Nykytahdilla viimeinen kaste vuonna 2052?

Näin todettiin tänään Radio Dein jälki-istunto-ohjelmassa. Suomen evl. kirkossa siis. Eihän se tietenkään kirjaimellisesti toteudu, mutta kuitenkin kirkon elämänlanka on katkeamassa.

Keskustelijat olivat kirkkomyönteisiä ihmisiä, mutta heidän tulevaisuuden näkymänsä Suomen evl. kirkolle oli vähintään yhtä synkkä kuin vapaa-ajattelijoiden. Jotkut uskovaiset sentään tunnustavat tosiasiat, eivätkä sulje niiltä silmiänsä, kuten monet uskovaiset.


Ohjelmassa kerrottiin, että uskonnollisen kasvatuksen saaneiden määrä on puolittunut yhden sukupolven aikana. ei kauaakaan kun pyhäkoululaisia oli 300 000, nyt enää viidennes siitä, mm. Espoossa oli v. 2007 vielä edes 1 000 pyhäkoululaista, nyt enää 200.

Eikä kehitys tule Suomessakaan olemaan tasaista laskua, vaan edessä voi olla suurempi romahdus. Kerrottiin esimerkki Skotlannista, jossa kirkon jäsenosuus laski 80%:sta 11%:een yhden sukupolven aikana. (Syyksi väitettiin toisen polven feminismiä.)

Tämä keskustelija oli sitä mieltä, että kirkon jäsenmäärä ja merkittävyys saadaan kasvuun vain, jos kirkko on vaihtoehto nykymenolle, maallistumiselle, liberalismille. Hänen mukana kirkko on nykyisinkin vahva siellä missä (vanhoillisuudestaan tunnetut) herätysliikkeet ovat vahvoja.

Mutta tuo resepti toimii vain tietyillä hyvin harvoilla alueilla Suomessa, mm. vanhalestadiolaisten sydänmailla. Ei se Helsingissä ja muissa suurimmissa kaupungeissa toimisi.

Erikoista on se , että esim. vanhalestat tuntuvat pysyvän kirkon jäseninä, vaikka kirkko vapaamielistyykin koko ajan, hitaasti mutta varmasti. Eikä ole näköpiirissä että eroaisivat tulevaisuudessakaan vaikka kirkon liberaalistuminen jatkuisikin. He vain pitävät omissa piireissään kiinni omista konservatiivisista arvoistaan. Ja yrittävät niitä varmaan emokirkossakin edistää.

Jokainen, yleistys!, kirkosta kiinnostunut tarjoaa omaa linjaansa pelastukseksi kirkolle, ja väittää että juuri se linja oli se mikä tahansa , pelastaa kirkon. Yksi keskustelija, vapaan suunnan edustaja, sentään sanoi, että jäsenmäärä ei ole oleellinen, vaan tarjottava sisältö. Uskonvakaumus, uskon ydinkysymykset, edellä, touhukristillisyys vähemmälle.
794
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Syynä varmaan on Jumalan sanasta luopuminen, ei kaste eikä ehtoollisen sakramentti. Kun kirkko luopuu Jumalan sanasta sen jäsenet tulevat perässä. Tunnustuksellinen lutherilaisuus elää eikä näin ollen, kuten Jeesus sanoo: Minun sanani eivät koskaan katoa...

Äänestä
  • En tiedä mitä sinä vouhkaat. Minä olen kuullut samaa sanaa koko ikäni kirkolta ja papeilta. Se on kirkon piiriin tullut, että naisetkin ovat pappina. Nuoruudessa tunsin saksalaisen naisen, joka opiskeli papiksi.

    Kirkko voi panna pillit pussiin tai sitten. Kuinka pieni määrä riittäisi? Helluntailaisia on noin 40 000 ja sekin näyttää riittävän.

    Äänestä

Ei kirkkoa ole enää saatavissa kasvavalle linjalle, mutta siinä fundikset erehtyvät, ettei tuho kohdistuisi heihin. Kyllä kohdistuu, mutta viipeellä.

Vapaat suunnat ovat aina saaneet kannattajansa kirkosta. Mitä pienemmäksi tämä perusjoukko käy, sitä harvempia tulevaisuudessa saa rekrytoitua. Aikaa myöten ollaan lähellä nollaa.

Ajatus, että viimeinen kaste olisi noin 2052, ei ole oikeata tilastollista käsittelyä. Jonkin yhtymän jäsenmäärä ei vähene tasaisesti, vaan suuren laskun jälkeen asymptoottisesti yhä lähemmäs nollaa. Kestää todella kauan, kun tällainen lasku todella päättyy, mutta pienillä määrillä kasteita ei tietenkän enää ole merkitystä.

Siis aluksi kiihtyvästi kasvava ja sitten yhä hidastuvasti etenevä pieneneminen.

Äänestä
  • Voi olla tällainen ilmiö: kun porukka vähenee tiettyyn pisteeseen, niin loputkin lähtevät.

    Mutta emme osaa arvioida mikä olisi se määrä kirkossa.

    Äänestä

  • "Vapaat suunnat ovat aina saaneet kannattajansa kirkosta."
    Mihin tämä väitteesi perustuu?

    1Äänestä

Kirkko romahtaa kohta kuin tyhjä pieru.

Äänestä

jopa KUU pakenee maasta !!semmosta se on.ku tuost päivä vähä valkenee,haenpa otsalampun kaa katiskasta rahtusen ruokaa pöytääni niin "loistavan kalan".muuton ei ne enne LOISTANEET??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ghkg kirjoitti:

Näin todettiin tänään Radio Dein jälki-istunto-ohjelmassa. Suomen evl. kirkossa siis. Eihän se tietenkään kirjaimellisesti toteudu, mutta kuitenkin kirkon elämänlanka on katkeamassa.

Keskustelijat olivat kirkkomyönteisiä ihmisiä, mutta heidän tulevaisuuden näkymänsä Suomen evl. kirkolle oli vähintään yhtä synkkä kuin vapaa-ajattelijoiden. Jotkut uskovaiset sentään tunnustavat tosiasiat, eivätkä sulje niiltä silmiänsä, kuten monet uskovaiset.


Ohjelmassa kerrottiin, että uskonnollisen kasvatuksen saaneiden määrä on puolittunut yhden sukupolven aikana. ei kauaakaan kun pyhäkoululaisia oli 300 000, nyt enää viidennes siitä, mm. Espoossa oli v. 2007 vielä edes 1 000 pyhäkoululaista, nyt enää 200.

Eikä kehitys tule Suomessakaan olemaan tasaista laskua, vaan edessä voi olla suurempi romahdus. Kerrottiin esimerkki Skotlannista, jossa kirkon jäsenosuus laski 80%:sta 11%:een yhden sukupolven aikana. (Syyksi väitettiin toisen polven feminismiä.)

Tämä keskustelija oli sitä mieltä, että kirkon jäsenmäärä ja merkittävyys saadaan kasvuun vain, jos kirkko on vaihtoehto nykymenolle, maallistumiselle, liberalismille. Hänen mukana kirkko on nykyisinkin vahva siellä missä (vanhoillisuudestaan tunnetut) herätysliikkeet ovat vahvoja.

Mutta tuo resepti toimii vain tietyillä hyvin harvoilla alueilla Suomessa, mm. vanhalestadiolaisten sydänmailla. Ei se Helsingissä ja muissa suurimmissa kaupungeissa toimisi.

Erikoista on se , että esim. vanhalestat tuntuvat pysyvän kirkon jäseninä, vaikka kirkko vapaamielistyykin koko ajan, hitaasti mutta varmasti. Eikä ole näköpiirissä että eroaisivat tulevaisuudessakaan vaikka kirkon liberaalistuminen jatkuisikin. He vain pitävät omissa piireissään kiinni omista konservatiivisista arvoistaan. Ja yrittävät niitä varmaan emokirkossakin edistää.

Jokainen, yleistys!, kirkosta kiinnostunut tarjoaa omaa linjaansa pelastukseksi kirkolle, ja väittää että juuri se linja oli se mikä tahansa , pelastaa kirkon. Yksi keskustelija, vapaan suunnan edustaja, sentään sanoi, että jäsenmäärä ei ole oleellinen, vaan tarjottava sisältö. Uskonvakaumus, uskon ydinkysymykset, edellä, touhukristillisyys vähemmälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu