Enjoy the silence
Asemani on epäedullinen. En ole ylhäällä, enkä alhaalla, vaan siinä missä tapahtuu. Kerroksia on päälläni kolme, ja alla neljä. Näitä yhdistävä tekijä on hissi, sekä nippu kaapeleita. Muuta ei ole. Näen pöytäni takaa eteläsatamaan, Uspenskiin, presidentinlinnaan ja kaupungintalolle. Helsingin kuuluisin huora, Amanda, jää vaivoin katveeseen. Meri on pöyristyttävän harmaa, mutta oikeastaan vastenmielisen vihreä. Mikään ei tunnu olevan sitä miltä näyttää. Näkymän taustalla on Nikolain kirkko, eli suurkirkko. Sen katto on vihreä. Myrkynvihreä. Ihmiset kadulla kuin marionetteja: jalkoja, käsiä, niputettuja sateenvarjoja. Merilokki. Katajanokka: umpisuoli, jossa kuhisee bakteereja. Helsinki. Istun sen ytimessä. On marraskuun viidestoista. Kello on 11.24. Nousen ylös ja pyyhin kuminmuruset midiltä. Olen pyyhkinyt innokkaasti. Mieleen väistämättä tulvahtaa sotkusta peruskoulun ainekirjoitukset, ja pitkät keskustelut äidinkielenopettajani kanssa. Istuimme vain lörpöttelemässä kesäisessä luokassa ilman kiirettä, luokassa, jossa aina paistoi aurinko, ja siellä oli mukava olla, jutella ja vaihdella mielipiteitä. Hän on ihana nainen. Olen tavannut hänet kolmesti peruskoulun jälkeen kadulla, ja aina sama aurinkoisuus ja innostuneisuus palaa. Aina.
Olin syömässä naisten kanssa Kappelissa. Kutsun heitä naisiksi, vaikka pidän heitä eräänlaisina raatelijoina. He ovat olentoja, jotka lakkaamatta haistelevat ilmaa ja etsivät ihmisestä tämän heikkoa kohtaa. He haistavat veren. Tunnelma on kepeä ja iloinen. En yleensä puhu juuri lainkaan, vaan kuuntelen. Minulla ei ole mitään sanottavaa, ei mitään yhtymäkohtaa heihin.Toisinaan ajattelen, että he kutsuvat mukaan vain siksi, että voisivat peilata perheonneaan ja naiseuttaan minussa, ja jakaa tämän olemisen riemun kaikkien paikallaolijoiden kanssa, etenkin minun, jolla tällaista mitään ei ole. En ohjaile puheenaiheita, kommentoi, vaan annan sanojen soljua omalla logiikallaan sinne, missä nousemme pöydästä ja palaamme työpaikallemme.
Edessäni on yhä salaatti, johon en ole koskenut. Siinä on katkarapuja, fenkolia ja briossia. Katkaravut ovat marinoituja, mutta ne näe sitä, haistan sen. Olisi maistettava. Olisi maistettava ja purtava hampaat kiinni lihaan, jauhaa pala kappaleiksi ja hymyillä edessäni istuvalle rouvalle, joka ei viitsinyt piilotella mitään, jota kohdallani tunsi. Odotan vielä viisi minuuttia, sitten hän kysyy jotain kissastani, joka on rotukissa. Vastaan jotain. En tiedä vielä mitä. En syö tänään. Minun ei ole nälkä. Teen valtavasti etätöitä. Haarukka ja veitsi kiiltävät. Pöytäliina on kuin origami.
Poikkean joukosta monella tavalla. Ensinnäkin raatelijoiden suunnistaessa takaisin koloihinsa, minä suunnistan Esplanadille. Esplanadilla on kaksi patsasta, toinen on kotikaupunkini hyperpölöttäjä Runeberg, ja toinen Leino. Poltan molempien paikoilleen jähmettyneiden hahmojen vierellä savukkeen sateenvarjon alla. Tunnen linjani. Ne hajoavat kohti maata, avautuvat sille.
Ei sada.
(Hihitystä)
Asemani on epäedullinen. En ole ylhäällä, enkä alhaalla, vaan siinä missä tapahtuu. Kerroksia on päälläni kolme, ja alla neljä. Näitä yhdistävä tekijä on hissi, sekä nippu kaapeleita. Muuta ei ole. Näen pöytäni takaa eteläsatamaan, Uspenskiin, presidentinlinnaan ja kaupungintalolle. Helsingin kuuluisin huora, Amanda, jää vaivoin katveeseen. Meri on pöyristyttävän harmaa, mutta oikeastaan vastenmielisen vihreä. Mikään ei tunnu olevan sitä miltä näyttää. Näkymän taustalla on Nikolain kirkko, eli suurkirkko. Sen katto on vihreä. Myrkynvihreä. Ihmiset kadulla kuin marionetteja: jalkoja, käsiä, niputettuja sateenvarjoja. Merilokki. Katajanokka: umpisuoli, jossa kuhisee bakteereja. Helsinki. Istun sen ytimessä. On marraskuun viidestoista. Kello on 11.24. Nousen ylös ja pyyhin kuminmuruset midiltä. Olen pyyhkinyt innokkaasti. Mieleen väistämättä tulvahtaa sotkusta peruskoulun ainekirjoitukset, ja pitkät keskustelut äidinkielenopettajani kanssa. Istuimme vain lörpöttelemässä kesäisessä luokassa ilman kiirettä, luokassa, jossa aina paistoi aurinko, ja siellä oli mukava olla, jutella ja vaihdella mielipiteitä. Hän on ihana nainen. Olen tavannut hänet kolmesti peruskoulun jälkeen kadulla, ja aina sama aurinkoisuus ja innostuneisuus palaa. Aina.
Olin syömässä naisten kanssa Kappelissa. Kutsun heitä naisiksi, vaikka pidän heitä eräänlaisina raatelijoina. He ovat olentoja, jotka lakkaamatta haistelevat ilmaa ja etsivät ihmisestä tämän heikkoa kohtaa. He haistavat veren. Tunnelma on kepeä ja iloinen. En yleensä puhu juuri lainkaan, vaan kuuntelen. Minulla ei ole mitään sanottavaa, ei mitään yhtymäkohtaa heihin.Toisinaan ajattelen, että he kutsuvat mukaan vain siksi, että voisivat peilata perheonneaan ja naiseuttaan minussa, ja jakaa tämän olemisen riemun kaikkien paikallaolijoiden kanssa, etenkin minun, jolla tällaista mitään ei ole. En ohjaile puheenaiheita, kommentoi, vaan annan sanojen soljua omalla logiikallaan sinne, missä nousemme pöydästä ja palaamme työpaikallemme.
Edessäni on yhä salaatti, johon en ole koskenut. Siinä on katkarapuja, fenkolia ja briossia. Katkaravut ovat marinoituja, mutta ne näe sitä, haistan sen. Olisi maistettava. Olisi maistettava ja purtava hampaat kiinni lihaan, jauhaa pala kappaleiksi ja hymyillä edessäni istuvalle rouvalle, joka ei viitsinyt piilotella mitään, jota kohdallani tunsi. Odotan vielä viisi minuuttia, sitten hän kysyy jotain kissastani, joka on rotukissa. Vastaan jotain. En tiedä vielä mitä. En syö tänään. Minun ei ole nälkä. Teen valtavasti etätöitä. Haarukka ja veitsi kiiltävät. Pöytäliina on kuin origami.
Poikkean joukosta monella tavalla. Ensinnäkin raatelijoiden suunnistaessa takaisin koloihinsa, minä suunnistan Esplanadille. Esplanadilla on kaksi patsasta, toinen on kotikaupunkini hyperpölöttäjä Runeberg, ja toinen Leino. Poltan molempien paikoilleen jähmettyneiden hahmojen vierellä savukkeen sateenvarjon alla. Tunnen linjani. Ne hajoavat kohti maata, avautuvat sille.
Ei sada.
(Hihitystä)
Vastaukset 24
Vanhimmat
MJoo
Mä alan mennä laskuissa sekaisin.
(Reps)
Tässä tekstissä on elementtejä, jotka söhivät sisuksiani.
Onneksi sisuksissani tällä hetkellä olevat katkaravut ja salaatti lepäävät siellä tyytyväisinä.
Molempia täytyy vielä sulatella.
Mjoo
Mielestäni tämä on eräällä tavalla jopa hauska, koska tilanne on täysin absurdi.
Kuvittele eteesi jokin pöytäseurue, jossa puheensorina virtaa kuin villiviini pitkin ravintolan seiniä ja kattoa, ja sitten joku istuu samaisessa pöydässä tuijottamassa mykkänä kuppiinsa.
No can do
(Hihitystä)
Mjaa-a
Siis musta tuntuu että tämä teksti on palstaironiaa - näin jälkikäteen ajateltuna.
(Hirn)
Onhan tuollaisia pöytäseurueita, jos vain sopiva joukko epäkohteliaita ihmisiä lyöttäytyy yhteen, ja hiljaisen henkilön ympärille sattuu ihmisiä, jotka eivät halua puhua hänen kanssaan. 😔 Ainakin teoriassa ja ainakin Suomessa. Monessa muussa kulttuurissa tuo hiljaa pysytteleminen nähtäisiin helposti epäkohteliaisuutena.
Äh, ehkä olen vähän patronisoiva mutta minusta puheliaammalla henkilöllä on velvollisuus jututtaa hiljaisempaa henkilöä vieressään pöydässä, jos vain status sen sallii. Useimmat ihmiset puhuvat mielellään ainakin JOSTAIN aiheesta, vaikkakaan eivät ehkä aina kaikkien kanssa.
Mutta onko tarinassa kuvatun kaltaisia ihmisiä oikeasti olemassa? Siis sellaisia, jotka näkevät muut noin negatiivisessa valossa ja kuvittelevat, ettei heidän julkilausumaton asenteensa tule millään tavalla ilmi vuorovaikutuksessa?
Sitäkö tarkoitit palstaironialla?
Lisäksi haluaisin kysyä, onko saksan kielen oikeinkirjoitussäännöillä mitään osaa siinä, että nykyään kirjoitat loppuhirnahduksesi isolla alkukirjaimella?
Ei, ei & ei
Siis nämä kaikki ovat samassa pöydässä. Tämä johtaa absurdiin tilanteeseen.
(Naurua)
Mihin kaikkeen/kaikkiin pronomini ”nämä” viittaa viestissäsi?
En voi kommentoida asioita, jotka esitetään epätarkasti.
(rsvp)
Mjoo
Mulla olis tahto vaihtaa Rikun kanssa t-paitoja.
MEAT IS BURGER vs. ABBA
(Naurua)
Mjaa
Mikä vittu tämä on (mainoskatko)?
Cover?
(Hihitystä)
https://www.youtube.com/watch?v=Lx58hXh4pVA
Riku, Sopiiko Vaihto Paitojen?
Mikäs siinä.
Terveisin,
Riku
Tuo laulu on paradoksi. Jos ihan tarkkoja ollaan, tuon viestin välittämiseen ei tulisi käyttää sanoja.
Mutta pilkun kiillotus sikseen.
Samaa mieltähän minä olen. Joskus sanat ovat aivan turhia. Toki tunnelma on hieman erilainen riippuen siitä, ovatko ne turhia puhujan vai kuuntelijan mielestä.
Minä haluan lihapaidan. Eläimet ovat lempiruokaani, niin kamalaa kuin se onkin.
Rikulle ABBAA tomaattikastikkeessa.
Mjoo
Ongelma tässä bändissä ei ole sen solisti, vaan yleinen hyödyttömyys. On näet niin, että äänen on oltava vahva ja kantava.
Harva meistä siihen pystyy.
(Hihitystä)
Erikoispainos
Donnadonatello on vienyt Imperiumin vastaiskun sen uusille leveleille.
Imperiumi on sisällissodassa.
(Hihitystä)
Bändin tavoitteena oli käyttää ääntään yleishyödyttömiin tarkoituksiin mutta se ei saanut ääntään kuuluviin.
Juttujeni taso on verrattavissa villiviiniin, joka virtaa pitkin kattoa ja seiniä. Korpikuusi kutsuu.
Star Trek on mielenkiintoisempi.
Mjoo
Mä mietin pitkään mikä on orkkiksen ja modernin ero. Ensin tuli mieleen aika, mutta sitten keissi avautui.
Molemmat ovat huonoja. Ainoastaan sanat toimivat.
Fantastista.
Mjaa
Ja jos sanat toimivat, niin silloin tapahtuu jotain.
Muuten ei yksinkertaisesti tapahdu mitään muuta kuin se että sydän lyö.
(Hihitystä)
Ymmärrän. Vaikkakaan minussa tuo kappale ei saa aikaan oikein mitään reaktiota.
Onko pakko pitäytyä länsimaisessa musiikissa?
Jos vaikka ensi kerralla jotain eksoottisempaa?
Kiitos!
Schlaf gut!
Musiikin perusta on syke. Musiikki on pohjimmiltaan oma äänemme.
Musiikin idea oli jo ennen sanoja, joista sittemmin tuli interaktiivisia itse lähteen kanssa.
(Reps)
Mjau
Mä annan tässä teille kouluesimerkin siitä missä tästä kaikesta on kyse. Menemme Norjaan.
(Hihitystä)
https://www.youtube.com/watch?v=HZfnmNf5MwA
Uh
Siis tämä biisi on mietitty aivan alusta loppuun asti täydellisellä synkrolla, ja sitten häivytetty epäolennainen ja purkitettu, isketty kylkeen label ja päästetty maailmalle.
Tässä ei ole mitään ja tässä on kaikki.
(Naurua)
Ehkä kerran tai pari. Ajatus harhautui glute-osastolle wiikolla. tunnustus folks.
https://www.youtube.com/watch?v=09gJX0Cc6p0
Oho
Onpas nätti ja lahjakas tyttö!
Muista rainoista jäi kummallinen sirkusmainen tunnelma tai jälkimaku. Tivoli.
(Naurua)