Vastatuuleen vihreällä linjalla!

Ahahahahaa, ahahahahaa! Vai että uusi brändi?
Miksei brandy? No kun ei konjakkia saa... Ahahahahaa! 😂😂😂
Mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin?

Jukka Kuoppamäen sanoittaman ja esittämän Sininen ja valkoinen -kappaleen rivi kuvastaa kansliajohtaja Jukka Vilénin mukaan ajatusta, josta Kemin kaupungin uuden brändin rakentaminen lähti kevättalvella alkuun.
– Aiemmin emme ole tehneet näin laajaa imagosuunnittelua yhtä perusteellisella ohjeistuksella. Mikä kaupunki on? Mikä on sen julkikuva? Viime kesäkuussa valmistunutta uutta kaupunkistrategiaa laadittaessa kävi selväksi, että imagoa ja brändiä pitää kirkastaa ja kehittää, Vilén sanoo.

Yhdessä viestintäsuunnittelija Niina Grönholmin kanssa hän esitteli tiistaina medialle työn tuloksen. Kaupunginhallitus oli hyväksynyt sen edellispäivänä, pienin viilausevästyksin. Täysin valmista ei siis yhäkään ole mutta lähes maalissa kuukausien puserrus on.

Siihen osallistuivat kaupungin työntekijöiden ja sidosryhmien – ammattikorkeakoulu, Lappia, puuteollisuus – työpajat. Kaupunkilaiset pääsivät mukaan välillisesti.
– Kolme–neljä vuotta sitten kysyimme kuntalaisilta mielipiteitä siitä, miten he Kemin kokevat. Vastauksia tuli noin sadalta henkilöltä. Viime kesänä pyysimme kemiläisten tarinoita. Saimme niitä parikymmentä, Vilén ja Grönholm kertovat.

Vihreys on tuore elementti Kemin brändissä. Se löysi paikkansa myös kaupungin uudistetussa tunnuksessa.

– Säilytimme Suomen lipusta tyylitellyn K-kirjaimen, joka on ollut käytössä jo 25 vuotta. Tunnuksen yhteydessä esiintyvä Kemi-sana sai uuden fontin sekä i-kirjaimen pisteeksi vihreän, sydämenmuotoisen lehden, Vilén sanoo.

Vihreys on ei ole vain täplä logossa tai osa uutta värimaailmaa. Uuden vision mukaan Kemi on vastuullisesti vihreä kaupunki, jonka toimintaa ohjaa ekologinen, taloudellinen, kulttuurinen ja sosiaalinen kestävyys. Kemi haluaa olla edelläkävijä muun muassa kiertotaloudessa. Tavoitteena on yltää Suomen vihreimmäksi kaupungiksi. Sen pitää näkyä arjen pieniä tekoja ja valintoja myöten.

Brändityössä on muokattu kaupungille myös Vihreä teko -tunnus, jota käytetään, kun viestitään erityisen ympäristöystävällisestä tai kestävän kehityksen mukaisesta toiminnasta. Kaupunki hyödyntää tunnusta itse ja voi myöntää sen käytön ulkopuoliselle toimijalle.

Uusi brändi korostaa pohjoista päättäväisyyttä ja sisua, konstailemattomuutta, luovaa taitoa seilata vastatuuleen ja omaan suuntaan.

– Kemi on selviytynyt kovista rakennemuutoksista, Jukka Vilén muistuttaa.

Kaupungin vahvuuksiksi on nostettu sujuva ja helppo arki, sijainti solmukohdassa ja meren äärellä, hyvät opiskelu- ja harrastusmahdollisuudet, kulttuurin ja tapahtumien kirjo.

– Tämä on vähän hullukin kaupunki. Viimeisin villitys on haluta kuntoiluportaat tasaiselle maalle keskustaan.

"Kaupungin vahvuuksiksi on nostettu sujuva ja helppo arki." =Lisää katkaistuja suoria katuja ja kaatuneita vehreitä puita keskustaan. Raide- ja linjaliikennettä lisätään. Autoilusta vapaa keskusta harkinnassa.
Viitsiikö joku mainita vielä lisää, vai jääyyekö asuntoloukkuun?
2243
5Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Unelmani toteutui viisi vuotta sitten, Pitäkää tunkkinne! Bhuuuaahahaa!🐰🐸

3Äänestä

Kuuluukohan tähän rojektiin katettujen bussipysäkkien purkaminen Kemissä? Ely-keskus purattaa Lapista suurimman osan katetuista bussipysäkeistä koska niiden hoitaminen tulee kalliiksi. 100 000€ vuodessa. Näin kerrottiin eilen ratiossa ja ratiossahan ei valehella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ahahahahaa kirjoitti:

Ahahahahaa, ahahahahaa! Vai että uusi brändi?
Miksei brandy? No kun ei konjakkia saa... Ahahahahaa! 😂😂😂
Mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin?

Jukka Kuoppamäen sanoittaman ja esittämän Sininen ja valkoinen -kappaleen rivi kuvastaa kansliajohtaja Jukka Vilénin mukaan ajatusta, josta Kemin kaupungin uuden brändin rakentaminen lähti kevättalvella alkuun.
– Aiemmin emme ole tehneet näin laajaa imagosuunnittelua yhtä perusteellisella ohjeistuksella. Mikä kaupunki on? Mikä on sen julkikuva? Viime kesäkuussa valmistunutta uutta kaupunkistrategiaa laadittaessa kävi selväksi, että imagoa ja brändiä pitää kirkastaa ja kehittää, Vilén sanoo.

Yhdessä viestintäsuunnittelija Niina Grönholmin kanssa hän esitteli tiistaina medialle työn tuloksen. Kaupunginhallitus oli hyväksynyt sen edellispäivänä, pienin viilausevästyksin. Täysin valmista ei siis yhäkään ole mutta lähes maalissa kuukausien puserrus on.

Siihen osallistuivat kaupungin työntekijöiden ja sidosryhmien – ammattikorkeakoulu, Lappia, puuteollisuus – työpajat. Kaupunkilaiset pääsivät mukaan välillisesti.
– Kolme–neljä vuotta sitten kysyimme kuntalaisilta mielipiteitä siitä, miten he Kemin kokevat. Vastauksia tuli noin sadalta henkilöltä. Viime kesänä pyysimme kemiläisten tarinoita. Saimme niitä parikymmentä, Vilén ja Grönholm kertovat.

Vihreys on tuore elementti Kemin brändissä. Se löysi paikkansa myös kaupungin uudistetussa tunnuksessa.

– Säilytimme Suomen lipusta tyylitellyn K-kirjaimen, joka on ollut käytössä jo 25 vuotta. Tunnuksen yhteydessä esiintyvä Kemi-sana sai uuden fontin sekä i-kirjaimen pisteeksi vihreän, sydämenmuotoisen lehden, Vilén sanoo.

Vihreys on ei ole vain täplä logossa tai osa uutta värimaailmaa. Uuden vision mukaan Kemi on vastuullisesti vihreä kaupunki, jonka toimintaa ohjaa ekologinen, taloudellinen, kulttuurinen ja sosiaalinen kestävyys. Kemi haluaa olla edelläkävijä muun muassa kiertotaloudessa. Tavoitteena on yltää Suomen vihreimmäksi kaupungiksi. Sen pitää näkyä arjen pieniä tekoja ja valintoja myöten.

Brändityössä on muokattu kaupungille myös Vihreä teko -tunnus, jota käytetään, kun viestitään erityisen ympäristöystävällisestä tai kestävän kehityksen mukaisesta toiminnasta. Kaupunki hyödyntää tunnusta itse ja voi myöntää sen käytön ulkopuoliselle toimijalle.

Uusi brändi korostaa pohjoista päättäväisyyttä ja sisua, konstailemattomuutta, luovaa taitoa seilata vastatuuleen ja omaan suuntaan.

– Kemi on selviytynyt kovista rakennemuutoksista, Jukka Vilén muistuttaa.

Kaupungin vahvuuksiksi on nostettu sujuva ja helppo arki, sijainti solmukohdassa ja meren äärellä, hyvät opiskelu- ja harrastusmahdollisuudet, kulttuurin ja tapahtumien kirjo.

– Tämä on vähän hullukin kaupunki. Viimeisin villitys on haluta kuntoiluportaat tasaiselle maalle keskustaan.

"Kaupungin vahvuuksiksi on nostettu sujuva ja helppo arki." =Lisää katkaistuja suoria katuja ja kaatuneita vehreitä puita keskustaan. Raide- ja linjaliikennettä lisätään. Autoilusta vapaa keskusta harkinnassa.
Viitsiikö joku mainita vielä lisää, vai jääyyekö asuntoloukkuun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu