Kirjailijattaren kuolema XVIII

HC kirjailijatar



Jostain käsittämättömästä syystä kirjailijatar ei mennyt metroasemalle, vaan käveli tien yli bussipysäkille. Hän käytti bussia äärimmäisen harvoin. Bussit heiluivat ja töksähtelivät, eivätkä koskaan tuntuneet pääsevän perille ajoissa. Lisäksi bussit haisivat. Tämän vuoksi kirjailijattaren ratkaisu oli hänelle outo. Mitään varsinaista syytä poikkeamaan ei ollut, ja askeleet näyttivät kulkevan kohti intuitiivista määränpäätä. Sitä ei valittu, vaan se osui tielle. Randomina.
Syventääkseen ohutta naiskuvaansa, kirjailijatar riisui pois kaulahuivinsa ja sulloi sen kassiinsa.

Olemme Herttoniemessä, Hertan vieressä. Edessä avautuu näkymä länteen, Kulosaareen. Kauempana häilyy itse kaupunki. Liikennevirta on tasainen. Molempiin suuntiin. Bussipysäkki sijaitsee itäväylälle johtavan rampin alkupäässä. Pysäkillä seisoo mies. Mies kasvaa suuremmaksi mitä lähemmäksi häntä kävelee. Kirjailijatar on skannannut kanssamatkustajan alle mikrosekunnissa, ja rakentanut hänestä kattavan analyysin, joka on sataprosenttinen. Tämän jälkeen kirjailijatar vilkaisee pysäkin näytölle. Kuluu hetki. Hänellä olisi noin viisi minuuttia aikaa syventää kuvaa ennen kuin bussi tulisi.

- Sori, mutta ollaanko me tuttuja jostain? Mulle vaan tuli sellanen olo.

Mies vilkaisee puhujaan. Hän näyttää lähes järkyttyneeltä, vetäisee napin korvastaan ja sanoo:

- Häh?

Kirjailijatar toistaa kysymyksensä, ja saa miehessä aikaan oudon muutoksen. Muutos on inhimillinen, tai sellaiseen taipuva, sinne ohjautuva. Miekkonen tutkii kirjailijattaren kasvoja. Silmät selvästi käyvät läpi kohteen yksityiskohtia avustajanaan pään muistimäärä. Katse selvästi katsoo jotain, eikä tuijota tyhjyyteen. Silmät käyvät myös vilkaisemassa rinnat.

- En osaa sanoa. Jotain tuttua on, mutta ei tule mitään mieleen. Mistä yhteydessä mä olen sulle tuttu?

- No kun en osaa sitä sanoa. Meillä saattaa olla jokin yhteinen frendi, tai jotain…

- Jos me ollaan naitu päissään, eikä muisteta sitä.

Kirjailijatar puhkeaa nauruun. Hän selvittää oman seksuaalisen suuntautuneisuutensa.

- Kauhea menetys miehille. Mutta hyvä jos olet onnellinen.

- No en itseasiassa ole kovinkaan onnellinen. Onnellisuus ei ole niin kuin mua varten. Mä lamaannun onnellisuudessa. Veltostun.

- Omituisinta matskua mitä olen kuullut, mutta varmaan totta.

- Lisäksi olen neitsyt.

- Neitsyt? Helsingissä ei ole ainuttakaan neitsyttä, paitsi horoskooppineitsyet.

- Etkö ole kuullut ätmeistä?

- Mitä ne on?

- Mun kaltaisia naisia elämän pyörteessä, mutta miehiä.

- Mitä ne tekee, ätmää?

- En ole tarkemmin tutkinut, mutta vaatimuksena on nörttitausta, poikuus ja vahva tunne syrjäytymisestä, sekä aggressiivinen käytös naisia kohtaan somessa.

- No siinä tapauksessa mä en ainakaan ole ätmi, mutta sä sitten vissiin olet.

- Niin.

- Mitä nyt tapahtuu? Saanko mä turpaan? Sähän olet daikki ja... tämä tällanen… ätmi. Eiks lessut ole aika kovaotteisia? Mä olen kuullut siis aivan törkeitä juttuja teistä.


Tarinointi valitettavasti loppui, sillä hän joutui hyppäämään eri bussiin kuin minä.

(Naurua)