jos minä saisin päättää jyräisin kirkot

Maan tasalle täyttömaaksi uusien rakennusten perustaksi.
597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niitä kirkkoja on suurten kaupunkien keskustat täynnä.

Äänestä

Helsingin Tuomiokirkko soraläjäksi. Eipähän siellä sitten homoja vihitä.

Äänestä
  • Olin Birgahamissa.

    Näin yhdessä kohdassa neljä kirkkoa. Ajattelin, että maailma on hullu. Siellä oli myös muslimien gollege. Siis Englanti. Parturi 11.2 euroa. Missään kirkoissa ei homoja vihitä luvalla.

    Äänestä

Rupea ajamaan tätä suurta suunnitelmaasi ponnella. Me tarvitsemme työpaikkoja mamuille, ja mikä olisikaan sen mieluisempaa kuin kristittyjen kirkkojen hävittäminen! Innolla tulevat työmaalle ja kun pohja on lujasti kivillä vahvistettu, on siihen hyvä rakentaa moskeija, joihin rahoitus tulee muslimimaista, niin että kotisuomalaisten ei tarvitse maksaa eikä muutenkaan puuttua moskeijoiden lisääntymiseen.
Tällä palstalla on todella kaukonäköisiä kirjoittajia, joiden tekstejä on ilo lukea.

Äänestä
  • Kaikille työtä. Tosin on jo todettu, että Suomessa työtä tarjotaan, jos nimi on länsimainen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


näintoimisin kirjoitti:

Maan tasalle täyttömaaksi uusien rakennusten perustaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu