Ilosanomaa seitsemän uutisista!

Kerrottiin että Loimaan kassan suosio on erittäin vahvassa kasvussa. Samalla Ay-liikkeen jäsenmäärä kutistuu kuin pyy maailmanlopun edellä.

Uutiskuvassa vilahti myös hyvinsyönyt Ay-johtaja. Syökö duunari yhtä hyvin?
20339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

tuo on normali ilmiö kun kansa viisastuu ja käyttää omia aivojaan.

Äänestä

Kaikki johtuu älypuhelimista kun ihmiset tulee sen johdosta tyhmemmiksi, joka johtaa liitosta eroamiseen

Äänestä

Loimaan kassa on pelkkä työttömyyskassa. Millä tavalla se ajaa työntekijöilleen etuja? Aivan, ei millään.

Sen sijaan oikeat ammattiyhdistykset, joilla on paikallista toimintaa, huolehtivat siitä ettei olla missään villissä lännessä ja mm. neuvottelevat työnantajan kanssa talokohtaiset työehtosopimukset.

Äänestä
  • Suomessa on jo lainsäädäntö niin hyvällä mallilla ettei mikään villin lännen malli ole mahdollista.

    Äänestä

  • villiduunari kirjoitti:

    Suomessa on jo lainsäädäntö niin hyvällä mallilla ettei mikään villin lännen malli ole mahdollista.

    Niin koko ajan parannellaan irtisanomisesta lähtien. Sitä villiä länttä tänne ollaan rakentamassa, mutta jos ei lukemalla opi niin sitten kantapään kautta.

    Äänestä

Rouva ottaa lisää pillereitä ja näkee huimia juttuja:))))))))))))))))))))))))))

Äänestä

Katsokaas tuolta https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005901258.html SAK:n jäsenmäärä suorastaan syöksykierteessä!

Liittopomot keksivät taas kohta uuden lakon aiheen että voivat näyttää duunarille kuinka korvaamattomia he ovat. Tosiasiassa he suojelevat omaa asemaansa istuttamalla duunarit tuleen heidän puolestaan.

Äänestä
  • Eikö sossupummi huomannut kun AY-liike toimi pari viikkoa sitten ? Vai...ei ymmärtänyt?

    Äänestä

  • cpekki kirjoitti:

    Eikö sossupummi huomannut kun AY-liike toimi pari viikkoa sitten ? Vai...ei ymmärtänyt?

    Joo, Ay-pamput vetivät pässilaumaansa taisi vaan narut olla vähän kireällä kun ihan kaikki eivät halunneet seurata johtajiaan!

    Äänestä

  • toinen-akka kirjoitti:

    Joo, Ay-pamput vetivät pässilaumaansa taisi vaan narut olla vähän kireällä kun ihan kaikki eivät halunneet seurata johtajiaan!

    Jos et ymmärrä, onko se pakko kertoa ??

    Äänestä

Jos jäsenet eivät pistä itseään tuleen asiansa puolesta niin se on sama mitä johto tekee.
Yrittäjät eivät pistä itseään likoon kenekään muun kuin itsensä puolesta ja se sama pätee myös duunarien puolella.

Äänestä

Ei kenekään tarvitse laittaa itseään tuleen.
Jos yrität löytää jotain sankariromantiikkaa liittojen jäsenistä, niin mieti uudelleen. Siitä porukasta ei tositilanteessa ole kuin uhoamaan kännissä ja jonottamaan ämpäreitä. Siksi se onkin niin helposti johdateltavissa.
Suurin osa liittojen jäsenistä muutenkin kulkee jo rollaattorilla tai on saikulla.

AY on saanut paljon hyvää aikaan tai on ainakin ollut yhtenä tahona edistämässä asioita. Suomi ei ole kommunistinen maa ja nyt ollaan siinä pisteessä, että suurin osa kansasta on sitä mieltä, että on saavutettu hyvä tasapaino tai jopa tehty työstä liian kallista.

On lapsellistaajatella, että aikuiset ihmiset, jotka tekevät itsenäisä valintoja, olisi pelkureita tai tyhmempiä kuin ne, jotka tekevät sitä mitä kaikki muut ennenkin. Vaati enemmän rohkeutta tehdä itsenäisiä päätöksiä kuin olla lampaana muiden mukana.

Äänestä
  • Kokemus on puhunut:)))))))))))))))))))))))))))))))

    Äänestä

  • Mieti vaan ihan ite uusiksi!! Tiedä typy, että ne känniset tekevät työtä päissäänkin enemmän ja paremmin kuin sinä osaat ajatella!
    Montako liiton jäsentä tunnet, olet seurannut heidän toiminttaansa, tekemistään muullakin kuin työssä?
    Jos sinun työsi on liian kallista niin pyydä helvetissä ottamaan se liika pois, se ei varmaan ole mikään ongelma!
    Kirjoitustesi perusteella se joukko josta kirjoitat on helkatin ylimielistä, itseään parempina ihmisinä pitäviä, typeryksiä!
    Kyllä sitä rollaatoria sinäkin pääset vuorollasi työntemään!

    Äänestä

  • neljäs-nainen kirjoitti:

    Mieti vaan ihan ite uusiksi!! Tiedä typy, että ne känniset tekevät työtä päissäänkin enemmän ja paremmin kuin sinä osaat ajatella!
    Montako liiton jäsentä tunnet, olet seurannut heidän toiminttaansa, tekemistään muullakin kuin työssä?
    Jos sinun työsi on liian kallista niin pyydä helvetissä ottamaan se liika pois, se ei varmaan ole mikään ongelma!
    Kirjoitustesi perusteella se joukko josta kirjoitat on helkatin ylimielistä, itseään parempina ihmisinä pitäviä, typeryksiä!
    Kyllä sitä rollaatoria sinäkin pääset vuorollasi työntemään!

    Ehei, ne känniset tekevät unissaan enemmän työtä kuin hereillä.
    Siinä olet oikeassa, että liittojen porukat pitävät itseään parempina kuin itsenäisesti ajattelevia ihmisiä.

    Äänestä

  • PieniPiruVasempaan kirjoitti:

    Ehei, ne känniset tekevät unissaan enemmän työtä kuin hereillä.
    Siinä olet oikeassa, että liittojen porukat pitävät itseään parempina kuin itsenäisesti ajattelevia ihmisiä.

    Kyllä sinä pidät itseäsi parempana kuin liittojen jäsenet. Puhu sinä, minä pitelen hevosta!
    Suomalaiset ovat aina tehneet kaiken kännissä, viinan voimalla, sotineet, rakentaneet, urheilleet, nykyään pää sekoitetaan muilla aineilla, mutta yhtä kaikki sekaisin ovat, pihalla kuin pakastin!
    Mitä halvattua nämä "itsenäisesti" ajattelevat tekevät tällä palstalla, muuta kuin korostavat omaa erinomaisuuttaan?
    Laskevat, joka uutisen ammattiliittojen jäsen määristä, siitä mitä ammattiliitot tekevät ja mitä eivät tee!! Mitä se teille fiksujen itsenäisesti ajatteleville kuuluu, mitä ammattiliitoissa tapahtuu?
    Ei sitten niin yhtään mitään, muuten kuin siinä tapauksessa, että saatte sen saman kuin ammattiliitoissa olevatkin, sehän teitä kiinnostaa, ettei vain itsenäisesti jää vähemmälle!
    Teitä fiksuja "itsenäisiä" joutuu työpaikoilla puolustamaan kun haluaa pitää porukan yhtenäisenä ja ilmapiirin hyvänä. Sellinenkin ihme on eletty ja tehty! Onko teistä fiksuista puolustamaan järjestäytyneitä on aivan eri asia! Todella!!

    Äänestä

Sitä tullaan niittään mitä on kylvetty. On sama tulos kun Sipilän hallituksen teot työläisille. Mutta kailla on tieysti vapaa valita mitä tekee. Jos halutaan itse hoitaa kaikki asiat niin ei niitä liittoja tarvita mihinkään, mutta ei sitten myöskään kannata mistää valittaa kun eduskunta määrää kaikesta.

Äänestä
  • Eduskunnalla on joka tapauksessa isompi mandaatti kuin AY-liikkeellä etenkin, kun vihdoin kerrotaan kuinka harva jäsenistä edes on töissä.

    Äänestä

  • PieniPiruVasempaan kirjoitti:

    Eduskunnalla on joka tapauksessa isompi mandaatti kuin AY-liikkeellä etenkin, kun vihdoin kerrotaan kuinka harva jäsenistä edes on töissä.

    Muistappa tuo kun saat kenkää ja pääset toteuttamaan aktiivimalli 1!

    Äänestä

  • PieniPiruVasempaan kirjoitti:

    Eduskunnalla on joka tapauksessa isompi mandaatti kuin AY-liikkeellä etenkin, kun vihdoin kerrotaan kuinka harva jäsenistä edes on töissä.

    Eduskunnalla ?? Jos sittenkin hallituksella ja senkin AY pistää polvilleen tarvittaessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


toinen-akka kirjoitti:

Kerrottiin että Loimaan kassan suosio on erittäin vahvassa kasvussa. Samalla Ay-liikkeen jäsenmäärä kutistuu kuin pyy maailmanlopun edellä.

Uutiskuvassa vilahti myös hyvinsyönyt Ay-johtaja. Syökö duunari yhtä hyvin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu