtamalla. Tarvitset seikkailumieltä.

    • Isomyymikki

      Hei
      Lisääppä ruokavalioosi Chian siemenet, 1 rkl/vrk. Kannattaa jakaa tuo annos kahteen kertaan päivässä. Eivät maistu miltään ja siksi ne voi sekoittaa mihin tahansa ja juo sitten reilun kokoinen lasi vettä perään. Nämä siemenet nimenomaan poistavat keskivartalopasvaa ja sisäelinrasvaa. Laitan tähän vielä yhden linkin ja voit toki googlata lisää tietoa näistä.

      https://askelterveyteen.com/pudota-painoa-sisallyta-chiaa-ruokavalioosi/

      • Mitensenyton

        " Nämä siemenet nimenomaan poistavat keskivartalopasvaa ja sisäelinrasvaa. "

        Tuon linkin mukaan tuo ilmiö tapahtuu lisäämällä perusaineenvaihduntaa.

        Paljonko kehon lämpötila nousee tuon prosessin johdosta, riittääkö aste tai kaksi?


    • veijo63987362

      Superruoat ovat täyttä pelleilyä.

      laihtumiseen ei ole oikoteitä-ravinto ratkaisee.

      Sitten kun haluat perusteltua tietoa (kielletty SUOMI24 kaatiksella) niin kysy. Email blogissani.

    • Eipä puntarin lukema miellyttänyt, kun viikko meni ja vaaka näytti tänäaamuna 103,3 kg. Vain -0,400kg lähtenyt painoasta. Chian siemeniä olen syönyt aamuisin jugurtin kanssa. Oliskohan siinä syy ilmavaivoille? Vettä olis varmaan pitänyt juoda enemmän.

      Liikunta jäi viikon aikana yhteen kävelylenkkiin. Nyt yritän kävellä päivittäin edes 5 km, sateesta huolimatta. Lisäksi yritän juoda vettä pari litraa päivässä. Siinäpä on tälle viikolle elämäntapamuutoksen ensiaskeleet.

    • Isomyymikki

      Cian siemeniä pitää syödä kuukausi, ennenkuin tulokset näkyvät. Älä luovuta. Aamuisin kannattaa juoda tyhjään vatsaan lasillinen vettä, jossa on n. ruokalusikallinen sitruunanmehua. Tämä nopeuttaa aineenvaihduntaa ja polttaa myös rasvaa.
      Kun aloittaa aktiivisen kävelyn päivittäin niin on luonnollista, että paino voi jopa nousta useamman kilon koska nestettä kertyy lihaksiin. Vähitellen tämä vähenee ja paino alkaa laskea. Sinä olet kuitenkin laihtunut. Minä taas lihoin aluksi 3 kg kun aloitin kävelyn, mutta jatkoin ja sit paino alkoi tippumaan.
      Kerro taas kuulumisia.

    • nytlaihaxx

      Mulla kanssa röllykkämahan pienennys tavoitteena.
      Liikun paljon, ja syön paljon. Ei siis riitä minulla liikunnan lisääminen yhtään. Tuolla kikkakolmosia joita koitan kokeilla.

      https://nytlaihdun.blogspot.com/

    • SyöJaLaihdut

      Itsellä hiukan sama tilanne, takana painonvartioissa laihsuttamista, jonka seurauksena sairastuin metaboliseen oireyhtymään. Onneksi en ole Nutriletteja tai Herbalife-pirtelöitä syönyt, sillä nehän ovat tehokkain keino hidastaa ja sammuttaa aineenvaihdunta samoin kuin vesipaastot.

      Yritä opetella syömään terveellisesti viisi kertaa päivässä. Kun itse muistan syödä aamupalan, lounaan päivällisen ja kaksi kevyttä välipalaa päivässä, painoni on pudonnut jopa 8 kiloa neljässä viikossa.

      Vain syömällä voi laihtua ja syömättömyydellä lihoa. Muista tämä. Kun syöt, syö vain oikeaa ruokaa, älä lisäaineita ja sokeria. Sokeria on vähän joka eineessä, myös siellä missä ei ole "lisättyä sokeria".

    • vahva_epäilys

      Röllykkämahan pienennys on oikeastaan aika helppoa, tekee vaan just päinvastoin kun röllykkämahaa suurennellessa teki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5269
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3450
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      299
      2850
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      57
      2672
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      172
      2338
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      25
      2137
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      1889
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1855
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1771
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe