Ystävää etsimässä

Täällä siis -83 sinkkumies.
Itse en ole seurustellut koskaan ja seksipartneritkin on laskettavissa yhden käden sormilla(muutama). Aloitin kahdenvälisen seksielämän vasta ihan muutama vuosi sitten.
Kaipaisin vielä hieman lisää kokemusta ennen varsinaisen parisuhteen metsästämistä, joskaan eihän sekään poisluettu juttu ole.
Joku pidempi fwb/fuckbuddy ystävyys tuntuisikin todella hyvältä vaihtoehdolta tähän kohtaan.
Sattuisko täältä löytymään vastavaa elämänvaihetta eläviä naisia. Että on joko kokematon tai sitten hieman kokemusta omaava ja kaipaisi lisää kahdenväliseen seksiin totuttautumista matkalla kohti parisuhdetta ja itsensä koolaamista siihen.
Jos vaan löytyy, niin olisin kyllä halukas tutustumaan.
Itse olen hoikka savuton, liikunnallinen ihminen. Omalta paikkakunnalta lienee turha odottaakkaan seuraa löytävänsä, joten olisin kyllä valmis ajalemaan. Kaikkein paras, jos sinullakin jo sen verran ikää olis, että pääsisit liikkumaan ja tapaamisia olis helppo järjestää ja sopia. Toivoisin pidempää juttua, mutta sen näkee lopulta vasta kun on tavattu ja molempien ajatuksia ja tuntemuksia kuultu.
15379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kyllähän on yksi tyyppi nimeltä Barbara. Antaa aina, ei valita päänsärkyä, eikä tule riitoja. Löytyy yhdestä liikkeestä.

Äänestä

No sulla on käytössä Kyllikki. Vielä parempi, kuin edellinen tyyppi.

Äänestä

Eka virheesi oli että kerroit ettei ole kokemusta. Toinen virhe oli kirjoittaa tänne palstalle. Kolmas virhe on että olet savuton. Naiset haluaa pahiksia eikä mitään taviksia. Naiset haluaa komean rikollisen miehen, sellaisten kanssa naisilla on seksikemiaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ei tullut mitään virhettä.. Tuon sun höpinä on sitä tyypillistä ätmiläppää.
    Vain olemalla rehellinen ja kertomalla itsestään rehellisesti voi löytää etsimänsä.
    Mielestäni ihan hyvä neuvo kaikille.
    Ja mitä tulee näihin naljailuihin, niin se on hyödytöntä. Näitä on nähty ,eikä ne tuo minkäänlaisia tuntemuksia. Tyhjää höpinää vain. Ennen pitkää löydän aina etsimäni. Näin se menee.

    Äänestä

Minulla on sellainen käsitys, että tuollaisia naisia on nykyään aika paljonkin, jotka etsivät pelkkää vakipanoa miehestä. Nykyään on niin paljon sinkkuja eikä sitoutuminen/perheen perustaminen enää kiinnosta naisia.
Mutta et sinä sellaista naista netin kautta löydä vaan tosielämästä. Nainen haluaa että kemiat toimii...ja miehellä pitää olla kroppa kunnossa ja ennen kaikkea pelimiehen jutut ja taidot. Renttuus on vain plussaa.
Eli mene baariin ja yritä löytää sieltä yhdessä yön seuraa etsivä nainen ja ehdota hänelle pidempää suhdetta...

Äänestä
  • Aloittaja

    Baareista en löydä seuraa, enkä ole koskaan löytänyt, enkä nykyisin juurikaan edes käy juottoloissa. Joskus käyn rokki keikoilla.
    Minun tarvitsee saada rauhassa ensin tutustua kirjoittelemalla ja sitten tavata.
    Teksteistäni ja tilanteestani varmasti jokainen voi päätellä, että en ole sitä pelimies tyyppiä, joka menee ja iskee naisen baarista. Netin näen ainoana vaihtoehtona tutustua naiseen ja netin kautta olen kaiken naisseurani löytänyt.
    En oikeastaan pyytänyt mitään neuvoja, vaan hain selkeästi seuraa, joten nää keskustelut on sinällään turhia.

    Äänestä

  • blade83 kirjoitti:

    No, kyllä tajuat viimeistään parinkymmenen vuoden kuluttua, että netistä et ketään naista löydä. Vain todellisuudessa itseään arvokkaina pitäviä luusereita, jotka aiheuttavat sinulle mielipahaa. Onnea silti, vaikka mahdollisuudet rakkauden löytämiseen on tosi pienet netin kautta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    TodellisuudenKokenut kirjoitti:

    Mitenkä he minulle mielipahaa tuovat?
    Tiäräks kun tarpeeks pitkään yksin elelee, niin sitä osaa arvostaa kaikenlaista seuraa..
    Itse en ole ripustautuja tyyppi..Jos ei natsaa puolin ja toisin riittävästi parisuhdetta ajatellen tai muutenkaan, niin kiitän niistä mukavista hetkistä ja jatkan matkaa. Thats life.

    Äänestä

  • blade83 kirjoitti:

    Baareista en löydä seuraa, enkä ole koskaan löytänyt, enkä nykyisin juurikaan edes käy juottoloissa. Joskus käyn rokki keikoilla.
    Minun tarvitsee saada rauhassa ensin tutustua kirjoittelemalla ja sitten tavata.
    Teksteistäni ja tilanteestani varmasti jokainen voi päätellä, että en ole sitä pelimies tyyppiä, joka menee ja iskee naisen baarista. Netin näen ainoana vaihtoehtona tutustua naiseen ja netin kautta olen kaiken naisseurani löytänyt.
    En oikeastaan pyytänyt mitään neuvoja, vaan hain selkeästi seuraa, joten nää keskustelut on sinällään turhia.

    Heippa,

    Oletko kokeillut Tinderin kautta? Siellä nimittäin yllättävän moni laittaa ihan suoraankin että kaipaa seksi-/ fwb seuraa. Plussana se, ettei siellä naljailla. Pidän sun suoraselkäisyydestä ja rohkeudesta. Moni on kateellinen sinulle jo pelkästään siitä syystä, että sinä olet noin sinut itsesi kanssa. Minä en ole etsimäsi nainen, mutta toivon ja uskon että löydät kyllä seuraa itsellesi.

    Teille muille sanon vaan, että vaikka tämä onkin nimetön paikka niin voisi silti käyttäytyä aikuismaisesti. Jollei ole mitään hyvää sanottavana, niin on parempi olla ihan hiljaa vaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    nainenvastaailee kirjoitti:

    Itse en ole koskaan kokeillut Tinderiä kun en ole facessakaan. En viitsi siihen face hommaan lähteä olleskaan kun mun mielestä ihmisellä tarttee olla yksityisyys, eikä minua kiinosta jakaa asioitani siellä ihmisille:)

    Toki on verkot vesillä sitten näillä normi treffipalstoilla ja eiköhän sieltä jossain kohtaa seuraa löydy, ellei sitten joku sopivan oloinen yksilö ehdi ensin sähkiksen kautta:)

    Äänestä

  • blade83 kirjoitti:

    Mitenkä he minulle mielipahaa tuovat?
    Tiäräks kun tarpeeks pitkään yksin elelee, niin sitä osaa arvostaa kaikenlaista seuraa..
    Itse en ole ripustautuja tyyppi..Jos ei natsaa puolin ja toisin riittävästi parisuhdetta ajatellen tai muutenkaan, niin kiitän niistä mukavista hetkistä ja jatkan matkaa. Thats life.

    No kyllä tulet tuntemaan ja oppimaan kantapään kautta. En oikein jaksa selostaa, kun tunnut kokemattomalta ja yksinkertaiselta kaverilta. Sori vaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    TodellisuudenKokenut kirjoitti:

    No kyllä tulet tuntemaan ja oppimaan kantapään kautta. En oikein jaksa selostaa, kun tunnut kokemattomalta ja yksinkertaiselta kaverilta. Sori vaan.

    Okei. Minulle tuli vastaavat tuntemukset sinusta.
    Et sinä tiedä minusta mitään. Mähän voin olla vaikka täysin tunnevammainen ihminen, jota mikään tässä maailmassa ei kosketa millään tavalla. Sä et voi sitä tietää:D

    Äänestä

Hohhoijaa, oikein vit..aa nää "ei tarvitse olla mitään vakavaa"-miehet. Mikset hommaa parisuhdetta missä voit opetella taitoja turvallisessa ympäristössä. En kyl jaksa enää yhtään pelimies tai petter pan-miestä. Pitäkää tunkkinne. Yksin on paljon mukavempaa kuin paskassa panosuhteessa, missä on vaan elävänä seksileluna..

Äänestä
  • Aloittaja

    Rakas. -Anna kun selitän:
    Kun se olisikin niin yksinkertaista löytää se "oikea" parisuhteeseen. Tarvitsen siihen hyvin vahvan tunteen ja sellaisen naisen löytäminen on osoittautunut äärimmäiseksi tehtäväksi.

    Sitä voi elää joko koko elämänsa seksittömyydessä tai sitten yrittää löytää friends with benefits kuvio, jolloin ihan kaiken ei tarvitse natsata samalla tavoin kuin parisuhteessa, mutta voi silti viettää mukavaa aikaa ja saada jopa jonkinlainen seksielämäkin siihen..

    Jos sinulla on kivempaa/mukavampaa täysin yksin, niin ok.
    Itse olen viettänyt yksin aikaa ihan riittävästi ja kaipaan nyt jotain muuta.

    Äänestä

  • Niin, nykyajan seurustelu on vain fwb. Ei parisuhde, kun sitä "oikeaa" ei tule koskaan. Se "tunne" puuttuu, aina. Kiitos kun avasit tämän mulle, muru.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

blade83 kirjoitti:

Täällä siis -83 sinkkumies.
Itse en ole seurustellut koskaan ja seksipartneritkin on laskettavissa yhden käden sormilla(muutama). Aloitin kahdenvälisen seksielämän vasta ihan muutama vuosi sitten.
Kaipaisin vielä hieman lisää kokemusta ennen varsinaisen parisuhteen metsästämistä, joskaan eihän sekään poisluettu juttu ole.
Joku pidempi fwb/fuckbuddy ystävyys tuntuisikin todella hyvältä vaihtoehdolta tähän kohtaan.
Sattuisko täältä löytymään vastavaa elämänvaihetta eläviä naisia. Että on joko kokematon tai sitten hieman kokemusta omaava ja kaipaisi lisää kahdenväliseen seksiin totuttautumista matkalla kohti parisuhdetta ja itsensä koolaamista siihen.
Jos vaan löytyy, niin olisin kyllä halukas tutustumaan.
Itse olen hoikka savuton, liikunnallinen ihminen. Omalta paikkakunnalta lienee turha odottaakkaan seuraa löytävänsä, joten olisin kyllä valmis ajalemaan. Kaikkein paras, jos sinullakin jo sen verran ikää olis, että pääsisit liikkumaan ja tapaamisia olis helppo järjestää ja sopia. Toivoisin pidempää juttua, mutta sen näkee lopulta vasta kun on tavattu ja molempien ajatuksia ja tuntemuksia kuultu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu